Pilkanteon on aika saada maineenpalautus. Vihapuhetta ja someraivoa ollaan kitkemässä niin ankarasti, että vanha kunnon pilkka uhkaa mennä mukana. Näin ei saa tapahtua. Vallanpitäjien, rikkaiden ja kuuluisien pilkkaaminen kuuluu olennaisesti avoimeen yhteiskuntaan. Yhtä tärkeää on pyhien asioiden pilkkaaminen.
Hyvä esimerkki vaarallisesta kehityskulusta ovat Linnan juhlat. Itsenäisyyspäivän aikaan sosiaalinen media oli pullollaan vaatimuksia siitä, ettei juhlaväkeä saisi pilkata ulkonäön tai pukeutumisen perusteella. Tämä on väärin. Vallanpitäjien ja hienoston pilkkaaminen pukeutumisen ja ulkonäön vuoksi on paitsi sallittua myös tervetullutta.
Pilkkaamalla ministeriä pömppömahan tai hassun iltapuvun takia ihmiset muistuttavat itselleen, että vallanpitäjätkin ovat ihan samanlaisia kuin me muutkin. Samaa virkaa toimittaa ruumiintoimintoihin ja sukupuoliseen kanssakäymiseen liittyvä pilkanteko. Pilkka on isku tasa-arvon ja kansanvallan puolesta. Ilman pilkkaa Linnan juhlat ovat yksi lukuisista eliitin itseonnittelujuhlista. Suorassa tv-lähetyksessä pöyhkeilevän hienoston pilkkaaminen muuttaa ne vapaan yhteiskunnan riemuvoitoksi.
Missä pilkanteko on uhattuna, siellä avoin yhteiskunta on uhattuna. Katsokaa vaikka Turkkia, ja presidentti Erdoganin pilkkaamisjupakkaa. Kuninkaiden ja diktaattorien pilkkaaminen on monesti ensimmäinen askel kohti vapautta. Siksi hirmuhallitsijat ovat aina pyrkineet tukahduttamaan pilkanteon.
Pilkanteolla on rajansa. Hyvällä pilkanteolla on ainakin kaksi yleistä tunnusmerkkiä.
Ensimmäinen on se, että hyvä pilkka lähtee alhaalta ylöspäin. Se kohdistuu niihin, jotka käyttävät valtaa, olipa se poliittista, taloudellista tai tähteyden tuomaa mielipidevaltaa. Pilkka ei ole ensisijaisesti kohteita, vaan heidän alamaisiaan varten. Heikompien pilkkaaminen on kiusaamista Linnan juhlissa pilkan ei pidä kohdistua maakuntamatkalla tavattuun torikauppiaaseen. Mutta ministeriin, vuorineuvokseen, formulakuskiin tai presidenttipariin kohdistuva pilkka on vapauden kiljaisu.
Toinen hyvän pilkanteon vaatimus on, että sen pitää olla hauskaa. Ei-hauska pilkanteko on vain tympeää. Onnistunut pilkanteko vaatii monesti perehtymistä aiheeseen, olipa kysymys sitten puvuista, politiikasta tai vaikka urheilusta.
Jääkiekkosankari Teemu Selänteen tapaus on myös yksi viimeaikainen varoittava esimerkki pilkanteon rajoittamisesta. Selänteestä (hyvin lempeästi) huumoria tehnyt video poistettiin, kun Selänne pahoitti mielensä.
Nyt koomikot vähän ryhtiä! Kuuluisuuksien pilkkaaminen on teidän virkavelvollisuutenne. Juttuja ei vedetä pois, jos kohde ei tykkää. Onneksi joku ammattikunnan edustaja näytti sentään ryhdistäytyneen ja julkaisseen Selänteestä uuden pilkkavideon. En tosin ole nähnyt sitä vielä, joten en osaa sanoa onko se hauska.
Vielä omituisempaa oli, kun iltapäivälehden päätoimittaja kutsui Selänteen poliittisiin kommentteihin kohdistunutta rehtiä pilkantekoa vihapuheeksi. Kuuluisuuksia saa pilkata, mutta erityisen tärkeää se on silloin, kun nämä yrittävät valjastaa kuuluisuutensa poliittisten mielipiteidensä ajamiseksi.
Hienojen ihmisten pilkkaaminen on siis tärkeä oikeus. Koomikoille se on jopa velvollisuus. Yhtä tärkeää on pilkata sitä, mikä on pyhää.
Asioiden julistaminen pyhäksi on hallitsijoiden vanha temppu, jolla valtarakenteita ylläpidetään ja kyseenalaistaminen estetään. Tehokas vastalääke on kunnon pilkka, kuten älymystön parhaat voimat ovat aina ymmärtäneet, olipa kysymys sitten Voltairesta tai Monty Pythonista.
Jumalanpilkan kieltäminen on merkittävä epäkohta suomalaisessa lainsäädännössä.
Kenenkään pyhää ei saa suojella pilkalta avoimessa yhteiskunnassa. Jokaisella on oikeus pitää pyhänä mitä haluaa, mutta valtio ei saa asettua minkään pyhän puolelle. Vain näin eri asioita pyhinä pitävät voivat elää rinnakkain ja ajatusten markkinapaikka voi toimia. Omien pyhien asioiden kohtaama pilkka on asia, joka kaikkien vapaan yhteiskunnan asukkaiden pitää hyväksyä. Ja kyllä, kysymyksessä on kansalaistaito, joka myös maahanmuuttajien on omaksuttava.
Pyhyyden pilkkaamista koskevat samat säännöt kuin hienostonkin. Heikompien pilkkaaminen ei ole hauskaa. Kiusaaminen on eri asia kuin pilkanteko.
Maailma ei myöskään parane vain pilkkaamalla. Yhteiskunnallinen keskustelu ei voi koostua pelkästä pilkkanaurusta. Rakentava kritiikki ja aiheesta kehuminen ovat luonnollisesti myös tärkeitä. Mutta pilkka on hieno asia, eikä sitä saa estää.
Huomasin juuri, että tänään A-studion teemaillassa käsitellään vihapuhetta. Ehdotankin, että katsoessanne sitä muistatte pilkata studiossa istuvaa parempaa väkeä. Ainakin jos he eivät erota kunnon pilkantekoa kiusaamisesta ja vihapuheesta.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
11 kommenttia artikkeliin Pilkanteko kunniaan
Tuo Rannan pilkka Berneristä ei ollut tympeää vaan helevetin hauskaa.
Heikki, miksi heikompien pilkkaaminen ei voisi olla hauskaa? Eikö hauskuuden kokeminenkin riipu ihmisen preferensseistä; yksi pitää mustikasta, toinen mansikasta?
Tuntuu hieman oudolta, että taloustieteilijä lähtee filosofiksi. Kirjoituksesi käskee nimittäin implisiittisesti arvioimaan omaa asemaa toisiin. Jos tuon arvioinnin perusteella tunnen itseni vahvemmaksi (olkoon se heikon vastakohta), en voi pilkata henkilöä, jota haluaisin pilkata. Yksi ja sama pilkka voi siis olla hyvää tai huonoa: riippuen sen esittäjän suhteesta pilkattavaan. Tämä tuntuu jotenkin epäloogiselta ajattelulta taloustieteilijälle.
Eikö pilkantekoonkin voisi soveltaa yksinkertaista kysynnän ja tarjonnan logiikkaa? Hyvä pilkka myy ja huono pilkka ei myy. Miksi taloustieteilijän pitää määritellä, mikä on hyvää pilkkaa ja mikä on huonoa pilkkaa, kun taloustieteen yksi tärkeimmistä hienouksista on se, ettei se ota ihmisten puolesta kantaa kulutuspäätöksissä?
Eiköhän kiusaamista voi harjoittaa sekä heikkoja että vahvoja kohtaan; samoin pilkkaa. Pyhien asioiden pilkkaamiseen Teuvo Hakkarainen ehdottaa kiintoisaa koetta http://yle.fi/uutiset/3-9435964; se selviää jutun loppupuolella.
Pilkan vuoksi ei saisi myöskään mielellään tappaa ketään. Ei esimerkiksi Jyllands-Postenin eikä Charlie Hedbon pilapiirtäjiä. Itseasiassa näiden tapausten vuoksi lainsäädännön pitäisi ottaa pilkka erityiseen suojelukseensa sen sijaan, että tuomitsee ihmisiä jumalanpilkasta. Mitä jos joulurauhan julistuksen päätteeksi heitettäisiin vitsi jeesuksesta ja ramadan aloitettaisiin valtion virallisella hassulla kuvalla Mohammedista?
Ei näillä lakeuksilla Teemu Selännettä pilkata!!
Selännettä lainatakseni (Yle 31.1.2017): ”Minusta saa tehdä mitä vain. En minä niistä hätkähdä. Kaikki saavat tanssia tyylillään, mutta se on hieman liikaa, jos siihen vedetään perhe ja lapset mukaan. Jos lapsi alkaa itkeä tuollaisen nähtyään, sitä alkaa miettiä, että mihin pitäisi vetää raja”, Selänne kysyy. Pursiainen taitaa kuulua siihen rohkeiden edelläkävijäaikuisten koulukuntaan jossa esim. Trumpin alaikäisen lapsen haukkuminen julkisesti todennäköiseksi kouluampujaksi tai tulevaisuuden deitti-raiskaajaksi on ihan ookoo koska kaikki tietävät apinan jälkeläisten olevan myös apinoita.
Suomi on valinnut erinäisen DDR mentaliteettiin kaikkea pitää valvoa ja kytätä ja mieluimmin tehdä ilmiantoja. Kohti minkäänlaista vapautta Suomi ei ole menossa liberalisteista huolimatta jota hallituskin on täynnä vaikka ei uskoisia tällä menolla.Ikävä ja negatiivinen on ilmapiiri ikävät on keinot jolla eteenpäin mennään kyttäys yhteiskunnassamme.Kohta voi vaan todeta että seuraamme sinua kaikin tavoin ole siitä tietoinen ja olet aina syyllinen.
Hyvä pilkka lähtee alhaalta ylöspäin. Muistakaa siis olla pilkkaamatta kaikkia jotka ovat teitä vähemmin koulutettuja tai ansaisevia. Jos helsinkiläinen tai siellä asuva kokee ylemmyyttä kehäkolmosen ulkopuolella kituviin, tulisi suu pitää supussa. Jos viisikymppinen pilkkaa septuagenariaania, on se selkeästi hauraampien kiusaamista. Pitäisi myös muistaa, että tyhmyys ei ole yksilön valinta, vaan rumuuden kaltainen tragedia.
”Kuuluisuuksia saa pilkata, mutta erityisen tärkeää se on silloin, kun nämä yrittävät valjastaa kuuluisuutensa poliittisten mielipiteidensä ajamiseksi.”
Suomen täydellisen puolueellisen median mielestä tämä pätee vain silloin kun kuuluisuus on ”oikeaa” mieltä asioista. Eli kannattaa pakolaisten maahanmuuttoa ja monikulttuuria. Kun Krista Kosonen ja muut idiootit kertoo mediassa haaveistaan pakolaisten täyttämästä Suomesta, on se toimittajien mielestä vain hienoa ja arvostettavaa.
Kun Selänne kertoo täysin asiallisen huolen pakolaisten tekemistä raiskauksista, on se monikultturistien mielestä rasismia ja ärsyttävää poliittisten mielipiteiden ajamista.
Niinpä niin… Pilkka on hauskaa, paitsi silloin kun se osuu omaan nilkkaan. En ole koskaan pitänyt pilkkaamisesta enkä tule koskaan pitämäänkään. Mielestäni siitä ei ole mitään hyötyä. Miten pilkkaaminen on osoitus ”vapaudesta”? Ihan kuin toisille räkättäminen olisi jotenkin perusoikeus, joka olisi rinnastettavissa vaikka uskonnonvapauteen. Sanot, että hyvä pilkka menee alhaalta ylöspäin. Miksi? Ovatko ns. ”tavalliset” ihmiset pyhimyksiä, jotka eivät ole koskaan väärässä, ja ns. ”tärkeämmät” ihmiset aina itsekkäitä kissanpentuja kuristavia ja tikkareita varastavia paskiaisia? Vähän liian mustavalkoinen maailmankuva. Miten ns. ”ylempi” ihminen edes määritellään? Kumpi on ylempi: kauppias vai putkimies? Poliisi vai vartija? Voisiko joku työtön siis haukkua jotain siivoojaa ”läskisiaksi” ja siinä ei olisi mitään vikaa? Jos kerran pilkata pitää, niin eikö silloin pitäisi pilkata kaikkia tasapuolisesti, eikä vain heidän ammattinsa mukaan.
Ja kuten sanoin, pilkkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Jos tarkoituksena on saada vastapuolisi kyseenalaistamaan omaa näkemystään, niin silloin pilkkaaminen vain pahentaa tilannetta. Tästä taitaa olla tehty tutkimuksiakin, joiden mukaan paras tapa saada toinen ihminen muuttamaan mielipidettään on keskustelemalla rationaalisesti, järkevästi ja ymmärtäväisesti. Kuka tahansa typerys osaa osoittaa sormella ja sanoa ”sä oot paska”. 5-vuotiaskin osaa tehdä niin. Pilkkaaminen on helppoa. Hyvä esimerkki on islaminuskoa pilkkaavat pilakuvat. Länsimaissa tietenkin osataan nauraa niille, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan miten ne vaikuttavat jonkun ääri-islamilaisen fanaatikon mieleen. Hänen näkökulmastaan jotain hänelle tärkeää pilkataan. Onko se mikään ihme sitten, että sataa pommeja niskaan? Pilapiirtäjät tietävät tasan tarkkaan miten vaarallista islamin pilkkaaminen on. Silti niin tehdään ja viattomat kuolevat. Tökitään karhua kepillä ja sitten ihmetellään miksi se on vihainen. Pilakuvat eivät edes yritä muuttaa ääri-islamilaisten mielipiteitä. Niiden ainoa tarkoitus on vain pilkata. Ei ole väliä, että ääri-islamilaiset vain vihaavat meitä entistä enemmän ja sen seurauksena viattomia ihmisiä tulee kuolemaan. ”Sananvapaus” on tärkempää kuin ihmisten henki.
Mielestäni suurin ongelma pilkkaamisessa on se, että ratkaisujen ja ymmärryksen sijaan, se aiheuttaa vain vastakkainasettelua. Kuten Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia sanoi: ”Jos heittelee muita kivillä, kannattaa varautua siihen, että he heittävät jossain vaiheessa takaisin.” Pilkka ajaa ihmiset omiin leireihinsä ja saa heidät vihaamaan toisiaan. Kansalaiset eivät luota poliitikoihin (jotka he ovat itse äänestäneet valtaan) ja poliitikot eivät luota keneenkään. Politiikka on jo nyt vähän säälittävää pilkkaamista ja herjaamista. Aikuiset miehet ja naiset käyttäytyvät kuin pikkulapset sen sijaan, että yrittäisivät etsiä ratkaisuja keskustelemalla. Suomessa tilanne ei onneksi ole niin paha kuin Yhdysvalloissa ja Trumpin tukijat huutavat Clintonista: ”Lock her up! Lock her up! Lock her up!”. Svinhufvud olisi pistänyt koko farssin poikki huutamalla: ”Hiljaa! Tämä ei ole mitään teatteria!”.
Pilkkakirves voi sattua omaan nilkkaan, jos ei ole tottunut heiluttelemaan sanan säilää.
Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisältöä on ennakkosensuurin poissaolo. Lait kuitenkin rajoittavat sanavapautta, kun sen käyttö loukkaa toisen kunniaa, yksityisyyttä, yhteiskuntarauhaa. Sananvapauden väärinkäyttöä nimitetään sananvapausrikoksiksi.
Ei haukku haavoita, mutta parempi jättää se koirille… tai koiranleuoille.