Viimeviikkoisten kohujen jälkeen jaetusta epätotuudesta on tullut hallitusta ylläpitävä liima. Onko valheessa eläminen silti liian kova hinta hyvänkään hallitusohjelman toteuttamisesta?
Hallitus ei hyväksy minkäänlaista rasismia. Hallituspuolueet ovat sitoutuneet yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Hallituksen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja sitoutuu aktiiviseen työhön sitä vastaan.
Jotain tämän tapaista pääministeri Petteri Orpo on toistellut viime viikon aikana milloin Helsingin Sanomissa, milloin A-studiossa, milloin Kesärannan pihalla, milloin Berliinissä, milloin hallituksen julkilausumassa.
On tietenkin synkkää, että pääministeri joutuu jatkuvasti vakuuttelemaan hallituksensa sitoutumista itsestään selviin avoimen yhteiskunnan perusperiaatteisiin.
Vielä synkemmäksi tilanteen tekee, ettei Orpon vakuuttelu oikein vakuuta. En yksinkertaisesti usko, että kaikki hänen hallituksensa ministerit ovat hylänneet rasismin saati sitoutuneet sen vastaiseen työhön.
Pääministerin jatkuvan vakuuttelun taustalla on – kuten lukija hyvin tietää – perussuomalaisten ministerien, erityisesti puolueen puheenjohtajan ja valtiovarainministeri Riikka Purran, rasistinen ja väkivaltaa ihannoiva kirjoittelu vuosien varrelta.
En turhaan kertaa näiden kirjoitusten sisältöä tässä, vaan ohjaan lukijan lukuisten aiheesta kirjoitettujen lehtijuttujen pariin.
Pyydän anteeksi sitä, mikä teki minusta ministerin
Perussuomalaiset ovat pyrkineet kuvaamaan kirjoituksiensa käsittelyn median ja vasemmiston natsijahdiksi. Totean siis varmuuden vuoksi, että en ajattele Purran tai muiden perussuomalaisten olevan natseja tai fasisteja.
Heistä monet, Purra mukaanluettuna, ovat kuitenkin lähteneet politiikkaan maahanmuuttovastaisesta skenestä, jonka yksi määrittelevä tekijä on rasistinen ja väkivaltafantasioilla pelaava “huumori”.
He ovat tämän skenen tuotteita, heidän poliittinen herätyksensä on tapahtunut tässä ympäristössä. Heidän järjestäytymisensä poliittiseksi liikkeeksi on sekin tapahtunut siellä.
Rasistinen nettiskene on auttanut heidät näyttöpäätteen valaisemista kellarikomeroista kristallikruunujen loisteeseen. Se on tehnyt heistä kansanedustajia, ministereitä ja puhemiehiä.
Onkin vaikeaa ymmärtää, miten Purra voisi uskottavasti irtisanoutua siitä, minkä ansiosta hän on nyt ministeri. Miksi uskoisin, kun hän pyytää anteeksi juuri niitä asioita, jotka nostivat hänet ja koko halla-aholaisen liikkeen politiikan huipulle?
Ei tietenkään ole mahdotonta, että ihminen hylkää kaiken, minkä varaan on rakentanut poliittisen uransa. Purra ei kuitenkaan osoita mitään merkkejä siitä, että hän olisi kokenut tällaisen arvojaan perusteellisesti ravistelevan, käänteentekevän suvaitsevaisen herätyksen.
Päinvastoin, hän on tehnyt kaikkensa osoittaakseen kannattajilleen että anteeksipyynnöt ja irtisanoutumiset ovat vain ulkoisen paineen vuoksi esitettyä näytelmää.
En usko anteeksipyyntöihin – eikä niihin usko kukaan muukaan
Kenties parhaiten tämän havaitsi Orpon ja Purran yhteisessä tiedotustilaisuudessa Kesärannassa viime keskiviikkona. Tilaisuuden alkupuolella Purra pyysi anteeksi kirjoituksiaan.
Vastatessaan sen jälkeen toimittajien kysymyksiin, Purra teki kuitenkin selväksi, ettei anteeksipyyntö ollut mitenkään vilpitön. Hän kertoi toimittajille pyytävänsä anteeksi nimenomaan aiheuttamaansa mielipahaa, kuten klassiseen epäanteeksipyyntöön kuuluu.
Sen jälkeen Purra jo puhuikin sujuvasti “huumorista” ja toisteli perussuomalaisten uhriutumisliturgiaa. Purra teki selväksi, että todellisia uhreja ovat vainotut perussuomalaiset, eivät rasismin ja väkivaltafantasioiden kohteet.
Kohokohta oli se, että Purra intoutui esittelemään rasistista väestönvaihtoteoriaa tilaisuudessa, jonka aihe oli hänen irtisanoutumisensa rasismista. Pääministeri seisoi vierellä ja kuunteli.
Samaan aikaan kun Purra esitti epäanteeksipyyntöään hänen puoluetoverinsa puhemies Jussi Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä huolehtivat omilla ulostuloillaan siitä, ettei kukaan varmasti luulisi anteeksipyyntöä todelliseksi.
Ei täällä ole mitään rasismia missään
Kaiken tämän jälkeen kenellekään ei voinut jäädä mitään harhaluuloja anteeksipyynnön tai perussuomalaisten rasisminvastaisuuden aitoudesta. Erityisesti perussuomalaisten hallituskumppaneille ei voinut jäädä asiasta epäselvyyttä.
Kukaan muissa hallituspuolueissa ei todellisuudessa voi uskoa Purran anteeksipyyntöihin tai äkilliseen uskoontuloon. Kukaan ei voi pitää perussuomalaisten sitoutumista rasismin vastaiseen työhön yhtään sen uskottavampana kuin minäkään.
Kokoomusta ja RKP:ta ei pidä hallituksessa luottamus perussuomalaisten antirasismiin, vaan ihan arkinen valtapolitiikka.
Tätä ei kuitenkaan voida ilmeisistä syistä sanoa ääneen. Siksi ainoa vaihtoehto on teeskennellä hartaasti uskoa Purran ja perussuomalaisten valaistumiseen.
Seurauksena on, että tämä kaikille täysin läpinäkyvä ilmeisen totuuden välttely leimaa tästedes kaikkea hallituksen toimintaa.
Mitä tahansa hallitus tekeekin, mitä tahansa pääministeri sanookin, kaikessa tuoksuu aina tämä sitoutuminen yhteiseen epätotuuteen.
Totuudellakin on oma arvonsa
Ymmärrän hyvin, että pääministeri on tuskaisessa paikassa. Hallitusohjelmassa on paljon hyviä asioita, joiden kokoomuksen jäsenenä toivon edistyvän. Osa asioista on myös sellaisia, joita on helpompi ajaa tässä hallituspohjassa kuin missään toisessa. Hallituksen kaatuminen tarkoittaisi näistä luopumista.
Vaihtoehdot ovat huonoja, koska hallituksen hajoaminen antaisi alan mestareille perussuomalaisille tilaisuuden todelliseen uhriutumisen karnevaaliin.
Kuka tietää millainen hallitus saataisiin aikaan ja missä aikataulussa, tarvittaisiinko uudet vaalit, mikä niiden tulos olisi ja niin edelleen. Epävarmuutta ja sekavuutta seuraisi.
Politiikassa on kuitenkin kysymys muustakin kuin lyhyen aikavälin taktisesta pelistä. Sitoutuminen avoimen yhteiskunnan perusarvoihin on tätä tärkeämpää.
Kysymys ei ole vain meidän suvaitsevaisten natuviinejä lipittävien oikeistoliberaalien tarpeesta tuntea olevansa hyvän puolella. Hallituksen teeskentely kertoo rodullistetuille ja vähemmistöihin kuuluville suomalaisille, että sitoutuminen heidän hyvinvointiinsa on vain ulkoa opeteltua veisuuta. Se voidaan myydä, kunhan saadaan pantua Hakaniemelle luu kurkkuun.
Olen myös sitä mieltä, että ihan vaan totuudellakin on arvonsa. Rasismin väittäminen olemattomaksi vastoin omien silmien ja korvien ilmeistä todistusta on surkeaa ihmisten älyn ja demokratian halveksuntaa.
Tiedän, että täältä kesäiseltä olutkapakan terassilta on helppo viisastella. Minun paikkani ei luonnollisestikaan ole jakaa toimintaohjeita itseäni viisaammille.
Valheessa eläminen on silti aika kova hinta hyvänkin hallitusohjelman toteuttamisesta.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
5 kommenttia artikkeliin Ai mikä rasismi? Ei täällä ole mitään rasismia tai jos olikin irtisanouduimme siitä jo maanantaina
Orpo, tuo aikamme Hindenburg.
Onko rasismia, jos haluaa puolustaa esimerkiksi musliminaisten tai vaikka seksuaalisesti poikkeavien muslimien oikeuksia?
Naisista suuri osa joutuu peittämään kehonsa vasten tahtoaan (esimerkkinä Iranin mielenosoitukset, kyseessä ei todellakaan ole oma valinta), mies varsin usein määrää perheessä, eri uskontoon kuuluvan kanssa ei saa mennä naimisiin jne.
Suurin osa muslimeista ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista poikkeavuutta. Rangaistuksena on käytetty jopa kuolemaa.
Ja sitten vielä se, että Suomessakin tapahtuu ”kunniamurhia”
Onko rasismia tuoda näitä asioita esille, ja yrittää saada näiden alistettujen ihmisten elämää helpommaksi?
1960-70-luvuilla Taistolais-liike oli Neuvostoliiton 5. kolonna Suomessa. Liikkeen leninistiläis-stalinistisimmat ainekset odottivat tosissaan Neuvostoliiton puna-armeijan vyöryvän Suomeen pian sen jälkeen kun se oli miehittänyt Tsekkoslovakian 1968, ja silloin suoalaiset kommunistit olisivat saaneet neuvostoliitosta toimintaohjeet joihin saattoi kuulua luokkavihollisten teloittaminen.
Noista kauheista ajoista on kulunut jo useampi vuosikymmen, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus on haudattu jo ajat sitten. Tämän päivän Suomi on kääntynyt länteen, liitynyt Euroopan Unioniin ja puolustusliitto NATOn jäseneksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei Venäjällä olisi edelleen kosolti mahdollisuuksia vaikuttaa Suomeen. Venäjän suora aseellinen voimankäyttö NATO-maata kohtaan on epätodennäköistä, mutta muitakin keinoja löytyy ja yksi on poliittinen manipulointi. Tänään Venäjä ei ole kommunistinen diktatuuri, vaan pikemminkin hyvin oikeistolainen ja oligarkinen diktatuurivaltio. Mutta yhtäkaikki, ihmisarvoa mitätöivä fasistinen väkivaltakoneisto.
Venäjällä ja länsimaiden äärioikeistolaisilla ryhmillä ja liikkeillä on kiistaton yhteys. He jakavat taloudellisia ja ideologisia intressejä. Venäjä on kyennyt vaikuttamaan USA.n presidentinvaaleihin 2016 ja sen linkki Britannian Brexitiin on jossain määrin olemassa. Ranskan äärioikeostopuolue on saanut Moskovasta mittavaa rahoitusta.
Väkivaltainen viha etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan on Venäjän isänmaallisen ohjelman ytimessä ja tietysti myös Euroopan oikeistoryhmien erottamattomia elementtejä.
Suomen kansan yhtenäisyys, yhteiskunnan vakaus ja turvallisuus sekä demokraattiset arvot vaarantuvat vakavasti jos väkivallan, vihan ja rasismin maustama politiikka saa isomman jalansijan maassamme. Se olisi hunajaa itänaapurimme diktaattorille Vladimir Putinille joka pyrkii iskemään kiilaa muiden maiden sisäiseen järjestykseen minkä ehtii.
Herää myös kysymys kuka todela hyötyy siitä että Ruotsissa käyttäydytään tavalla joka asettaa maan hyvin vaikeaan tilanteeseen NATO-jäsenyyden ratifioimiseksi ja kääntää koko valtavan muslimimaailman ”Kansankotia vastaan”.
Joka paikassa, ja etenkin Suomessa, rehottava rasismi on varmasti punavihreän vinkuvassa mielessä aina aamulla ekana ja illalla vikana. Ja koska rasismi on nykyään sen verran fleksiibeli käsite, voi punavihreä nähdä päivän mittaan rasismia esim. taloyhtiön mustissa roskalaatikoissa.
Päivä viherpunikkina olisi takuulla helvetillinen kokemus.
Elon Musk on herättänyt epäilyjä lähes alusta saakka, siitä kun hänen yhtiönsä Tesla teki läpimurtonsa sähköauto-alalla. Viimeistään Space X projektin myötä Muskiin alettiin suhtautua kautta maailman kuin uuteen messiaaseen. Hänet on nähty kaikkivoipana voittajana joka muuttaa kullaksi kaiken johon koskee. Kyseenalaistamatta Muskia on palvottu, himoittu ja ostettu. Hänen kohdallaan voidaan puhua jopa eräänlaisesta kaupallisesta kultista.
Elon Musk ymmärtää arvonsa ja käyttää sitä hyväkseen kahmiakseen itselleen yhä enemmän rahaa ja valtaa joihin hän on addiktoitunut. Musk työntää lonkeroitaan myös kansainväliseen politiikkaan jota hän pyrkii parhaansa mukaan hämmentämään.
Kun nyt on käynyt ilmi että Musk on Venäjä-mielinen antisemiitti, monet moraalisesta julkisuuskuvastaan vähänkään välittävät boikotoivat X-palvelua ja Tesla-autoja.
Musk ilmiö osoittaa sen kuinka helposti massat hyppäävät milloin kenenkin käärmeöljykauppiaan kelkkaan ja ovat valmiita suutelemaan tämän jalkoja, mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tulee yllätyksenä ettei tämä ”ihmeidentekijä” olekaan pyhimys vaan taas yksi vallanhimoinen ja rahanahne teknokraatti.
Trump ilmiössä on kyse samasta. Häikäilemätön miljonääri käyttää suurten kansanjoukkojen ahdinkoa ja tyytymättömyyttä härskisti omien päämääriensä tavoitteluun. Kannattajansa ovat hänelle pelkkiä välineitä joita hän käyttää niin kauan kun niille on käyttöä, ja sen jälkeen heittää ne menemään.