Politisoituneiden käsitteiden hämärä: Eriarvoisuus

Politisoituneiden käsitteiden hämärä: Eriarvoisuus

Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Samanaikaisesti se on myös pakkomielteisesti eriarvoisuuden poistamiseen suhtautuva maa – silloinkin, kun eriarvoisuus elää vain retoriikassa. Sen ilmentymiä joudutaan kaivamaan yhä syvemmältä. Käsite on politisoitunut ja se liitetään keskusteluihin, joihin se ei kuulu. Eriarvoisuuteen liittyvien merkitysten hallinnasta käydään poliittisessa puheessa jatkuvaa taistelua. 

Eroja vai eriarvoisuutta

Eriarvoisuuden käsiteen merkityksiä on vaikea hahmottaa. Pahimmillaan eriarvoisuuspuhe vääristää puheen kohteena olevan asian luonnetta ja eri asiayhteyksissä helposti hämärtyy, mistä täsmällisesti puhutaan. Haastamme lukijan pohtimaan, koska käsite on käyttökelpoinen ja mitä sillä milloinkin tarkoitetaan. Pitäisikö puhua erilaisuudesta, kun puhutaan esimerkiksi ihmisten lähtökohdista? 

Eriarvoisuuden käsitteelle ei löytynyt tyydyttävää määritelmää. Tieteen termipankki kuvaa sitä tilana, jossa ihmisten välillä on epäoikeudenmukaisia tai eettisesti vääriä, vältettävissä olevia eroja. Määritelmä on osuva, mutta ongelmallinen; pitäisi pystyä määrittelemään myös epäoikeudenmukaisuus, eettisesti oikea ja väärä, sekä arvioimaan, mitkä ovat vältettävissä olevia eroja, mihin eroihin tulisi puuttua ja kenen toimesta.

Kysymys eriarvoisuudesta on termin monitulkintaisuuden vuoksi vaikea. On muistettava, että erot itsessään eivät ole eriarvoisuutta. Ne ovat eroja.

Esimerkiksi työstä puhuttaessa eriarvoisuus voidaan nähdä eroina tuloissa, eroina töissä, tai eroina yksilöiden ominaisuuksissa. Merkitys hämärtyy; puhutaanko työn tuottavuudesta, työn toteuttamisen olosuhteista, palkasta vai jostain muusta. Eriarvoisuus ei paikannu.

Erilaisia töitä, erilaisia tuloja, neutraaleja eroja

Matalapalkka-alalla työskentelevä ihminen voi kokea oman asemansa suhteessa paremmin toimeentulevaan epäoikeudenmukaiseksi. Ero työstä saatavasta korvauksesta voisi olla ainakin osittain vältettävissä, mutta tuloerojen kaventaminen todennäköisesti perustuisi taloutta ja työmarkkinoita vakavasti häiritseviin toimiin.

Suomessa esiintyy perustavanlaatuinen ajatusharha koskien tuloeroja. Vuonna 2018 meillä oli Maailmanpankin mittauksen mukaan maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot, jotka Tilastokeskuksen mukaan jatkoivat kaventumistaan vuonna 2019

Neutraalisti katsottuna tässä kehityssuunnassa ei ole juhlittavaa, sillä tuloerot yleensä kasvavat nousukaudella ja vähenevät taantumassa. Kokeilut tuloerojen kaventamiseksi ovat heikkoihin lopputuloksiin. Yksilöiden henkilökohtaista menestystä estävä yhteiskunnallinen ilmapiiri yhdessä menestystä jarruttavien politiikkatoimien kanssa tuottavat tulokseksi maastamuutosta kärsiviä valtioita. 

Tuloerot ovat normaali ilmiö yhteiskunnassa, jossa ihmiset tekevät erilaisia töitä. Tuloeroilla on myös tärkeä tehtävä. Ne kertovat, mitä kannattaa opiskella ja mistä hakea töitä. Tasapäistävä palkkausmalli tekee eteenpäin pyrkimisestä heikosti motivoivaa. Pelkällä työtulolla on vaikea vaurastua. Vaurastumiselle ujon avomielisesti pääomatuloille on maassamme suopeampi verokohtelu. Tosin säännöllisesti ehdotetaan niidenkin  kuritattamista kovemmalla progressiolla.

Kenties eriytetty verokohtelu on ongelma. Kokonaisveroasteessa maailman kärkeen kuuluvassa maassa ratkaisu ei voi olla pääomatulojen verotuksen kiristäminen. 

Meidän tulisi sen sijaan pyrkiä laskemaan hyvinvointitappioita liukuhihnalta tuottavaa ansiotuloverotustamme kaikissa veroluokissa. Jos työtä tekemällä ei ole mahdollisuutta nostaa tulotasoaan niin, että voi samalla kerryttää varallisuutta, keskittyy kaikki vauraus jo entisestään varakkaille. 

Yksilöitä tulee kannustaa heidän osaamisensa kehittämiseen. Erilaisesta työstä tulee maksaa erilainen kompensaatio. Tuloerojen kasvu ei luo suoraan tai itsestäänselvästi eriarvoisuutta. Se luo eroja tuloissa.

Käsitepornoa ja tasapäistämistä

Sana eriarvoisuus esiintyy vuoden 2019 hallitusohjelmassa kaikkiaan 19 kertaa. Hallitusohjelman mukaan esimerkiksi oikeusvaltion kehittäminen edellyttää eriarvoisuuden vähentämistä – vähentämistä nykytasolta?

Vaikuttaa käsiterakkaudelta. Arvaamme väärässä olemisen riskillä, että suurimmassa osassa 19 kohdasta eriarvoisuus olisi korvattavissa vähemmän poliittista agendaa kantavalla muulla käsitteellä.

Eriarvoisuuden etsintä vaikuttaa olevan yleisesti hyväksytty pahe. Kun ekonomisti Branco Milanović piti verkkoluennon Helsingin yliopistossa, mediassa löydettiin tarkastelukulma, jonka mukaan Suomen rikkaimmat saavan usein myös korkeampaa eläkettä. Olemmeko yllättyneitä? Emme ole.

Olisi progressiivisen järjestelmän irvikuva, jos alunperinkin korkeasti verotetusta palkasta jäisi eläkkeen muodossa vähemmän nettotuloa kuin kevyemmin verotetusta palkasta. Korkeaa eläkettä verotetaan edelleen, jopa yli 50% veroasteella

Huomiota on kiinnitetty pakkomielteisesti muihinkin eriarvoisuudeksi nimettyihin ilmentymiin. Esimerkiksi hyvätuloisten on havaittu pariutuvan tyypillisesti keskenään. Tämä ei liene poliittinen valinta, vaan normaali seuraus siitä, että ihmiset kohtaavat tietynlaisissa ympäristöissä toisiaan ja hakeutuvat itseään miellyttävään seuraan.

Helsingin sanomissa uutisoitiin viime kuussa Suomen olevan hyvin eriarvoinen maa koskien miesten terveyseroja. Sosioekonominen asema tuottaa tilastojen mukaan merkittäviä eroja elinajanodotteessa. Tutkimuksen mukaan alimman tuloluokan miehillä on huonommat elintavat. He syövät vähemmän kasviksia, harrastavat vähemmän liikuntaa ja tupakoivat enemmän. Nämä vaikuttavat kuitenkin enemmän henkilökohtaisilta preferensseiltä kuin tulotason pakottamilta päätöksiltä. Jos parsa ei maistu, Pertti syö makkaraa.

Elintapojen ja pariutumisvalintojen esimerkkejä yhdistää se, että eriarvoisuutta nähdään ihmisten henkilökohtaisissa valinnoissa. Veropolitiikalla voidaan kannustaa esimerkiksi tupakoinnin vähentämiseen tai tietynlaiseen ruokavalioon, mutta tämä tulee tehdä vain oheishaittojen kompensoimiseksi.

Valtion ei tule kertoa ihmiselle, millaista on hyvä elämä. Valtio ei voi määritellä sitä, eikä sen pidä yrittääkään. Tasapäistäminen on yksilöiden kyvykkyyksien aliarviointia ja valinnanvapauden peukalointia.

Mahdollisuudet kaikille, lopputulos yksilön vastuulle

Puhe ja sanat luovat todellisuutta. Tämän vuoksi käsitteiden täsmällinen käyttö on tärkeää. 

Samasta syystä eriarvoisuuden käsitteen politisoituminen, puhumattakaan sen itsetarkoituksellisesta politisoimisesta, on vaarallista.

Ei ole yhdentekevää, puhutaanko eriarvoisuudesta silloin, kun kyse on jostain muusta, esimerkiksi vaihtelusta yksilön valinnoista kumppaninsa tai ruokavalionsa suhteen.

Kaikki erilaisuus ei ole eriarvoisuutta. On erikoista, että maailman vähäisempien tuloerojen ja korkeimman tasa-arvon maassa on päädytty älylliseen epärehellisyyteen eriarvoisuuden kohdalla.

Pahimmillaan eriarvoisuuspuhe vääristää puheen kohteena olevan asian luonnetta. Näin on esimerkiksi koulutuksen kohdalla.

Retoriikalla hämärretään yksilön vapauden ja vastuun rajoja, sekä eroja yksilöllisissä ominaisuuksissa. Pyrkimykset eriarvoisuuden poistamiseksi ovat monessa mielessä haitallisia ja useimpien asioiden kohdalla eriarvoisuutta ei pidä pohtia lainkaan.

Toisten asioiden kohdalla eriarvoisuuden tuottaminen – tai erojen tuottaminen on niiden keskeinen tehtävä. Esimerkiksi yliopistot on tällainen järjestelmä. Kun yliopisto toimii tarkoitustaan vastaavalla tavalla, yksilöt tulevat valituksi heille sopiviin asemiin.

Yliopisto valikoi yksilöitä ja tuottaa itsetarkoituksellisesti eroja. Koulutuksen tasa-arvoisuuden vaatimus ja siihen liittyvä eriarvoisuuspuhe haittaa yliopistojen toimintaa. 

Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, eikä pidäkään olla. Se olisi mahdotonta ja luonnotonta siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset ovat erilaisia.

Emme kiistä parempiosaisuuden ja huonompiosaisuuden olemassaoloa. Heikoimpien auttaminen on mahdollista rajoittamatta samalla toisten menestymistä. 

Valtion tehtävä on tukea menestymisen mahdollisuuksia jo siitäkin syystä, että hyvinvointivaltio pystytään jatkossakin rahoittamaan. Sen sijaan  yksilöiden elämää ja tulotasoa ei tule tasapäistää.

Ihmisillä on oltava vapaus tehdä omia valintojaan. Mahdollisuuksien tasa-arvon hyödyntäminen, lopputulos, on yksilön vastuulla.

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Tietoa kirjoittajista

Kulmunki Inari

Inari Kulmunki

Projektipäällikkö

+358504110678

Inari Kulmunki johtaa ja koordinoi ajatuspajan tutkimusprojekteja. Kognitiotieteestä väitelleellä Inarilla on laaja kokemus tutkimustehtävistä eri tieteenaloja yhdistävistä kansallisista ja kansainvälisistä hankkeista. Hän on toiminut muun muassa vierailevana tutkijana Frankfurtin Max Planck-instituutissa (MPIEA). Inari on Suomen Ekomodernistien hallituksen jäsen ja vaikuttaa myös The Ulkopolitist-verkkolehden viestinnässä.

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php