Huipputuloisten tilityksistä närkästyminen on huono lähtökohta politiikalle

Huipputuloisten tilityksistä närkästyminen on huono lähtökohta politiikalle

Viimeisen viikon ajan suomalaisia on puhuttanut professori Anu Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan mielenkiintoinen sosiologinen tutkimus, jossa on kartoitettu laadullisin menetelmin suomalaisen vauraan eliitin moraalisen identiteetin muodostumista. Tutkijakaksikko on aiemmin julkaissut 28 haastateltua kattaneen tutkimuksen arvostetussa Sociology-tiedelehdessä. Nyt julkaistu vertaisarvioitu kirja Huipputuloiset — Suomen rikkain promille on ansiokas yhteenveto 90 haastattelusta, jotka tehtiin Suomen vauraimpaan promilleen kuuluville talouseliitin edustajille.

Syyskuun alussa Helsingin Sanomat julkaisi Kantolan ja Kuuselan tutkimusta käsitelleen ja vilkasta keskustelua herättäneen laajan artikkelin, jossa erityistä huomiota oli annettu piikikkäille lainauksille ja niistä tehdyille päätelmille. Samalla linjalla jatkoi myös Kansan Uutisissa julkaistu artikkeli, jossa tutkijat luonnehtivat haastattelemiensa huipputuloisten vahvoja poliittisia näkemyksiä yllättäviksi. Teräväkärkisen uutisoinnin myötä oikeistopiirit suhtautuivat epäilevästi sekä tutkijoiden tarkoitusperiin että median esille nostamiin aiheisiin.

Tutkijoiden mukaan rikkailla oli tapana hakea moraalista oikeutusta asemalleen vetoamalla henkilökohtaisiin ponnistuksiin ja ansioihin. Samalla haastatellut kyseenalaistivat suomalaisen hyvinvointivaltion, ammattiyhdistysliikkeen vallan, korkean verotuksen sekä sosiaaliturvan anteliaisuuden. 

Niinpä hallituksen kansanedustajat ja hallituspuolueita lähellä olevat tahot tarttuivat eriarvoisuuden, köyhyyden ja tuloerojen teemoihin linjaillen lavealla pensselillä poliittisia toimenpidesuosituksia. Hurjimmat ulostulot tarjosivat ratkaisuksi jo “rikkaiden verottamista takaisin todellisuuteen”. Jotkut ehtivät myös pohtia sitä, miten eräässä maailman tasa-arvoisimmista maista “varallisuuden radikaalin uudelleenjaon” uhka saattaisi kannustaa eliitin takaisin ruotuun hyvinvointivaltioideologian taakse. 

Tutkimuksen sisällön sijaan julkinen huomio onkin kiinnittynyt siihen, millaisia poliittisia johtopäätöksiä huipputuloisten ajatusmaailmasta ja tuntemuksista pitäisi tehdä.  

Tutkimuksen politisoituminen on huolestuttava ilmiö

Tutkimuksen politisointi on erikoista, sillä se ei itsessään kumoa vallitsevia yhteiskuntapoliittisia oletuksia tai tarjoa yhteiskunnan kannalta merkittäviä tosiasioita muillekaan poliittisille johtopäätöksille. Keskustelun rajoittaminen pelkkiin eliitin asenteisiin voi helposti vääristää laajempaa ymmärrystä. Esimerkiksi EVAn tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan sosiaaliturvan hyväksikäytön moraalinen tuomitseminen on suomalaisten keskuudessa varsin yleistä, eikä vain rahaeliitin erityispiirre.

Kantolan ja Kuuselan tutkimus on sekä aineistoltaan että lähestymistavaltaan ainutlaatuinen, vaikka joku saattaa erehtyä pitämään sitä “herravihan lietsontana” tai oikeutuksena verottaa “rikkaat takaisin todellisuuteen”.

Tutkijoiden tavoitteena on ollut ymmärtää yhden varakkaiden joukon identiteettien muodostumista ja uusintamista, mutta tutkimusta ja sen tuloksia ei voi vielä yleistää kaikkia varakkaita koskeviksi päätelmiksi. Tutkijat itsekin huomauttivat, ettei kyse ollut vertailevasta tutkimuksesta. Voidaan siis aiheellisesti kysyä, antaako se pohjaa julkisuudessa esitetyille huomioille ja johtopäätöksille?

Esimerkiksi kansanedustaja Emma Kari julisti Twitterissä vaativansa toimia varallisuuden keskittymisen torjumiseksi veronkorotuksilla. Vastoin yleistä uskomusta, varallisuuserojen syntyminen ei ole seurausta siitä, että suomalaiset rikkaat “varastaisivat” köyhiltä tai piilottavat varallisuutensa veroparatiiseihin. Asiakeskeisempää olisikin ollut todeta rikkaiden ja köyhien välisten kuilujen johtuvan siitä, etteivät köyhemillä ole mahdollisuutta vaurastua nopeammin.

Suomi on maailman mittakaavassa yksi alhaisimpien tulo– ja varallisuuserojen, korkeimman sosiaalisen liikkuvuuden ja korkeimman kokonaisverotaakan maista. Suomessa toimeentuloerot ovat kaiken kaikkiaan kansainvälisesti tarkastellen maltilliset. Suomi on taloudellisesti tarkasteltuna tasa-arvoinen maa, jonka pitkäaikainen menestys on perustunut muun muassa omaisuudensuojan kunnioittamiseen. Lisäongelmia verointoiluun tuovat myös maailmanlaajuinen verokilpailu ja pääomien ja ihmisten liikkuvuus, jotka rajoittavat voimakkaasti kansallisvaltioiden tosiasiallisia mahdollisuuksia ryhtyä mielikuvituksellisiin veropoliittisiin harjoituksiin.

Tulo- ja varallisuuserojen itseisarvoinen alentaminen ja mahdollisimmat laajat valtion interventiot resurssien kohdistamisessa eivät ole teoriassa, eivätkä varsinkaan historiallisen tiedon valossa, yksiselitteisen toimivia menestystekijöitä. Taloustieteilijä Robert Higgsin mukaan arvaamattomat ja poukkoilevat poliittiset toimenpiteet voivat johtaa “hallinnolliseen epävarmuuteen”, jonka seuraukset voivat olla täysin ennalta-arvaamattomia. Palkansaajien, yrittäjien, sijoittajien ja muiden ihmisten usko hallinnon ennakoitavuuteen rapautuu ja vähentää halua panostaa tulevaisuuteen.

Kaikenlaisesta ideologisesta intoilusta luopunut pragmaatikko voi jo ihmetellä suomalaisia realiteetteja vasten, mistä kumpuaa pelko vaurastumista kohtaan sekä fiksaatio toisten omaisuuteen? Mistä kumpuaa halu rapauttaa olemattomia yksityisen riskipääoman markkinoita yhteiskunnassa, joka etsii epätoivoisesti kilpailukyvyn ja innovaatioiden lähteitä sekä ratkaisuja suuriin ongelmiin?

Oman lisämausteensa keskusteluun toi kansanedustaja Veronika Honkasalo, joka näki tärkeänä, että eriarvoisuustutkimus valottaa vaihteeksi pienituloisten sijaan myös varallisuuden kasautumista. Kuitenkin, varallisuuden kertymistä, varainhoitoon liittyviä haasteita ja menetelmiä, riskinottoa, yrittäjyyttä ja innovaatioita on tutkittu monilla tieteenaloilla vähintään viime vuosisadan alusta lähtien. Taloustieteilijät ovat tutkineet tulonmuodostusta, eriarvoisuutta ja varallisuutta vuosikymmeniä. Lisäksi tutkimusta on kertynyt ajallisista epäjatkumoista, talouden rakennemuutoksesta, kilpailusta ja epävarmuudesta. 

Viime vuosina perinnöllisyystutkimuksen ja käyttäytymisgenetiikan saralla tehdyt uudet avaukset voivat tuoda edellä mainittuja aiheita koskevaan yhteiskunta- ja sosiaalipoliittiseen keskusteluun uusia näkökohtia muun muassa soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen kautta. Yksi mielenkiintoisimmista käyttäytymisgenetiikan löydöksistä on ollut se, että monien psykologisten ominaisuuksien periytyvyys kasvaa ihmisten ikääntyessä, ja ihmisten geneettiset erityispiirteet voivat omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miten ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Esimerkiksi hiljattain julkaistu Ari Hyytisen ja tutkijakollegoiden tutkimus näyttää viittaavan siihen, että valtaosa tuloeroista johtuu perintötekijöistä, jotka voivat vaikuttaa muun muassa koulutus- ja ammatinvalintaan. Jo aiemmin on ilmennyt viitteitä siitä, että tietyt persoonallisuuspiirteet ja älykkyys ennakoivat keskimääräistä merkittävämpää osakesijoittamista.

Kun tavoitteena on löytää parhaat mahdolliset keinot edesauttaa kaikkien mahdollisuuksien tasa-arvoa, on nämä kysymykset huomioita eriarvoisuudesta ja varallisuudesta käytävässä keskustelussa, vaikka aihealue voi tuntua vaikealta ja epämiellyttävältä.

Johtopäätökset

Loppujen lopuksi se, mitä vajaa sata suomalaista huipputuloista ajattelee itsestään tai itseään köyhemmistä, on yhteiskuntapoliittisesti ja taloudellisesti melko merkityksetöntä. Kantolan ja Kuuselan tutkimuksen pohjalta voisi yhtä hyvin nostaa esille huolen siitä, aikooko merkittävä nettoveronmaksajien ryhmä joskus nostaa kytkintä vai jäädä juuri Suomeen?

Kantolan ja Kuuselan tutkimus on merkittävä lisä sosiologiseen tutkimuskirjallisuuteen, joka laajentaa ymmärrystä Suomen varakkaimpien ajatuksista ja tuntemuksista. Tutkimuksissa esitetyt havainnot muun muassa rikkaiden identiteetistä ja tilityksistä muille tahoille eivät kuitenkaan sellaisenaan anna yhteiskunnallisesti merkittävää lisää politiikkasuositusten tekemiseksi. On havaittavissa, että tieteellisiä tutkimuksia koskevassa julkisessa keskustelussa keskitytään hyvin helposti erilaisiin vaikutelmiin ja tunnereaktioihin konkreettisen selitysvoiman sijaan. Viime perjantain Ruben Stiller -keskusteluohjelmassa esiintynyt kansanedustaja Juhana Vartiainen totesi, että tutkijat antavat kirjassaan varakkaista julkista keskustelua myönteisemmän kuvan, eli rikkaat eivät olekaan sellaisia hirviöitä, jollaisiksi heidät julkisuudessa ehdittiin jo maalata.

Nopean ja hätiköivän ajattelun vaarana on se, että se sivuuttaa laajemman kokonaisymmärryksen yhteiskunnasta, valtiosta ja taloudesta. Kun aihealue on tiedeyhteisön ulkopuolella poliittisesti kiistelty ja tunteita herättävä, tutkijoiden tulisi avoimesti peräänkuuluttaa tutkimuksen rajoitteita ja kehottaa niin kriittisyyteen kuin yleistysten välttämiseenkin johtopäätöksiä tehtäessä. 

Olisi salakavalaa tieteeksi puettua politikointia pyrkiä selittämään esimerkiksi hyvinvointivaltioon kohdistuvaa kritiikkiä lähinnä henkilön identiteetillä, tunnetiloilla tai tilityksillä. Kriittisyydessä hyvinvointivaltiota, poliittista päätöksentekoa tai verotusta kohtaan on kyse paljon muustakin kuin polarisaatiosta tai arvopohjaisen indoktrinaation epäonnistumisesta tietyn ihmisryhmän tai yksilön kohdalla. Esimerkiksi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ja sen luomien kannustinloukkujen arvostelua ei ole rehellistä pelkistää huipputuloisten valitukseksi.

Viime vuosina on ollut muodikasta huolestua “faktojen jälkeisestä ajasta”, populismin noususta, todellisuuden pirstaloitumisesta, voimakkaasta polarisoitumisesta ja tieteen tulevaisuudesta. Huoli on perusteltu, joten edistyksellisinä itseään pitävillä ihmisillä on näytön paikka vaalia kiinnostusta tiedettä kohtaan, vaatia älyllistä johdonmukaisuutta ja irtisanoutua tunnepohjaisesta populismista sekä tieteellisen tutkimuksen valikoivasta käytöstä.  Varsinkin hyvinvointivaltion innokkaimmat kannattajat tarvitsevat uusia ratkaisuehdotuksia huolehtiakseen veronmaksuhalukkuudesta myös korkeampien tuloluokkien keskuudessa.

Eriarvoisuudesta ja epätasa-arvosta julistamisen sijaan olisi syytä ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka edistäisivät kaikkien suomalaisten vaurastumista.

Kuvalähde: OpenClipart-Vectors / Pixabay License

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Huipputuloisten tilityksistä närkästyminen on huono lähtökohta politiikalle

  1. Julle sanoo:

    Suomeen pitäisi perustaa oikeisto-liberalistinen puolue, joka keskittyisi mm. veetuilemaan vasemmistoaivoiselle ”älymystölle” (joka hallitsee Suomen poliittista ilmatilaa 100 – 0). Eli lähtökohta olisi hauskanpito.

  2. Ulf Fallenius sanoo:

    Niin tai näin Suomi huonoin maa Pohjoismaissa kaikki muut menee ohi lähes kaikkessa ja se on huolestuttavaa.

  3. Juha-kummi sanoo:

    Suomen rikkaimpaan promilleen kuuluu noin 5 600 kansalaista, mm. Gennadi Timtšenko, Chaim Zabludowics, Arkadi ja Boris Rotenberg sekä tietysti Herlinit.

    Suurituloisten nillitykset nostavat palkkarengit helposti tikun nokkaan. Työmies on palkkansa ansainnut, mutta jos valtionyhtiön nokkamies nostaa miljoonaliksaa samaan aikaan kun työn tekijöiden palkkoja pilkotaan 30-50% pienemmäksi, pilkka voi osua omaan nilkkaan.

  4. Risukimppu sanoo:

    Todelliset tekijät jotka raivasivat tiensä tyhjästä vaurauteen, ovat kuolleet jo kauan sitten. He olivat sitä rautasukupolvea joka loi tähänkin maahan teollisuuden ja sitä myötä kaiken hyvän jota meillä on näihin päiviin asti ollut.
    Mitä sitten ajatella näistä tämän päivän huivikaula-toimareista ja kokkelinokka-perijöistä joiden omat ansiot ovat lähinnä heidän oman mielikuvituksensa tuotetta. Puuteriperseet joiden päivä on pahasti pilalla jos uima-altaan vesi on liian kylmää tai skumppa liian lämmintä ovat kasvattaneet tiliään muiden älyn ja ahkeruuden ansiosta. Tätä tosiasiaa on turha yrittää karkuun.
    Entisaikaan hyvä johtaja ja hyvä isä laittoi perijänsä pakertamaan aivan aluksi yhtiönsä alimpaan kerrokseen josta oli muiden tavoin omin avuin pystyttävä kiipeämään uraportaita ylöspäin. Sellainen kasvattaa, rakentaa moraalista selkärankaa ja opettaa tervettä kunnioitusta ja nöyryyttä jota ilman ihminen ei ole yhtään mitään.

  5. klaus kultti sanoo:

    Tutkimuksen taustaoletus (sitä ei siis tuoda esille) on, että haastateltavat puhuvat totta. Jostain syystä hyvin monet kulttuurit ympärämpär maapalloa ovat havainneet, että puhe on ilmaista mutta teot eivät.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa