Ajankohtaista

Viron entinen presidentti Toomas Ilves liittyy Liberan hallitukseen

Viron entinen presidentti Toomas Ilves liittyy Liberan hallitukseen

Libera-säätiön hallitus on tiistaina 25.4.2017 vuosikokouksessaan päättänyt kokoonpanostaan.

Hallituksen uusi jäsen on Stanfordin yliopiston vieraileva tutkija Toomas Hendrik Ilves.

Hallituksen puheenjohtaja Elina Lepomäki toivottaa Toomas Ilveksen lämpimästi tervetulleeksi Liberan hallitukseen.

– Ilves on arvostettu ja laajasti verkostoitunut keskustelija, joka luottaa kansalaisyhteiskunnan ja avoimen debatin voimaan. Ilveksen hallitusjäsenyys vahvistaa Liberan ääntä liberaalin länsimaisen demokratian puolustajana Suomessa ja kansainvälisesti.

Ilves on toiminut Viron ulkoministerinä vuosina 1996-1998 ja kansanedustajana 1999-2002. Vuonna 2004 hänet valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi ja ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajaksi.

Hän toimi Viron presidenttinä vuosina 2006-2016. Poliittisella urallaan Ilves edusti viimeiseksi Viron sosiaalidemokraattista puoluetta. Vuoden alusta hän on toiminut vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. Ilves on tunnettu digitalisaation edistäjä ja kansainvälisten turvallisuuskysymysten asiantuntija.

– On kunnia olla edistämässä Suomen ja Itämeren alueen liberaalin demokratian jatkokehitystä. Liberalla on vankka asema suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toivon tuovani ajatuspajan toimintaan mukaan myös kansainvälisen äänen, toteaa Ilves.

Toomas Hendrik Ilveksen englanninkielinen ansioluettelo

Suvi-Anne Siimes on eronnut säätiön hallituksesta omasta pyynnöstään.

– Olemme iloisia, että Suvi-Anne ehti olla mukana Liberan hallituksessa vajaan vuoden. Haluan kiittää Suvi-Annea erinomaisesta yhteistyöstä ja olen vakuuttunut, että se jatkuu tulevaisuudessa muilla foorumeilla, sanoo Lepomäki
.

Hallituksessa jatkavat Paul Lillrank, Kristina Pentti-von Walzel, Henrikki Tikkanen, Matti Vuoria ja Tatu Ylönen. Säätiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Elina Lepomäki ja varapuheenjohtajana Björn Wahlroos.

Ajankohtaista

Kommentoi

9 kommenttia artikkeliin Viron entinen presidentti Toomas Ilves liittyy Liberan hallitukseen

  1. Reiska sanoo:

    Ilves on roistoista suurin !

  2. amaootta sanoo:

    Siis suurempi kuin Kim Jong-un, Nicolás Maduro, Vladimir Putin, Emomalii Rahmon, Jorge Mario Bergoglio tai Alexander Pichushkin muutaman mainitakseni. Reiska on älyköistä suurin.

  3. Juha-kummi sanoo:

    Onnittelut ja tere tulemast!

    Paul Lillrank, Kristina Pentti-von Walzel, Henrikki Tikkanen, Matti Vuoria ja Tatu Ylönen, Elina Lepomäki, Björn Wahlroos. Eikö Suvi-Anne Siimes tuntenut kuuluvansa joukkoon?

    1. OS sanoo:

      Siimes erosi työnantajansa (Tela) tahdosta, kun Liberan sivuilla oli kritisoitu eläkevakuuttajia ja eläkejärjestelmää.

  4. Markus sanoo:

    Psst, Toomas jatkoi vielä pressana vuoden 2011 jälkeenkin, toisin kuin tekstissä mainitaan;)

    1. Teksti muokattu. Kiitos huomautuksesta!

  5. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

    Hienoa. Lisää öliiviöljyasiantuntijuutta näinä aikoina tarvitaankin. Ilveksen kautta Libera verkostautuu myös kiinteämmin Michael Weissin & Co kaltaisiin stukamaisiin anglo-amerikkalaisiin haukkoihin -mikä lieneekin tarkoitus.

    Liberan Elina Lepomäki -jota ei tunnetusti kiinnosta saudien kansanmurhamaisessa sodassa ja saarrossa (jota Yhdysvallat ja Englanti tukivat aseellisesti ja logistisesti ennenkuin kellot alkoivat soimaan Alepolle!) kuolevat jemeniläiset lapset, tukemamme Syyrian opposition korkeat jihadisti-pitoisuudet, Bahrainin kansanousun jälkipyykin peseminen, Libyan “upeasti” loppuunsaatettu interventio tai tälläkin hetkellä saudi-viranomaisten suorittamat väkivaltaiset “turvallisuus-operaatiot “ siiamuslimien asuttamassa Al-Awamiyahissa. tms. mikäli menossa ei ole mukana Venäjä- omaa jo lämpimät välit alussa mainitsemaani koulukuntaa edustavaan uusmccarthymaiseen senaattori John McCainiin.

    Keskustelu NATO:sta ja mahdollisesta jäsenyydestämme siinä on suotavaa ja oikein, mutta tarvitseeko sitä näin isolla kielellä nuoleskella putinlaisiakin piirteitä omaavia neokonservatiiveja, jotka antavat Turkin, mutta erityisesti Saudi-Arabian & Co:n harjoittaa omissa maissaan ja lähialueillaan politiikkaa, jolla ei ole mitään tekemistä sen Jumalan asemaan nostamanne liberalismin ja demokratian niiden ihmisoikeuksien kunnioittamisten kanssa?

    Koska Liberan kehitys tulenee jatkumaan samanlaisena, te voisitte mielestäni pikkuhiljaa pohtia puljunne nimen vaihtamista Suomen Henry Jackson Societyksi. Tai vähintäänkin perustaa maahamme CNN -tyyppisen televisiokanavan tukemaan jaloa toimintaanne.

  6. Asevelisosialidemokraatti sanoo:

    Liberan Lepomäen fanittamasta McCainista vielä muutama sana. Arvostan senaattori McCainia enemmän sotilaana kuin poliitikkona. On valitettavaa että häntä kaupataan meille vakaana ja uskottavana amerikkalaisena anti-trumplaisena poliitikkona ja NATO -asiamiehenä. Se, että Johnilla on Putinin Venäjään liittyen suhteellisen lähestyttävät näkemykset on hyvä asia, mutta siinäpä oikeastaan kaikki. Valitettavasti.

    Tarkennan. Senaattori McCainilla ei ole ollut sanottavia ongelmia olla yhteistyössä ja ottaa vastaan lahjoituksia Persianlahden merkittävimmältä uskonnolliselta diktatuurilta Saudi-Arabialta, jossa esim. naisten, uskonnollisten vähemmistöjen ja siirtotyöläisten asema on monikertaisesti huonommalla tolalla kuin esim. Iranissa. Saudien tukemat islamistit ja jihadistit Syyriassa näyttävät myös olevan hänelle “vapaustaistelijoita”. Saudien tuella verisesti kukistettu Bahrainin kansanousu kuin yhä jatkuva saudien näännytys -ja kansanmurha -sota Jemenissä, ei ole myöskään herättänyt hänessä minkäänlaista moraalista pahennusta tai vaatimusta intervention suorittamiseksi viattomien naisten ja lasten puolesta.

    Senaattori McCainhän rakensi suhteita tunnettuun terroristien tukijaan ja diktaattoriin Muammar Gaddafiin vuonna 2009. Viettipä illan Eversti Gaddafin tilalla, joka sai hänet jopa twiittaamaan:”Late evening with Col. Qadhafi at his ”ranch” in Libya – interesting meeting with an interesting man.”

    2011 Libyan kansanousun aikana Eversti Gaddaf sai sitten kuitenkin McCainin mielestä mennä, koska everstin kädet olivatkin nyt amerikkalaisten (so. Lockerbien pommi-isku 1988) myös libyalaisten veren tahrimat. Saman vuoden toukokuussa McCain näyttäytyi Libyassa islamisti-kapinallisten -joilla on yhteyksiä terrorismia harjoittaviin ääriaineksiin mm. Abdel Hakim Belhajiin- seurassa iloisena siitä, että Gaddafin hirmuhallinto oli historiaa ja Libya vihdoin matkalla kohti demokratiaa.

    Tällä hetkellähän EU:hun pakolaisia jatkuvalla syötöllä vuotava Libya on ns. failed state. Enemmänkin “somalisoitunut” valtio kuin demokratia, jossa myös orjakauppa on alkanut jälleen kukoistamaan.

    Senaattori McCainillä ei näyttäisi myöskään olevan ongelmia Trumpin Israel -politiikan tai Trumpin ehdottaman ns. yhden valtion ratkaisun suhteen. Iranin kohdalla McCain on aina ollut sangen “trumpmainen”. Talouspolitiikassa hän on lähempänä Trumpia kuin oli Obamaa tai demokraatteja. Hän vastustaa aborttia ja tasa-arvoista avioliittoa ja onpa myös esittänyt sangen skeptisiä näkemyksiä ilmastonmuutoksesta.

    Toki senaattori McCain on uskonnollisella messianismismilla eli mormonismilla poliittista ajateluaan rikastuttanutta ex-CIA-virkailijaa Ewan McMullinia lähestyttävämpi poliitikko, mutta tästäkin huolimatta McCainin Euroopan ulkopuolella suosimat linjaukset eivät mielestäni ole sen enempää EU:n kuin Manner-Euroopan NATO-maiden intressien kannalta yhdensuuntaisia.

    Pointti, niin kauan kuin transatlanttiset optimistit/utopistit harjoittavat kyklopistista turpoilua, jossa Yhdysvaltojen ja Englannin, EU:n ja Manner-Euroopan NATO-maiden kannalta, rikollisen kehnoa Lähi-idän ja Persianlahden-ulkopolitiikkaan liittyviä ongelmia ei huomioida ja pyritä yhdessä korjaamaan, ei tehokkaan yhteisen läntisen rintaman luomista ekspansiivista Venäjää vastaan ole mahdollista synnyttää -ja tätä me tuskin haluamme.

  7. Ulf Fallenius sanoo:

    Toivotottaan että hän tuo Viron yritysveromallin Suomeen.

single.php