Liberan viikon vieras on tohtoriopiskelija ja tutkija Heikki Saxén, joka palasi juuri Suomeen vietettyään kuluneen lukuvuoden Fulbright-vaihdossa Harvardin yliopistossa. Hän myös jatkaa yhteistyön tekemistä Harvardin tutkijoiden kanssa ja onkin yhä affilioitunut yliopistoon. Heikki viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa uudehkon bioetiikan tieteenalan synnystä ja kehityksestä ja toivoo myös voivansa vahvistaa bioetiikan tuntemusta ja merkitystä Suomessa. Bioetiikka on 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa syntynyt uudenlainen tapa käsitellä lääke-, terveys- ja biotieteiden eettisiä, moraalisia ja yhteiskunnallisia aiheita ja käytännössä se korostaa näistä aiheista käytävän moniäänisen ja -arvoisen keskustelun ja päätöksenteon merkitystä. Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa bioetiikka on noussut jo keskeiseen asemaan, mutta Suomessa se on toistaiseksi verrattain vähäisessä ja tuntemattomassa roolissa, minkä tilanteen muuttaminen olisi jo pelkän tietämyksen lisäämisen tähden toivottavaa. Tämän yhteiskunnallisen pyrkimyksen edistäminen, monella eri tavalla, onkin Heikin työn keskeinen tavoite. Heikki toimii myös tätä tarkoitusta varten taannoin perustetussa Bioetiikan instituutissa.
Mikä on Suomen suurin haaste?
– Tätä vyyhtiä voisi lähteä ratkomaan monelta eri suunnalta, mutta esitän kenties hieman epätavanomaisen väitteen: Suomen suurin haaste on se, että riittävän moni suomalainen ei ole viettänyt riittävästi aikaa ulkomailla. Vietettyäni juuri vuoden Yhdysvalloissa voin sanoa, että se avarsi mieltäni monella sellaisella keskeisellä tavalla, jota en olisi edes etäisesti osannut kuvitella, vaikka toki median ja muiden kanavien kautta paljon jo maasta tiesinkin – tai enemmänkin luulin tietäväni. Eräs keskeinen hyöty ulkomailla asumisesta on se, että näkee paljon erilaisia tapoja tehdä asioita ja voi vertailla niitä suomalaisiin pohtien, mitkä toimivat ja mitkä eivät. Ulkomailta Suomea ja suomalaisuutta katsoen voi myös ymmärtää paitsi vierailumaasta myös kotimaasta jotain sellaista, jota muuten ei tavoittaisi. Sanonnan mukaan menemällä kauas voi nähdä paremmin lähelle, ja itse ainakin allekirjoitan tämän ja pidän sitä tärkeänä opetuksena.
Ulkomailla havaitut toimivat tai uudenlaiset tavat tarjoavat myös potentiaalin kopioimiseen, tai oikeastaan ideoiden kopioimiseen tänne Suomeen sekä samalla niiden parantelemiseen ja kehittelemiseen. Luonnollisesti taas ulkomailla havaitut epäonnistumiset toimivat varoittavina esimerkkeinä. Tätä sanomaa korosti myös muun muassa MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmström, jota olin kuuntelemassa eräässä tilaisuudessa Bostonissa. Väittäisin, että tällaiselle ajattelu- ja toimintatavalle on suhteellisen nuori ja pieni kansakuntamme ja sen aiempi menestys paljolti rakennettu: suomalaiset ovat läpi aikojen olleet innokkaita kopioimaan ja muuttamaan omikseen loistavia asioita ulkomailta, esimerkiksi Ruotsista. Kuitenkin viime vuosina tällainen malli on joutunut rankasti vastatuuleen ja sen oletuksen vahvistuminen, että Suomessa tiedettäisiin ja osattaisiin kaikki paremmin kuin muualla, uhkaa tyhmentää meitä tulevaisuudessa ja vähentää keinojamme pysyä maailman menossa mukana.
Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?
– Viitateen edelliseen ajatteluuni sanoisin, että Suomen suurin mahdollisuus on yhä erinomaisissa lähtökohdissamme hypätä kiinni avoimin mielin ja täysillä uuteen globaaliin maailmaan: meillä on hyvä yleinen koulutustaso ja monenlaisia muitakin resursseja, joiden kautta omaamme hyvät mahdollisuudet menestyä globaalin kehityksen aallonharjalla. Tärkeintä tällä aallonharjalla pysymiselle on avarakatseisuus ja kyky hypätä mukaan maailman menoon. Tässä työssä on erityisen tärkeää olla valmis hylkäämään vanhoja kahlitsevia ajatusmalleja, kuten se, että suomalaiset ovat ”insinöörikansaa”. Tämä myytti voi olla tuhoisa, minkä esimerkiksi Nokian ja Applen tapaus opetti: edes teknisiä tuotteita ei enää myydä pääosin tekniikkaan vetoamalla vaan aivan jollakin muulla, tarvitaan muun muassa laajempaa luovuutta ja vahvaa kulttuurillista osaamista.
Minkä yksittäisen asian muuttaisin heti?
– Sanoisin, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi lyödä lentoliput käteen ja lähettää heidät joksikin aikaa jonnekin ulkomaille edellä kuvatussa hengessä. Tämä sinällään on tietysti utopistinen ajatus, mutta tätä tavoitetta voidaan lähentyä vaikkapa entistä voimakkaammin suoraan kannustamalla ja tukemalla ihmisten lähtemistä joksikin aikaa ulkomaille. Tässä olisi vielä paljon tehtävää. Otan esimerkiksi vallitsevasta tilanteesta Suomen Fulbright-organisaation. Fulbright on vaihto-ohjelma, jonka kautta suomalaiset opiskelijat ja tutkijat voivat lähteä joksikin aikaa Yhdysvaltoihin, ja vastaavasti Yhdysvalloista tullaan tätä kautta Suomeen. Fulbright-ohjelma on Yhdysvaltojen ”lippulaivaohjelma” akateemisen vaihdon osalta, ja Suomi on myös hienosti tässä suhteessa eräs aktiivisimmista maista, ainakin suhteellisesti verraten. Kuitenkin Suomen Fulbright-organisaatio, joka vastaa meillä tästä toiminnasta, joutuu toimimaan vahvasti talkoohengen ja monenkirjavien tulonlähteiden pohjalta ja huolestuneena toivoisinkin, onnistumisista huolimatta, että tämä toiminta saataisiin selvästi voimakkaampiin kantimiin. Kaikkineen kannatan sitä, että suomalaisten yhteyksiä ulkomaille tuettaisiin paljon voimakkaammin ja että tämän päämäärän edistämiseksi etsisimme luovasti paljon keinoja ja kannustimia.
VIIKON VIERAS
Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.
