Perintöveron ja lahjaveron lakkautus – Suomalaisten mahdollisuus vaurastua

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys vanhempien velvollisuudesta kasvattaa lapsensa hyvin ja pitää heistä huolta. Vanhemmuuden ihanne on ollut, ja on edelleen, antaa seuraavalle sukupolvelle mahdollisimman hyvät edellytykset parempaan sekä itsenäisempään elämään. Tuo tavoite on niin tärkeä, että suomalaisten oikeutta sekä mahdollisuuksia sen toteuttamiseen tulee vahvistaa: Meidän pitää lopettaa perintö- ja lahjavero.

Kaikilla on oikeus vaurauteen ja itsenäisyyteen

USEIMMAT SUOMALAISET tekevät työtä, sijoittavat ja säästävät oman hyvinvointinsa takaamiseksi. Toinen merkittävä motiivi varallisuuden keräämiseen on mahdollisuus tukea lastensa ja lastenlastensa hyvinvointia perintöä jättämällä. Tällainen ajattelu on vanhemmalta samanlaista huolenpitoa kuin kasvatus, joka opettaa rehellisyyttä, ahkeruutta, empatiaa, oma-aloitteisuutta ja muita hyveitä.

Varallisuuden periytyminen ei pelkästään anna uudelle sukupolvelle parempia lähtökohtia hyvään elämään. Se myös kasvattaa kansallista varallisuutta antaen suomalaisille mahdollisuuden ylläpitää sivistys- ja hyvinvointiyhteiskuntaamme.

Ilman varallisuutta emme pysty saavuttamaan tärkeitä tavoitteitamme kuten ympäristökriisien ratkaisua, kaikkien suomalaisten hyvinvoinnin lisäämistä tai kehitysmaiden ihmisten auttamista.

Julkinen keskustelu suomalaisten hyvinvoinnin edellytyksistä keskittyy paljolti yhteiskunnallisten instituutioiden, kuten neuvoloiden, päiväkotien, koulutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän merkityksen korostamiseen. Vaikka ne puolustavat paikkaansa suomalaisten elämänlaadun ja mahdollisuuksien tasa-arvon takaajina, tekee valtava tulonsiirtojärjestelmä meistä kiistatta hyvin riippuvaisia julkisesta sektorista.

Tätä riippuvuussuhdetta käytetään myös aktiivisesti perusteluna julkishallinnon vaikutusvallan jatkuvalle tiukentamiselle. Esimerkiksi Suomen tiukkaa päihdepolitiikkaa on vuosikymmenet perusteltu tarpeella vähentää julkiselle sektorillemme aiheutuvia kuluja. Monessa kunnassa jopa uuden omakotitalon katon värin tai kallistuskulman vapaa valitseminen koetaan niin isoksi riskiksi, että asiasta on päädytty määräämään jo kaavoitusvaiheessa. Näitä esimerkkejä voisi jatkaa liian pitkään.

Olemmekin ajautuneet noidankehään, jossa jatkuvasti itse itseään tärkeämmäksi tekevä julkinen sektori verottaa suomalaisia, tehden meistä köyhempiä ja samalla entistä riippuvaisempia verorahoillamme kustannetuista julkisista palveluista. Edunsaajien ja tulonsiirtojen määrästä johtuen kyseisen noidankehän katkaiseminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi. Politiikassa tämä näkyy selkeimmin poliitikkojen epäterveinä kannustimina – vaalien alla puolueiden on helpompi kerätä ääniä lupaamalla jopa epärealistisia määriä tulonsiirtoja, kuin myymällä äänestäjille niukkuutta. Näin julkishallinto laajenee ja ihmiset tulevat siitä entistä riippuvaisemmiksi. Tällöin ihminen on myös alttiimpi ajattelemaan, että omista vapauksista luopuminen on haitan arvoista, kunhan vastineeksi saadaan taas uusi lupaus palveluiden ja tulonsiirtojen kasvamisesta.

Vapautuminen edellä mainituista riippuvuussuhteista on tehtävissä vain antamalla kaikille mahdollisuus vaurastua.

Aatteellisesta suuntautumisesta huolimatta suurin osa suomalaisista myös tavoittelee tuota päämäärää, tietoisesti tai tietämättään.

Vaikka pidämme koulutuksen ja julkisen terveydenhuollon kaltaisia instituutioita tärkeinä, harva meistä kieltäytyisi taloudellisesta riippumattomuudesta ja sen mukanaan tuomasta vapaudesta. Ahkeran työnteon lisäksi pelkästään lottoon, arpoihin ja muihin rahapeleihin käytetyt summat kielivät suomalaisten salaisesta toiveesta vaurastua ja olla entistä itsenäisempiä.

Tarve todelliselle itsenäisyydelle ja riippumattomuudelle on myös inhimillisesti perusteltua. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu vähittäinen irrottautuminen vanhempien käskyvallasta. Hyvin harva meistä haluaa tulla varsinkaan aikuisena riippuvaiseksi muiden hyväntahtoisuudesta tai sosiaaliturvasta, vaan tyypillisesti ihmiset tarttuvat mahdollisuuksiin elää omalla työllään. Tämän hetken kysytyimmissä työpaikoissa työntekijän luovuuden annetaan kukoistaa autonomian ja henkilökohtaisen vastuun mahdollistamana.

Jatkuva pyrkimys emansipaatioon valtiosta ei siis ole pelkästään aatteellisesti perusteltua, vaan myös inhimillistä ja moraalisesti oikeutettua. Tätä tavoitetta tukee parhaiten vaurastuminen, jonka monesti mahdollistaa perheenjäsenten välinen ylisukupolvinen työ, perinnön jättäminen ja periminen.

Niinpä perintö- ja lahjaverosta on luovuttava, jotta kaikille suomalaisille saadaan annettua paremmat mahdollisuudet vaurastua. Ihan kaikille.

Suomalainen suomalaista vastaan

MEIDÄN SUOMALAISTEN pitäisi lähtökohtaisesti tukea toisiamme sen sijaan, että yrittäisimme jarruttaa toistemme menestystä tässä globalisoituvassa maailmassa. Toinen toisillemme keksimät veromuodot estävät meitä vaurastumasta ja näin jarruttavat niin yksilökohtaisen hyvinvoinnin lisääntymistä kuin yhteiskunnallistakin kehitystä.

Yhtenä vaurastumiskehityksen esteenä on perintö- ja lahjavero. Veropoliittisessa keskustelussa läheisiltä saatua varallisuutta tunnutaan ajattelevan ylimääräisenä ja ihmisiä eriarvoistavana epäoikeudenmukaisuuden symbolina. Todellisuudessa se on vanhempien lapsilleen säästämää investointipääomaa, jonka hallittu kasvattaminen hyödyttää pitkällä aikavälillä perijän lisäksi myös muuta yhteiskuntaa.

Kansainvälisessä vertailussa suomalaisilla on länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäseniksi verrattain vähän varallisuutta ja paljon velkaa. Huonosti suunniteltu verotus on estänyt suomalaisia vaurastumasta tavalla, johon verrokkimaiden kansalaisille on annettu mahdollisuus.

Kokonaisvarallisuudessa ja sen kehityksessä Suomi jää jälkeen niin pohjoismaista kuin monista muista Euroopan maista (Taulukko 1).

Taulukko 1. Suomessa kokonaisvarallisuuden vertailutaso sekä varallisuuden kasvu on jäämässä jälkeen moniin Euroopan maihin nähden. (Lähde: Credit Suisse Global Wealth Report 2019)

MEIDÄN SUOMALAISTEN pitäisi kannustaa toisiamme menestymään ja iloita vilpittömästi toistemme onnistumisista. Sellaisessa ilmapiirissä kasvaa yksilöitä, jotka tukevat toinen toistaan ja arvostavat toistensa menestystä, ahkeruutta ja kekseliäisyyttä. Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että niin oma kuin toistenkin vaurastuminen hyödyttää meitä kaikkia, koko yhteiskuntaamme.

Ansiotonta tuloa?

PERINTÖ- JA LAHJAVEROKESKUSTELUSSA yleisesti kuultu lausahdus on, että perinnöt ja lahjat ovat ansiotta saatua tuloa. Väite sisältää erikoisen implikaation, jonka mukaan lapsista on vanhemmilleen ja perheelleen vain haittaa – tai ei ainakaan mitään hyötyä. Suurimmalle osalle vanhemmista lapset kuitenkin lienevät yksi tärkeimmistä ahkeruuteen motivoivista tekijöistä. Useimmissa perheissä lapset myös osallistuvat omalla työpanoksellaan esimerkiksi perheyrityksen toimintaan tai muihin perheen talouden ylläpitoon vaikuttaviin askareisiin.

Muutenkaan valtiovallalla ei voi olla tarpeeksi tietoa kunkin perinnön ansiottomaksi tai ansiolliseksi julistamiseen.

Ja jos perinnön tai lahjan näennäistä ansiottomuutta käytetään argumenttina perintö- ja lahjaverotuksen puolesta, niin on muistettava, että tämän veromuodon tuotto valtiolle on myös ansiotonta.

Yksilönvapauden ja itsenäisyyden arvoa korostavalle liberaalille demokratialle on valtava uskottavuusongelma, jos oman jälkikasvun rahallinen tukeminen pitää erikseen perustella, mutta sen estävää verotusta ei. Perintö- ja lahjaveron oikeutus ei siis ole niin kestävällä pohjalla kuin julkisesta keskustelusta saattaisi kuvitella.

Sittenkin huono veromuoto?

PERINTÖ- JA LAHJAVEROA puolletaan myös taloudelliseen tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja valtiontalouteen liittyvillä argumenteilla. Sen väitetään aiheuttavan suhteellisen vähän haittaa kansantaloudelle, pienentävän tuloeroja sekä rankaisevan pääosin maksukykyisintä kansanosaa.

Entä, jos mikään näistä väitteistä ei olisi totta? Entä, jos perintö- ja lahjaverosta luopuminen johtaisikin suomalaisten vaurastumiseen, tuloerojen pienentymiseen, kansantalouden vahvistumiseen, verojärjestelmän selkeytymiseen ja parempaan alueelliseen tasa-arvoon.