Mainettaan huonommat perintövero ja lahjavero

Suomessa on vuodesta 1919 lähtien ollut voimassa perintö- ja lahjaverotus. Tärkein peruste verolle on ollut fiskaalinen eli verotuottojen kerääminen julkisen talouden tarpeisiin.

Veron tuotto vuonna 2018 oli 692 miljoonaa euroa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana veron vuotuinen tuotto on ollut keskimäärin 500 miljoonan euron paikkeilla.

FISKAALISEN TEHTÄVÄN lisäksi perintö- ja lahjaveroa on perusteltu oikeudenmukaisuuteen liittyvillä näkökohdilla, kuten tulo- ja varallisuuserojen kaventamisella. Vastikkeetta saadun omaisuuden myös voidaan ajatella yleisesti lisäävän saajansa veronmaksukykyä.

Verotusta varten perilliset jaetaan kahteen veroluokkaan. Ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat perittävän lähisukulaiset, lähinnä puoliso ja lapset. Muut kuin lähisukulaiset kuuluvat ankaramman verotuksen kohteena olevaan toiseen veroluokkaan. Perintöjä ja lahjoja verotetaan erilaisten veroasteikkojen mukaan.

Perintö- ja lahjavero määräytyy perintönä tai lahjana saadun omaisuuden käyvän arvon perusteella. Perintöveroa maksetaan valtiolle 20.000 euron suuruisesta tai sitä suuremmasta perinnöstä (Taulukko 2).

Taulukko 2. Perintöveroasteikko 1. ja 2. luokassa

Lahjaveroa puolestaan maksetaan valtiolle 5.000 euron ja sitä suuremman arvoisista lahjoista. Lahjavero koskee myös samalta lahjoittajalta kolmen vuoden kuluessa saatuja lahjoja, joiden yhteenlaskettu arvo on 5.000 euroa tai enemmän (Taulukko 3).

Taulukko 3. Lahjaveroasteikko 1. ja 2. luokassa.

Perintö tai lahja ei takaa saajansa veronmaksukykyä

VAIKKA PERINTÖ- JA LAHJAVEROLLE on olemassa teoreettisesti hyviä perusteluja, nykyisessä muodossaan se toimii huonosti. Se ei myöskään ole ssä muodossa olevaa omaisuutta, esimerkiksi asuntoja, kiinteistöjä tai yritysvarallisuutta.

Perinnön tai lahjan saajan veronmaksukyky lisääntyykin yleensä vain teoriassa (omaisuuden arvo paperilla), mutta ei käytännössä (raha pankkitilillä). Niinpä verovelvollinen saattaa joutua erityisiin rahoitusjärjestelyihin tai myymään perintönä tai lahjana saamansa omaisuuden.

Perintö- ja lahjavero poikkeaa tältä osin esimerkiksi ansiotulojen, pääomatulojen tai luovutusvoittojen verotuksesta. Niissä veronmaksu tapahtuu samassa yhteydessä, kun verovelvollinen saa hallintaansa käteisiä rahavaroja.

Perintö- ja lahjaverotuksen epälikvidistä luonteesta aiheutuu ongelmia myös oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Vero aiheuttaa erityisiä ongelmia heille, joilla ei ole likvidejä varoja perintöveron maksamiseksi.

Sitä vastoin varakkaat verovelvolliset voivat aina valita, maksavatko he verot muista varoistaan vai haluavatko he myydä perintönä tai lahjana saamaansa varallisuutta.

Eriarvoistava vero, jota vain rikas pääsee karkuun

PERINTÖ- JA LAHJAVEROTUS on kansainvälisesti poistumassa oleva veromuoto. Näin ollen Suomen perintö- ja lahjavero on monissa tilanteissa varsin helppoa välttää. Perinnön tai lahjan antajan sekä saajan täytyy asua varallisuuden siirtymisajankohtana maassa, jossa ei ole perintö- ja lahjaverotusta.

Suomen kannalta erityisen ongelmallista on, että lähinaapureissamme Ruotsissa, Norjassa ja Virossa ei ole enää perintö- ja lahjaveroa. Asuinpaikan pysyvä tai väliaikainen muuttaminen on verrattain helppoa, mutta käytännössä mahdollinen verosuunnittelumuoto vain varakkaille verovelvollisille.

Sellainen vero, joka luo varakkaille merkittävän kannustimen muuttaa pois Suomesta, on huono vero. Samalla se on myös epäoikeudenmukainenvero, koska sen välttäminen ei ole mahdollista pieni- ja keskituloisille

suomalaisilla. Perintö- ja lahjaverotusta puolustetaan nimenomaisesti varallisuuserojen kaventamisella. Tavoitetta voi kyseenalaistaa jo senkin takia, että Suomi on yksi maailman pienimpien tulo- ja varallisuuserojen maa. Tämän tavoitteen toteuttaminen on vaikeaa kansainvälisessä ja avoimessa taloudessa, jossa monet muut maat eivät verota perintöjä ja lahjoja. Tällöin uhkana on, että verot jäävät ensisijaisesti keskiluokan, ns. tavallisten kansalaisten maksettaviksi.

Myös väite perintö- ja lahjaveron varallisuuseroja pienentävästä vaikutuksesta saattaa olla heikommalla pohjalla kuin aikaisemmin on ajateltu.

Uppsalan yliopiston tutkijat julkaisivat vuonna 2016 keskustelualoitteen otsikolla Inheritance and Wealth Inequality: Evidence from Population Register.  Vaikka kyseessä on ns. keskustelualoite, on siinä esitetyn tutkimusdatan otoskoko poikkeuksellisen suuri. Tarkastelu kattoi 160 000 vuosina 2002–2004 perintöä jättänyttä ja 470 000 heidät perinyttä ruotsalaista.

Tutkimuksen johtopäätösten mukaan perintö- ja lahjavero aiheuttaa suhteellisesti isomman hyvinvointitappion pieni- ja keskituloisille perijöille kuin jo taloudellisesti riippumattomille tai erittäin varakkaille perijöille. Perintö- ja lahjaverolla ei ole merkittävää vaikutusta jo ennestään varakkaiden elintasoon. Vähävaraisen perijän perinnön verottaminen taas alentaa merkittävästi hänen mahdollisuuksiaan parantaa elintasoaan.

Toinen johtopäätös oli se, että perintö- ja lahjavero ei itsessään vähennä varallisuuseroja, toisin kuin yleisesti on ajateltu. Tutkimuksessa varallisuuseroja mittaava gini-kerroin laski ~5–10 % perintö- ja lahjaveron poiston seurauksena. Yhtenä selityksenä arveltiin olevan sen, että isommat perinnöt jakautuvat useammalle perijälle. Toisekseen tutkijat arvelivat, että veromuodon poisto vapautti suhteellisesti enemmän pääomia vähävaraisemmille perijöille, verrattuna heidän alkuperäiseen omaisuuteensa.

Yksi selitys varallisuuserojen pienentymiselle voi olla myös se, että Ruotsissakin varakkaat pystyivät keventämään verotaakkaansa verosuunnittelulla siinä, missä vähävaraisemmat ovat maksaneet perintö- ja lahjaverot täysimääräisinä. Toisaalta varakkaampien perimä varallisuus voi soveltua erilaisten verohuojennusten piiriin. Aivan, kuten Suomessakin tällä hetkellä tapahtuu. Ja kun veroja maksetaan vähemmän, kansalaiset luonnollisesti vaurastuvat. Tämän tutkimuksen mukaan erityisesti alimpien varallisuusdesiilien todennäköisyys siirtyä seuraavaan ylempään desiiliin kasvoi.

Aineiston perusteella ei vielä saada laskettua tarkkoja arvioita sille, miten perintö- ja lahjaverosta luopuminen vaikuttaisi Suomessa. Lisää täsmentävää tutkimusta aiheesta varmasti tarvitaan syy-seuraus suhteiden ymmärtämiseksi.

Silti tämä tutkimus antaa vahvoja ja verrattain johdonmukaisia viitteitä siitä, että perintö- ja lahjavero itsessään kasvattaa varallisuuseroja, toisin kuin veropoliittisessa keskustelussa yleensä esitetään.

Tulkinnanvarainen veromuoto aiheuttaa hävikkiä

PERINTÖ-JA LAHJAVERON toimittaminen edellyttää aina omaisuuden käyvän arvon määrittämistä. Joissain tilanteissa siirtyvän omaisuuden arvon määrittäminen on yksinkertaista, esimerkiksi silloin kun kyseessä on käteinen raha tai pörssissä noteeratut arvopaperit. Yritys- ja kiinteistövarallisuuden arvon määrittäminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Tällöin se vaatii ylimääräistä työtä sekä verovelvollisilta että verohallinnolta.

Perintö- ja lahjaverotuksen toimittamisessa joudutaan usein tekemään keinotekoinen arvonmääritys omaisuudesta, joka ei ole aidon markkinatransaktion kohteena ja jolle ei siten määräydy aitoa markkina-arvoa.

Tilanne on erilainen luovutusvoittoverotuksessa, jossa luovutushinta (ja luovutusvoitto) määräytyy yleensä aidon markkinatransaktion perusteella.

Luovutusvoittoverotuksessa arvonmääritys vaatii erityisiä toimenpiteitä verovelvollisilta tai verohallinnolta vain silloin, kun kyseessä on toisiinsa lähiyhteydessä olevien henkilöiden väliset transaktiot. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa vanhemmat myyvät osakkeita lapsilleen.

Arvonmääritystilanteisiin liittyy myös merkittäviä verosuunnittelun mahdollisuuksia. Perintöinä ja lahjoina luovutettaville omaisuuserille ei useinkaan voida määrittää yksiselitteistä oikeaa arvoa (vrt. markkinaehtoinen kauppa), joten käypä arvo asettuu tietyn vaihteluvälin sisälle. Näin ollen omaisuuden arvostamisessa on tosiasiassa liikkumatilaa, ja siten myös mahdollisuus suunnitelmallisesti minimoida verohaitta. Perintö- ja lahjaverotus on varsinkin ensimmäisessä veroluokassa selvästi kevyempää kuin luovutusvoittoverotus.

Niinpä silloin, kun perittyä omaisuutta on tarkoitus myydä lähitulevaisuudessa saannon jälkeen, omaisuus kannattaa perintö- ja lahjaverotuksessa pyrkiä arvostamaan mahdollisimman korkeaan eli todellista markkinahintaa vastaavaan arvoon. Sitä vastoin tilanteissa, joissa omaisuutta ei ole tarkoitus luovuttaa eteenpäin, kannattaa se arvostaa mahdollisimman alhaiselle tasolle perintö- ja lahjaveron minimoimiseksi.

Tällainen verosuunnittelu on yksittäisten verovelvollisten kohdalla täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Vero, joka aiheuttaa laajasti kannustimia verosuunnitteluun, ei kuitenkaan ole kansantalouden kannalta tarkoituksenmukainen.

Välttämättömät huojennukset aiheuttavat rajanveto- ja yhdenvertaisuusongelmia

PERINTÖ- JA LAHJAVEROTUKSEN erityinen kipukohta on yritysten sukupolvenvaihdokset eli tilanteet, joissa yritys siirretään vanhalta omistajalta yritystoimintaa jatkavalle uudelle omistajalle, esimerkiksi vanhemmilta lapsille. Yritystoiminnan varallisuus on yleensä epälikvidiä omaisuutta, sillä se on tarkoitettu pysyvään liiketoiminnalliseen käyttöön (koneet, laitteet, aineettomat oikeudet jne.).

Lisäksi yritystoiminnan käytössä olevien varojen arvo saattaa olla varsin korkea verrattuna moniin muihin perintöinä ja lahjoina siirrettäviin omaisuuseriin. Jos yritysten sukupolvenvaihdoksiin sovellettaisiin normaaleja perintöja lahjaverotuksen periaatteita, johtaisi se usein kohtuuttoman ankariin veroseuraamuksiin ja pakottaisi monissa tilanteissa yritysvarallisuuden myyntiin veron maksamiseksi. Tämä puolestaan tarkoittaisi usein koko yritystoiminnan lopettamista.

Kansantaloudellisesti tärkeän yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi on katsottu välttämättömäksi säätää erityisiä huojennuksia sukupolvenvaihdoksiin. Huojennusten välttämättömyydestä vallitsee varsin laaja poliittinen yhteisymmärrys.

Sukupolvenvaihdoshuojennus on poikkeus pääsäännöstä, joten se on pyrittävä määrittämään mahdollisimman tarkkarajaisesti. Mikäli huojennuksen soveltaminen ei olisi tarkkarajaista, vaan sitä sovellettaisiin laajasti erilaisiin omaisuuden siirtoihin, nakertaisi huojennus koko perintö- ja lahjaverotuksen veropohjaa.

Silloin, kun sukupolvenvaihdoshuojennus soveltuu, maksettavaksi tulevan veron määrä saattaa olla vain murto-osa siitä, mikä olisi veron määrä ilman huojennusta.

Huojennuksen soveltuessa verotus on kohtuullista eikä yleensä vaarannayritystoiminnan jatkamista. Tilanne on toinen silloin, kun huojennusta ei jostain syystä voida soveltaa sukupolvenvaihdostilanteissa:

• Jos yritys ei täytä verolaissa tarkoitetun liiketoiminnan edellytyksiä: Esimerkiksi kiinteistöliiketoiminta tai arvopaperikauppa saatetaan katsoa huojennuksen ulkopuolellekuuluvaksi liiketoiminnaksi.
• Luovutuksensaaja saa alle 10 % yhtiön osakkeista.
• Luovutuksensaajan ei katsota jatkavan liiketoimintaa verolaissa tarkoitetulla tavalla: Esimerkiksi alaikäisen lapsen ei katsota voivan olla yritystoiminnan jatkaja.