Intoilu kapitalismin “nollauksesta” on talouslukutaidotonta populismia

Syyskuun 18. päivä tunnettu talouslehti Financial Times julkaisi näyttävästi etusivullaan uuden agendansa: “Capitalism. Time for a reset.” Otsikkovalinta, jonka tarkoitus oli markkinoida lehden uutta agendaa, herätti maailmanlaajuista innostusta ja kiinnostusta.

Erityisesti kapitalismiin epäilevästi tai jopa vihamielisesti suhtautuvissa piirreissä näyttää syntyneen tulkinta, että arvovaltaisena pidetty ja liberaalikapitalistista maailmanjärjestystä edustanut lehti olisikin viimein kääntänyt kelkkansa, todennut kapitalismin toimimattomaksi ja vaatimassa perustavanlaatuisia uudistuksia.

Vallankumoukselliseen johtopäätökseen oli helppo päätyä, mikäli ei lukenut otsikkoa pidemmälle.

Financial Timesin päätoimittajan Lionel Barberin kirjoittamasta lyhyestä saatteesta käy nopeasti ilmi, ettei kyse olekaan ideologisesta U-käännöksestä tai juuri mistään muustakaan mullistavasta. Barber ylistää vapaaseen markkinatalouteen perustuvaa globaalia kapitalismia ja sen myönteisiä vaikutuksia ihmiskunnalle. Hän lukee liberaalikapitalistisen järjestelmän ansioiksi muun muassa rauhan ja vakauden, vaurauden kasvun, uskomattoman teknologisen edistyksen ja köyhyyden merkittävän vähenemisen (ympäri maailmaa).

Tämän jälkeen Barberin kärsivällisyys kuitenkin loppuu. Hän siirtää huomionsa näistä ihmiskuntaa mullistavista saavutuksista kapitalismin kyteviin ongelmiin. Hän mainitsee epämääräisesti, että edellisen maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen kapitalismi ja voitontavoittelu ovat joutuneet kriittisempään syyniin. Barber toivoo yrityksiltä voiton lisäksi “tarkoitusta”. Tätä hän perustelee sillä, että tarkoitus (jonka termin hän jätti tarkemmin määrittelemättä) palvelisi sekä liiketoiminnan että eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja työntekijöiden, etua:

“Vapaan kapitalismin pitkäaikainen terveys riippuu voiton tuottamisesta tarkoituksenmukaisella tavalla. Yritykset ymmärtävät, että tämä yhdistelmä palvelee heidän omaa etuaan sekä heidän asiakkaitaan ja työntekijöitään. Jos tähän [nykytilanteeseen]  ei tule muutosta, hoito-ohjeet voivat [tulevaisuudessa] olla paljon tuskallisemmat.” (suom.)

Sosiaalisessa mediassa ympäri maailmaa heräsi toivoa jonkinlaista uutta, vierasta, jännittävää, mutta kaikin puolin hyveellistä kapitalismin paradigman muutosta kohtaan. Financial Timesin brändi-ilmeen kohotuksen nähtiin olevan kytköksissä viime aikoina kuultuihin tunnettujen yritysjohtajien vaatimuksiin tarkastella liiketoimintaa voitontavoittelua laajemmin.

Financial Timesin yritystä positioida itsensä uudelleen kiristyvän mediakilpailun kentällä ei pidä ylitulkita. Financial Timesin uuden brändi-ilmeen vanavedessä julkaistuissa artikkeleissa ja vaatimuksissa ei ole sellaisenaan mitään uutta, vaan ne ovat vuosikymmeniä jatkuneen monitahoisen keskustelun ilmentymiä. Keskustelun ytimessä ovat muun muassa sidosryhmäajattelun (stakeholder approach) ja yritysten sosiaalisen vastuullisuuden (corporate social responsibility) narratiivit, joista on käyty monipuolista ja polveilevaa keskustelua perinteistä osakkeenomistajanäkökulmaa (shareholder approach) vasten jo vuosikymmenten ajan.

Sidosryhmäajattelu – ei mitään uutta auringon alla

Eri puolilla maailmaa on jo aiemmin nostettu esille vastaavanlaisia ajatuksia. Niille kaikille on yhteistä yritysten tehtävien ja velvoitteiden laajentaminen uusille alueille ja tällä hetkellä laajasti hyväksyttävinä pidettyihin monenlaisiin tavoitteisiin. Pohjimmiltaan sidosryhmäajattelu ei kuitenkaan ole ristiriidassa osakkeenomistajanäkökulman kanssa, koska sidosryhmien huomioiminen on välinearvoisesti tärkeä keino voitontavoittelussa. Toimitusketjut, työntekijät ja asiakaslähtöisyys ovat olleet osa keskeistä johtamiskirjallisuutta jo vuosikymmenten ajan. Liiketoiminnan arvojen, henkilöstöstä huolehtimisen ja asiakastyytyväisyyden merkitys taloudelliselle tulokselle ovat olleet merkittävä osa muun muassa hyvän hallintotavan (corporate governance) ja johdon ohjausjärjestelmien (management control systems) viitekehyksiä viime vuosituhannen lopulta lähtien. Tämän olennaisen asian “unohtamista” ei voi pitää sattumana.

Barberin vaatimukset ja siitä vedetyt tulkinnat ovat ikään kuin saman vitsin jatkumoa. Financial Timesin poleemisen otsikon avulla artikkelin lukemaan houkutellulle, kapitalismia inhoavalle lukijalle todetaankin jo aivan alussa vallankumouksen olevan peruttu. Taloudelliseen ajatteluun perehtyneelle lukijalle ohjelmajulistuksen loppu on lähinnä retorista myyntipuhetta, jossa ehdotetaan kömpelösti ja ennalta-arvattavasti sidosryhmäajattelua osakkeenomistajien voittomotiiviin ja omistaja-arvoon vedoten.

Eri tahojen reaktiot Financial Timesin markkinointitempaukseen ovat osoitus taloudellisen ajattelun rapistumisesta varsinkin yhteiskunnallisesti valveutuneissa piireissä. Ihmiset näyttävät vieraantuneen todellisuudesta, jos heille voi myydä ajatuksen siitä, että yritystoimintaan ei sellaisenaan voisi liittyä tarkoitusta tai merkityksellisyyttä – sidosryhmäajattelusta nyt puhumattakaan.

Kukaan ei näytä pysähtyneen vakavasti pohtimaan, mitä tällaiset epämääräiset vaatimukset ”tarkoituksesta” käytännössä tarkoittaisivat esimerkiksi osakeyhtiölain, hyvän hallintotavan, yritysrahoituksen tai rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta. 

Sidosryhmistä, vastuullisuudesta ja tarkoituksista puhuminen on helppoa, mutta poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita. Lopulta konkretia ratkaisee. Ylevien epämääräisten sanojen merkittävimmät haasteet tiivistyvät juuri niiden määrittelyyn, loogiseen perustelemiseen, rajanvetoihin ja käytännön jalkauttamiseen. Vaikka yritys julistaisi syleilevänsä maailmaa, resurssien niukkuus ajaisi sen silti tekemään käytännön rajanvetoja. Millä perusteella yritysten tulisi tunnustaa lisää sidosryhmiä, priorisoida niiden välillä, valita vastuunkantamisen kohteita ja yleviä tarkoituksia? Koska “vastuun” ja “tarkoituksen” termit ovat tulkinnanvaraisia, yhteiskuntavastuusta ja sidosryhmäpelistä tulee politiikan jatke vailla parlamentaarista näkyvyyttä. Myös sääntelijän kaappauksen uhka on realistinen.

Yritykset eivät ole syntyneet tyhjästä, eivätkä ne myöskään toimi tyhjiössä. Yritykset ovat jo pitkään toimineet monimutkaisessa sopimusten, lupausten ja vuorovaikutusten sosiaalisessa verkostossa. Ajatus siitä, että yritykset eivät olisi vastuussa kenellekään muille kuin osakkeenomistajille osoittaa täydellistä perehtymättömyyttä tai vieraantumista yritystoiminnan perusteista. Yritykset ovat jatkuvassa kanssakäymisessä muun muassa kuluttajien, työntekijöiden, tavarantoimittajien, toimialaverkostojen ja julkisen vallan edustajien kanssa. Yritystoiminnan perimmäinen “tarkoitus” ei ole luoda työtä, verotuloja tai investoida yhteiskuntaan. Bisnes on viime kädessä vapaaehtoista ja syntyy spontaanisti, joten pyrkimys määritellä tämänkaltaiselle toiminnalle keskitettyä tarkoitusta on täysin mielivaltaista. Yritys on viime kädessä aina omistajiensa luoma ja ohjaama projekti. Tyypillisesti se tavoittelee menestystä houkuttelemalla maksuhaluiset kuluttajat puolelleen.

Yritystoiminta on monimutkaisempaa kuin monesti kuvitellaankaan. Jo pelkän lyijykynän valmistaminen on yhdelle ihmiselle lähes mahdoton tehtävä. Yksinkertaistenkin kulutustuotteiden takaa löytyy helposti maailmanlaajuinen työnjako erilaisten raaka-aineiden tuotannosta lopputuotteiden suunnitteluun, valmistukseen, markkinointiin ja logistiikkaan. Yritykset kilpailevat keskenään useilla markkinoilla muun muassa asiakkaista, yhteistyökumppaneista, osaamisesta sekä pääomista. Erilaiset sopimukset ja velvoitteet huomioiden millä tahansa hetkellä kuka tahansa ja minkä tahansa sidosryhmän edustaja voi viheltää pelin poikki yrityksen kanssa käytännössä mistä syystä tahansa. Yritykset eivät pääsääntöisesti halua laiminlyödä velvoitteitaan, koska niiden toiminnan kannalta on tärkeää näyttäytyä hyväksyttävänä ja haluttavana yhteistyökumppanina.

Kapitalismin monet kasvot

Kapitalismi on haastava aihealue, sillä sen käsitteellä on eri merkityksiä eri asiayhteyksissä. Kapitalismi voi tarkoittaa esimerkiksi kulttuuria, aikakautta, uskontoa, talous- ja sosiaalijärjestelmää, oikeusjärjestystä, poliittista ideologiaa, yhteiskunnallista kehitysprosessia, ihmisten välistä spontaania yhteistyötä tai edellä mainittujen näkökulmien yhdistelmää. Tämän lisäksi on tärkeä ymmärtää, että käytännössä elämme markkinatalouden ja valtiojohtoisuuden monimutkaisessa yhdistelmässä, sekataloudessa. Kulttuuri, politiikka ja talous kietoutuvat siinä tiiviisti toinen toisiinsa. Minkä tahansa sekatalouden ilmiöiden mielivaltainen leimaaminen kapitalismiksi ilman tarkempaa analyysiä on älyllisesti epärehellistä. Kapitalismin huolimaton käyttö huomiota herättävänä avainsanana lähes mille tahansa nykyajan ongelmalle tai henkilökohtaisen katkeruuden aiheelle vie huomion helposti pois vaativammalta ja arkijärkeilyä haastavalta taloudelliselta ajattelulta.

Ohjelmajulistuksesta käytyä keskustelua seuratessa on saanut vaikutelman, että erään 1900-luvun merkittävimmän vapausajattelijan F. A. Hayekin kuvaama “kohtalokas ylimieli” elää ja voi hyvin. Klikkimanian, massahysterian ja somepöhinän aikakaudella “nollausta” tai muutakaan suurta yhteiskunnallista muutosohjelmaa ei tarvitse sen tarkemmin perustella. Pelkkä sekatalouksien oireiden havaitseminen ja luetteleminen eivät kuitenkaan tarkoita, että mikä tahansa diagnoosi olisi luotettava – ratkaisuehdotuksista puhumattakaan. Kiihkoton keskustelu lukuisista haasteellisista maailmantalouden ilmiöistä on enemmän kuin paikallaan. Juuri siksi huomiohakuiset julistukset sekä kiirehtiminen poliittisiin johtopäätöksiin ovat huono lähtökohta monimutkaisen maailman ymmärtämiseksi. Parempaa esimerkkiä näyttää mm. Financial Timesin Martin Wolf, joka käsitteli alustavasti kansainvälisen talouden epäkohtia ja sitä, miten ne ovat tulosta yritysten ja politiikan monimutkaisemmasta suhteesta.

Paradoksaalisesti ”totuuden jälkeisestä ajasta” ja populismista huolestuneessa yhteiskunnassa on talousasioiden kohdalla hyväksyttävää sortua epäkohtiin, joista syyttää muita.

Yhteiskunnallisesti aktiivisilla ihmisillä on matala kynnys julistaa tuomiota kapitalismille, vaikka ei olisi vielä määritellyt sitä itselleenkään. Talous ei ole arjen päälle liimattu systeemi, vaan pohjimmiltaan ihmisten toimintaa niukassa maailmassa. Se ei ole kone, jonka voisi käynnistää uudelleen tai palauttaa jonkinlaiseen lähtötilaan. Poliittiset pyrkimykset “nollata” ihmisluonto tai taistella sitä vastaan löytyvät yksinomaan ihmiskunnan historian traagisimmilta sivuilta.