Mitä Uberin lähtö kertoo meille?

Mitä Uberin lähtö kertoo meille?

Digitaalisia liikennepalveluita tarjoava Uber ilmoitti tänään lopettavansa palvelunsa Suomessa väliaikaisesti. Tiedotteen mukaan Uber jatkaa toimintaa Liikennekaaren tultua voimaan ensi kesänä.

Uber sanoo, ettei vetäytyminen johdu mistään yksittäisestä asiasta vaan ”kokonaiskuvasta”. Uberin asema on muuttunut viime aikoina todella tukalaksi. Se ei voinut oikein enää väittää toimivansa laillisuuden rajamailla, vaan viranomaiset pitävät selvästi toimintaa lainvastaisena. Poliisi on alkanut tutkia myös Uberin suomalaisen johdon mahdollista syyllistymistä rikoksiin. Johdon omaisuutta on asetettu takavarikkoon. On vaikea uskoa, ettei näillä tapahtumilla olisi tekemistä vetäytymispäätöksen kanssa.

Joka tapauksessa tänään on hyvä päivä kerrata joitakin Uberin Suomi-seikkailun opetuksia. Monet niistä tuntuvat usein unohtuvan kokonaan.

1 Kysymys ei ole Uberista

Taksiliikenteen sääntelyn purkamisessa ei ole kysymys Uberista. Sääntely estää kaikkien vastaavien palveluiden tulemisen Suomeen tai kehittämisen Suomessa. Suomessa ei ole esimerkiksi Uberin keskeistä kilpailijaa Lyftiä tai alan kotimaisia yrittäjiä.

Keskittyminen Uberiin on taksikartellin ja muiden elinkeinovapauden vastustajien kannalta hyvä lähestymistapa Uberin kyseenalaisen maineen vuoksi. Uber on lakien tulkinnassa aggressiivinen, sen veronmaksu on epäilyksenalaista ja entinen johtaja kauniisti sanottuna värikäs henkilö.

Mutta Uberin aggressiivisuus on juuri se syy miksi vain se on toiminut Suomen markkinoilla. Lainkuuliaisemmat yritykset eivät ole edes yrittäneet Suomen markkinoille tappavan lainsäädännön vuoksi.

Uber on toki aikaansaanut sen hyödyn, että taksikeskuksen on ollut pakko ottaa käyttöön taksintilaussovellus. Sovelluksessa ei kuitenkaan ole esimerkiksi mitään nerokasta algoritmia, vaan se tilaa taksin lähimmältä tolpalta. Se on siis vain uudenlainen liittymä samaan palveluun.

Suomessa on myös aloittanut kiinnostavia liikennepalveluja. Mutta luonnollisesti tällaiset palvelut joutuvat olemaan tarjoamatta taksiliikenteeksi katsottuja palveluita tai sitten tarjoamaan niitä yhteistyössä nykyisten luvanhaltijoiden kanssa.

Keskustelussa ei siis missään tapauksessa pitäisi juuttua Uberiin ja sen ongelmiin. On syytä pitää koko ajan mielessä että mikään edullisia ja turvallisia uuden ajan taksipalveluja tarjoava yritys ei voi toimia Suomessa. Uber-jutun mielenkiinto on siinä, että se tuo tämän käsittämättömän asiaintilan näkyviin.

2 Kysymys ei ole ”jakamistalouden” vaikeista eettisistä kysymyksistä

Hyvin usein liikennemarkkinoiden avaamisen yhteydessä on vaadittu keskustelua ”jakamistalouteen” liittyvistä korkealentoisista eettisistä ongelmista. Näistä ei kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on hyvin yksinkertaisesti siitä, saako Suomessa ihmisiä kuljettaa edullisesti ja turvallisesti paikasta toiseen vai ei.

Kenties ns. jakamistalouteen liittyy joitakin syvällisiä ongelmia, vaikka en olekaan kovin vakuuttunut tästä. Mutta nämä kysymykset on ratkaistava työ- tai muulla lainsäädännöllä. Ne eivät mitenkään voi olla perusteluna liikenteen kuoliaaksisääntelylle muutamien onnellisten luvanhaltijoiden hyväksi.

3 Taksimarkkinoiden erityissääntelylle ei ole perusteita

Taksiliikenteen vapauttaminen ei tietenkään tarkoittaisi kaiken sääntelyn purkamista. Meillä on jo hyvin kattava yleinen työ-, vero- ja kuluttajansuojalainsäädäntö. Tämä on aivan riittävä taksikuljetuksen kaltaisen simppelin palvelun sääntelemiseen.

Erityissääntelyn puolesta aiemmin esitetyt perustelut kuten etsintäkustannukset, turvallisuusnäkökohdat ja huijauksen estäminen ovat pitkään olleet enemmän tai vähemmän väsyneitä. Digitalisaatio on tehnyt niistä täysin poskettomia. Sovelluspohjainen taksilipalvelu poistaa etsintäkustannukset, estää huijaamisen ja tunnistaminen takaa turvallisuuden.

4 Taksiliiton toiminta on todella epämiellyttävää

Taksiliitto on toimijana hämmästyttävän epämiellyttävä. En tiedä millaista lobbausta se on harjoittanut kulissien takana. Mutta se on tehnyt kaikista taksikuskeista ilmiantajia ja lähettänyt Uber-kuskien perään myös jonkinlaisia yksityisetsiviä. Usein maahanmuuttajataustaisiin ahkerasti työtä painaviin kuskeihin kohdistunut vaino kertoo maastamme jotain todella surullista.

5 Hallituksen olisi pitänyt lahjoa taksit siirtymäajan sijasta rahalla

Uuden liikennepalvelulain voimaantuloon asetettiin pitkä määräaika. Laki tulee, kuten sanottua, voimaan vasta ensi kesänä. Yleinen käsitys on, että siirtymäaika on tehty niin pitkäksi mm. Taksiliiton vaatimuksesta. Tyhmän sääntelyn purkamisessa ei kuitenkaan pitäisi aikailla. On täysin järjetöntä rangaista suomalaisia pitkällä siirtymäajalla nykyisten luvanhaltijoiden edun takia.

Jos häviäjiä on pakko lahjoa, tehtäköön se avoimesti rahalla. Nykyisille taksiluvan haltijoille olisi voitu myöntää tarvittava lahjus vaikka ”digitalisaatioavustuksena” tai jollakin muulla kauniilla nimellä. Näin uudet palvelut olisi saatu heti laillisiksi ja taksitoiminta kilpailun piiriin.

Tulonsiirto takseille olisi tietysti vähän hassun näköistä politiikkaa. Mutta puhdas käteisellä tapahtuva tulonsiirto on aina parempi vaihtoehto kuin saman lahjuksen antaminen hyvinvointia tuhoavaa sääntelyä jatkamalla.

Vielä vuoden kestävä siirtymäaika on pitkä digitalisaation etenemisvauhdin näkökulmasta.

6 Suurimmat sääntelyn haitat jäävät näkymättömiin

On ehkä vielä kerran syytä korostaa, että liikenteen kuten kaikkien muidenkin alojen huonon sääntelyn suurimmat kustannukset jäävät yleensä piiloon. Ne muodostuvat saamatta jääneistä tai huonoista palveluista, tarpeettoman kalliista hinnoista, perustamatta jääneistä tai Suomeen tulemattomista yrityksistä ja tekemättä jääneistä innovaatioista.

Juuri siksi Uber-tapaus on niin informatiivinen. Se näyttää kouriintuntuvasti ne kustannukset, jotka tavallisesti jäävät piiloon. Tiedämme tarkkaan, mistä jäämme paitsi älyttömän sääntelyn vuoksi: edullisemmista ja paremmista kuljetuspalveluista.

Editoitu klo 16:06. Mainittu uudet palvelut.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

27 kommenttia artikkeliin “Mitä Uberin lähtö kertoo meille?

  1. klaus kultti sanoo:

    Jännä, että taksit eivät kopioi onnibussia; aiemmin busseissa saatoi olla yksi asiakas korkealla hinnalla ja onnibussin jälkeen monta asiakasta alhaisella hinnalla. Takseja voi hyvässä lykyssä nähdä keskustassa lähemmäs sata odottelemassa asiakkaita. Tämä vaikuttaa tyhmältä jopa kartellilta.

    1. Seppo sanoo:

      Onnibussin idea ei oikein toiminut. Lopetti paljon linjoja ja kuljettajat pistettiin kilometri tehtaalle. On olemassa hinnat joiden alle ei voi mennä vaikka se olisi matkustajista oikein kivaa.

    2. Marko sanoo:

      Tiesitkö, että skottimiljonääri ”pumpaa” vierasta pääomaa onnibussin taseeseen? Toisin sanoen, noilla lipun hinnoilla se yhtiö ei elätä itse itseään.

    3. Seppo sanoo:

      Eikö olekkin jännä? Tai jos otat pään pois perseestä ja tunnustat faktat. 99 % taksiyrittäjistä on mikroyrittäjiä. Heillä ei siis ole sellaista kuin miljoonasijoittaa takana, joka takaa roimat tappiot.

      Olet liberaali? Ymmärrettävää idiotismia. Samaa löytyy Kolehti-Pursiaiselta, joka ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä.

  2. Mikko Isotalo sanoo:

    Yleensä olen samaa mieltä Heikki Pursiaisen kanssa, tällä kertaa en. Uberilla oli hyvä appsi, joo, mutta pääasiassa yrityksen kilpailuetu perustui puhtaaseen veronkiertoon. Arvonlisäveron kiertoon, tuloverojen kiertoon, sosiaalikulumaksujen kiertoon, jopa taksiautojen korkeiden vakuutusmaksujen ja niissä olevaan vakuutusmaksu eron kiertoon. Ei tällaisia loisia pidä sallia yhteiskunnassa, vaikka kuinka ärsyttäisi sääntely.

  3. Jarmo Kanerva sanoo:

    Voi perkele Heikki Pursiainen. Täytyykö vääntää rautalangasta. Jopa liikennekaaren voimaantulon jälkeenkin
    a) ns. Taksilupa tulee olla taksiliikennettä harjoittavalla henkilöllä. Yrittäjäkurssille siis.
    b) Muistaakseni myös kuljettajan ammattiajolupavaatimus myös säilyy.
    Kun nämä ovat OK, siitä vain ajamaan kaiken maailman innovaatioiden tukemana vaikka ilmaiseksi, jota varmasti Pursiainen liberaalikapitalistina kannattaa.

    Terveisin sama taksinkuljettaja, joka on yrittänyt Pursiaiselle näitä aikaisemminkin rautalangasta vääntää. Oppi ei vain oppineelle ihmiselle näytä menevän perille.

    1. Jarmo Kanerva sanoo:

      Kyyti: Palvelukeskus – Terveysasema. Saattaja vastassa. Asiakasta ei saa jättää yksin.

      Tällaisia kyytejä suomalainen taksi ajaa.

  4. Jake sanoo:

    Oletko Pursiainen koskaan ollut muualla töissä kun veronmaksajien kustantamalla julkisessa suojatyöpaikassa?

    1. Seppo sanoo:

      Luultavasti ei. On mukava puhua korkealentoisia juttuja.

  5. Risto Ahlgren sanoo:

    Pisti silmään tekstistä kohta ”Usein maahanmuuttajataustaisiin ahkerasti työtä painaviin kuskeihin kohdistunut vaino kertoo maastamme jotain todella surullista.” ?
    Vielä surullisempaa on se, millaisen kuvan uber antaa suomalaisesta yrittämisestä näille maahanmuuttajataustaisille kuskeille – Jätä kaikki lakisääteiset maksut maksamatta ja nosta verorahoilla kustannetut avustukset?! Uber pumppaa Suomen taloudesta miljoonia euroja veroparatiisiin ja verokertymä pienenee. Nämä uber-kyytien ”alennukset” maksetaan jossain muussa verossa korotuksina…

  6. Bolla sanoo:

    Tämä pursiainen on yksi näistä digiajan hörhöistä jotka panee tämän maan suohon tappaa pien yrittäjät ja petaa paikan veronkiertäjille. Aasimaista ja lyhytnäköistä toimintaa digipelle. Toivon että menetät työpaikkas nopeasti ai niin mutta sehän on se suojatyöpaikka.

  7. Säkkinen sanoo:

    Todellinen rimanalitus Pursiaiselta. Viitattavaa vaikka kuinka, mutta ”Yleinen käsitys on, että siirtymäaika on tehty niin pitkäksi mm. Taksiliiton vaatimuksesta.” Totuus lienee se että tässä sanat ”yleinen” ja ”vaatimuksesta” on Pursiaisen omaa keksimää shaissea.
    Koko jutusta löytyy lukuisia muitakin asiavirheitä niin että herran sietäisi hävetä!
    Nyt Pursiainen se korkki kiinni. Naukkailusi näkyy tekstistäsi!

  8. Lars Salomaa sanoo:

    Sanaton olen, Suomen kansalaisena…älyvapauden alitus. Kertoisitko itsellesi ensin mihin tämän hyvyinvaltiomaan tulot perustuu. Über olkoon tervetullut 1.7.2018 yhteisillä säännöillä, ei liene kenellekään ylitsepääsemätön asia.

  9. NEROKAS sanoo:

    Voisikohan Pursiainen täsmentää, mikä on uberin tilaussovelluksen ”nerokas algoritmi”, joka on nerokkaampaa kuin lähimmän auton ohjaaminen asiakkaalle?

  10. LuvallinenKuski sanoo:

    Huonoa palvelua ja kartelli, olen lomalla nyt joten haistappa kukkanen!

    Kello 3:31
    Odotat taksitolpalla ensimmäisenä asiakasta 3:tta tuntia, sääntelyn määräämän päivystysvuoron vuoksi.
    Ajat vajaan kilometrin tilausosoitteeseen, sanotaan vaikka ensiapuun sairaalalle.
    Tuuppaat rahanteko koneen – mittarin päälle.
    9 euroa ja siitä se sitten lähtee laskemaan.
    Kävelet noutamaan nimeltä mainitun asiakkaan, talutat hänet autolle ja saat mukaasi likaiset alus- ja päällysvaatteet, joista lähtevä haju lähes tutustuttaa sinut lounaaksi syötyyn kaurapuuroon. – Päivällistä syödään sitten kun ja jos on 200 euroa auton kassassa.

    Avaat ovet ensiavussa, autossa, kohdeosoitteessa, joka on vain 2 kilometrin päässä, talutat asiakkaan ulko-ovelle ja kuulet ovipuhelimesta ohjeita, miten toimia. Saatat asiakkaan hissiin, likaiset vaatteet toisen käden varassa roikkuen. Koristaen talopesulassasi pestyä ja silitettyä työasua, jonka olet itse ostanut.
    Jatkat hissistä vasempaan ja oikeaan ja vielä kerran oikeaan ennen kuin löydät 5:n oven vasemmalla.
    Avaat oven, laitat valot päälle ja autat asiakkaan istumaan väsyneenää sängyn reunalle tai penkille.
    Pyynnöstä avaat pedin, poimit puhtaat yövaatteet komerosta, ja autat sairaalan lainavaatteet pois päältä ja sen yöpyjaman päälle.
    Autat asiakkaan peiton alle ja toivotat hyvää yötä sammuttaessasi valot ja sulkiessasi ovet.
    Etsit sen ainoan yöhoitajan, ken huuteli siihen ovipuhelimeen. Kerrot hälle mistä likaiset asiakkaan vaatteet löytyvät ja missä sairaalan lainakuteet ovat. Ilmoitat, ettei matkaa ole maksettu ja sovitte, kuinka se laskutetaan yrittäjän toimesta myöhemmin tai tarvittaessa asioidaan omalla ajalla tapaamassa rahakirstua hoitavaa hoitajaa päivällä.

    Palaat muistellen Pin koodeja hissiin ja oviin autollesi ja irrotat tulostuneen kuitin tulostimesta kirjataksesi ns. raporttiisi mitä nyt taas kävi.
    noin tunti kului aikaa ja auto liikkui sen vajaan 3 kilometriä, josta mittari oli päällä sen 2 km sammuen saavuttuamme kohdeosoitteeseen.
    Talletat sen 13.20 euron arvoisen kuitin, toivottavasti muiden, kuittien joukkoon ja ajat 9:ksi autoksi takaisin tolpalle odottamaan seuraavaa kyytiä. Säänneltyä ja päivystysvelvollisuudella varmennettua vuoroa, kun ei ole enää jäljellä kuin vajaat 2 tuntia, 10 tuntia jo takana!
    Tuntitaksa huimaa päätä ei pysty ilman laskinta edes laskemaan, kuinka käteen tuosta viimeisestä jää
    3 euroa ja 30 senttiä.

    Hymyillen tervehdittiin asiakasta sairaalalla, hymyillen juteltiin niitä näitä ja väitettiin ettei haju haittaa eikä ole vaivaa – töitä tehdään vain. Hymyiltiin hyvät yöt toivotettaessa ja hymyiltiin yöhoitajallekin, vaikka häntä oikeasti etsiä saitkin.
    Aavistuksen hymy herpaantui lukiessa kyydin summaa uudestaan mutta hymyiltiin taas työkavereille – Taksimafialle tolpalla. Vietiin taas ne rahat siltämin Maijalta – siis jos niitä nyt sitten kykenee hakemaan tai raaskii laskuttaa, kun kulut itselle kummassakin tapauksessa lienee vähintään samaa luokkaa kuin itse veloitus.

    Mielelläni tekisin töitä, mutta mikä hitto siinä on ettei niitä sitten vain ole? Kuitenkin kuuluu ja lukee joka riiisin paikassa kuinka taksit vuolee kultaa, kuinka Uber kuskeilta on kymppitonneja perinnässä rikoshyödyn kautta.

    Mullekin kelpaisi, on mulla omalla rahalla maksetut luvat ja todistukset.
    Ei tämä ollutkaan niin helppoa ja rahasampo kuin näytti.

  11. Entinen kuljettaja sanoo:

    Tosiaan Heikillä taas aika mielenkiintoinen asiavirhe. Laillisen taksin sovellukset tosiaan hakevat sen lähimmän auton, eikä sieltä lähimmältä tolpalta. Itseasiassa näin toimii jopa tilausjärjestelmä, kun soitat sinne keskukseen, järjestelmään syötetään tilaus, ja se lähin auto kuittaa, ei se joka on lähimmällä tolpalla!!

    Nyt haluasin Heikiltä kuulla, miten tulevassa avoimessa markkinatilanteessa, kun tilaat kyydin yhdeltä yhtiöltä jolla on 9 kilpailijaa, tiedät että saat juuri sen lähimmän auton? Vai tilaatko 10 autoa ja hyppäät siihen joka ensimmäisenä saapuu paikalle? Nyt kun kaikki autot on saman keskuksen alla niin asiahan hoituu oikeasti lähimmän auton periaatteella, tulevassa vain lähimmän uberin, lyftin, taxifyn tai vastaavien lähimmällä autolla. Eli käy siinä kiireessä odottamaan ja toivomaan halpaa hintaa sille hätäpäissään tilatulle kyydille.

  12. Suoraselkäinen sanoo:

    Aivan loistavaa ajatustenkulkua kirjoittajalta. ”Ahkerat maahanmuuttajataustaiset kuljettajat”, mutta sen jälkeen tuli väääriä sanoja. Olisi pitänyt jatkaa:”nostavat kaikki mahdolliset työttömyys-, yms. tuet ja ajavat ihmisiä paikasta toiseen maksamatta mitään veroja, saatika ammattikuljetuksen vakuutuksia”.
    Näitä elämänsä verovaroin työssä käyviä timopettereitä on kolmetoista tusinassa… Ainut areena, missä pääsevät avautumaan on (verovaroin ylläpidettävä?) vastaavien tyhjäntoimittajien kerho.

  13. Ulf Fallenius sanoo:

    Uber lähti pois Suomesta älyttömän pienen liikevaihdon takia elikkä kysyntää ei ollut tarpeeksi ja veromaksun haluttomuus on heillä krooninen .Uber jää niihin maihin missä ei tarvitse maksaa veroja tai sellaista ei niin seurata tarkkaan huom! taksilupa tarvitaan lähes 99% kaikissa maissa maailmassa, Pohjoismaat kuuluu myös siihen ryhmään se asia ei muutu koskaan.Valitettavaa on se että halpa taksi Suomessa voi vaan olla pimeä taksi koska suomalaista taksia rasittaa valtavat maksuvelvoitteet myös liikennekaarenkin astuttua voimaan elikkä kannattavuus on erittäin heikkoa niin pikemmin on hinnat nostettava kuin laskettava.Digitalisatio on muutenkin vienyt valtavan määrän kyytejä pois Suomenkin markkinoilta yritykset eivät tarvitse taksikyytejä niin kuin ennen vanhaan koska voivat hoitaa kokoukset ja sen tyyppiset asiat toisella tavalla ,yksityinen ei juhli eikä liikkuu ollenkaan niin kuin ennen vanhaan alkoholi juodaan kotona ja ruoka tilataan kotiin ravintolakäynnit vähennee ja treffipalvelut korvaa tanssiravintolat johon usein liittyi taksikyyti.Tällä hetkellä taksinluvan vapauttaminen näyttäisi kiinnostavan isoja kalliita yhtiöitä olkoon Caboline ensimmäinen merkki siitä missä omistajat ovat sijoitusyhtiöitä jotka haluaa rahaa ja tuottoa ja siihen ei sovi halpa hinta.Tosin kaikki suuret Taksi firmat voi ajaa alennuksilla jonkun aikaa saadakseen monopoliaseman markkinoilla ja siihen on joka alalla melkein onnistuttukin Suomessa.Valitan Heikki Pursiainen sinun visiot ei pitkässä juoksussa toteudu taksialalla vaan suuret toimijat ottaa yli ja 10 vuoden sisällä taksikyyti huomattavasti kalliimpi kuin koskaan aikaisemmin.

  14. Hämis sanoo:

    Surullista vanhanaikaisen monopolijärjestelmän puolustelua. Asemalla kun ottaa auton ja katsoo sitä 50 odottavan taksin jonoa ei yhtään ihmetytä että oven avaaminen maksaa melkein kympin. Sitten kun talviviikonloppuna haluaisi pikkutunneilla auton ja olisi siitä valmis maksamaan 2-3 – kertaisen hinnan, ei autoja näy missään. Ei ihan kysyntä ja tarjonta kohtaa. Koska lupajärjestelmä.
    Lisäksi palvelu huomattavasti parempaa ja kuskit mukavampia Uberissa.

    Harmi ettei järjestelmä mahdollistanut Uberin laillista toimintaa niin että verot ja muutkin maksut olisi saatu hoidettua. Kuluttajan kannalta huippupalvelu. Ehkä 2018 uudestaan. Joissain kehittyneissä paikoissa ”virallinen” taksi on otettu Uberin appiin mukaan. Ehkä pohdittavaksi päättäjille sen sijaan että kehitellään 10v aikaansa jäljessä olevia omia Valopilkku-appeja.

    Digitaalisuus ja jakamistalous tulee, halusi taksiliitto tai ei. Parempi olla mukana. Vinkki: katsokaa miten musiikkiteollisuudelle kävi. Ala taisteli digitalisaatiota vastaan ja lopuksi rahat sekä bisnes meni Applelle ja Spotifylle.

    1. sami alanko sanoo:

      teleportaatio ei vielä taida toimia… uskomatonta tietämättömyyttä asiassa jossa kuvittelee olevansa asiantuntija.

    2. Sakari Simonen sanoo:

      Niin kyllä Harry oli oikeassa – on se hyvä kun näkee että että kolahtaa kun osuu oikeaan. Se hintajuttu oli Harrylla oikea samoin vero yms muut seikat ERITOTEN LAITTOMUUTEEN YLLYTTÄMINEN – Olisin itse käyttänyt riistokapitalisti muotoa, joka olisi ollut oikea. Pitäisi tämän arvostelijan ottaa selvää tosiseikoista ennenkuin huutaa julki täydellistä tietämättömyyttään.

  15. Harry Ekman sanoo:

    Nå Uber kannustaa laittomuuteen ja se jos mikä on ökykapitalismin kannattamista ja köyhien ihmisten naruttamista. Tämä on tosiasia ja sitä kukaan ei voi kiistää. Ennen saattoi tietää mitä kyyti tulisi maksamaan kun oli valvottu yläraja hinnoilla. Uberin mallilla kyyti voi maksaa mitätahansa jopa 10 x vanhahinta minkä jupit ja hipsterit maksavat iloiten, koska he eivät ole köyhiä eikä kipeitä.Ja oma asia on sitten tuo verokiertoon yllyttäminen ja yhtiö itse maksa latinlatia veroja ja muita sosiaalimaksuja työntekijöistään – jäähän eläkekertymäkin saamatta (tämä tosin bra sak jos suostuu rikolliseen toimintaan).

  16. Jar sanoo:

    Mut eikös se mene niin, ettei taksi, seksi ja viina saa olla Suomessa edullista?

  17. Melco Mulqvist sanoo:

    Taksisuharit taas itkee kun näkevät että leipä kapenee kun mersun penkillä iltalehteä lukemalla ei enää tienaakkaa. Tulette näkemään sn päivän.

    1. Kimmo sanoo:

      Ajan Volvoa

  18. Larry sanoo:

    Uberistä uutisointi Suomessa on varsin häkellyttävää ja suurin osa ylläolevista kommenteista jatkaa samaa käsittämätöntä nillitystä. Uberistä maalaillaan kuva kuin jostain rikollisjärjestöstä. Ensinnäkin, Ubereissä käteinen ei vaihda omistajaa niin kuin takseissa, joten verojen keruu valtiolle onnistuu niin halutessaan varsin helposti. Kaikki ajot ja tilitetyt maksut ovat Uberin järjestelmässä eikä mahdollisuutta verojen kiertoon käteiskaupalla ole, tosin kuin perinteisissä takseissa. Miksi kukaan ei ole huolissan siitä ilmiselvästä mahdollisuuksien jokapäiväisestä akkunasta, että munkki vaihtaa omistajaa kahvilassa ilman kuittia? Jokainen yrittäjä on itse vastuussa tulojen ja mahdollisten ALV-maksujen ilmoittamisesta verottajalle. Ei se sen kummallisempaa ole. Viro on jälleen kerran upea esimerkki siitä kuinka valtio ja verottaja palvelee yhteiskuntaa, eli ihmisiä. Siellä Uber ilmoittaa ajajien tulot suoraan verottalle ja homma pelaa. Ja hienosti se pelaa muuallakin.

    Harry Ekman (yllä) on tyypillinen nillittäjä, joka ei tiedä mistä puhuu. Uberissä hinta on tiedossa jo ennen auton tilausta joten yllätyksiä eikä ”narutuksia” synny. Harryn logiikka on myös epäloogista: köyhät nimenomaan hyötyvät kun hinnat laskevat – Uber tuo autokyydit kaikkien ulottuville. Itse menen Uberillä töihin joka päivä metrolipun hinnalla (@ NYC). Eräs Uber -kuski sanoi Uberin olevan parempi tulonlähde kuin perinteinen taksi koska auto on oma. New Yorkissa taksilupa vielä 3 vuotta sitten maksoi 1.3 miljoonaa taalaa, mutta Uberin, Lyftin, VIAn ja Gett:n tulon myötä monopolituotot ovat arvatenkin tippuneet rajusti, sillä tällä hetkellä taksilupa maksaa ”vain” 200 000 taalaa – ja tämä kaikki köyhien kuluttajien eduksi.

    Suomessa tunnetusti vain ”Herrat” ajavat taksilla koska tavallisella kansalla siihen ei ole varaa. Tästä syystä Suomessa onkin käsite nimeltä ”kännikuski”. Koska taksit ovat niin kalliita, Suomessa on tapana palkata tutun tuttu p i m e ä s t i ajamaan autoa läpi yön. Ja tämä on nimenomaan sitä harmaata taloutta joka jää kansantalouden tilinpidon ulkopuolelle eikä veroja tehdystä työstä makseta. On myös hyvin yleistä, että moni illanvietto jää viettämättä, koska ”pitää ajaa autoa” eikä ”[kohtuuhintaista] kyytiä nyt ole”.Luulenpa että jokunen hekilö tai omaisuusvahinkokin on sattunut kun taksia ei ole raaskittu tilata tai sitä ei ole saatu ja ratin taakse on hypätty pienessä maistissa. Taksikartellin hyvinvointitappiot ovat mittavat.

    Uber on hieno osoitus siitä miten upeita palveluja nykytekniikalla pystytään tuottamaan. Järjestelmä on käsittämättömän toimiva ja älykäs. Itse voin minuuttiakaan tuhlaamatta juoda aamukahvini rauhassa ja mennä ulos juuri silloin kun näen sovelluksesta että Uber on hetken kuluttua pihassa. Globaali kilpailu onneksi pitää huolen siitä että saamattomat lainsäätäjät ovat lähinnä kehitykset jarru, ei totaalinen tukos.

  19. Ulf Fallenius sanoo:

    Hieno kirjoitus pimeän talouden puolesta ja Uberkuskit ei todellakaan maksaneet veroja Suomessa vaikka korttimaksuja voi seurata mutta kuka ehtisi ja entäs jos tulot meni Latviaan tai Viroon pankkitilille.Jos maksaisi verot silloin ei jää kuskille mitään käteen miten vaikeata se on ymmärtää että heidän hinnoilla ei pärjää Suomessa tai missään muualla Skandinaavia missä vakuutukset eläkemaksut verot on yhtä helvettiä, New York ja Suomi on sama asia kuin yö ja päivä verotusasioissa ja kyytien määrässä .Uberkuskien kyytimäärät olivat suorastaan surkeita sen jo poliisitutkinta paljastanut vaivaiset 2 miljoonaa koko tästä 2-3 vuoden ajasta sehän ei vaan ole mitään kuin jo kahdella perinteisellä välitysyhtiöllä pääkaupunkiseudulla noin 280 miljoonaa .Suomen kyytipohja on Kela kaupunkikortit koulu ajot yritysten ajot ja niihin kaikkiin vaaditaan Y tunnukset verottajan vaatimat kuitit missä kaikki on alvista alkaen selvitettynä ja rekisterit kunnossa että verot maksettu ja tähän Uber ei pystynyt ja kyytipohja jäi kapeaksi.Uber oli lilliput toimintaa Suomessa ei mikään uhka mutta kuin ei taksilupaa eikä veronlainsäädännön noudattamista niin pelisäännöt ei olleet samalla viivalla ja näin siinä kävi eivätkä palaa tänne verohulluun maahan missä velvoitteita enemmän kuin tuloja.Larry herää jo totuuteen kaikki maksaa Suomessa myös sinä olet jollain tavalla liian kallis ja sehän ei muuttuu ellei verotusta muokata ja reilusti puhumatta älyttömistä työnantajakuluista jokainen työntekijä pitäisi olla Uber ja pienyritykset verovapaita alle 100000 euron liikevaihdoista Suomessa niin alkaisi nousu vailla vertansa.Englannin malli kolme viivaa mihin ilmoittaa tulonsa ja menonsa veroilmoituksessa ja luotetaan että lukemat on oikein silloin pärjää Uber ja mikä vaan.Kreikka kaatui verojen puuttumiseen mutta Suomi kaatuu 10 vuoden sisällä taas siihen että veroja oli liikaa ja Ay liike sotki vielä loput mahdollisuuksista selvitä.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa