Yksi viime aikojen eriskummallisimpia some-kampanjoita on #EnOlisiTässä. Kampanja toimii Facebookissa. Sillä on myös oma blogi, jonka nimi on Pro Hyvinvointivaltio.
#EnOlisiTässä kuvailee itseään näin:
”Kampanjan idea on kertoa saamastasi yhteiskunnan tuesta. Tuesta, jota ilman et olisi tässä. Voit kertoa niin laajasti kuin suppeasti kuin haluat: ilmaisesta koulutuksesta, kirjastosta, uimahalleista, lapsilisistä, opintotuesta, työttömyysturvasta, terveydenhuollosta, mistä haluat.”
#EnOlisiTässä-kampanja on saavuttanut jonkin verran julkisuutta myös vanhassa mediassa. Niin Yleisradio , Me Naiset -lehti kuin Kansan Uutisetkin on käsitellyt kampanjaa.
Kysymyksessä on siis ikään kuin lukijoiden omat kertomukset -palsta. Sellainen, jossa ihmiset voivat kertoa tarinoita siitä, mitä kaikkea valtio on tehnyt heidän hyväkseen.
Hei, ihan tosissaan suomalaiset. Vanhahtavaa muoti-ilmaisua käyttääkseni nyt jotain rajaa.
Valtio ei ole yhteiskunta
”Suomen valtio. Yhteiskunta. Kiitän sinua.”, sanoo yksi kirjoittajista. Tämä voisi hyvin olla kampanjan motto.
Ensimmäinen asia, joka kampanjassa särähtää korvaan on juuri valtion ja yhteiskunnan samaistaminen. Valtio ei ole sama asia kuin yhteiskunta. Yhteiskunta koostuu meistä ihmisistä, kaikista sen jäsenistä. Valtio tarkoittaa yhteiskunnan hallinto- ja väkivaltakoneistoa.
Toimiva valtio on tarpeellinen yhteiskunnan jäsenten hyvinvoinnin kannalta. Mutta yhteiskunta on olemassa valtiosta riippumatta.
On suomalaisen valtiokeskeisyyden ankea symboli, että meille on päässyt pesiytymään puhetapa, jossa yhteiskunta ja valtio samaistetaan. #EnOlisiTässä-kampanja ei ole suinkaan ainoa, joka tähän syyllistyy, vaan ilmiö on hyvin yleinen. Kun Suomessa sanotaan että asiat tapahtuvat ”yhteiskunnan tuella”, tai ”yhteiskunta ottaa niistä vastuun”, tarkoitetaan todellisuudessa, että asiat tapahtuvat valtion tuella tai julkisilla rahoilla.
Kampanjan kirjoittajat samaistavat valtion ja yhteiskunnan koko ajan.
”Koulutuksen lisäksi yhteiskunta on tukenut ja kannatellut minua monin tavoin”, kertoo yksi ja luettelee joukon julkisia palveluita joita on käyttänyt. Toiset puhuvat teatterien ”yhteiskunnallisesta tuesta” tai ”yhteiskunnan tarjoamasta” terveydenhuollosta.
Mutta, kuten todettua, yhteiskunta olemme me kaikki. Yhteiskunnan tukea on niin vanhemmilta, ystäviltä, vapaaehtoisjärjestöiltä ja laupiailta tuntemattomiltakin saatu apu, ei vain viranomaistyö. Yhteiskunta ottaa vastuun asioista aina, kun joku yhteiskunnan jäsen tai jäsenten muodostama yhteisö ottaa niistä vastuun. Tämä voi tapahtua esimerkiksi vapaaehtoisena kansalaistoimintana tai vaikkapa maksua vastaan markkinavaihdantana.
Yhteiskunnan varoja eivät myöskään ole pelkästään julkiset varat, vaan kaikki ihmisten varallisuus. Kaikki asiat tapahtuvat siis lopulta ”yhteiskunnan kustannuksella”, niin yksityisesti kuin julkisestikin rahoitetut.
#EnOlisiTässä-kirjoittajille yhteiskunnan varat ovat samat kuin valtion varat. Yksi heistä toteaa: ”Valtio on taannut opintolainani ja olen saanut koroista verovähennyksiä. Palkkani maksetaan yhteiskunnan varoista. Kiitos hyvinvointivaltio.”
Valtion ja yhteiskunnan erottelu ei ole saivartelua. Yhteiskunnan spontaani, valtiosta riippumaton toiminta on juuri se asia, joka tekee vapaasta yhteiskunnasta vapaan.
Ihmiset maksavat kaiken, valtio ei maksa mitään
Yhteiskunnan jäsenet, me ihmiset maksamme myös lopulta kaiken. ”Yhteiskunta maksaa” tässä mielessä niin julkiset kuin yksityisetkin menot. Mitään muita maksajia ei ole. Erityisesti valtio ei voi maksaa yhtään mitään, se voi vain siirtää varoja joltakulta jollekulle toiselle. Maksaja on aina ihminen.
#EnOlisiTässä-kampanjan ylläpitäjiä tai tarinoiden kirjoittajia ei kuitenkaan kiinnosta lainkaan, mistä kaikki ihanat ”ilmaiset” asiat tulevat. Kirjoittajat ylistävät valtiota, joka antaa terveyspalveluita, tulonsiirtoja, uimahalleja, ilmaisia tutkintoja, lapsilisiä, tohtoriohjelmia, televisiosarjoja ja kulttuurielämyksiä.
”Olen saanut valtiolta muun muassa opinto- ja asumistukea, psykoterapiaa läheisteni kuolemien yhteydessä kohtaamissani kriiseissä, elintärkeää leikkaushoitoa ja ilmaisen koulutuksen, jonka turvin olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa”, toteaa yksi kirjoittajista.
Kaikki nuo tärkeät kirjoittajan saamat asiat on maksanut joku ihminen, ei valtio. Valtio on väärä kiitollisuuden kohde. Kiitollisuus valtiolle läpitunkee koko kampanjaa ja on #EnOlisiTässä-kirjoitusten pelottavin piirre.
Onko ihmisellä mitään osaa omassa hyvinvoinnissaan?
Kirjoitusten kirjoittajat tuntuvat uskovan, että kaikki hyvä heidän elämässään on hyvinvointivaltion ansiota. Mikään ei riipu heidän omasta toiminnastaan. Markkinatalouden luomalla vauraudella ei ole mitään tekemistä heidän menestyksensä kanssa. Kaikki on julkisen avun ansiota, ilman sitä kaikki olisi ollut mahdotonta.
”Ajatus siitä, että olisin päässyt tähän jotenkin omilla ansiollani on harha. En ole. Minua on tuettu monta kertaa matkan varrella yhteiskunnan toimesta”, tiivistää yksi kirjoittaja. Hän viittaa yhteiskunnalla luonnollisesti äiti valtioon. Omia ansioitaan omassa menestyksessään voi toki liioitella.
Mutta ajatus siitä, että oma hyvinvointi on kokonaan valtion ansiota on karmiva.
Julkisesti rahoitetut työpaikat eivät ole etuoikeutettujen hyvinvointipalvelu
Jotkut kirjoittajista kiittävät hyvinvointivaltiota siitä, että saavat olla julkisella sektorilla mukavassa työpaikassa. ”Tällä hetkellä saan tehdä työtä josta nautin ja jonka mahdollistaa valtion tuki tai ainakin suomalaiset lottoajat”, toteaa yksi kirjoittaja kiitollisena. ”Työskentelin verovaroin kustannetussa työpaikassa. — Kiitos kaikille verovaroin tuetuille ihmisille ja tilanteille elämäni varrella”, toinen hehkuttaa. Kolmas sanoo, kuten jo todettiin:” Palkkani maksetaan yhteiskunnan varoista. Kiitos hyvinvointivaltio”.
Suomessa on siis ihmisiä, jotka katsovat oman julkisen työpaikkansa olevan osa hyvinvointivaltion tarjoamaa palvelukimaraa. Tämä ei suorastaan yllätä, mutta järkyttää kuitenkin. Tuntuu tyhmältä sanoa se ääneen, mutta sanotaan se silti: Julkisesti rahoitetut työpaikat ovat olemassa palveluiden tuottamista, eli siis asiakkaita varten. Ne eivät ole valikoidulle ihmisryhmälle suunnattu työllistämispalvelu.
Itsekritiikki ja -ironia olisi mukavaa
Muutenkin suhtautuminen itse saatuihin tukiin on kirjoituksissa täysin kritiikitöntä. Kukaan ei kyseenalaista sitä, että muilta kerättyjä rahoja on käytetty juuri häneen.
”Voitimme eilen Arts and Humanities -sarjan University of Philadelphian Reimagine Education -awardseissa. Projektimme tuloksellinen lopputulema on tulosta mm. ilmaisesta taidekoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta”, ihastelee yksi kirjoittaja.
Ilmeiset kysymykset jäävät kirjoittajalta kysymättä. Olisiko tosiaan niin, että hanke ei olisi toteutunut, jos siihen osallistujat olisivat maksaneet osan omasta koulutuksestaan? Olisiko toteutumatta jääminen edes ollut huono juttu? Olisiko joku tarvinnut ”awardsien” voittoon käytetyt julkiset rahat johonkin itselleen tärkeämpään? Kuinka monta vanhainkotipaikkaa ”awards”-voittoon käytetyillä varoilla olisi saatu?
Oikeustiedettä opiskellut ja teatteritaiteesta valmistunut kirjoittaja puolestaan kirjoittaa: ”Olen saanut opintotukea, asumistukea, opintolainaa, työttömyystukea ja ansiosidonnaista päivärahaa, äitiyspäivärahaa, osittaista hoitotukea, lapsilisiä, sairaanlapsen hoitotukea ja omaishoidontukea.” Hän ei mitenkään edes ihmettele järjestelmää, jossa kahteen äärimmäisen valikoivaan opiskelupaikkaan päässyt huippulahjakas henkilö ei selviä aikuiseksi ilman kymmentä eri sosiaaliturvan muotoa.
Kolmas kirjoittaja toteaa sosiaaliturvan kannustinvaikutuksista omassa elämässään täysin ilman itseironiaa seuraavaa: ”Ilmaisen peruskoulun ja lukion jälkeen työkkäri koetti tarjota työmarkkinatuella työharjoittelua päiväkodissa tai jotain muuta järkevää. Sen sijaan opiskelin teatteria kansanopistossa opintotuella, opintolainalla ja toimeentulotuella ja tein samalla osa-aikatöitä siivoojana.”
Voiko kulttuuria olla ilman valtiota
Kulttuuriakaan ei #EnOlisiTässä-kampanjan mielestä olisi ilman valtiota. ”Ilman yhteiskunnan tukea kulttuuri olisi vain rikkaan eliitin etuoikeus”, sen Facebook-sivu julistaa. Aivan kuin kulttuurin mukanaolo ihmisten elämässä riippuisi valtiosta. Aivan kuin kulttuuria olisivat ainoastaan julkisesti tuettujen taidelaitosten tuotokset. Kulttuuri ei koskaan voi olla kenenkään etuoikeus, sillä ihmiset itse luovat kulttuurin ympärilleen.
Monet taidelajit, kuten ooppera ja kuvataide toki ovat lähinnä eliitin harrastuksia ja niihin suunnattu ”yhteiskunnan” tuki itse asiassa tulonsiirtoa eliitille. Hyvinvointivaltion kanssa tällaisella tuella ei ainakaan ole mitään tekemistä. Paitsi jos kulttuurin tuet nähdään kulttuurialalla työskenteleville elannon tarjoavina tulonsiirtoina. Monet kirjoittajat tuntuvatkin ajattelevan juuri näin. Kulttuuripalvelujen rahoittamisen syy on heidän työllistämisensä haluamalleen toimialalle.
”Olen voinut työskennellä valtion-ja kaupungin tukemissa taidelaitoksissa ja taiteilijaryhmissä”, yksi kirjoittajista esimerkiksi sanoo. Kulttuurin tukemista julkisista rahoista voidaan kenties perustella joissakin olosuhteissa. Perustelu ei kuitenkaan ole se, että sillä mahdollistetaan joidenkin etuoikeutettujen ihmisten toimeentulo kulttuurin parissa.
Kiitos valtio elämästä itsestään
Masentavimpia kirjoituksia ovat kuitenkin ne, joissa valtio nähdään kirjaimellisesti elämän lähteenä. Yksi kirjoittajista kirjoittaa: ”Kiitos hyvinvointivaltio. Ilman sinua en olisi mitään”. Ilman valtiota en olisi mitään -ajattelu alkaa jo lähennellä totalitarismia.
Samanlaista ajattelua esiintyy useilla kirjoittajilla.: ”En olisi tässä ilman hyvinvointivaltiota. — En olisi missään. En eläisi”, tiivistää yksi. Kolmas pohtii, ettei olisi ehkä koskaan tavannut vaimoaan ja perustanut perhettä ilman julkisia koulutuspalveluita. Rakkauskin on valtion ansiota.
Meidän täytyy ryhdistäytyä
#EnOlisiTässä-kirjoituksissa esitetyt ajatukset ovat pelottavia. Kirjoittajien mielestä kaikki hyvä ihmisten elämässä on valtion ansiota. Ilman valtiota me emme olisi mitään eikä meillä olisi mitään. Kulttuuria tai sivistystä ei ole olemassa valtiosta riippumatta. Siksi meidän kaikkien pitää tuntea syvää kiitollisuutta valtiota kohtaan. Yhteiskunta on yhtä kuin valtio.
Vastapalvelukseksi kiitollisuudesta valtio ottaa täyden vastuun ihmisten elämästä. Olipa kysymys terapiasta, tohtorintutkinnosta tai jalkapalloharrastuksesta, valtio hoitaa asian pohjattomasta kassastaan. Siitä, minne taianomaisesti ilmestyy ”valtion” rahaa. On ilon ja ylpeyden aihe, että keskiluokkainen ihminen ei selviä elämästään ilman riippuvuutta kymmenestä eri tulonsiirrosta. Onnekkaimmille valtio tarjoaa jopa työpaikan osana kattavaa palvelutarjontaansa.
Meidän suomalaisten on pakko ryhdistäytyä. On aika liikkua aivan päinvastaiseen suuntaan kuin #EnOlisiTässä-kampanja haluaa. Meidän pitää ottaa enemmän vastuuta omasta elämästämme. Hyvinvointivaltion tehtävä on vakuuttaa elämän katastrofeja vastaan. Se tehtävä ei ole tunkeutua kaikille elämän osa-alueille. Valtion tarkoitus ei ole vapauttaa meitä kokonaan vastuusta oman elämämme menestyksistä ja epäonnistumisista. Jos haluamme tuntea kiitollisuutta, valtio ei ole oikea kohde.
Yhteiskunta ei myöskään ole sama asia kuin valtio. Yhteiskunta voi huolehtia asioista muutenkin kuin valtion pakkokeinojen avulla. Meidän täytyy jättää enemmän asioita ihmisten vapaaehtoisen kanssakäymisen varaan, olipa kysymys sitten kansalaistoiminnasta tai markkinatoiminnasta.
Meidän on alettava uskoa, että olemme jotain ilman valtiota.
Päivitetty 11.12.2016. Lisätty blogin nimi.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
44 kommenttia artikkeliin Ilman valtiota en olisi mitään
Heikin ja Heikinmielisten antipatiat hyvinvointivaltion rakenteita ja periaatteita kohtaan ovat käsinkosketeltavan selkeät.
Heikki kirjoittaa ”Meidän suomalaisten on pakko ryhdistäytyä”. Sanoisin kuten jo edesmennyt lupsakka savolaisjohtajamme aikanaan : ”Tämä tehhään nyt näin ja kelle se ei käy – suap lähtöö tuosta ovesta kävelemmään”.
Uskoisin näet että ylivertainen enemmistö suomalaisista on erittäin tyytyväinen hyvinvointivaltiomme rakenteisiin, sen tarjoamaan turvaan ja mahdollisuuksiin. Ilmeistä kuitenkin on että harjoittamamme säätely varmaankin rajoittaa kyvykkäimpien yksilöiden mahdollisuuksia imuroida yhteisöstä hyvää omiin taskuihinsa tehokkaammin kuin jossain toisaalla tapahtuu.
Koska näiden yksilöiden määrä kuitenkin on erittäin rajallinen ei koko järjestelmää voi eikä tule muuttaa heidän tarpeitaan vastaavaksi.
Maailma on kuitenkin täynnä yhteiskuntia jotka eivät yksilön mahdollisuuksia säätele. Helsingistä ei tarvitse kuin matkustaa 200 km itään niin saavutaan maailmaan jossa kyvykkään yksilön mahdollisuudet toteuttaa itseään ja menestyä toisten kustannuksella ovat rajoittamattomat. Suosittelenkin lämpimästi pikaista lähtöä kaikille niille jotka kokevat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rajoittavan omaa menestymistään.
Lopulta yhden yksilön oikea lisäarvo yhteisölle on kuitenkin makrotasolla suhteellisen mitätön, olipahan kyseessä miten kyvykäs yksilö hyvänsä. Vaan säätelemättömässä ympäristössä kyvykkään ja vailla mitään moraalia toimivan mahdollisuudet kerätä itselleen vaikka miljoonan ihmisen tuottama lisäarvo on täysin saavutettavissa.
Sitähän tässä ollaan hakemassa.
Toivotan onnea
прощание !
Ilman valtiota olisin palestiinalainen. Tai pakolainen.
Mutta muuten olen toki samaa mieltä Mikon (I, II, III… N.) kanssa.
Purjehdusmatka Helsingistä itään palauttaa mieliin Suomen vahvat omistusoikeudet, Euroopan unionin perusperiaatteisiin kuuluvat neljä vapautta (ihmisten, omaisuuden, palvelujen ja rahan vapaa liikkuvuus unionin alueella) ja Mikko N:n sanat: ”Suomalaisilla on myös onneksi oikeus halutessaan ja kohdemaan suostuessa vastaanottamaan, muuttaa kevyemmän julkisen sektorin omaaviin valtioihin.”
tsori vaan mikko,
mutta olet joko tyhmä tai teeskentelet tyhmää. jos yhteiskunnan rakenteet ovat sellaiset, että jokainen aktiviteetti on yhteiskunnan tukien varassa ja kaikki jotka ajattelevat tekevänsä jotain, selvittävät ensimmäiseksi paljonko siihen voi saada tukiaisia, asiat ovat huonosti. tämä on monella tavalla selvää ihmisille, jotka maksavat tukiaiset. tieteellistäkin näyttöä on; jokaista kerättyä veromarkkaa kohden menetetään 1-2 veromarkkaa (amerikkalainen aineisto http://www.nber.org/feldstein/wdc031406rev.pdf). tukiaiset tulevat veroista.
Klaus Kuitti
Olen jäävi arvioimaan omaa tyhmyyttäni joten jätän sen kanssaihmisteni tehtäväksi. En kuitenkaan käsittääkseni missään vaiheessa kirjoitustani esittänyt että ”jokainen aktiviteetti on tai sen tulee olla yhteiskunnan tukien varassa”.. jne.
Tuo kopioimasi Ronald Reaganin alkukauden taloudellisen neuvonantajan hengentuote ja eritoten sen todistama ”tieteellinen näyttö” asettuu mittakaavaan kun tarkastellaan R.R:n roolia uusliberalististen oppien käyttöönottajana ensin Yhdysvalloissa ja sittemmin Euroopassa ja niitä tuloksia joista tuota opinkappaletta nyt kohta 40 vuotta harjoitettuamme nautimme.
Kaikkein varakkaimpien verotusta alas – pääomien liike vapaaksi – vapaakauppa – ayliike hajalle – sosiaaliturva alas – valtio ohueksi puolustusvoimia, poliisia, ja vankilalaitosta lukuunottamatta – yhdistelmä on toden totta tehnyt tehtävänsä, eritoten Yhdysvalloissa.
Tuloksia kuvaa vastaansanomattomasti ao linkin takaa löytyvä lyhyt pätkä. (on muuten sekin Harwardin liiketoiminnan proffan tekele).
Näiden oppien seurauksena meillä länsimaissa ollaan nyt kovaa vauhtia äänestämässä valtaan henkilöitä, puolueita ja liikkeitä joita ei sinne voinut enää modernissa maailmassa voinut kuvitellakaan.
Osinkoleikin loppulasku on väistämättä edessä.
https://www.youtube.com/watch?v=QPKKQnijnsM
Mikon mielestä menestys on nollasummapeliä. Yhden menestys on toiselta riistettyä. Valtion rakenteita tarvitaan estämään riistäminen. Tätä kyllä ymmärtääkseni kokeiltiin meidänkin naapurivaltiossamme.
Teoriassa se ei ole nollasummapeliä. Vaan käytännössä varsinkin länsimaiden sisällä se on ollut sitä jo pitkään. Jos haluat menestyä täytyy tehostaa tuotantoa. Joko teknologialla (hienosti sanottuna innovoimalla), uudelleenorganisoimalla tai ihan vaan puhtaasti selkänahasta. Tehot realisoidaan aina laittamalla osa porukasta lumihankeen. Aasiassa jossa autot, televisiot ja jääkaapit ovat vielä pitkälti hankkimatta tilanne on toinen. Täällä suurten massojen krääsän- ja palveluidenkintarve on tyydytetty jo ajat sitten. Tuo ”talous ei ole nollasummapeliä”- ajattelu perustuu teoriaan jossa talouskasvu jatkuu loputtomiin joka on ajatuksenakin järjetön.
Mitään ongelmaa ei tietenkään olisi jos nämä hyvinvointivaltion ihannoijat itse rahoittaisivat luomuksensa. Saahan sitä omalla rahallaan tehdä mitä lystää.
Ongelma syntyy tismalleen siinä kohtaan, kun nämä kollektivistit vaativat muita rahoittamaan oman pikkukivan solidaarisuustoimintansa. Eikä rahoitus mene mitenkään tasajaolla, höpsis. Rahoitus menee siten, että omasta kukkarosta lähtee euro, ja naapurin kukkarosta menee kymppi.
Koska naapuri on sellainen itsekeskeinen kusipää, joka kehtaa väittää, että hänen vuosikausien opiskelulla kerryttämä tietotaitonsa on hänen oman sinnikkyytensä/määrätietoisuutensa tulosta. Ehei, aikanaan kunnallisessa lastentarhassa tämä naapuri löysi mantelin julkisin varoin keitetystä joulupuurostaan, ja siitä alkoi voittokulku.
Tää hyvinvointivaltion irrationaalinen ihannointi on samaa naurettavaa. Propaganda tietenkin puree tiettyyn kansanosaan kuin veitsi voihin. Esimerkkinä puhe rikkaiden osallistumisesta taloustalkoisiin. On kyllä kumma konsepti se, että talkoihin osallistumiseksi lasketaan limonaadien litkiminen ja haravan varressa ahkeroiville vittuilu. Ja anna ollakaan jos joku kehtaa käyttää lehtipuhallinta. Mokoma pikku-galt saa luvan hinkata taloyhtiön vessat kun kerran on olevinaan niin näppärä.
Mikko, kommentoit että ”Helsingistä ei tarvitse kuin matkustaa 200 km itään niin saavutaan maailmaan jossa kyvykkään yksilön mahdollisuudet toteuttaa itseään ja menestyä toisten kustannuksella ovat rajoittamattomat.”.
Saattaa olla. Muistuttaisin kuitenkin että saman verran, samaan suuntaan oli aikaisemmin valtio jossa aivan oikeasti ”Ilman valtiota et ollut mitään”. Se päättyi huonosti.
”Uskoisin näet että ylivertainen enemmistö suomalaisista on erittäin tyytyväinen hyvinvointivaltiomme rakenteisiin”
Jos ylivoimainen enemmistö on erittäin tyytyväinen niin silloin näiden kaikkien rahoittaminen voidaan hoitaa vapaaehtoisvoimin. Turha sitä rahaa on muualla ensin kierrättää.
Heikki voi jatkaa demarikeppanan kippaamista, kyllä ne väistämättömät rakennerytinät sieltä tulee seuraavien 30 vuoden kuluessa.
Jotenkin … liikuttavaa lukea Pursiaisen huolta siitä, että tämä hyvinvointivaltiousko olisi erityisen ”pelottavaa” tai ”ryhdistäytymisen” paikka. Ei ole laajempia yhteiskunnallisia viitteitä siitä, että nämä kommenttejaan ihmiset EIVÄT pitäisi omaa aktiivisuuttaan arvossa tai että he katsoisivat valtion menevät yhteiskunnan tai yksilön edelle – kyse on pikemminkin siitä, että yksilön ymmärretään kuuluvan osaksi yhteisöä ja tajutaan, että MYÖS yhteisöllä (ja valtiolla) on arvonsa.
Turhat dikotomia siis pois, kiitos. Eiköhän sitä blogattavaa todellisistakin ongelmista löytyisi.
No tulipahan kirjattua aika monta kertaa, ettei yhteiskunta ole sama asia kuin valtio. Onko tautologia lääketieteellisesti määritelty sairaus ja onko siihen hoitoa?
#EnOlisiTässä ilman Suomen Puolustusvoimia – #OlisinTässä kyllä myös ilman Natoakin
#EnOlisiTässä ilman verojen maksua – #OlisinTässä kyllä myös ilman loputtomia Kreikan tukipaketteja
#EnOlisiTässä ilman moottoritietä ja liikennevaloja – #OlisinTässä kyllä myös ilman Pisararataa ja Valtion Rautateitä
#EnOlisiTässä ilman omatekoista luistinrataa – #OlisinTässä kyllä myös ilman kunnan valaistua latua
#EnOlisiTässä ilman vapaata vientikauppaa – #OlisinTässä kyllä myös ilman yritys- ja maataloustukia
#EnOlisiTässä ilman opintolainaa – #OlisinTässä kyllä myös ilman opintotukea
#EnOlisiTässä ilman ammattikoulutusta – #OlisinTässä ilman ammattiin ohjaavana nuorille myytävää hömppäkoulutusta
#EnOlisiTässä ilman englanninkielen opetusta – #OlisinTässä kyllä myös ilman ruotsinkielen opetusta
#EnOlisiTässä ilman YTK:n kassaa – #OlisinTässä kyllä myös ilman työkkäriä ja ns. työvoimakoulutusta
#EnOlisiTässä ilman kaavatonttia – #OlisinTässä kyllä myös ilman VVO:ta
#EnOlisiTässä ilman peruskoulua ja kirjastoa – #OlisinTässä ilman Tapiolan Sinfoniaa ja Kiasmaa
Mielenkiintoisella tavalla määritellään valtio hallinto- ja väkivaltakoneistoksi. Tämä on lähinnä marxilainen valtion määritelmä.
Kirjoituksessa positiivista on se, että kirjoittaminen on todennäköisesti kuluttanut vain yksityisiä varoja. Toki taustalla on yhteiskunnan maksamaa koulutusta. Muilta osin tämän voi kuitata ministerin sanoin, vmp.
De facto valtio on ainoa taho, joka väkivaltaa voi käyttää laillisesti. Hyvä että sellainen valta on. Sivuutat kuitenkin kauniisti pointin, joka ytimessään on: täytyykö yli puolet kansalaisten tekemästä työstä kierrättää julkisen sektorin kautta? Härmistyykö poliitikoihinja virkamiehiin sellainen älyräjähdys, että he voivat allokoida jengin tuloista vähintään kolmasosaa?
Hyvin kalskahtaa tuo ”setä”-sana pedofiilisyytteesi kanssa.
Jos valtio maksaa, yhteiskunta maksaa, koska veronmaksajat maksavat. He ovat kansalaisia ja muodostavat yhteiskunnan. Niinpä valtion ja yhteiskunnan (näennäinen) samaistaminen yksittäisissä väittämissä on ihan relevanttia.
Jotkut todellakin saattavat olla elämänsä velkaa valtiolle, jos ovat olleet niin suunnattomissa vaikeuksissa ja saaneet avun julkisen vallan kautta. Se ei ole totalitarismia.
Markkinafundamentalistien väittämissä tuntuu taustalla väijyvän ajatus, että jos valtio ei palveluitaan tarjoaisi, niitä ei olisi ollenkaan tai ne olisivat paljon halvempia tai että kustannus muuttuisi maagisesti pahasta hyväksi muuttuessaan julkisista menoista liikevaihdoksi.
Lopulta kyse on vain siitä, kuka palveluntarjoajan omistaa. Veronmaksajat vai sijoittajat. Jos valtiota ei olisi, tilalla olisi yksityinen yritys tai useita. Valtiolla on mittakaavaetua, mutta monopoli (Suomen sisällä) passivoi ja etäännyttää asiakkaasta. Sama voisi toteutua yrityksenkin johtamana. Tehokkuus on kiinni omistajien ja johdon motivaatiosta. Valtiota täytyy johtaa kankeiden lakien kautta, mutta yritysten heikkoutena voi olla rahan korruptoiva vaikutus.
”Meidän pitää ottaa enemmän vastuuta omasta elämästämme.”
Helpommin sanottu kuin tehty. Valtio on monin osin rakennettu sen takia, etteivät ihmiset ole kyenneet ottamaan vastuuta itse. Rahaa on siirretty sieltä, missä sitä paljon on, sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Valtio on siis toiminut pääomasijoittajana rahoittaessaan esim. koulutusta ja valtionyhtiöitä. Etenkin jälkimmäistä kyseenalaistetaan sillä, etteivät virkamiehet osaa sijoittaa kuten sijoittajat tai että toisten rahojen sijoittaminen on harkitsemattomampaa kuin omien. Valtionyhtiöitä kuitenkin johtavat ammattilaiset ja suurissakin yrityksissä sijoituksia tehdään toisten rahoilla. Hallituslaiset eivät välttämättä omista yritystä, saati toimiva johto. Vain merkittävimmät sijoitukset menevät omistajien hyväksyttäväksi. Vastaavasti valtio on kyennyt keskitetyn varainkeruun ansiosta keräämään suurempia summia rahaa ja siten tekemään suurempia investointeja/sijoituksia.
”Jos valtio maksaa, yhteiskunta maksaa, koska veronmaksajat maksavat. He ovat kansalaisia ja muodostavat yhteiskunnan. Niinpä valtion ja yhteiskunnan (näennäinen) samaistaminen yksittäisissä väittämissä on ihan relevanttia.”
Sinänsä totta, mutta siitä ei ole yhteiskuntaa/veronmaksajien kiittäminen, koska verot maksetaan pakolla. Yhtä järkevää olisi kiittää asuntomurron uhria siitä, että murtovaras lahjoittaa sinulle osan saaliistaan.
Jos ihminen ei saisikaan tukirahoja suoraan Valtiolta, vaan hän kävisi ”verottamassa” naapureita, niin uskon, että tukirahijen tarve vähenisi.
Nyt moni laskee ensin mikä on paras tapa optimoida valtiolta ja kunnalta saatavien tukirahojen määrä. Jossain on jotain mätää, jos yksilö ei ota vastaan työpaikkaa, koska menettää tukirahoja!
Olemme menneet aivan liian syvälle sosialismiin (=valtiokeskeisyyteen, tuotantokoneiston yhteisomistus (TyEL yhtiöiden kautta), lannistavan korkea verotus). Suomalaiset kotitaloudet ovat melko köyhiä esim. Kreikkalaisia köyhempiä. Se on huono juttu. Asiamme olisivat paremmin kun olisimme äveriäitä. Havainnoikaa ihmisiä maissa joissa kansalainen on keskipisteessä ja joissa kansalaisen annetaan vaurastua. Näkyykö niissä maissa enemmän asunnottomia, syrjäytyneitä, kerjäläisiä enemmän kuin meillä. Näkyykö?
Pitäisi ajatella, että valtiota, yhteiskuntaa ei olisi tässä, ellen minä ja kaltaisemme olisi tässä sitä rakentamassa. Tuon oman pienen panokseni yhteiskunnalle ja saan siltä turvaa ja palveluita. Tämän täytyy olla tasapainossa tai mieluummin niin, että kansalaiset antavat yhteiskunnalle enemmän kuin siltä saavat. Näin jää pahanpäivänvaraa. Nyt viimeiset 10 vuotta olemme imeneet yhteiskunnalta enemmän, kuin se pystyy kustantamaan. Tämä ei voi eikä saa jatkua. Meidän on tehtävä enemmän tai saatava vähemmän. Mitä ehdotatte?
Tuota noin. Ylläoleva blogikirjoitus koostuu mielestäni summittaisesta, asenteellisesta hutkimisesta ja saivartelusta. Kun kansalaisten esittämien henkilökohtaisten todistusten analyysiin lähdetään, kannattaa paneutua argumentoinnin perusteisiin, jos tavoitteena on jokin muu kuin ylimielinen ”oikeassaolo”. Nyt syntyy vain vaikutelma, että kirjoittaja on huolestunut kampanjan saamasta huomiosta, (ja siitä seuraa hämmentynyt kysymys, miksi ihmeessä). Kielen ja merkitysten kerrostumat ovat jääneet ”analyysissa” vaille luetun ymmärtämistä, kampanjan avaama puheenvuorojen mahdollisuus ja näin syntynyt konteksti on jäänyt käsittämättä tai tarkoituksella sivuutettu. Besservisseröinnistä kielii, että blogisti ikään kuin ”antaa palautetta” aloittelevien oppilaiden esseentekeleistä, vieläpä poimimalla irralleen eri kirjoittajien ilmaisuja ja pilkkaamalla niitä. Pedagoiikassa tuollaista ruotimista kutsutaan ”mustaksi pedagogiikaksi”. #EnOIlsiTässä-kampanja ei kuitenkaan koostu otoksesta arvioitavia oppilastöitä eikä ole syntynyt mistään sellaisesta ”vastaa ja voita -tehtävänannosta”, jossa olisi pyydetty kertomaan, miten hyvinvointivaltion käsite määritellään tai jolla olisi muita muodollisia vaatimuksia. Toivotan onnistuneemmin taottua ja arvostavampaa ajattelua jatkossa.
Artikkelista sai myös sellaisen karrikoidun käsityksen, että hyvinvointivaltion kannattajat olisivat niin tyhmiä, etteivät ymmärtäisi julkisten palveluiden mahdollistuvan myös heidän itsensä maksamien verojen avulla. Näinhän ei ole.
Sosiaalivakuutukset ja julkisrahoitteinen koulutus toimivat riskintasaajina ja useissa, muttei kaikissa tapauksessa jakavat rahaa henkilöiden elinkaarella taloudellisesti tuottavammista osista tuottamattomampiin osiin. Olen hyvin tietoinen omankin palkkani muhkeasta verokiilasta, mutta aikaisemmin olen ollut enemmän saamapuolella opintojen aikaan ja myöhemmin saatan olla uudestaan lievällä saamapuolella, jos eläkeiän ehdin saavuttaa tai huonon onnen vuoksi joutuisin välillä työttömäksi. En kuitenkaan varta vasten halua pyrkiä kesken työuran erilaisten sosiaaliturvan muotojen pariin, koska elintaso niiden varassa on pidemmän päälle niukkaa.
Suomalaisilla on myös onneksi oikeus halutessaan ja kohdemaan suostuessa vastaanottamaan, muuttaa kevyemmän julkisen sektorin omaaviin valtioihin.
Mikko Nummelin kirjoitat ”Sosiaalivakuutukset ja julkisrahoitteinen koulutus toimivat riskintasaajina ja useissa, muttei kaikissa tapauksessa jakavat rahaa henkilöiden elinkaarella taloudellisesti tuottavammista osista tuottamattomampiin osiin.” Siinä vaiheessa, kun ihmisten tuloista suurin osa tulee yhteiskunnalta tai valtiolta he eivät pysty enää vakuuttamaan sellaisia riskejä vastaan, jotka ovat tyyppiä ”kunnianhimoinen nuori poliitikko laittaa tukijärjestelmän uusiksi”. Tämä ei koske pelkästään tuen saajia. Jos jostain syystä saataisiin aikaan asumistuen lopetus, kaikki ns. sosiaalisella vuokra-asumisella rahastavat olisivat katastrofissa.
Pienyrittäjänä voin vaan todeta että valtio on tehnyt ihan kaikkensa että en olisi tässä mutta pakko on vaan yrittää sinnitellä.Pidän valtiota suurena esteenä eikä auttajana jopa ehkä maailman kauhein valtio pienyrittäjälle.Suomen valtio suosii virkamiehiään ja sellaisia jotka ei halua tehdä mitään.
Kaikkein eniten pienyritystoimintaa on kehitysmaissa, mutta näissä suurin osa siitä on rihkamakaupittelua, polkupyöräriksakyytejä, katusoittoa tai muulla tavalla käytännössä lähempänä kerjäämistä kuin vakavasti otettavaa voitontavoittelua. Tämä ei ollut oma oivallukseni, vaan peräisin eräästä Ari Ojapellon kirjoitelmasta. Rikkaissa teollisuusmaissa, etenkin korporatiivisissa hyvinvointivaltioissa, pääasiallinen toimeentulon saamistapa ei ole eikä kuulukaan olla yrittäjyys vaan palkkatyö. Näissä yritykset ovat tyypillisesti menestyäkseen vähintään keskisuuria ja niillä on oltava riittävästi pääomaa selvitäkseen sääntelystä ja velvoitteista. Ne ovat se hinta, mikä pitää maksaa oikeudesta toimia osalla maailman ostovoimaisimmista kuluttajamarkkinoista.
Kaikki eivät voi olla valtiolla tai kunnalla töissä. Jonkun on kustannettava niiden toimeentulo, jotka ovat sairaita, vammaisia tai muuten esteellisiä elättämään itsensä. Kummallista että vanha vasemmistolainen ajatus totalitaarisuudesta edelleen nousee esille. Yritystoimintaa tarvitaan ja se kumpuaa yhteiskunnasta eikä valtiosta. Valtio voi ohjailla, mutta ei kykene pitämään kannattavuutta ohjenuoranaan. Kun virkamies unohtaa vastuunsa ja kuvittelee osaavansa kaiken, on tullut aika vaihtaa seuraavaan.
Se että pienyrittäjä ei olisi osa hyvinvointivaltioita oli kyllä kummallinen ajatustapa todellakin.Jonkun pitäisi kyllä matkustaa ja katsoa maailmaa kuin melkein kaikkialla muualla Eurooppa löytyy menestyviä pienyrittäjiä mutta ei vaan Suomessa koska ainoastaan täällä ja Ruotsissa on asioita tehty niin vaikeaksi verohulluudesta lähtien ja muualla taas ei.
Tähän voisi lisätä Frédéric Bastiat’n sitaatin. Kaverilla on muuten muitakin hyviä ja yllättävän ajankohtaisia tekstejä vaikka ne ovatkin lähemmäs 200 vuotta vanhoja.
”Riittää, kun lähes sattumanvaraisesti avaa filosofiaa, politiikkaa tai historiaa käsittelevän kirjan huomatakseen, kuinka vahvasti tämä ajatus – klassisen opetuksen lapsi ja sosialismin äiti – on juurtunut maahamme. Sen mukaan yhteiskunta on pelkkää passiivista ainetta, joka saa valtiolta elämän, järjestäytymisen, moraalin ja vaurauden. Tai vielä pahempaa: että ihmiskunta itsessään pyrkii kohti alennustilaa, ja sen estää ainoastaan lainsäätäjien arvoituksellinen väliintulo. Perinteinen klassinen ajattelu osoittaa meille kaikkialla, että passiivisen yhteiskunnan takana on kätketty voima – jota kutsutaan laiksi ja lainsäätäjiksi tai ilmaistaan ilman nimeämistä – joka liikuttaa, rikastuttaa ja uudistaa ihmiskuntaa. –– Bossuetin mukaan ihmiset eivät johda mitään itsestään: isänmaallisuus, vauraus, tiede – kaikki tulee lakien tai kuninkaiden toiminnasta. Ihmisten osana on vain antaa asioiden tapahtua heille.”
Heikki ja kaltaisensa jaksavat aina kyseenalaistaa valtion harjoittaman ”rahan siirtelyn” oikeudenmukaisuuden. Yhtä hyvät perusteet olisi kyseenalaistaa markkinoilla tapahtuvan resurssienjaon oikeudenmukaisuus, mutta syystä tai tosiesta sitä ei tehdä.
Montako vanhainkotipaikkaa, uusiutuvaa energialähdettä tai koulutettua afrikkalaislasta saataisiin esimerkiksi huvijahteihin, laskettelumatkoihin ja roskajohdannaisiin sijoitetuilla rahoilla? Mikä on se moraalinen periaate, jonka perusteella jälkimmäisiä kuluttavien joka ikinen euro on oikeutettu? Markkinat eivät jaa resursseja ainakaan henkilökohtaisen kyvykkyyden tai ponnistelun perusteella, vaikka niin kuulee toisinaan väitettävän.
Ainoa keksimäni järkevä markkinoiden jakoa oikeuttava periaate on: ”on oikeudenmukaista, että kyvykkäimmät ja häikäilemättömimmät olemassa olevan järjestelmän hyödyntäjät saavat suurimmat palkinnot”. Täysin puolustettavissa oleva arvoarvostelma, mutta oman etiikkani valossa ei missään nimessä hyväksyttävä. Tästä kävisin mielelläni keskustelua.
Ilkka,
jos ollenkaan tunnet aksiomaattista lähestymistapaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, ehdotan seuraavan pohtimista. Otetaan aksioomaksi, että ihminen omistaa itsensä. Tällöin melkein jokainen ymmärtää, että orjuus ei ole mahdollinen tulema aksiooman vallitessa. Ruvetaan miettimään lievempiä tulemia. Esimerkiksi, että ihmiseltä verotetaan 100% hänen varallisuudestaan. Tämä lienee lähellä orjuutta eikä kenties ole yhteensopivaa aksiooman kanssa. Ruvetaan pienentämään veroprosenttia. Missä vaiheessa aksiooma ei enää rikkoudu? En tiedä, mutta varmaan se on 100% pienempi luku. Tällöin kai ihminen saa käyttää itselleen jäävän tulon/varallisuuden kuten haluaa; esimerkiksi huvijahteihin. Vai ajattelitko, että sinä tiedät paremmin kuin muut, miten heidän varallisuutensa pitää käyttää. Muista, että sinulla on paljon kilpailijoita.
klaus kultti,
On hyvin epätodennäköistä, että ihminen itse tietäisi parhaiten, mihin hänen varallisuuttaan kannattaisi käyttää. Jos tämän varakkaan kaverin oma näkemys on, että seitsemäs huvijahti olisi kiva, kun taas joku toinen on sitä mieltä, että tieteellinen tutkimus tai maanjäristyksen uhrien auttaminen kuulostaisi järkevämmältä, pitäisi valinnan olla aika selvä.
Ilkka, resurssien (kuten rahan) jakautuminen yhteiskunnassa määräytyy täysin neuvotteluaseman perusteella, ei siis kyvykkyyden tai ahkeruuden (kuten toteatkin). Kyvykkyys tai ahkeruus voivat luonnollisesti tuottaa vahvan neuvotteluaseman. Siis jos resurssien jakautumiseen haluaa vaikuttaa, kannattaa miettiä keinoja eri toimijoiden neuvotteluaseman tasoittamiseen, ja ideaalisesti kohti tilannetta, jossa ”reiluus” toteutuu.
Mikko,
Esität ”Tuo ”talous ei ole nollasummapeliä”- ajattelu perustuu teoriaan jossa talouskasvu jatkuu loputtomiin joka on ajatuksenakin järjetön.” Miksi on järjetön ajatus, että talouskasvu jatkuu loputtomiin?
YK;n ennusteiden mukaan maapallon väkiluku ylittää 10 mrd rajan 2050 mennessä. Länsimaisen elintason kopiointi tuolle joukolle tarvitsee energiaa, luonnonvaroja, maapinta-alaa sekä tuottaa jätteitä montakertaa enemmän mitä 1 maa-planeetta kykenee tuottamaan.
Tämänhetkisen tilanteen ylläpito nielee vuositasolla 1,6 planeettaa eli raskaasti velaksi mennään jo nyt vaikka länsimaisten standardien mukaan elää vain 25 % ihmisistä.
Talouskasvu sellaisena kuin sen nyt ymmärrämme palautuu aina yksityisten ihmisten kulutukseen. Kuluttaminen = tuo talouskasvua. Ja kasvu tarkoittaa sitä että kuluttamisen on jatkuvasti lisäännyttävä.
Lisää autoja, lisää moottoripyöriä, parempia ja maukkaampia elintarvikkeita, elektroniikkaa, varustellumpia ja suurempia asuntoja, matkailua, kulutustavaroita…
Toki jos käsitteitä venytetään niin ”talouskasvu” voi jatkua. Nykyisenkaltainen raha- ja finanssitaloudella kiihdytetty kulutukseen perustuva järjestelmä on ilman muuta tiensä päässä.
Ei mennä käsitteiden venyttämisen polulle. Miksi ajattelet, että kaiken täytyy tapahtua maapallolla? Ennen löytöretkiä monet ajattelivat, että kaikki tapahtuu Euroopassa.
amaootta,
Jätettäisiinkö samalla menemättä realismin venyttämisen polulle? Tällä hetkellä muutaman tyypin lähettämisen edes Marsiin arvioidaan varovasti maksavan 500 miljardia dollaria. Oletko niin teknologiauskova, että kyllä ne riittävän halvat ratkaisut näihin fantasioihisi löytyvät ennen ilmastokatastrofia? (Jossain piileskelee aina joku Taika-Jim, joka kyllä kiihdyttää innovointiaan, kun vain lyö kannustavia dollareita käteen?) Aikaa ei ole ihan kauheasti näiden nerokkuuksien aikaansaamiseksi, väittävät tiedemiehet. Oma kysymyksensä on, haluaako ihmiskunta olla tällainen planeetalta toiselle edellisen tuhottuaan hyppivä parasiitti, vai olisiko jotain vähän viisaampia tapoja järjestää olemisensa olemassa.
Maailmanlopun ennustajia on ollut maailman sivu. Suurin osa vääristä profeetoista on kohdannut oman loppunsa paljon ennen maailmanloppua. Niin jatkossakin.
Juha-kummi,
Oliko tuo olevinaan argumentti?
Barbecana,
Onko mahdollista, että et ole tietoinen, että jotain pitää tehdä 900 miljoonan vuoden kuluessa. Viimeistään silloin maapallo on asuinkelvoton ihmisille. 500 000 – 10 000 000 vuoden kuluessa maahan törmää asteroidin, joka on riittävän kookas tuhoamaan ihmiskunnan. Kuinkas sitten suu pannaan, jos ei ole kehitetty teknologiaa, joka mahdollistaa planeetalta toiselle hyppimisen. Jos tämä ei ole mielestäsi merkityksellistä, tulevien sukupolvien hyvinvointi ei ole mielestäsi merkityksellistä ja ehdotan, että keskityt pelkästään omaan hyvinvointiisi.
Olen toki tietoinen, ettei touhuilu juuri tällä planeetalla ikuista ole. Mutta 100-200 vuoden aikajänne ja 900 miljoonan tai edes 500 000 vuoden aikajänne ovat hieman eri perspektiivin asioita. On aika turha huolehtia miljoonien vuosien päässä olevista tulevista sukupolvista, jos olemme tekemässä maapallosta elinkelvottoman nykyisen kaltaisella talouskasvulla jo paljon sitä ennen. Voisiko merkitystä olla myöskin sillä, tuleeko planeetta asuinkelvottomaksi ulkopuolisista vai itse aiheuttamistamme syistä?
Barbecana,
Jos emme varaudu asteroidien tuloon teknologiaa kehittämällä, kyse on itse aiheuttamastamme syystä.
Missään ei taidettu tällaista teknologista varautumista vastustaakaan. Jospa näiden Armageddon-kuvien tunnelmoinnin keskellä muistaisimme nimimerkin Mikko kysymyksen talouskasvun rajoista: ovatko ikuista talouskasvua maalailevat mallit uskottavia? Se, että loogista välttämättömyyttä BKT:n kasvulle ei ole, ei vielä tarkoita paljoakaan.
Barbecana,
Jos kasvulla tarkoitat bkt/henkilö, ikuisen talouskasvun mallit vaikuttavat tosi uskottavilta. Jos mielestäsi näin ei ole, kerrotko perusteen.