”Talous sakkaa, mutta me suomalaiset elämme kuin herran kukkarossa”, kirjoitta professori Sixten Korkman Helsingin Sanomissa 13.8. Korkmanin kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että talouslaman yhteiskunnalliset seuraamukset toistaiseksi ovat olleet kohtuulliset Suomessa, suhteessa eteläisiin eurosiskoihimme ja -veljiimme. ”Pessimisti toki sanoo, että velkaantumisen takia olemme matkalla helvettiin – olkoonkin että ensimmäisessä luokassa”, Korkman jatkaa. Tässä yhteydessä on vaikea välttyä mielikuvasta, jossa seisomme Titanicin kannella kuuntelemassa jousikvartettia vesi nilkoissa – sen sijaan, että etsisimme pelastusvenettä.
Kansakuntaamme koettelevaa talouskriisiä voi perustellusti kutsua rakennekriisiksi. Tämä luonnehdinta on kuitenkin hiukan yksinkertaistava, sillä se olettaa tuotteidemme olevan vääriä, mutta hintojen olevan oikeita. Kuten kansantalouden perusteissa opetetaan, ja jokainen alennusmyynneissä käynyt voi todeta omakohtaisesti, tuotteiden hinta vaikuttaa kysyntään.
Ennen siirtymistämme euroon tuotteidemme hinnat Suomen markoissa saattoivat kehittyä eri tavalla kuin esimerkiksi saksalaisten tuotteiden hinnat Saksan markoissa. Mikäli tuotteemme kallistuivat liian nopeasti Suomen markoissa suhteessa saksalaisiin tuotteisiin Saksan markoissa, aleni Suomen markan arvo suhteessa Saksan markan arvoon niin, että tuotteemme edelleen menivät kaupaksi.
Vapaasti kelluva valuutta sääteli siis kilpailukykyämme sopivaksi samalla tavalla kuin lämpöpatterin termostaatti ylläpitää tasaista lämpötilaa huoneessa. Ottaessamme yhteisvaluutta euro käyttöön luovuimme kansallisen huoneemme termostaatista ja siirryimme käyttämään koko eurotalon yhteistä termostaattia. Yhteisen termostaatin oletuksena oli, että jokainen huone on yhtä hyvin eristetty. Näin ei ollut.
Kansallinen hintakehitys jatkui epäyhtenäisenä myös euroalueella. Esimerkiksi OECD:n toimittamista tilastoista voi todeta, että hinnat nousivat käytännössä kaikissa euromaissa suhteessa hintoihin Saksassa – aina vuonna 2008 alkaneeseen globaaliin rahoituskriisiin saakka. Euromaiden välille repesi tästä syystä valtava kilpailukykykuilu, jota ylläpidettiin ja piilotettiin kiihtyvällä velkaantumisella kilpailukykynsä menettäneissä euromaissa.
Rahoituskriisi pysäytti velkaantumiskierteen kiihtymistä ja osoitti, että monella pienellä eurokeisarilla ei ollut vaatteita. Yhteisen valuutan estäessä ulkoisen devalvaation oli sisäinen devalvaatio – eli deflaatio – ainoa tie eteenpäin.
Sisäinen devalvaatio on ensinnäkin epätasapuolinen ja toiseksi tehoton. Sisäisessä devalvaatiossa kilpailukykynsä menettäneet työpaikat häviävät vähitellen. Näin jäljelle jäävien työpaikkojen keskimääräinen kilpailukyky kohenee kivuliaan hitaasti, kunnes talouden kilpailukyky on palautunut. Sisäisen devalvaation hintana on supistunut työvoima – lisääntynyt työttömyys – ja kansantalous. Sisäistä devalvaatiota voidaankin perustellusti kutsua ”työttömyysdevalvaatioksi”. Sen piilottaminen lisävelkaan ei tietenkään tuo muuta kuin hetkellistä lohtua. Paasikiven sanoin meidän olisi aika tunnustaa tosiasiat, jotta voisimme tehdä jotain niille.
Ulkoinen devalvaatio ei suinkaan ole kivuton, niin kuin monet meistä muistavat 90-luvun alusta. Ulkoinen devalvaatio on kuitenkin pitkälti tasapuolinen, sillä se leikkaa kansalaisten ostovoimaa yhtenevällä tavalla. Ulkoista devalvaatiota voidaankin perustellusti luonnehtia ”tasa-arvodevalvaatioksi”. Tässä yhteydessä lienee enää turha todeta, että devalvaatiota ei tarvittaisi ollenkaan, mikäli emme olisi liittyneet euroon.
Mikäli todellakin haluamme toteuttaa pitkän ja kivuillaan työttömyysdevalvaation, joka hyvinkin saattaa jatkua vielä toiset viisi vuotta, voisimme aloittaa toteamalla tämän tosiasian. Samalla olisi korkea aika esittää konkreettisia keinoja joilla kilpailukykyämme kohennetaan – työttömyyden lisäämisen ohessa.
Tuottavuutemme parantaminen on kestävä ja vastuullinen vaihtoehto kilpailukyvyn kohentamiseksi – mutta se ei tapahdu hetkessä. Kivuliasta kilpailukykykuntoutustamme voitaisiin lyhentää ja pehmentää esimerkiksi edistämällä kilpailua, kohentamalla työnteon ja yrittämisen kannustimia sekä parantamalla kansalaisten tasa-arvoa.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Anders Ekholm
Anders Ekholm on Helsingin yliopiston
sijoitusjohtaja . Aiemmin hän oli mm. varainhoitoyhtiö Alfred Bergin Suomen salkunhoidon johtaja, rahoituksen dosentti ja on toiminut rahoitusalalla yli kymmenen vuotta. Mm. Wall Street Journal ja Financial Times ovat reapportioned Ekholmin tutkimuksista. Ekholm toimi Liberan tutkimusjohtajana 2014-2015.
16 kommenttia artikkeliin Näkymiä Titanicin kannelta
Deflaatio on ongelma vain nykyisessä järjestelmässä joka ei ole vapaa.
Sisäiselle devalvaatiolle ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä deflaation kanssa.
Markkaa devalvoitiin 90-luvulla. Rahapolitiikka oli epäonnistunutta 80-luvulla. Miten se nyt onnistuisi?
Omassa julkaisussanne ”Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot” sanotte, että eurosta luopuminen ei ole tae Suomen taloudelliseen menestykseen muun muassa vahvan polarisoitumisen takia.
Paras ratkaisu olisi raha- ja pankkijärjestelmän vapauttaminen.
Aivan näin. Symmetrinen sisäinen devalvaatio vaatii hyvin joustavan talouden, kuten Baltian maat 2008-2009. Meidän tapauksessa vaihtehtoina ovat asymmetrinen sisäinen devalvaatio ja symmetrinen ulkoinen devalvaatio. On tietenkin myös totta, että edes ulkoinen devalvaatio ei pelastaisi kaikkia työpaikkojamme, sillä sisäinen kilpailukykykuilumme on revähtänyt melkoiseksi.
Lainaan omaa ratkaisuehdotustani artikkelin https://www.libera.fi/fi/euron-tulevaisuus/euron-tulevaisuus-suomen-vaihtoehdot/ keskusteluosiosta:
”“Euro versus kansalliset valuutat” asialla ei ole yli varojemme elämiseen ja kilapilukykyongelmamme kanssa loppujenlopuksi paljoakaan tekemistä Ainoa merkittävä ero on devalvaation tekemisen mekaniikassa. Ehdotankin ratkaisuksi samaa konstia, jolla nämä ongelmat on aikaisemminkin hoidettu eli devalvointi. EKP pitäisi tarjoutua ostamaan iso määrä noin nollakorkoisia pitkäaikaisia valtioiden bondeja EKPn pääomavaimen jakosuhteessa. Eli jos Kreikka saisi EKPltä tätä lähes ilmaista rahaa esim. 29 mrd niin Saksa saisi 257mrd ja Suomi vastaavasti 18mrd. Tällä olisi monta hyödyllistä ominaisuutta 1) Euro devalvoituisi -> tulomme asettuisivat nykyistä alhaisemmalle tasolle (ilman närää herättäviä nimellisten palkkojen alennuksia) jonne ne kuuluvat eli kilpailukyky ongelma pienentyisi 2) Nykyisten bondien omistajat saisivat rahansa pois -> pienentäisi luottotappioriskejä ja sitä kautta rahoitusmarkkinoiden kaaosta 3) Koska kaikki saisivat EKPn pääoma-avaimen suhteessa niin kenenkään ei tarvitsisi vaivata päätään sillä että tukeeko tässä pohjoinen etelää tai etelä pohjoista. Eli tällä mekanismilla saisimme bailoutin hyödyt ilman sen moraalikato-ongelmaa.
Samaa mieltä, mutta tämä kiihdyttäisi Saksan inflaatiota merkittävästi – mikä lienee poliittisesti mahdotonta historiallisista syistä.
Ei välttämättä. Haitallista inflaatiota tulisi, jos rahat jaettaisiin kansalaisille, kuten Foreign Affairs lehti tänään ehdottaa. Näiden ehdotettamieni bondiostojen ehtona pitäisi olla, että rahat menevät julkisen velkataakan lyhentämiseen. Sitä lyhennettävää löytyy melkein kaikista maista enemmän kuin riittävästi. Esim. Saksalla on reilut 2 biljoonaa julkista velkaa. Jos rahat häipyisivät sinne, niin eipä tuosta valtavaa inflatoivaa vaikutusta olisi reaalitalouteen. Jokatapauksessa merkittävin vaikutus olisi se, että lainoittajien usko euroon arvon säilyttäjänä rapautuisi -> euron arvo laskisi eli juuri se efekti mitä alunperin lähdimme tavoittelemaan. No katsotaan mitä kerrottavaa EKP:llä on ensi viikolla….
Tästä olen hiukan eri mieltä: jos kierrossa olevan rahan määrä kasvaa nopeammin kuin talous (ja rahan kiertonopeus on sama), johtaa tämä inflaatioon.
Toinen tapa tarkastella asiaa on katsoa mitä tapahtuisi viennille: halvempi euro parantaisi sen kilpailukykyä entisestään, mikä Saksan nykyisessä työllisyystilanteessa johtaisi palkkainflaatioon.
Pysyykö rahan kiertonopeus samana Saksan valtion ostaessa takaisin bondejaan? Eli uskotko tosissaan valtion velkakirjojen muuttumisen keskuspankkitalletuksiksi instituutionaalisten sijoittajien assetsteissä lisäävän sijoittajien kulutushaluja?
Kyllä siitä tosiaan jonkinverran inflaatiota seuraisi. Saksan inflaatio mataa alle 1%:ssa tällähetkellä. EKP:n tavoite alle 2% koskee koko aluetta, joten Saksan (palkka)inflaatio voisi aivan hyvin olla 4%. Sen tasoisen palkkojen nousun heidän suorituskykyinen taloutensa ja työvoimansa ansaitsee. Me muut voisimme sitten vetää tuon Euroalueen keskiarvon tuohon EKPn tavoitteeseen (<2%).
Täysin samaa mieltä, mutta tämä on kova pala Saksalle/Buballe, jolle hintavakaus on pyhä lehmä.
Minusta alkaa tuntua, että arvojemme ja tarvittavien toimenpiteiden välinen suhde alkaa olla loppuun kaluttu. Voimme tietoisesti priorisoida nämä:
– moraalikato (ahkerat ja rikkaat (maat) tukekoot laiskoja ja köyhiä -> kannustamme asioiden huonoon hoitamiseen)
– sisäinen devalvaatio (eli nimellispalkan alennukset -> iso ”epäluotamuslause” työvoimalle)
– euron ulkoisen arvon laskeminen (̃~hintavakaudesta tinkiminen)
– työttömyys (joka joustaa tarvittaessa)
Mielestäni viisainta olisi tinkiä hintavakaudesta ja paljolti välttää nuo muut 3 ongelmaa. Monet hylkäävät hintavakaudesta tinkimisen koska heille se tarkoittaa ongelmiin joutuneiden pelastamista ja siten moraalikato-ongelmaa. Minun (ja Sami Miettisen) ehdottama EKPn pääomaavaimen käyttäminen on kuitenkin se ”temppu”, jolla hintavakaudesta tinkiminen ja moraalikato-ongelmat voidaan erottaa toisistaan.
Enemmistö kuitenkin tuntuu valitsevan ratkaisuksi korkean työttömyyden. Ja kyllä korkea työttömyyskin toimii: vältämme sillä nuo muut 3 mainittua ongelmaa ja pyhää lehmää. Eli olkoot korkea työttömyys sitten ”valintamme” vaikka siitäkin seuraa monenlaisia ongelmia kuten pienentyvä lisäarvo ja sitäkautta pienentyvä elintaso.
Amen – vaikka inflaatio on veronomainen expropriaatio.
Inflaatio on säästäväisiltä varastamista.
Vielä tähän vanhaan aiheeseen: Hommaa on hoidettu hyvin. 1) EKP käytti pääoma-avainta rahanpainannan moraalikato-ongelman minimoimiseen, kuten ehdotimme. 2) Saksa jatkaa ankaraa palkkojen palkkojen korotusta tänäkinvuonna kuten 2014 ja 2013, joten ei tuo inflaatio nyt niin kovin pyhä lehmä ole Saksassakaan jos on viimevuosina ollutkaan. Vielä yksi temppu Saksan kannattaisi tehdä: nostaa veroja niin, että nämä isotkaan palkankorotukset eivät turhaan ylikuumenna taloutta ja laiskista kansaa. Saksallakin on velkaa biljoonatolkulla. Heidän kannattaisi ne nyt maksaa pois niin lapsensa saavat hyvät lähtökohdat seuraavaan vaiheeseen kun meidän muiden lapset saavat meiltä paljon ikävää rajoitetta ison velkavuoren muodossa. Ymmärrän kyllä, että velan vähentämiselle löytyy korkotasosta johtuen Saksassa vastustusta, mutta uskon, että se olisi kuitenkin järkevä temppu.
Voi inflaatiota säästäväisiltä varastamiseksikin kutsua, mutta pakkohan ne verot on ”varastaa” säästäväisiltä ja ahkerilta, koska vain heiltä niitä veroja saa kerättyä riittävän suuria määriä.
EKP ”devalvoi” torstaina euron ja eiköhän tuolla tempulla joitain prosentin osia inflaatiotakin saada aikaiseksi. Kuten olen jo kirjoittanut aikaisemmin, en tykännyt EKPn valitsemasta menetelmästä, jossa valikoidut tahot saavat paketoida omaisuutta EKPlle myytäväksi. Kun EKPn pitää saada puoli biljoonaa liikkeelle, niin ihan jokaisen miljardin käyttämistä ei ehditä miettiä riittävän tarkasti. Tästä tulee se moraalikato-ongelma: nuo valitut ABS:iä rakentelevat tahot tekevät rahaa meidän muiden kustannuksella. Rahat olisi pitänyt antaa valtioiden budjeteihin kansantalouksien kokojen suhteessa eli myös Saksalle. Se siitä.
Moraalikadolla on myös toinen puoli ja sitä ei tullut vielä riittävästi käsiteltyä. Se on se, että maiden rakenneuudistukset eivät etene, koska keskitytään odottamaan EKPn taikatemppua. Ainakin suomessa tilanne on tämä. Uudistukset eivät etene ja siitä seuraa vaikeuksia. Niistä vaikeuksista tullaan sitten syyttelemään täysin vääriä asioita ja tahoja kuten euron olemassaoloa ja EKPn (mukamas) riittämättömiä toimia.
Jos säästäväisten varat ovat reaaliomaisuudessa kuten osakkeissa (ja jos valtio ei perisi veroa inflaation aiheuttamasta hinnan muutoksesta) niin silloin inflaatio ei ole säästäväisiltä pois.
Pitkän ajan kuluessa taitava talouspolitiikka nostaa omaisuuden arvoa paremmin kuin nykyinen toiminta.