TTIP ja euroskleroosi

Liberalismin lähtökohta, tai oikeastaan johtopäätös on, että vapaasti toimivat markkinat edistävät arvontuotantoa ja hyvinvointia. Tästä syytä markkinoiden vapaata toimintaa estäviä tekijöitä, kuten tulleja ja muita ulkomaankaupan esteitä, tulee lähtökohtaisesti välttää ja purkaa. Tarkoittaako tämä, että meidän tulisi odottaa Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä neuvoteltavaa TTIP-vapaakauppasopimuksen tuovan helpotusta Suomen ja monen muun euromaan potemaan euroskleroosiin? Ei välttämättä.

Vapaasti toimiviin markkinoihin liittyy osana tuotannontekijöiden jatkuva uudelleenjärjestely, jolla talous mukautuu uusiin innovaatioihin, joka vuorostaan mahdollistaa tuottavuuden kasvun jatkumisen. Tuotannontekijöiden uudelleenjärjestelyyn kuuluu erottamattomana osana kilpailukyvyttömäksi muuttuneen taloudellisen toiminnan lopettaminen, jotta toiminnasta vapautuvat tuotantotekijät voidaan siirtää uuteen ja tuottavampaan toimintaan.

Kuvaannollisesti voidaan ajatella, että väistyvästä taloudellisesta toiminnasta vapautuvat tuotantotekijät muodostavat kasvualustan uudelle taloudelliselle toiminnalle, samalla tavalla kuin kuolevat kasvit tarjoavat ravinteita uusille kasveille. Kansantaloustieteilijä Joseph Schumpeter käytti käsitettä Schöpferische Zerstörung, jonka voi kääntää luovaksi tuhoksi, kuvaillakseen tätä tuotantotekijöiden kiertokulkua. TTIP-vapaakauppasopimus edistäisi oletettavasti markkinoiden vapaata toimintaa vähentämällä transatlanttista kauppaa haittaavia esteitä, mikä vuorostaan kiihdyttäisi luovaa tuhoa.

Suomen talous on ennennäkemättömän luovan tuhon edessä. Olemme viidentoista eurovuoden aikana menettäneet merkittävän osan kustannuskilpailukyvystämme, erityisesti suhteessa Saksaan, mutta kilpailemme kaikkien Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa ilman kaupan esteitä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että joudumme joko laskemaan kustannuksiamme tai kohentamaan tuottavuuttamme jotta kansataloutemme kääntyisi taas kasvuun – tai saisimme edes nykyisen pudotuksen pysäytettyä.

Eurojäsenyydestämme ja yhteiskuntarakenteestamme johtuen kustannuskilpailukyvyn palauttaminen tulee mitä ilmeisimmin tapahtumaan kilpailukyvyttömiksi muuttuneiden työpakkojen hävittämisen, eli kasvavan työttömyyden, kautta. Vaikka vanhan tuho on yhtä luonnollinen ja tärkeä osa talouden toimintaa kuin uuden luominen, se ei suinkaan ole kivutonta. Nyt kohtaamamme luovan tuohon inhimillinen ja yhteiskunnallinen hinta tulee olemaan hyvinkin korkea.

TTIP-vapaakauppasopimuksesta ja lisääntyneestä transatlanttisesta kilpailusta on siis turha odottaa ihmelääkettä Suomen ja muiden kilpailukykynsä menettäneiden euromaiden vakavaksi äityneeseen euroskleroosiin, edes vuosien tähtäimellä. Vakava tauti vaatii karvaita lääkkeitä, olkoon se sitten nykyinen työttömyysdevalvaatiokuuri tai lääkekaapissa odottava valuuttaeliksiiri.