Pääministeri Juha Sipilä antoi tänään ilmoituksen hallituksen politiikasta eduskunnalle. Puhe oli surullista kuultavaa. Hallitus on antautunut toiveajattelun valtaan. Tai sitten asiat ovat vielä pahemmin, ja ilmoitus oli vain kyynistä vaalipropagandaa.
Pääministeri kertoi, että hallituksen työllisyystavoite on ennallaan. Tavoitteena on 72 % työllisyysaste hallituskauden aikana. Se tarkoittaisi yli 100 000 lisää työllistä parissa vuodessa. On täysin mahdotonta uskoa, että tavoite saavutettaisiin ilman uusia toimenpiteitä. Ei vaikka talouskasvu olisi huomattavasti konsensus- tai VM:n arviota nopeampaa.
Uusien toimenpiteiden esittelyn sijasta pääministeri yritti liioitella kituliaan nousukauden aikaansaamaa pikkiriikkistä työllisyyden paranemista. Yritys ei ollut kovin vakuuttava. Sipilän mukaan ”hyviä uutisia on kuulunut ympäri Suomea”. Se kuulostaa lähinnä läpinäkyvältä tavalta esittää, että asiat ovat paremmin kuin tilastoista näkyy. Sipilä myös väitti, että pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt laskuun. Väite ei näyttäisi tilastojen perusteella olevan totta. Vaikka Sipilällä olisi parempaa tietoa, pitkäaikaistyöttömyydessä ei ole voinut tapahtua mitään merkittävää muutosta.
Pitkäaikaistyöttömyys ei siis ole paranemassa itsestään. Työllisyys kokonaisuutena varmaankin paranee kasvun mukana, mutta ei varmasti niin paljon kuin hallituksen tavoite edellyttää.
Omituisinta Sipilän ilmoituksessa oli haaveilu eri maakuntien työllisyystasoista. Pääministeri kertoi, että tavoitteisiin päästäisiin, jos työllisyys koko maassa nousisi Pohjanmaan tasolle. Ja vielä paremmin asiat olisivat jos työllisyys saavuttaisi Ahvenanmaan tason. Jäi täysin ilmaan, kuinka Pohjanmaan tai Ahvenanmaan työllisyystasolle päästäisiin.
Yhtä hyvin pääministeri olisi voinut puhua niistä hienoista asioista, joita tapahtuisi jos innovaatioiden määrä nousisi Piilaakson tasolle. Tai jos jokaisesta yrityksestä tehtäisiin yhtä tuottava kuin Supercellistä. Soteuudistuskin olisi helpompaa jos jokainen terveyskeskuslääkäri muuttuisi huippukirurgiksi.
Hallitus ei tällä menolla yksinkertaisesti tule saavuttamaan työllisyystavoitettaan. On käsittämätöntä, ettei sitä sanota ääneen.
Sipilä ei ollut yhtään sen uskottavampi julkisen talouden tavoitteista puhuessaan. Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi juuri selkeästi, ettei hallitus tule pääsemään julkistalouden tavoitteisiinsa ilman lisäleikkauksia. Tämä ei pääministerin menoa haitannut. Hän totesi tavoitteiden pysyvän ennallaan, ilman lisäsäästöjä. Säästöjen tilalle Sipilä tarjoaa ”uudelleen kohdentamisia, rakenteellisia uudistuksia ja työllisyystoimia”. ”Uudelleen kohdentaminen” vaikuttaa yhtä uskottavalta julkisen talouden parantamiskonstilta kuin klassikot ”byrokratian karsiminen” ja ”toiminnan tehostaminen”.
Sipilä myös väitti puheessaan, että valtio on velkaantunut huomattavasti ennustettua vähemmän. Mutta kysymyksessä näyttää olevan ainakin osittain budjettiteknisillä käsitteillä pelaaminen. Julkisen talouden alijäämä ei ole muuttunut merkittävästi. Alijäämää on vain rahoitettu ottamalla rahaa valtion kassakirstusta.
Julkisen talouden kannalta merkittävää on se, kuinka paljon menot ovat tuloja suurempia. Yhtenä vuonna kassassa saattaa olla enemmän rahaa, toisena taas vähemmän. Mutta kassatilanne ei ole olennainen, vaan se mikä on tulojen ja menojen erotus. Se, että joskus maksaa pankkikortilla luottokortin asemesta, ei kerro siitä kuinka paljon elää yli varojensa.
Sipilän käsiteveivauksen havaitsi eduskunnassa vasemmiston Paavo Arhinmäki. Olin lähdekriittinen ja tein pikagallupin ekonomistikollegojen joukossa. Konsensus oli, että Arhinmäen jutussa oli merkittävästi perää. Hyvää oppositiopolitikointia vasemmistoliitolta siis.
Hallitus yrittää siis toiveajatteluun perustuen maalata talous- ja työllisyystilanteesta ruusuista kuvaa. Ruusuinen tilannekuva on välttämätön, jotta hallitus voisi väittää työllisyystavoitteidensa toteutuvan ilman uudistuksia ja julkisen talouden tavoitteiden ilman lisäsäästöjä. En usko kumpaankaan.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
5 kommenttia artikkeliin Sipilän ruusunpunaiset silmälasit
Tällä kertaa yhdyn Sipilän valoisaan tulevaisuuteen vaikka se ei olisi ihan totta koska nyt tämä itku ja parkuminen huonoista ajoista saisi Suomessa riittää.Suomessa on julmetusti rahaa makaamassa käyttötileistä alkaen elikkä kotimaiseen kulutukseen olisi varoja vaikka huru mycke asuntoja seisoo tyhjänä eikä edes myydä valtava menetys rahassa.Suomalaisista on tulleet itkupillejä pelkäävät kaikkea ja vaan pahoja asioita voi tapahtua ja sitten on vielä laiskoiksi tultu koska ajatus on se että minun ei tarvitse tehdä mitään minä harrastan ja pidän lomia jonkun muun täytyy nostaa tämä maa nousuun ja sehän ei tapahdu koska sekin kaveri on lomilla.Suomessa on mahdollisuus talousnousuun ja innovaatioiden tekemiseen heti kuin vaan uskotaan ja tehdään asioita oikein instrumentit löytyy ja sehän ei ole Sipilän syytä että kukaan ei viitsi tehdä mitään. Talous on aina psykologinen uskon asia nyt täytyy uskoa että menee hyvin muuten hukka meidät vie, yritykset ja kansalaiset luo nousut ei hallitus.
Itku, parku ja poru huonoista ajoista alkoi 90-luvun lamasta ja jatkuu myös nykyään. Sipilä paukuttelee henkseleitä pienen kasvun kohdalla, mutta myös sanoo että ’helpot toimet on nyt käytetty’ työllisyyden kohentamiseksi, ja että nyt pitää isommalla luudalla alkaa huitomaan.
Eli näin pienipalkka- ja pätkätyöläisen näkökulmasta: Nyt tulee keppiä vielä enemmän ja lisää. Työttömiä hakataan oikein urakalla, kunnes ’ryhdistäytyvät ja menevät töihin’. Samalla suuryrityksille kerätään lisää verohelpotuksia, suurtyönantajilta poistetaan työntekijäkohtaisia kustannuksia, ja PK-yrittäjien ahdinkoon ei kosketa pitkällä tikullakaan paitsi vahingossa, kun joku ropo näistä suuryritysten tuista vahingossa tippuu jonkin pienemmänkin haaviin.
Samalla telotaan kotimainen ostovoima ja romahdutetaan kulutuskysyntä, joka taas jumittaa kansantalouden kasvun, kun uusia Nokioita ei pulpsahtelekaan kuin sieniä sateella vetureiksi. Kotimaan markkinoiden jumiutuessa valtion tulotkin romahtavat, kun verotulot pienenevät ja sosiaalimenot kasvavat – aika pian myös alkavat suuremmat yritykset lähteä maasta kun paikallismyynti ei vedä eikä kansainvälistä kauppaa kannata väkisin Suomesta käsin pyörittää.
Karu totuus on, että tämä maa ei lähde nousuun Sipilän opeillakaan, vaan sukeltaa yhä syvemmälle suohon. Tämän hetken parannukset ovat kansainvälisen talouden elpymisen seurausta – ja senkin keskiarvosta Suomi laahaa perässä. Kohta lähdetään taas alamäkeen, ja jos se tapahtuu ennen seuraavaa isoa kansainvälistä talouskriisiä, ollaan kohta niin syvällä että Kreikkakin näyttää utopialta.
Pitkä-aikaistyöttömyydestä,
Keskustelussa Arhinmäki kiinnitti huomiota siihen, että Sipilä väitti pitkä-aikaistyöttömyyden kääntyneen laskuun.
Arhinmäki kiisti tämän toteamalla tarkistaneensa, että joulukuussa 2016 pitkä-aikaistyöttömyys oli korkeammalla kuin vuosi aiemmin joulukuussa 2015.
Tähän Sipilä vastasi verranneensa määrää viime kesän korkeimpiin lukuihin, joista työttömyys on alentunut.
Johon Arhinmäki totesi, että työttömyyslukuja pitää aina verrata vuoden takaiseen (12kk), koska kausivaihtelu vaikuttaa.
No, pitkä-aikaistyöttömyyden tapauksessa näin ei ole, eli Arhinmäki on väärässä. Kun määritelmällisesti pitkä-aikaistyöttömyys tarkoittaa yli 12 kuukautta työttöminä olleita, niin tässä tapauksessa kuukausittaista kausivaihtelua ei tarvitse huomioida koska sitä ei ole.
Ns. heikoista signaaleista voi olla apua, mutta talouden käännekohtien tunnistaminen on tunnetusti vaikeaa. Pitkä-aikaistyöttömyys ei ole sellainen indikaattori, joka kertoisi taloussuhdanteen kääntymisestä. Eikä ole normaali työttömyyskään, koska työttömyys on hidas ja muutoksiin jälkikäteen reagoiva muuttuja. Käännekohtaa arvioitaessa on pakko katsoa korkeintaan vuosineljännes-, jos ei jopa kuukausittaista tilastoa (muu kuin työttömyys) kausipuhdistettuna.
Mutta fakta on se, että pitkä-aikaistyöttömyys kääntyi laskuun viime kesänä. Toivottavasti pysyvästi ja trendinomaisesti.
Plussat Heikille poliittisen vastakohdan ansaitusta kehumisesta. Olisipa tämä vallitseva periaate koko systeemissä. Demokratia ei vaan taida toimia ihan niin…
”Pääministeri kertoi, että tavoitteisiin päästäisiin, jos työllisyys koko maassa nousisi Pohjanmaan tasolle. Ja vielä paremmin asiat olisivat jos työllisyys saavuttaisi Ahvenanmaan tason. Jäi täysin ilmaan, kuinka Pohjanmaan tai Ahvenanmaan työllisyystasolle päästäisiin.”
Helposti tuo viimeksi mainittu ainakin voisi onnistua. Tarvitsee vain tehdä sama kuin Ahvenanmaankin kohdalla. Eli maksaa kullekin alueelle takaisin näiden asukkaiden maksamat ansiotulo- ja pääomatuloverot yritysten ja yksityishenkilöiden osalta, ja kaikista muistakin valtion tuloista vielä asukasluvun tyyppistä osuutta vastaava siivu. Päälle voi tarjota veloituksetta mm. oikeusjärjestelmän, armeijan ilmaiseksi ilman paikallisten tarvetta osallistua asevelvollisuuteen, ja keskussairaalatason terveydenhuollon infran ylläpidon lentoyhteyden päässä kohtuuhintaan sekä vaikkapa Yleisradion palvelut tarjolle ilmaiseksi, kuten Ahvenanmaallakin. Ahvenanmaalla joka kolmas on työllistynyt paikallishallintoon. Ahvenanmaan työllisyysastetta nostaa mm. se, että paikalliset eivät käy armeijaa. Työllisyysastetta siellä on miltei mahdoton saada kovin huonoksi, koska jo riittävän korkea valtionrahoitus takaa sen, että työpaikkoja löytyy julkiselta sektorilta valtakunnallista keskitasoa selvästi enemmän. Jos ei työllisty yksityiselle sektorille, on julkisen sektorin työllistymismahdollisuus siksi hyvä.
Ilmaan vaan tuossa vastauksessa jää se, että jos kaikille muillekin maksettaisiin enemmän veroja kuin mitä alueella kerätään, eikä valtion palveluiden rahoitukseen tarvitisisi osallistua, niin Suomi ei pysyisi pystyssä, koska jos kaikille muillekin alueille palautettaisiin näiden maksamat verotulot, ja valtion pitäisi silti vielä hoitaa jotain tehtäviä, valtiolle ei jäisi tuloja, vaan pelkät menot. Ainoa teoriassa mahdollinen tapa rahoittaa asiaa olisi tehdä loputon velannostoautomaatti, jolla menoja sen jälkeen rahoitettaisiin. Eli tuo tilanne ei ole kopioitavissa.