Translain uudistaminen on uuden hallituksen tehtävä

Transhenkilöiden asema ja oikeudet ovat nousseet keskustelun aiheiksi viimeisten viiden vuoden aikana. Viimeksi 22-24.11.2018 Sukupuolen tutkimuksen päivät kokosivat Turkuun suuren joukon tutkijoita keskustelemaan teemalla Trans. Keskustelulle ja transhenkilöiden oikeuksien edistämiselle onkin tarvetta, sillä Euroopan Unionin tutkimus vuodelta 2014 osoitti, että transhenkilöt ovat kokeneet enemmän syrjintää kuin mikään muu ryhmä. Transhenkilöihin kohdistuu paljon viharikoksia ja transfobiaa.  

Tulevaan hallitukseen kohdistuu suuria odotuksia translain uudistamisesta. Jotkut pitävät uudistusta itsestään selvänä. Uudistus ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Tämän kirjoituksen tarkoitus on kuvata lainsäädännön tilannetta, karsia turhia ennakkoluuloja ja edistää uudistuksen toteutumista.  

Käsitteitä 

Transhenkilöt viittaa ihmisiin, joiden oma kokemus sukupuoli-identiteettistään ei vastaa heidän virallista sukupuoltaan tai jotka ovat korjauttaneet sukupuolensa. Osa transhenkilöistä haluaa sukupuolen korjausta, osa ei halua. Osa transhenkilöistä kokee vain ajoittaista halua esiintyä ja pukeutua toiseen sukupuoleen, mutta muutoin elää virallisen sukupuolensa mukaista elämää (käytetään myös termiä transvestiitti).  

Sukupuoleen liittyvä terminologia ja luokitukset ovat lisääntyneet. Usein puhutaan LGBTI-henkilöistä eli Lesbian, Gay, Bi, Trans ja Inter-henkilöistä. Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti erotetaan nykyisin toisistaan. Homoseksuaalisuus, lesbous ja biseksuaalisuus ovat seksuaalisia suuntatutumisia, mutta niihin kuuluvat henkilöt voivat olla sukupuoli-identiteetiltään miehiä tai naisia. 

Intersukupuolisuus viittaa siihen, että henkilöllä on molempiin sukupuoliin viittaavia fysiologisia, erityisesti sukupuolielimiin liittyviä ominaisuuksia. 

Käsitteellä queer viitataan yleisesti kaikkiin näihin ja myös muihin seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin identiteetteihin ja seksuaalisiin käytäntöihin, jotka asettavat heteroseksuaalisen ja vallitsevan heteronormatiivisen käyttäytymismallin kyseenalaiseksi. Kun sukupuoli-identiteettiä koskevissa keskusteluissa tarvittiin termi heteronormin mukaisesti identifioituville miehille ja naisille, ruvettiin käyttämään termiä cis-henkilö.  

Trans ei välttämättä aseta sukupuolia mies ja nainen kyseenalaisiksi, vaan siinä on kysymys halusta korjata omaa, vääräksi koettua sukupuoli-identiteettiä toiseksi tai esiintyä toisessa sukupuolessa. Trans-etuliite viittaa yleensä henkilön kokemaan, biologisesta poikkeavaan sukupuoleen tai korjattuun sukupuoleen. Esimerkiksi transnainen kokee olevansa nainen (vaikka on juridisesti mies) tai hän on korjannut sukupuoltaan miehestä naiseksi. Englannin kielessä käytetään myös lyhenteitä MTF (MaleToFemale) ja FTM (FemaleToMale).  

Sukupuolen korjaaminen ei sinänsä kerro ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Transmies voi olla seksuaalisesti kiinnostunut miehistä (homo), naisista (hetero) tai molemmista (bi). 

On myös kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät koe minkään edellä mainituista ryhmittelyistä vastaavan heidän sukupuoli-identiteettiään, vaan pitävät itseään muunsukupuolisina. 

Syrjinnän kielto 

Syrjintä sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella on kielletty. Perustuslain syrjintäkiellossa mainitaan sukupuoli ja muu henkilöön liittyvä syy kiellettyinä syrjintäperusteina. Tarkemmat säännökset syrjinnän kiellosta löytyvät tasa-arvolaista ja yhdenvertaisuuslaista. 

Myöskään terveydentilan perusteella ei saa syrjiä. Vaikka ei pitäisi kokemusta väärästä sukupuolesta terveyden häiriönä, transhenkilöt ovat jo heihin kohdistuvan syrjinnän vuoksi tilanteessa, jossa terveys voi vaarantua. Osa heistä myös tarvitsee terveydenhuollon toimia sukupuolen korjaamisessa. 

Naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan tasa-arvolain (609/1986) syrjintäkieltoa täydennettiin vuonna 2014 kiellolla syrjiä sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella. Siten transhenkilöiden syrjintä kuuluu tasa-arvolain soveltamisalaan. 

Yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) kielletään muun ohella syrjintä seksuaalisen suuntautumisen ja muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Kummankin lain mukaan syrjintä on kiellettyä myös siinä tapauksessa, että se perustuu oletukseen. Toisin sanoen, syrjintä sillä perusteella, että henkilön oletetaan tai väitetään olevan homoseksuaali tai transhenkilö, on kiellettyä riippumatta siitä, mitä hän todellisuudessa on. 

Kumpikin laki asettaa viranomaisille, oppilaitoksille ja työnantajille velvollisuuden edistää yhdenvertaisuutta. Tähän velvollisuuteen kuuluu velvollisuus laatia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Suunnitelman laatimista ei edellytetä työnantajilta, joiden palveluksessa on alle 30 työntekijää. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun kuuluu selvitys työpaikan tai oppilaitoksen tilanteesta. Suunnitelmia laadittaessa tulisi siis myös trans-henkilöiden asema ottaa huomioon. On kysyttävä, esiintyykö syrjintää, kuten häiritsevää vitsailua, onko pukuhuoneet järjestetty transhenkilöiden kannalta luontevasti, käsitelläänkö oppimateriaaleissa transhenkilöiden asemaa asiallisesti ja asiantuntevasti jne. 

Translaki 

Translaki eli laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002) ei ole laiksi erityisen vanha. Esimerkiksi avioliittolaki on vuodelta 1929, ja vuodelta 1970 oleva aborttilaki ilmentää edeltäjänsä vuoden 1950 lain arvomaailmaa. Translaki on säätämisajankohtanaan voinut vaikuttaa edistykselliseltä. Tämän hetken näkökulmasta se tuntuu kuitenkin edustavan mennyttä aikaa. 

Lain tavoite on ollut selkiyttää transhenkilöiden oikeudellista asemaa. Itse asiassa muutos oli jo tapahtunut oikeuskäytännössä. Lain perusteluissa ei suoranaisesti sanota, että tarkoitus olisi parantaa heidän asemaansa, mutta lienee selvää, että tällainen ajatus oli taustalla. 

Laki on kuitenkin esimerkki lainsäädännöstä, joka samalla kuin se parantaa transhenkilöiden asemaa, myös vahvistaa normatiivista jakoa kahteen sukupuoleen ja sukupuolten heteronormatiivisia rooleja. 

Translain lähtökohta on vahvasti kaksinapainen sukupuolijärjestelmä. Lakitekstissä puhutaan ”vastakkaisista sukupuolista” ja hallituksen esityksessä ”biologiseen sukupuoleen nähden vastakkaisesta sukupuolesta.” Transseksuaalisuus (laissa ei käytetä termiä transsukupuolisuus) nähdään laissa ja sen perusteluissa lähinnä lääketieteellisenä kysymyksenä. Kuten edellä todettiin, trans sukupuoli-identiteettinä on eri asia kuin homo- tai heteroseksuaalisuus. Siten lain ajattelu perustuu vanhentunisiin käsityksiin sukupuolesta ja seksuaalisuudesta.

Lääketieteellinen häiriö

Translain perustelujen mukaan ”Lääketieteellisesti transseksuaalisuutta pidetään nykyisin sukupuoli-identiteetin häiriönä.” Tämä näkemys ei enää vastaa suomalaista lääketieteellistä käsitystä. Maailman terveysjärjestö WHO on vasta vuonna 2018 siirtänyt transidentiteetit pois mielenterveyshäiriöistä. Nyt ne kuuluvat seksuaaliterveyteen sukupuoliristiriitana. Suomessa tautiluokituksen selitetään liittyvän henkilön kokemukseen ja sen mahdollisesti aiheuttamaan oireiluun. Koska translain perusteena on näkemys lääketieteellisestä häiriöstä, lain perusteluissa henkilön katsotaan tarvitsevan ”terveydenhuollon palveluja kuten hormonihoitoa ja kirurgisia toimenpiteitä…” 

Uuden sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on täysi-ikäisyys, Suomen kansalaisuus tai kotipaikka Suomessa, kokemus kuulumisesta vastakkaiseen sukupuoleen, eläminen tämän sukupuolen mukaisessa sukupuoliroolissa ja lisääntymiskyvyttömyys.  

Vuoteen 2016 asti edellytyksenä oli lisäksi puolison suostumus siihen, että avioliitto muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi. (Alun perin laissa edellytettiin naimattomuutta. Ensimmäisessä lakiehdotuksessa vuonna 1987 edellytettiin jopa, että hakija ei ole koskaan ollutkaan naimisissa eikä hänellä saanut olla lapsia. Tämä ehdotus ei siis toteutunut.) 

Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisen jälkeen translakiin lisättiin säännös, jonka mukaan sukupuolen vahvistaneen maistraatin tulee tehdä muutoksesta ilmoitus henkilön aviopuolisolle. Avioliitto siis pysyy. 

Lisääntymiskyvyttömyys 

Keskeistä lain mukaan on lääketieteellinen selvitys sukupuolen korjaamisen edellytyksistä. Julkisessa keskustelussa eniten huomiota on saanut osakseen vaatimus steriloimisesta tai muutoin todetusta lisääntymiskyvyttömyydestä. Lakia säädettäessä vaatimusta perusteltiin lyhyesti sillä, että muutoin sukupuoleltaan naiseksi vahvistettu henkilö voisi siittää lapsen ja mieheksi vahvistettu tulla raskaaksi. 

Nyttemmin on havaittu, että laissa oleva kielto ei estä tällaisia tilanteita syntymästä. Avustetun lisääntymisen tekniikat ovat parantuneet siten, että tällaisia tilanteita voisi olla enemmänkin.  

Useat ihmisoikeuksia valvovat kansainväliset elimet ovat pitäneet vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä kohtuuttomana puuttumisena yksityisyyden piiriin. Vuonna 2017 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi ratkaisussa A.P., Garçon ja Nicot v. Ranska, että vaatimus rikkoi ihmisoikeussopimuksen yksityisyyden suojaa (artikla 8). Tuomioistuin myös totesi, että myös sopimuksen artikla 3, joka koskee epäinhimillistä kohtelua, on tässä yhteydessä relevantti. Vastaavasti Euroopan sosiaalisen peruskirjan soveltamista seuraava komitea on katsonut, että vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä loukkaa oikeutta terveyteen (ILGA-Europe v. Tsekki 2018). Suomessa muun muassa ihmisoikeusvaltuuskunta ja apulaisoikeusasiamies ovat ottanee kantaa lisääntymiskyvyttömyyden poistamiseksi. 

Ihmisoikeuselinten ratkaisujen johdosta Suomen tulee poistaa vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä sukupuolen korjaamisen edellytyksenä. Muut Länsi-Euroopan maat, Ranska mukaan lukien, ovat jo näin tehneet. 

Kokemus ja eläminen sukupuoliroolissa

Sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ei lain mukaan ole hormonihoito tai sukuelinkirurgia. Sen sijaan edellytyksenä on, että henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen ja elää sukupuoliroolin mukaista elämää. Oleellista on kokemuksen ja elämisen pysyvyys. 

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta käy ilmi, että hoidon oleellinen osa on hormonihoito ja kirurgia. Psykiatrian erikoislääkäreiden tehtävä on arvioida ja ohjata hakija hormonihoitoon ja kirurgiaan. Lopuksi kahden psykiatrian erikoislääkärin on annettava selvitys siitä, että vahvistamisen lääketieteelliset edellytykset täyttyvät. Käytännössä siis sukupuolen korjaus liitetään hormonihoitoihin ja kirurgiaan. Kaikki trans-henkilöt eivät näitä tarvitse eivätkä halua. 

Vaikka missään ei suoraan määritellä, mitä toiseen sukupuoleen kuulumisen kokemus ja sukupuoliroolin mukainen elämä tarkoittavat, sukupuolen korjaamisen prosessissa ne liitetään epäsuorasti hormoneihin ja kirurgisesti korjattuihin sukuelimiin. Lain perusteluissa viitataan siihen, että transseksuaali tarvitsee terveydenhuollon palveluja kuten hormonihoitoa ja kirurgisia hoitoja saadakseen vastakkaisen sukupuolen mukaisen fyysisen ulkonäön. 

Sukupuoliroolin käsitettä käytettiin paljon 1970-1990-luvuilla ja jonkin verran vieläkin. Yleensä sukupuoliroolilla ei viitata ulkonäköön, vaan sukupuolten väliseen työnjakoon. Ulkonäkökeskeisyyttä on kritisoitu paljon, ja tässä yhteydessä se vaikuttaa olevan suorastaan stereotyyppistä. 

Sukupuoliroolissa elämistä myös seurataan. Asetuksessa puhutaan ”tosielämän kokeesta”. Tämä koe seurantoineen kestää vähintään vuoden. Nykymaailmassa terminologia ja sukupuoliroolissa elämisen kontrollointi herättää uteliaisuutta. Kelpaako naiseksi, jos ei koe hoivavaistoa eikä osaa meikata? Entä mieheksi, jos on poninhäntä eikä pidä autoista? Millä ihmeen kriteereillä psykiatrian erikoislääkärit arvioivat tätä? 

Naisten asemaa koskevissa kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa on jo pitkään edellytetty, että valtiot pyrkivät purkamaan stereotyyppisiä sukupuolirooleja ja haitallisia käytäntöjä. Erityisesti kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan sopimuksen (CEDAW 1979) 5 artikla ja nyttemmin myös Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä koskeva sopimus (2011) edellyttävät sukupuoleen liittyvien stereotypioiden vähentämistä. Naisten oikeuksien komitea on vuonna 2014 vaatinut Suomea muuttamaan translakia ripeästi siten, ettei transsukupuolisten henkilöiden tarvitse sopeutua stereotyyppisiin käsityksiin maskuliinisesta tai feminiinisestä ulkonäöstä tai käyttäytymisestä.  

Translain muutostarve on selvästi suurempi kuin vain lisääntymiskyvyttömyyden poistaminen. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, millainen uuden lain tulisi olla. 

Sukupuolen korjaaminen ilmoituksella? 

Useat maat ovat muuttaneet 2010-luvulla lainsäädäntöään siten, että sukupuolen voi korjata tekemällä ilmoituksen asianmaiselle viranomaiselle. Näin ovat menetelleet muun muassa Belgia, Irlanti, Portugal, Brasilia ja ensimmäisenä Argentiina (2012). 

Norjassa muutos tehtiin vuonna 2016. Ilmoitus tehdään verovirastoon, ja muutos tulee voimaan saman tien. Tanskassa on kuuden kuukauden harkinta-aika. Norjassa ei ole estettä sille, että muuttaa sukupuolensa uudestaan eli takaisin alkuperäiseen. Alaikäraja on 16 vuotta. Nuorempi lapsi voi tehdä muutoksen vanhempien suostumuksella. 

Irtautuminen sukupuolen kaksinapaisuudesta voi tapahtua ottamalla käyttöön kolmas sukupuoli, joka sisältää myös sen, että henkilö ei tunne kuuluvansa mihinkään sukupuoleen. Euroopassa näin tehnyt Saksa ja Malta, muita esimerkkejä löytyy Itävallasta, Australiasta, Bangladesistä, Intiasta, Uudesta-Seelannista, Pakistanista ja Kanadasta. Meilläkin joissakin epävirallisissa kysymyksissä voi nykyisin rastittaa ruudun ”muu, en halua ilmoittaa”.

Ilmoituksenvaraisuus tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta ongelmaton se ei ole. Joka tapauksessa menettely voisi olla nykyistä kevyempi. Kolmannen sukupuolen tai sukupuolettomuuden vaihtoehto voisi helpottaa myös niitä, jotka etsivät omaa identiteettiään. Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä pakottaa valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä ja voi jo sinällään rajoittaa sukupuolen ilmaisua. 

Sukupuolen korjaamisen oikeusvaikutukset 

Sukupuolen korjanneet henkilöt kertovat usein siitä, että muutoksen vaikutus on ollut vapauttava ja elämää helpottava. On myös raportoitu pettymyksestä, sillä muutos ei aina lopulta olekaan ollut niin suuri kuin on kuviteltu. Harva on kuitenkaan katunut. 

Translaissa säädetään muutoksen vaikutuksista vain, että vahvistettua sukupuolta pidetään henkilön sukupuolena. Vahvistuksen jälkeen henkilö saa uuden sosiaaliturvatunnuksen. Etunimi on sidottu sukupuoleen, joten sen voi vahtaa.  Sukupuolella on vaikutusta moniin asioihin, ja jos siirryttäisiin ilmoituksenvaraiseen sukupuolen korjaamiseen, joihinkin kysymyksiin on tärkeää ottaa kantaa.  

Oppilaitokset on velvoitettu antamaan todistuksista uudet kappaleet uudella nimellä. Sen sijaan työtodistusten antamisesta ei liene määräyksiä. Käytännössä työnantajilla ei myöskään ole aina ole riittävän vanhoja arkistoja, jotta uusi työtodistus voitaisiin helposti tehdä.  

Pukuhuoneita, vessoja, saunoja ja muita intiimejä tiloja koskevia kysymyksiä ratkotaan jo nyt paikallisella tasolla. Lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus käyttää tiloja korjatun sukupuolensa mukaisesti, mutta tarvetta sopeutuksille esiintyy. Yhteiskäyttö sopii joihinkin tiloihin ja suurissa organisaatioissa erityiset transhenkilöiden pukuhuoneet voivat olla ratkaisu. Ei kuitenkaan ole selvää, kuinka paljon työnantajilta vaaditaan, ettei tämä syyllisty syrjintään. 

Varsin hankala ongelma on transhenkilöiden sijoittaminen kärsimään rangaistusta. Kun tiedetään, miten paljon syrjintää ja viharikoksia transhenkilöt kohtaavat, heidän turvallisuutensa takaaminen vankilassa on haasteellista. On myös kiinnitettävä huomiota siihen, että rangaistusta kärsivien naisten turvallisuus on turvattava, jos vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistynyt mies ilmoittaa olevansa nainen ja haluavansa suorittaa rangaistuksensa naisvankilassa.  

Kun sukupuolen vahvistaminen on edellyttänyt perusteellista lääketieteellistä arviointia, on luontevaa, että prosessi tehdään julkisessa terveydenhuollossa. Tämä on myös järkevää, sillä useissa maissa on havaittu kalliiden hoitojen johtaneen transhenkilöitä esimerkiksi prostituutioon, mikä ei ole kenenkään edun mukaista. Jos siirrytään ilmoituksenvaraiseen menettelyyn, on mietittävä, kenellä on oikeus hoitoon, millä edellytyksillä, missä hoitoja annetaan ja miten ne rahoitetaan. Nämä pohdinnat lienevät joka tapauksessa edessä, kun sote-uudistus toteutuu. 

Ilmoituksenvarainen sukupuolen vahvistaminen voi johtaa myös strategiseen käyttäytymiseen. Lähinnä tulee mieleen asevelvollisuus. Myös urheilussa sukupuoli on ratkaiseva seikka, jota joudutaan selvittelemään uudelta pohjalta, jos ilmoituksenvarainen sukupuolen korjaaminen yleistyy. 

Sukupuolen korjaamisella on niin vahvoja oikeusvaikutuksia, että prosessin uudistaminen on syytä tehdä huolellisen selvityksen jälkeen. 

Lopuksi 

Ihmisen itsensä toteuttamisen ja valinnanvapauden näkökulmasta olisi ihanteellista, jos kukin voisi valita sukupuolensa tai sukupuolettomuutensa vapaasti. Yhteiskunnan toiminnan kannalta jonkinlaista sääntelyä tarvitaan. Sen tulisi kuitenkin rajoittaa ihmisten vapautta mahdollisimman vähän ja parhaimmassa tapauksessa tukea heitä valinnoissaan. Nykyinen translaki on kaukana tästä. Se aiheuttaa ihmisille tarpeetonta kärsimystä korostaessaan lääketieteellisiä ja raskaita hoitoja.  Se rikkoo ihmisoikeuksia vaatiessaan lisääntymiskyvyttömyyttä. Lisäksi se vahvistaa heteronormatiivisia käytäntöjä, jopa stereotypioita, tunnistaessaan vain ”vastakkaisia sukupuolia” sen sijaan, että se tukisi ihmisten oikeutta olla sitä mitä he ovat ja haluavat olla.