Kunnianloukkaus ei kuulu rikoslakiin

”Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.”

– Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Runsaat kymmenen vuotta sitten istuin uzbekistanilaisessa tuomioistuimessa. Olin töissä kanadalaisessa sananvapausjärjestössä, ja tehtäväni oli seurata uzbekistanilaisen journalistin kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Uzbekistanissa neljä journalistia istuu tällä hetkellä vankilassa, ja vaikka yksikään heistä ei ole tuomittu kunnianloukkauksista vaan mm. huumeiden hallussapidosta ja väärennöksestä, kunnianloukkaus esiintyy maan oikeusistuimissa usein.

Oikeudenkäynnit ovat absurdeja; niitä on pantu alulle myös mm. runoista. Uzbekistanin presidentin tytär Lola Karimova yritti myös haastaa ranskalaisen journalistin oikeuteen siitä, että toimittaja kutsui häntä Twitterissä ”diktaattorin tyttäreksi.”

Kunnianloukkaus on vienyt toimittajia vankilaan myös useissa Afrikan ja Aasian maissa sekä Puolassa – ja Suomessa. Suomalainen mies  sai vuonna 2008 kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Miehen teot olivat eittämättä räikeitä, mutta tapaus ja sitä seuranneet tapahtumat – mukaan lukien nykyisen eurokansanedustaja Jussi Halla-Ahon saama tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan – ovat osoittaneet Suomen lainsäädännön epämääräisyyden ja tulkinnanvaraisuuden. Kuten kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland totesi kesällä 2012: rikoslain pykälät niin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuin vihapuheen määrittely tuomioistuimissa sekä jumalanpilkkapykälät ovat liian epämääräisiä.

Myös kansainväliset järjestöt  kuten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj suosittelevat kunnianloukkauksen poistamista rikoslaista. Iso-Britannia ja Irlanti tekivät sen vuonna 2009 ja esimerkiksi Georgia on tehnyt sen. Syynä ei niinkään ole pykälän väärinkäyttö, jollaista osassa maailman maista harjoitetaan, vaan se tosiasia, että tällainen laki sotii ilmaisunvapauden perusperiaatteita vastaan. Sosiaalinen media on tuonut julkiseen kommunikointiin aivan uuden alustan, ja kunnianloukkauksen kriminalisointi antaa ei-demokraattisille hallituksille mahdollisuuden kontrolloida myös somea.

Brittiläinen sananvapauslainsäädäntöön erikoistunut järjestö Article 19 määrittelee kunnianloukkauksen niin, että sen pitäisi olla ainoastaan siviilioikeuden piirissä ja kohdistua tarkkaan mitattaviin mainevahinkoihin. Epämääräiset ilmaukset, kuten ”tunteiden loukkaaminen”  pitäisi Article 19:n mukaan poistaa tuomiokäytännöissä. Ongelma on monissa maissa myös mm. vahingonkorvausten suhteeton koko ja poliittinen motivoituneisuus. Korruptoituneissa maissa kunnianloukkausoikeudenkäynnit ovat yleinen tapa vaientaa oikeuden puolesta taistelijat. Kun riippumattomia tuomioistuimiakaan ei ole, on korruptoituneen virkamiehen tai poliitikon varsin helppo vaientaa kritiikki.

Kunnianloukkauslait ovat ikivanhoja. Niiden kannattajat tasapainoilevat sananvapauden ikuisuuskysymysten äärellä – oikeuden mielipiteenilmaisuun yhtäältä, sekä yksilönsuojaan ja yksilön integriteettiin toisaalta.

Kunnianloukkauksen kriminalisoinnin vastustajien perusargumentti taas on se, että yksinomaan lakien olemassaolo  on vaaraksi. Maailma on absurdi paikka, absurdimpi kuin itsekään käsitämme.  Myös Suomen historia on hullunkuristen täyskäännösten historiaa. Yksi tapa ylläpitää avointa, demokraattista, keskustelevaa yhteiskuntaamme  ja mainettamme avoimuuden ja sananvapauden maana olisi poistaa kunnianloukkaus rikoslaista.