Eilen globaaleilta markkinoilta kuului taas varoituslaukauksia, joiden olisi viimeistään pitänyt herättää suomalaiset päättäjät korjaamaan kotimaisen talouspolitiikan suuntaa.
Aamulla Euroopan talousveturi Saksa ilmoitti kansantaloutensa kehityksen painuneen miinukselle. Iltapäivällä USA:sta saatiin taantumaa ennustelevia merkkejä, kun jo vuoden ajan laskeneet 10-vuotisten valtionlainojen korot sukelsivat rajusti. Samaan aikaan valtiovarainministeri julkisti unihiekkaan kirjoitetun budjettiesityksensä, joka toteutuessaan paisuttaisi julkista sektoria, lisäisi tulonsiirtoja, kiihdyttäisi lainanottoa ja korottaisi palkansaajien verotusta samalla laskien suomalaisten ennestään alhaista ostovoimaa.
Budjettiesitys lisää julkisen talouden alijäämää
Budjettiesityksen resepti on vastuuttomuudessaan suoraan sanottuna käsittämätön. Sen alijäämä on huimat 2,3 miljardia euroa, eikä lukuun ole vielä edes laskettu ”tulevaisuusinvestoinneiksi” ristittyjä menonlisäyksiä. Tulevina vuosina tilanne näyttää vieläkin synkemmältä, kun julkisen sektorin menonlisäykset heikentävät julkisen sektorin rahoitusasemaa entisestään. Tämä talousarvioesitys keinoineen ei paranna Suomen edellytyksiä selviytyä oven takana murisevan lamamörön kourissa, päin vastoin.
Eikä suomalaisen kansantalouden painajainen mikään uusi uutinen ole. Vaatimukset julkisen sektorin tasapainottamisesta, työmarkkinareformeista, talouskurista ja verotuksen kohtuullistamisesta ovat kaikuneet kuuroille korville koko tämän vuosituhannen ajan, hallituspohjasta riippumatta. Ja vaikka eilisen tapahtumat olisivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta, niin huonoja merkkejä maailmantalouden kehityksestä on ollut nähtävillä jo pitkään.
Kauppasota uhkaa maailmantaloutta
Kiina ja Yhdysvallat kalistelevat sapeleitaan kauppasodan aattona. Euroopan keskuspankin korkoaseesta on lipas tyhjä, kun korkotasoa on pidetty keinotekoisen alhaalla jo vuosikymmen. Samalla eurooppalaiset julkishallinnot ja kuluttajat ovat velkaantuneet omilla tahoillaan. Suomalaisen kansantalouden kananluina ja teelehtinä toimiva rakennusala rämpii huonojen osavuosikatsausten ja vuosia arvoaan menettäneiden osakkeiden ristitulessa. Niin koko euro-alueen kuin Saksankin teollisuustuotannon volyymin trendi on laskenut jo yli vuoden.
Näyttää siltä, että suomalaisten on syytä hiljalleen siirtyä ”Milloinkohan se alkaa?”-vaiheesta ”Kuinka kovaa rytisee?”-vaiheeseen.
Kummoisiakaan maallikon ennustajanlahjoja ei tarvita, jopa asiantuntijat alkavat olla tilanteen kanssa varpaillaan. Yhä useammin ekonomisteilta ja talousanalyytikoilta kuulee maailmantalouden siirtyneen tuntemattomalle alueelle, jossa tulevaisuuden ennakointi on mahdotonta. Varmaa on ainoastaan se, että Suomen kiihtyvä velkaantuminen, tulonsiirtojen lisääminen ja verotuksen korottaminen eivät ole oikea tapa varautua tulevaan.
Rakenneuudistukset ja työllisyystoimet on edelleen tekemättä
Sipilän hallitus aloitti työnsä nelisen vuotta sitten komeiden henkselin paukahdusten saattelemana. Markkinaliberaalin sydäntä lämmitti puheet työehtosopimusten yleissitovuuden ja normien purkamisesta, verotuksen alentamisesta sekä talouskurista.
Vaikka Sipilän hallitus monessa tavoitteessaan onnistuikin, jäivät kaikki suuret reformit tekemättä. Erityisesti yleissitovuuden purkamisesta pakittaminen taannee sen, ettei Suomen työllisyysaste tule saavuttamaan 75 %:n, saati 80 %:n rajaa lähivuosina. Niiden saavuttaminen on kuitenkin elinehto sille, että suomalaisten nykyisenkaltainen elintaso voidaan säilyttää.
On ikävää olla yksi niistä harvoista, jotka nappaavat unikeolta peiton päältä ja huutavat ”HERÄTYS!”. Mutta jonkun sekin on tehtävä, kun kotimaisessa politiikassa perinteisesti vaikuttaneet unilukkaritkin ovat vaipuneen horrokseen. Suomalaisten päättäjien on korkea aika herätä Ruususen unestaan ja pyyhkiä unihiekat silmistä.
Uudella hallituksella saattaa olla vielä hetki aikaa toimia ja pelastaa, mitä pelastettavissa on. Jos se vaatii vaalilupausten rikkomista, niin sitten vaatii. Erityisesti hyvinvointivaltiosta ja julkisista palveluista huolissaan olevien on syytä vaatia laajoja työmarkkina-, sosiaaliturva- ja veroreformeja, jotka takaavat suomalaisille laajemmat vapaudet parantaa elintasoaan työnteolla.
Libera toivottaa uudelle hallitukselle viisautta ja voimia epäkiitollisessa työssään.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tere Sammallahti
Tere on vapautta rakastava kansalaisvaikuttaja, some-asiantuntija ja kokoomus-poliitikko. Hän toimi Liberan sisältöjohtajana vuosina 2019-2020.
7 kommenttia artikkeliin Maailmantaloudesta on tulossa painajainen, Suomi nukkuu Ruususen unta
Elikkä maailmanloppu on tulossa kannattaisi viimeistään nytt nostaa rahat pankkista kuluttaa kuin viimeisseen päivään kuuluu.
Tuskinpa maailmanloppua on tulossa, mutta maailmantalouden kehitys antaa ymmärtää, että huonoihin aikoihin on syytä varautua niin julkishallinnossa kuin kotitalouksissakin.
Suomessa ei ole nähty hyviä aikoja sitten suuren tarinan Nokia kännykät niin kyllä on saanut olla huolestunut jo 10 vuotta.Suomi oikeasti on pysähtynyt lähes kaikkilla sektoreilla laiskuuden ja innovaatioiden puutteisiin.Suomessa sairas verotus ja eikä edes oma säädettävä valuutta ja ihan oikeasti halpa korko ei ole kunnian asia vaan kertoo että koko valuutta järjestelmä on sairas kuin aina mennään miinus koroilla ja loppua sille ei näy.Onneksi on ihmisiä kuin Kari Stadigh joka haluaa laiskalle rahalle maksuja eikä korkoja koska vaan dynamisuus investoinnit ja rahankäyttö voi pelastaa Suomen Ruususen unesta.
”Toimittajien” ei pitäisi viljellä sarkasmia, kuten viimeisessä lauseessa, jossa viisautta ja vasemmistolaisia koetetaan laittaa samaan nippuun.
Suomi-neito nukkuu Ruususen unta, mutta kertovatko hallituksen satusedät Basilen, Perrault’n vai Grimmin version tarinasta? Ankarat ajat tuovat mieleen synkeät sadut.
Talouskasvu ei ole enää pitkään aikaan lisännyt onnellisuutta ja silti sitä sokeasti tavoitellaan. Kapitalismi ja jatkuva tehostamisen tarve on ristiriidassa kantokyvyn kanssa, eikä tätä todellakaan ratkaista yksilöllisillä valinnoilla.
Olisi aika pyrkiä globaalisti täysin toisenlaiseen talousjärjestelmään, jossa kantokyky ja onnellisuus luovat viitekehykset taloudelle. Kakun jakautuminen epätasaisemmin ja epätasaisemmin sekä se että automaatio tulee tulevaisuudessa hyödyntämään vain harvoja ja valittuja on täysin kestämättömällä pohjalla. Tälle olisi syytä tehdä jtn ennen kuin syntyy suurempia konflikteja.
Ihailtavaa ajatusakrobatiaa ja kognitiivista dissonanssia. Puhutaan siitä kuinka työn hintaa pitäisi laskea jotta nykyinen elintaso voidaan säilyttää. Miten sen henkilön elintaso nousee jonka palkka laskee? Samaan aikaan ei tunnu olevan mitään ongelmaa nostaa omaa tulotasoaan niillä jotka siihen pystyvät. Onkohan tässä kuitenkin lopulta kysymys siitä että joidenkin on laskettava tulotasoa jotta toisten elintaso voisi jatkaa ikuista nousua? No siitä tietysti on kyse. Se kotisohvalla makaava pultasari jonka elintason joutuu veronmaksajat kustantamaan pitäisi saada jonnekkin yritykseen tekemään jotain josta yrityksen omistajat hyötyvät, pultsari saa edelleen sen saman mitä olisi saanut kotisohvalla makaamalla. Toisen ihmisen kärsimyksestä pitäisi päästä hyötymään. Ja täällä mukamas rummutetaan vapauden puolesta, missä on vapaus maata sohvalla ja juoda kaljaa? Miksi jokainen pitää alistaa osaketuottojen ylösvetäjiksi? Alkaa käydä raskaaksi eikä kiinnosta.