Työehtosopimusten yleissitovuus lisää työttömyyttä

Työehtosopimusten yleissitovuus heikentää työmarkkinoiden toimintaa ja pienyritysten menestymisedellytyksiä Suomessa. Yleissitovuus on ristiriidassa yleisen sopimusvapauden kanssa. Yleissitovuus myös kiihdyttää inflaatiota, kun yritysten välinen kilpailu ei pääse vaimentamaan perusteettomia palkankorotuksia.

Pääosa järjestäytymättömistä työnantajista on pienyrittäjiä. Yleissitovat sopimukset ovat usein monimutkaisia ja laajoja. Pienillä ja aloittelevilla yrityksillä ei ole järkeviä mahdollisuuksia selvittää, mitä velvoitteita yleissitovuus niille asettaa. Yleissitovuus heikentää erityisryhmien, kuten nuorten ja maahanmuuttajien, mutta myös asiantuntijoiden asemaa työmarkkinoilla.

Työehtosopimusten yleissitovuus tulisi poistaa niin, että sopimukset velvoittaisivat vain sellaisia palkansaajaryhmiä ja työnantajia, jotka ovat järjestäytyneet sopijajärjestöihin. Yleisen oikeusperiaatteen mukaan sopimus sitoo niitä, jotka ovat sopimuksen tehneet. Järjestöjen valtuutus ei voi ulottua niiden jäsenkunnan ulkopuolelle.

Yleissitovuus 1970-luvun peruja

Työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 7 §:n mukaan työnantajan on noudatettava valtakunnallisen, asianomaisen alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen määräyksiä. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta määrää, onko valtakunnallinen työehtosopimus yleissitova.

Yleissitovuuden mukaisesti työehtosopimukset sitovat kokonaisuudessaan myös sellaisia palkansaajaryhmiä ja työnantajia, jotka eivät ole voineet tai halunneet olla edustettuina alakohtaisia ja valtakunnallisia sopimuksia solmittaessa. Yleissitovia sopimuksia on Suomessa noin 180 ja niiden piirissä on noin 90 prosenttia työntekijöistä.

Työehtosopimusten yleissitovuus tuli alunperin vuonna 1970 uudistettuun työsopimuslakiin käsittämään minimipalkkaa. Työsopimuslain säätämisen jälkeen sopimuskäytäntö on monipuolistunut kattamaan palkan lisäksi muitakin työehtoja.

Yli neljäkymmentä vuotta sitten hyväksytty yleissitovuus ei nykyisin vastaa palkansaajien eikä työnantajien etuja. Yhteiskunta ja työelämä ovat muuttuneet perusteellisesti. Samalla alalla toimivien yritysten työvoiman tarve, työolosuhteet, työtehtävät ja kilpailuasema saattavat poiketa toisistaan oleellisesti.

Yleissitovuus kangistaa työmarkkinoiden toimintaa

Yleissitovuus estää pienyrityksiä kehittämästä toimintaansa ja luomasta uusia työpaikkoja.

Viime vuosina on esimerkiksi yleistynyt käytäntö, jossa konsultointi- tai luottamustoimisuhde yritykseen on tulkittu työsuhteeksi. Yritykselle voi muodostua kohtuuton taakka maksaa hallituksen jäsenelle työehtosopimuksen mukaista rahapalkkaa tai tarkistaa alihankintasuhteensa mahdollisen työsuhdetulkinnan osalta.

Vaikeuksiin joutuneet yritykset eivät myöskään voi noudattaa yrityksen tulokseen kytkettyjä tulospalkkausjärjestelmiä, joissa palkat voivat tilapäisesti myös alentua. Yleissitovuus estää työpaikkojen syntymistä aloilla, joiden luonne ja kilpailutilanne vaatisivat joustavuutta.

Yleissitovuuden purkamisen myötä järjestäytymättömät yritykset pääsisivät neuvottelemaan henkilökuntansa kanssa sopimukset, joissa voidaan huomioida yrityksen kehitysvaiheesta, henkilöstön erityisosaamisesta ja tarpeista sekä kilpailutilanteesta aiheutuvat erityisvaatimukset. Myös omistuksella palkitseminen rahakorvauksen sijaan muuttuisi mahdolliseksi.

Lisäksi alhaisen tuottavuuden alojen työttömyys alenisi, kun yritysten kannattaisi teettää myös sellaisia töitä, joista ei voi maksaa työehtosopimuksen määräämää palkkaa. Nuorten syrjäytyminen vähenisi, kun he pääsisivät kiinni työelämään, aluksi tekemään avustavia ja suorittavia tehtäviä. Tämä mahdollistaisi oppimisen ja kehittymisen vastuullisempiin tehtäviin yritysorganisaatioiden sisällä.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

2 kommenttia artikkeliin “Työehtosopimusten yleissitovuus lisää työttömyyttä

Kommentointi on suljettu.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa