Mihin tarvitaan oppositiota kun on Yle Kioski?

Mihin tarvitaan oppositiota kun on Yle Kioski?

Kommentoin Yle Kioskin torstaina julkaisemaa minuutin videota hallituksen verolinjasta Facebookissa. Eilen olin keskustelemassa aiheesta Yle Kioskin toimittajan Marja Sannikan kanssa. Hän kehotti tutkimaan aihetta lisää, jolloin Yle Kioski voisi tehdä aiheesta toivomani uuden videon. No, tässä tulee.

Miksi asialla on väliä? Siksi, että tätä kirjoittaessa Kioskin videopätkää on katsottu 470 000 (!) kertaa. Yle Kioski haluaa puhutella erityisesti nuoria, joiden maailmankuva on muokkautumassa. Ei ole “ihan sama” minkälaista poliittista selitystä julkisen palvelun viestintäyhtiö tälle kohdeyleisölle tarjoaa.

Tällä viikolla kanssani eduskunnassa työskentelevä 15-vuotias TET-harjoittelija sanoi videosta, että onpa “asenteellista”. Moni hänen tuntemistaan nuorista seuraa politiikkaa pääasiassa Yle Kioskin kautta. Eli eivät kovin kattavasti, sillä Kioski keskittyy pikemmin yhteiskunnallisiin ilmiöihin kuin päivänpolitiikkaan. Siihen sillä on luonnollisesti kaikki oikeus. Silloin kuitenkin yksittäisten politiikkaa sivuavien journalististen teosten painoarvo kasvaa.

Yle Kioskin verovideo on malliesimerkki disinformaatiosta. Se antaa harhaanjohtavaa tietoa, hämmentää enemmän kuin selventää ja toimii siten mainiona propagandana valitsemiaan “pahiksia” (hallitus) vastaan.

On selvää, että hallitusta pitää kritisoida. Erityisesti silloin kun on aihetta. Tasapainoinen journalismi tekee sitä faktoilla ja saattaapa kertoa senkin, jos politiikassa on joskus saatu jotain järjellistä aikaan.

Otos on pieni, mutta miksei Kioskin syksystä löydy yhtään videota, joka kertoisi jostain hallituksen saavutuksesta? Luulisi, että vaikkapa liikennekaari kiinnostaisi erityisesti nuoria. Miksei Yle Kioski tehnyt kriittistä pätkää Vihreiden vaihtoehtobudjetista? Entä tekeekö hallitus leikkauksiakin vain pahuuttaan?

Asenteellisuudesta

On päivänselvää, että klippi tehtiin tarkoitushakuisesti. En muista kertaa, jossa veromuutoksista olisi puhuttu absoluuttisina euroina. Yle Kioskin verovideon keskeinen sisältö on se, että prosenttiosuus suuresta summasta on suurempi kuin pienestä summasta. Kyllä! Video väittää, että hallitus olisi sanonut, ettei näin ole. Se herkuttelee myös sellaisilla käsitteillä kuin “köyhä” (2000 euroa/kk ansaitseva) ja “rikas” (5500 euroa/kk).

Kuten Matti Apunen tuoreessa Suomen idea -kirjassa kirjoittaa, suomalaisessa yhteiskuntaopin oppikirjassa opetetaan maalaamaan mielenosoituskylttiä; IB-lukion taloustieteen oppikirjassa pohditaan verotuksen menetelmiä ja kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaa. IB-lukion käynyt nuori osaa varmasti suhtautua Kioskin videoon kuten pitäisi: huumorilla. Itse en siihen pysty, kuten tästä tekstistä huomaa. (En myöskään ole käynyt IB-lukiota.)

Mutta entä valtaosa nuorista? Reilu kolmannes aikuisista suomalaisista ei osaa prosenttilaskuja. Sen sijaan, että Yle Kioski pyrkisi ottamaan tämän huomioon, se antautuu halpaan mielikuvapopulismiin. Näin, vaikka tämän kioskin ei ole pakko myydä mitään.

Sosiaalisen median jaoista selviää, että veroklippiin samaistuivat lähinnä vasemmistolaiset, sosialidemokraattiset, vihreät, kommunistiset, äärikansallismieliset ja eri sävyin sosialistiset (kunnallis-)poliitikot. Valtakunnan politiikassa videota ovat mainostaneet muun muassa Li Andersson (vas.), Maarit Feldt-Ranta (sd.) ja Ville Niinistö (vihr.). Toki näin – kritisoitiinhan siinä hallitusta. Odottelenkin, milloin joku Kioskin video lähtee viraaliksi vaikkapa hallituspuolue-persujen toimesta!

Sannikka on korostanut viime päivien keskusteluissa omaa sitoutumattomuuttaan. Facebook on kuitenkin näköjään jo tehnyt valinnan Sannikan työminän puolesta, sillä se ehdottaa samankaltaisiksi tykkäyskohteiksi muun muassa Li Anderssonia, Sanna Marinia (sd.) ja Vihreää puoluetta. (Kyse on Sannikan julkisesta ammattilaisprofiilista; ei henk.koht. profiilista, joka on jokaisen oma asia!) Facebook ei toki ole aukoton, mutta tulkintakaan tuskin syntyy vain yhden videon perusteella.

[Täsmennys 3.11. Klo 11:45 Sannikka on Yle Kioskin politiikan toimittaja eikä hänen julkinen toimittaja-profiilinsa anna kattavaa tai tarkkarajaista kuvaa Yle Kioskin poliittisesta sisällöstä. Sannikan toimittajaprofiili näyttäisi arvatenkin erilaiselta, mikäli hän työskentelisi jonkin toisen median palveluksessa. Tämän vuoksi – ja Facebookin algoritmin epämääräisyyden vuoksi – mainituille assosiaatioille ei kannata asettaa suurta painoa.]

Jos tämä on Yle Kioskin tapa saada nuoret kiinnostumaan politiikasta, on varmaan parempi, etteivät nuoret kiinnostu politiikasta ainakaan Yle Kioskin välityksellä. Tai sitten tehdään asiaan muutos! Informatiivisen videon voisi tehdä sekä oheisesta Veronmaksajien taulukosta että avaamalla valtion ansiotuloverokertymää tuloluokittain. Näiden tosiasioiden kertomisessa voi halutessaan noudattaa ihan yhtä lailla “Haistakaa X koko valtiovalta” -asennetta.

Seuraavassa käyn läpi Marja Sannikan vastineen verovideo-kommenttiini. Jos yksityiskohdat ovat lukijalle tylsiä, lukemisen voi lopettaa tähän.

elinan_taulukko

Verovideon asiasisällöstä

Sannikka julkaisi perjantaina Facebookissa vastineen kommentilleni videosta. Käyn tässä vastineen kohdat läpi.

MS: “Suurin osa ajatuksistasi näyttää kuitenkin liittyvän veropolitiikkaan ylipäätään, eikä videoon ja siinä käsiteltyyn muutokseen.”

Näin. Yle Kioskin video ei myöskään kerro katsojalle rajoittuvansa tämän budjettikauden päätöksiin. Videossa puhutaan ”hallituksen päätöksestä” ja ”lopputuloksesta” ja siitä jää kuva, että video summaa koko alkaneen hallituskauden tuloksia, vaikka tosiasiallisesti tarkastelussa on eri ansiotuloluokkien ostovoimakorjatun nettotulon muutos vuosien 2016 ja 2017 välillä.

Toimittaja myös käyttää datana nimenomaan eri tuloluokkien ostovoiman muutosta eikä käteen jäävän tulon muutosta toisin kuin videossa kerrotaan.

MS: “Mielestäni hallituksen viesti veronkevennyksistä on ollut osin ristiriitainen, koska se on ollut samaan aikaan sekä muotoa ”jeesaamme enemmän pienituloista” että ”jeesaamme kaikkia saman verran”.

Verojen alentamisessa ei ole periaatteellisella tasolla kyse ”jeesaamisesta”. Kyse on siitä, että  ihminen saa itse pitää suuremman osan itse tienaamistaan rahoista. Verokiilan pienentäminen on myös osa niin kutsuttua fiskaalista devalvaatiota, jonka tähtäimenä on saada suomalaista työtä enemmän kaupaksi. Kun työtunnin hinta (veroineen ja sivukuluineen) laskee, sitä ostetaan enemmän tuotteen tai palvelun muodossa.

MS: “Itse videossa sen sijaan en puhu verotuksen oikeudenmukaisuudesta, vaan hallituksen viestinnästä liittyen veronkevennyksiin.”

Viestinnässä voi toki aina olla selkeämpi, mutta valtiovarainministeri Petteri Orpo on kyllä tämän asian selittämisessä kunnostautunut poikkeuksellisen hyvin. Jos Yle Kioski tarkoitushakuisesti leikkaa lyhyitä tiedotustilaisuus- tai täysistuntopuheenkohtia irti kontekstistaan (mukaan lukien rykimiset), niin se on journalistinen valinta. Eri asia on, antaako se totuudenmukaisen kuvan tapahtumista ja auttaako se katsojaa oivaltamaan mistä on kyse.

Toimittaja ei pääse yli eikä ympäri siitä, että hallituksen toimet ja puheet eivät ole ristiriidassa keskenään, koska:

  1. Hallitus on painottanut pieni- ja keskituloisten veroalennuksia.

    Kun vuoden 2015-2016 sekä 2016-2017 veromuutokset netotetaan yhteen, niin lopputulos on se, että kaikkien paitsi suurituloisimpien ostovoima kasvaa euromääräisesti suunnilleen saman verran. Prosentuaalisesti pienituloiset hyötyvät eniten. Tätä selventävät Veronmaksajien keskusliiton tekemät laskelmat, jotka näkyvät oheisessa taulukossa. Tämän lisäksi hallitus on jättänyt voimaan liudan viime vuosina tehtyjä, suurituloisten verotusta kiristäviä toimenpiteitä, jotka olen listannut aiemmassa kommentissani.

    Yle Kioskin video ei missään kohtaa kerro puhuvansa pelkästään tästä budjettikierroksesta. Ja vaikka puhuisikin, niin:

  2. Tällä budjettikierroksella kaikkien ansiotuloveroa laskettiin noin 0,6 %-yksiköllä, mikä hyödyttää pienituloisia sekin suhteessa enemmän.

    Alennus suosii suhteellisesti enemmän pienituloisia, sillä 0,6 %-yksikköä on suurempi osuus heidän veroprosentistaan. Valtiovarainministeri Orpo ja pääministeri Sipilä viittaavat kuitenkin ensisijaisesti tällä budjettikierroksella tehtyyn ratkaisuun, jossa kiky-sopimuksen vaikutusta kompensoitiin erillisellä veroalella pieni- ja keskituloisille. Työmarkkinajärjestöt (!) olisivat painottaneet veroalessa pikemmin suurituloisia. Oikein tai väärin, tässä hallitus laski aktiivisesti pienituloisten verotusta vielä lisää ja on myös viestinyt asiasta avoimesti. Jos toimittaja itse on tulkinnut asian toisin, sitä ei voi esittää journalistisena, yleisenä totena.

Viestinnässä on toki haasteensa, jos voidaan samalla kertaa todeta loogisesti oikein, että kaikkien verotusta laskettiin saman verran (sama prosenttiyksikkö) ja erityisesti pieni- ja keskituloisten verotusta alennettiin (sama prosenttiyksikkö, kiky-päätöksen kompensointi, aikaisemmat veropäätökset).

Tämän vuoksi hallitus ei pyrikään tiivistämään sanomaansa minuutin klippiin, vaan on avannut veropolitiikkaansa tiedotteiden ja tiedotustilaisuuksien lisäksi tuntien ajan eduskunnassa niin valtiovarainministerin kuin pääministerin suulla. Jos linja kuitenkin olisi tiivistetty minuutin videoon, niin johtolanka olisi mennyt näin: “Hallitus on kertonut alentavansa erityisesti pieni- ja keskituloisten verotusta ja niin se myös on tehnyt.”

Editoitu 2.11.2016 klo 16.44. Lisätty puuttuva taulukko.
Editoitu 3.11. klo 11:47. Lisätty täsmennys.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

16 kommenttia artikkeliin “Mihin tarvitaan oppositiota kun on Yle Kioski?

  1. Jaakko sanoo:

    Olettekohan unohtaneet etteivät meidän ministeritkään osaa prosenttilaskua? Ja väitättekö että ministerinme puhuvat asioista oikeilla nimillä, ilman harhaan johtamista? Niin kansa ja media, kuten meidän asioista päättävät poliitikkommekin. Oletko kuullut sanonnasta niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan? Nimin. Olikos se nyt 10% vai 90%, Kokoomukselle ainakin se on sama asia.

  2. klaus kultti sanoo:

    Kieleen liittyvistä seikoista kommentoin kahta. Olisiko mahdollista, että ihmiset joilla on jotain loppututkintoja eivät käyttäisi ilmaisua ”data”, vaan ilmaisua ”aineisto”. Olisiko mahdollista, että jos ihminen, joka ei tee mitään paitsi saa tukiaisia, ja sitten tukiaisia leikataan ei olisikaan ihminen, jolta on viety jotain. Hän on noin ensimmäisen kertaluvun approksimaatiolla velkaa yhteiskunnalle ja kun tukiaisia pienennetään hän velkakertymänsä pienenee.

    1. Elina Lepomäki sanoo:

      Olisi mahdollista!

  3. Pertti sanoo:

    Kun kuuntelee videon numerotietoja ja katsoo Veronmaksajien taulukkoa, niin ovat kuin eri planeetalta. Veronmaksajien taulukko laskee ilmeisesti kuukausikohtaista käteen jäävän tulon lisäystä. YLEn video kai puhuu vuotuisesta muutoksesta? Joka tapauksessa numerot ei täsmää toisiinsa millään tavalla tulkittuna ja tässä tapauksessa olettaisin Veronmksajien laskevan oikein. YLE ilmeisesti käy omaa informaatiosotaansa, muuta selitystä tälläiselle videolle ei voi olla. Pahinta on, että hommaa rahoitetaan minunkin verovaroilla, enkä voi asialle mitään. Esim Hesarin voin irtisanoo, jos se rupee jonkun vastenmielisen asian puhemieheksi. Mutta YLE-verolle ei mahda mitään.

    Toimittajathan ei sinänsä osaa prsenttlaskua, Timo Harakka vuosi sitten hallituksen kärkihankkeista keskusteltaessa oikein Eduskunnan puhujapöntöstä väitti, että promille on prosentin sadasosa. Oikein TV-uutisissa näytettiin ja näytettiin myös, kuinka innoissaan oli silloin Antti Lindtman. Eipä tainnut hänkään ymmärtää.

    YLE:n henkilömäärää ja palkkabudjettia vertaillessa tulee siihen tulokseen, että toimittaja Marja Sannikka kuulunee näihin yli 5500e/kk tienaaviin rikkaisiin.

  4. Ulf Fallenius sanoo:

    Valitettavasti nykyinen hallitus aivan hakoteillä uudistamisessa elikkä rakennemuutoksia ei tule ellei verolait ja perustuslait uusita se on varma.Esimerkiksi vieläkin on suuria tulkinnan mahdollisuuksia verottajalla mikä on yrittämistä mikä on työpaikka joka jarruttaa selvästi uusien yrityksien syntyä kun työnantajavastuu on täysin tulkittava asia nykyisen lain puitteissa.Sitten tämä peruslaki soppa jos ei joku muu estää täysin rakennemuutos teon niin ainakin viimeistään se jos ei joku muu.Me tarvitsemme hallituksen joka kykenee oikeaan muutoksen mihin kuuluu lakimuutokset ja jos ei sellaista tule niin turha puhua diiba daaba täälläkin Liberan sivustoilla äänien toivossa.Olen tosi kyllästynyt tähän uuteen tyyliin Suomessa että diskuterataan kun Ruotsissa mutta kukaan ei tee oikeita tekoja uudistusten eteen .Hallitus saa 4- arvosanaksi valitettavasti minulta ei enempää ei vähempää.

  5. P. Korvallinen sanoo:

    Ettekö te istu hallituksessa? Rahat pois YLE:ltä, ei se naurata näin maksajanakaan kun katsoo mitä asenteellista sontaa YLE työntää tuutista ulos päivästä toiseen.

  6. hietanen sanoo:

    ”Ei ole kiva että kritisoidaan. Kiitokset ja kehut on kivempii.” tais olla tämän kirjoituksen pääpointti.

  7. Pena Alapiru sanoo:

    Lepomäki itse syyllistyy ihan samaan harhaanjohtamiseen kirjoituksessaan ja kehtaa vielä jeesustella siitä Kioskille.

  8. Matti Leppänen sanoo:

    Hieman kritiikkiä Elinalle:

    1)”Tällä budjettikierroksella kaikkien ansiotuloveroa laskettiin noin 0,6 %-yksiköllä, mikä hyödyttää pienituloisia sekin suhteessa enemmän. Alennus suosii suhteellisesti enemmän pienituloisia, sillä 0,6 %-yksikköä on suurempi osuus heidän veroprosentistaan.”

    Tällainen laskenta on hyvin kyseenalaista. En uskoisi juuri kenenkään oikeudenmukaisuusajatteluun sopivan sellainen veronalennus, jossa jokaisen maksamia veroja laskettaisiin samalla prosenttimäärällä. Esimerkki valaiskoon asiaa: opiskelija tienaa 10 000e vuodessa, jolloin hänen veroprosenttinsa on 8% ja verot 800e. DI:n ansiot ovat 70 000e, veroprosentti 40% ja verot 28 000e. Suoritetaan suuri veroale, jossa opiskelijan veroprosenttia lasketaan neljä prosenttiyksikköä eli puoleen; hänelle jää veroja maksettavaksi 4% eli -400e. Jos DI:n verorosenttia halutaan laskea samassa suhteessa, niin veroprosentin pitää tippua 20 prosenttiin ja verojen määrä tippuu -14 000 euroa. Veroale hyödyttäisi absoluuttisesti 70 000 euron tulonsaajaa 35 kertaisesti verrattuna 10 000 tulonsaajaan. Tulojen ero on vain seitsenkertainen.

    2) Ihmettelen hiukan, miksi ei saisi havainnollistaa veronalennuksia absoluuttisina euroina. Ruoka maksaa kaikille kaupassa saman euromäärän, ei maidon hinta ole vakioprosentti tuloista. Ei lapsilisiä makseta prosentteina tuloista. Ei leikkauksia tehdä siten, että ne vähentäisivät yhtä monta prosenttiyksikköä kunkin kotitalouden tuloja. Siis mielestäni on ihan validia katsoa osaltaan myös veronalennusten absoluuttisia vaikutuksia. Toki video oli aika kärjistävä ja populistinen.

    Verojen laskeminen tarkoittaa yleensä menojen pienentämisen tarvetta (dynaamiset vaikutukset ovat aika kiistanalaisia). Menoleikkauksien kohdentamisen jakauma on yleensä (ja nytkin) täysin erilainen kuin hyvän jakamisen (=veronalennukset) jakauma. Leikkaukset ovat euromääräisiä.

    1. Pena123 sanoo:

      En ole Elina, mutta pyrin silti kyseenalaistamaan kritiikkisi, joka tosin osaltaan on ihan aiheellistakin.

      1. Sama prosenttiyksikön(0,6) alennus vaikuttaa prosentuaalisesti eniten niihin joiden veroprosentti on matalampi. Se on vain fakta! Oikeudenmukaisin veronalennustapa olisikin tasaprosentin ja prosenttiyksikön välimaastossa. Ainakin jos hyväksyy väitteen, että Suomessa on hyvin korkea progressio verotuksessa.

      2. Totta kai saa havainnolistaa! Se on median tehtäväkin. Yleisradion vaan pitäisi pyrkiä populismin sijasta objektiivisuuteen. Jolloin päättäjiemme irvailu ja sanojen vääristeleminen ja irroittaminen kontekstista on yksinkertaisesti vastuutonta! Oman mielipiteenkin voi esittää ja irvaillakin, kunhan esitetään objektiivisesti myös ne tosiasiat, jotka ovat poliitikkojen sanojen taustalla. Nyt video huutaa kissankorkuisin kirjaimin Päättäjämme ovat valehtelijoita.

      Ja mitä tulee tuohon Sannikan kommenttiin päättäjiemme viestinnän olevan ristiriitaista, niin se on jum*lauta teidän toimittajien tehtää selvittää mitä he tarkoittavat ennen kuin vääristelette heidän sanojaan! Eli jos et ymmärrä jotain niin kysy!

      1. Hohhoijaa sanoo:

        Hei Pena ja muut höpsöt! En ole Matti, mutta saman prosenttiyksikön muutos vaikuttaa prosentuaalisesti saman verran – määritelmänsä mukaan. En tiedä mistä koulusta opitte Elinan kanssa tällaista soopaa, mutta alan ehkä ymmärtää paremmin minkä takia maamme tila on näin kuralla. Terv. Huolestunut matemaatikko

  9. Keponen sanoo:

    Pienituloinen maksaa koko palkastaa ALV verot, energiaveroja ja muita välillisiä veroja,, koska koko palkka kuluu elinkustannuksiin
    Itsellä kokonaisveroprosentti pakkomaksuineen, joka syntyy pakollisista minimielinkustannuksista pakollisine työmatkaautoineen, on n. 86% tuloistani. Olen sen laskenut.

    Jos tuloni laskevat vielä suhteessa hintoihin, tarvitsen sosiaalitukea pelkästään verotaakkani maksamiseen. Nyt tarvitsen sosiaalitukia koska valtio ja kunta vievät lähes koko palkkani
    Repikää siitä!

  10. Verojen alennuksesta saatavan hyödyn reilu jakautuminen sanoo:

    Muistetaan myös sekin, että ne kaikista köyhimmät tai heikoimmassa asemassa olevat saavat yhteiskunnalta niitä tukia joista ei makseta veroja, kuten asumistuki, opintotuki, vammaistuki. Siksi nämä veronalennukset koskettavat pääasiassa niitä joilla on ansiotuloja – eli joilla menee muutenkin jo ihan hyvin. 0,6 % veron tiputus työttömän päivärahan ja asumistuen maksimi kuukausitulossa vastaa 4 euroa. VAU! Onhan tuo nyt todella ”oikeudenmukaista” kun vertaa miten paljon vaikkapa kansanedustaja Lepomäki hyötyy tästä veron alennuksesta. Onpa taas hyvin on kohdennettu veron alennus pienituloisille…

  11. Libretardi sanoo:

    Yle kioskin logiikalla reiluin veromuoto olisi tasasummavero: kun verotusta nostetaan tai lasketaan, se kohdistuu euromääräisesti kaikkiin tasa-arvoisesti.

  12. Ulf Fallenius sanoo:

    Oikea veroremontti tarkoittaisi että alle 2000 euroa kuussa palkat nolla verolla ja palkkavero ei saisi koskaan ylittää 20%.Pääomatulonveron maksiimi pitäisi olla 25%.Alv järjestelmä pitäisi toimia niin että yritykset jolla on työntekijöitä saavat ensin vähentää palkkaat liikevaihdosta ja sen jälkeen alkaisi Alv tilityslaskenta, olisi muuten melkoinen porkkana palkatta työvoimaa.Tiedän kyllä seuraavan kysymyksen että mistä puuttuvat verotulot valtiolle mutta vastaus on helppo ,työllisyys ja kysyntä kaikessa nousisi niin hyväksi että sossutuet työttömyyskorvaukset ja turhat yritystuet voitaisiin lähes unohtaa mistä tulisi miljardien säästöt.Mutta niin kuin hallitus nyt touhuaa niin ei tapahdu mitään positiivista markkinoilla muutokset ovat lilliput luokkaa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa