Englannin kielessä on kaunis ilmaisu: ”Mind your own business!” Se tarkoittaa kirjaimellisesti ”välitä omasta bisneksestäsi!”, toisin sanoen, ”älä puutu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu.” Se on samalla sekä negatiivinen kielto (”älä koske”, ”laissez-faire”) että positiivinen kehotus (pidä huolta omista asioistasi, ajattele itseäsi). Väitän, että se on hyvä neuvo sekä valtiolle että kansalaisille.
Uskon, että enemmistöllä ei ole oikeuttaa sortaa vähemmistöä, ja jokainen yksilö on oman elämänsä herra/rouva. Valtio, joka rikkoo yksilöiden oikeuksia, on kasvanut liian isoksi ja sitä tulee kutistaa. Valtio tulee alistaa yksilön palvelijaksi.
Samoin väite kuuluu, että jos jokainen kunnioittaisi toistensa vapautta päättää omasta elämästään, ja jos valtio keskittyisi ydintehtäviensä hoitamiseen, maailma olisi parempi paikka.
Ihmiset, jotka puuttuvat toisten asioihin lupaa pyytämättä, ovat vitsaus kenen tahansa yksilön tuttavapiirissä. Valitettavasti valtio on omaksunut tällaisen tunkeilevan ”besserwisserin” roolin.
Valtiosta on tullut vitsaus, mutta se ei ole ollut sitä aina.
Markkinatalous on köyhien paras ystävä
Julkinen byrokratia on syntynyt sivilisaation alussa, yhdessä ensimmäisten kaupunkivaltioiden kanssa, ja sillä on ollut tärkeä rooli yhteiskunnan historiassa, mm. kirjoitus- ja lukutaidon, teknologian kehityksen, kaupungistumisen, koulutuksen ja julkisten palvelujen kehittäjänä. Ja kuitenkin sen funktio on paradoksaalisesti osittain itsensä tarpeettomaksi tekevä. Samalla kun se on mahdollistanut kansojen sivistämisen ja puolustuksen, se on myös tehnyt mahdolliseksi yksilöille toimia rauhassa, ilman valtiollista väliintuloa, yhä laajenevilla markkinoilla.
Viimein modernin kapitalismin aikakaudella markkinat osoittivat luovan tuhovoimansa.
1900-luvulla markkinoiden vapauttaminen ja teknologinen kehitys nosti puolet maailmaa absoluuttisesta köyhyydestä ja keskiluokkaisti teollisen maailman. Jäljellä on enää mitä taloustieteilijä Paul Collier kutsuu ”alimmaksi miljardiksi.” Yksin vuosien 1990-2010 välillä maailman köyhien lukumäärä puolittui 2 miljardista yhteen. Tämä on kehitystä.
Markkinoiden laajeneminen – eli tavaroiden, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus – on nostanut enemmän ihmisiä köyhyydestä kuin kehitysapu, hyväntekeväisyys ja sosiaaliturva yhteensä.
Talouskasvu yhdistettynä tehokkaaseen oikeusvaltioon on mullistanut elämän edellytykset ja nostanut ihmiskunnan hyvinvoinnin uudelle, historiallisesti ennen näkemättömälle tasolle, Suomesta Singaporeen, ja tulevaisuus näyttää koko ajan valoisammalta.
Markkinatalous on jo tänään tehnyt sen, mistä 1800-luvulla utooppinen sosialismi lupaili ja jonka 1900-luvun reaalisosialismi osoitti mahdottomaksi toteuttaa komentotalouden kautta.
Markkinavetoisella aikakaudella jähmeästä valtiosta on tullut vitsaus, mutta sen ei tarvitse olla sitä tulevaisuudessa – jos se kykenee mukautumaan dynaamisen kapitalismin haasteisiin.
Mikä on valtion rooli markkinavetoisessa tulevaisuudessa?
Markkinoiden tehokkuudesta ei tietenkään vielä seuraa julkisen sektorin tarpeettomuus.
Esim. perusinfrastruktuurin, koulutuksen, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon takaamisessa valtiolla on hyväksyttävä rooli myös liberaalin perinteen valossa. Mutta jos valtio haluaa tuottaa tehokkaita peruspalveluita, sen ei kannata edes yrittää syrjäyttää ja monopolisoida markkinoita.
Hyvinvointivaltio ei myöskään tarvitse kilometrikaupalla lakitekstiä. Mitä liberaalisti supistettu hyvinvointivaltio käytännössä tarkoittaa? Esim. sitä, että sosiaaliturvan byrokratian voi korvata yksinkertaisella perustulolla. Labyrinttisen verojärjestelmän voi korvata tasaverolla. Laki, joka ei mahdu postikortille, ja jonka jokainen kansalainen ymmärtää, on huono laki.
Eikä valtio saa missään nimessä astua oman perustehtävänsä (”bisneksensä”) ulkopuolelle. Sen perustehtävä on suojella yksilöiden absoluuttista valinnanvapautta tehdä omalle elämälleen mitä hän haluaa, esim. solmia sopimuksia toisten ihmisten kanssa täysin vapaasti, niin kauan kuin nämä toimet eivät estä kenenkään kolmannen tahon oikeutta toteuttaa itseään tai solmia sopimuksia.
”Mind your own business” on hyvä neuvo 2000-luvun valtiolle ja myös sen kansalaisille yksityishenkilöinä: välitä omista asioistasi ja jätä muut rauhaan – elleivät he erikseen pyydä apua.
On nimittäin suuri eettinen ero siinä, auttaako valtio niitä, jotka pyytävät siltä apua (esim. tarjoamalla tukea köyhille, vanhuksille, sairaille, vammaisille ja lapsille), vai holhoaako valtio niitä, jotka eivät ole pyytäneet siltä apua. Ensimmäinen politiikka on tärkeä osa liberaalin yhteiskunnan turvaverkkoa, jälkimmäinen politiikka on paternalismia.
Silti näillä kahdella funktiolla – joista ensimmäinen on legitiimimpi kuin toinen – on jotain yhteistä: ne molemmat perustuvat demokraattisen päätäntävallan ulottamiseen vähemmistön oikeuksien yli.
Tällaisessa moraalijärjestyksessä yksilön oikeudet ovat jatkuvasti hyökkäyksien kohteena. Valtio pursuaa, kuin Cthulhu, yli äyräiden. Tähän hyökkäykseen on vain yksi oikea vastaus:
”Mind your own business, laissez-faire!” (Antakaa olla, antakaa tehdä!)
Valtio on luotu ihmisiä varten, eikä ihminen valtiota varten.
Sen väkivaltamonopoli on välttämätön ja hyvä renki, mutta parhaimmillaankin huono isäntä.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
8 kommenttia artikkeliin Mind your own business!
”tavaroiden, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus – on nostanut enemmän ihmisiä köyhyydestä kuin kehitysapu, hyväntekeväisyys ja sosiaaliturva yhteensä.” Väite ei pidä paikkaansa ja on vihreäksi itseään kutsuvan henkilön suuhun outo.
Maailmankauppa on etelän köyhyyden ja nälän synnyttäjä. Suosittelen Ayn Randin ja Björn Wahlroosin tuotannon sijaan kirjoja Isaksson&Jokisalo: Historian lisälehdet, Wuori: Titanicin kansituoli ja Tammilehto: Rahdin rikokset.
Hei Kirsi,
kiitos kirjavinkeistä, yritän saada ne käsiini.
”Maailmankauppa on etelän köyhyyden ja nälän synnyttäjä.”
On joitakin tilanteita, joissa tuo lause voi pitää paikkansa. Esim. jos paikallinen kova hallitsija on luonut vapaakauppasopimuksen jonkun läntisen suurvallan kanssa paikallisen raaka-aineen hyväksikäytöstä, ja hallitsija perheinee imee itselleen kaikki kaupan hyödyt, jättäen työväestön yhtä huonoon jamaan kuin ennen kyseistä kauppasopimusta.
Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö. Täytyy muistaa, että oli aika, jolloin JOKAINEN maa oli yhtä köyhä kuin ”köyhä etelä” on nykyään. Vielä 1800-luvulla Irlannissa kuoli jopa miljoona ihmistä nälänhätään. Suomessakaan eivät kerjääjälapset olleet tuntematon näky vielä 1900-luvun puolenvälin tienoilla. Köyhyyden näkeminen muissa maissa hyppää silmiimme muistutuksena omasta menneisyydestämme.
Mutta mikä nosti Suomen pois köyhyydestä? Mikä teki mahdottomaksi, ettei Irlannissa voi tapahtua uutta nälänhätää? Teollinen, teknologinen, taloudellinen ja poliittinen kehitys, jonka moottorina toimi teollistuminen, kaupungistuminen ja kansainvälisen kaupan lisääntyminen.
Sama moottori voi toimia, ja toimiikin (ks. The Economistin artikkeli, jonka linkkasin) nykyäänkin ympäri maailmaa, kiertäen paikasta toiseen, ei suinkaan hyvää hyvyyttään, eikä missään nimessä ”oikeudenmukaisesti”, mutta kuitenkin tehokkaasti eliminoiden köyhyyttä ja nostaen työväestöä kohti keskiluokkaistumista ja vaurastumista. Tämä on pätenyt lähes kaikkialla, pois lukien suuri osa Afrikkaa, vaikka sielläkin talouskasvu on ollut merkittävää, ja keskimäärin verkkaisempaa kuin Euroopassa ja Suomessa. Heillä vain on pidempi matka nousta, joten hyvä elintaso näyttää monin paikoin vielä kaukaiselta haaveelta.
Enkä missään nimessä ole kieltämässä hyvän hallinnon (eli valtion ja julkisen sektorin) roolia nousevien maiden talouden ja hyvinvoinnin kasvattajana. Lasten ja naisten koulutus, terveydenhuollon leviäminen, kansainvälisten järjestöjen rokotusohjelmat… Nämä ovat kaikki esimerkkejä toimivasta kansainvälisestä yhteistyöstä ja markkinoita täydentävistä toimista, joita ilman Afrikka tai ”köyhä Etelä” laajemminkin ei pääse nousemaan.
Mutta paras lääke, ja suurin haaste, tulee olemaan taloudellisen integraation maailmanmarkkinoille mahdollistaminen, eli köyhän maailman avaaminen maailmankaupalle. Ilman sitä köyhillä mailla ei ole toivoa. Ilman sitä Afrikka pysyy ikuisesti köyhempänä kuin Suomi. Jos tätä halutaan, voimme toki kannattaa Afrikan eristäytymistä muusta maailmasta, mutta jos Afrikka, Etelä-Amerikka ja Aasia halutaan mukaan suureen inhimilliseen projektiin, on heille annettava myös mahdollisuus taloudelliseen kasvuun maailmankaupan laajentumisen kautta – jopa sillä riskillä, että se tuottaa epätasaista ja epäoikeudenmukaista kasvua, sillä vaihtoehtona ei suinkaan ole tasaista ja oikeudenmukaista kasvua, vaan ei lainkaan, tai ei juurikaan, kasvua.
Kyseenalaistit, miten ”vihreä” voi ajatella näin; itse koen, että maailman köyhien auttaminen ja tuominen mukaan yhteiseen taloudelliseen ja poliittiseen integraatioon (jota myös globalisaatioksi vähätellen kutsutaan) on paras tapa edistää kansainvälistä oikeudenmukaisuutta, ja myös levittää tietoutta ympäristöasioista ja kestävän kehityksen tärkeydestä. Jos Eurooppa ei avaa reittejään Afrikkaan, sinne menee ”uudeksi herraksi” Kiina, jonka suhtautuminen esim. ympäristöasioihin on huomattavasti Pohjois-Euroopan valistuneita kansoja nihkeämpää. Tosin myös Kiina tulee kutsua mukaan yhteisiin talkoisiin, ja saada kaikki mantereet saman pöydän ääreen. Tässäkin vapaakauppaneuvottelut ovat aina ensimmäinen askel.
Pienellä matkustamisella kyllä saa sen vaikutelman, että köyhien määrä maailmassa on todellakin vähentynyt rajusti. Olen itse esimerkiksi liikkunut Kiinassa ja on helppo uskoa että satoja miljoonia ihmisiä on sielläkin noussut köyhyydestä keskiluokkaan. Kas kummaa tämä on tapahtunut samaan aikaan kun Kiinasta tuli aktiivinen maailmankaupan kävijä. Näytöt ovat mielestäni kiistattomia.
Otto Lehdon teksti on täyttä hölynpölyä. Lehdon ajatusmallin mukaan, kadulla tajuttomana makaavaa ihmistä ei kuuluisi auttaa, koska hän ei ole erikseen pyytänyt apua.
Onkohan muuten Liberan hallituksen jäsenen Björn Wahlroosin vuosittain saama (viime vuonna 262 630 euroa) maataloustuki jonkin sortin holhoamista. Laissez-faire!
Hei Mika,
pyrin tässä selventämään pari väärinkäsitystä:
1) ”Lehdon ajatusmallin mukaan, kadulla tajuttomana makaavaa ihmistä ei kuuluisi auttaa, koska hän ei ole erikseen pyytänyt apua.”
Pahoittelen, jos tekstistäni sai tällaisen kuvan. Ehkä en ollut tarpeeksi selvä kielenkäytössäni. Kun puhun avun ”pyytämisestä”, tarkotan sitä, että demokraattisesti enemmistö kansasta hyväksyy tietyntasoisen sosiaali- ja terveysturvan joka ulottuu kaikille kansalaisille. Olettaen, että kyseinen henkilö on vakuutettu tai julkisen terveydenhuollon piirissä, toki hänet noudetaan ambulanssilla sairaalaan. Mutta se, mistä olen eri mieltä, on se, että jos kyseinen henkilö ei olekaan pyörtynyt, vaan on vaikka vetänyt päänsä sekaisin amfetamiinilla ja on nukkumassa, niin poliisilla ei ole oikeutta pyrkiä estämään hänen toimintaansa, ellei hän aiheuta muille henkilöillä häiriöitä käyttäytymisellään tai dominoi julkista tilaa (ei, vaikka hänen käyttäytymisensä saattaa olla vaarallista hänelle itselleen). Ainoastaan, jos henkilö itse osaa apua pyytää, joko etukäteen ”hoitotestamentilla” tai tilanteessa itsessään vaikka menemällä katkaisuhoitoon, niin valtio voi tarjota apua (jos demokraattisesti enemmistö kokee tällaisen palvelun olevan osa peruspalveluverkoston oleellista toimintaa). Valtion ei pidä kuitenkaan pakottaa ihmisiä terveeksi, eikä elämään omien normiensa mukaan, vaikka se lisäisikin ihmisten riskinottoa.
2) On selvää, että mittavat maataloustuet ovat huono asia, ja ne ovat erittäin hyvä esimerkki politiikasta, jolla pyritään auttamaan tiettyä kansanosaa, mutta samalla vääristetään markkinoiden toimintaa ja tyhjennetään valtion kassaa suomalaisten kokonaishyvinvointia pienentäen. Liberaalista näkökulmasta – ja omasta näkökulmastani – suomalaisista ja eurooppalaisista maataloustuista pitäisi luopua, tai vähintään leikata niitä isolla kädellä, ja vapauttaa maataloustuotanto kansainvälisille markkinoille. Tiesithän, että myös Wahlroos on kritisoinut maataloustukia julkisesti?
Jos Wahlroos kritisoi maataloustukia niin miksi hän sitten hakee niitä? Eikö parempi olisi näyttää esimerkkiä omalla toiminnallaan eikä ”tee niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen” toiminta?
Kaikenlaista voi suustaan ulos pullauttaa, mutta teot puhuvat enemmän kuin sanat, ja niin kauan kuin Wahlroosin ja Randin kaltaiset henkilöt paasaavat holhousvaltiota vastaan kuitenkin täysin rinnoin sen palveluista nauttien ei heitä pidä ottaa yhtään sen vakavammin kuin utopiaansa julistavaa kylähulluakaan.
Onko missään maassa julkisen sektorin osuus BKTstä vielä suurempi kuin Suomessa? Onko missään maassa julkisella sektorilla työskentelevien osuus koko työvoimasta vielä suurempi kuin Suomessa?Suomen julkinen sektori on paisunut maailmanennätystasolle. Silti monet voivottelevat Suomen julkisen sektorin ”alasajoa”. Julkiselta sektorilta on vapautettava merkittävä määrä työvoimaa hyvinvointia tehokkaammin kasvattavalle yksityiselle puolelle ja vähän äkkiä. Kansalaispalkka on tässä tärkeä työkalu. Harkinnanvaraiset tulonsiirrot ovat hyvinvoinnillemme kaikken vahingollisimpia, koska ne vaativat valtavia ”harkitsevia” resursseja julkisella sektorille ja ennenkaikkea ne kuormittavat meitä kansalaisia anomusten, tositteiden ja todistusten ynnä muiden tarpeettomien papereiden tehtailussa. Surullisimmissa tapauksissa anomustehtailu on ”kokopäivätyö”. Kansalaispalkkaa pitää maksaa kaikille ja muut tulonsiirrot on lopetettava hyvinvointia vähentävinä. Samalla lähtee tuloloukut, työttömien syyllistäminen ja monta muuta monimutkaisuuden aiheuttamaa ongelmaa.
Lakien ynnä muun sääntelyn määrä on tosiaankin ”lähtenyt lapasesta”. Näkisin, että syy tähän on se, että kun Suomessa on niin suuri julkinen sektori, niin sen valtavat resurssit kanavoituvat muunmuassa sääntöjen tehtailuun. Yksi miljoonasta esimerkistä on se, että työnantajat on velvoitettu järjestämään työntekijöille terveydenhuolto. Nyt kun työnantajat sitten tarjoavat työntekijöilleen terveydenhuoltoa niin nyt valitetaan siitä, että kansalaiset eriarvoistuvat kun työntekijät saavat korkeatasoisempaa terveydenhuoltoa kuin muut. Miten tämä eriarvoistuminen korjataan? Järkevä tapa olisi tietenkin vapauttaa työnantajat tästäkin vahingollisesta sääntelystä ja antaa meidän erinomaisen julkisen sektorimme tarjota kaikille tasa-arvoista ja korkeatasoista terveydenhuoltoa. Pahoin pelkään, että Suomalainen tapa ratkaista asia on kuitenkin kirjoittaa uusi laki ”työterveyshuollon laatukatto”, jossa työnantajat velvoitetaan tarjoamaan riittävän huonolaatuista terveydenhuoltoa ja lisäksi perustetaan virasto valvomaan, etteivät työnantajat vain tarjoa ”eriarvoistavan korkeatasoista” työterveyshuoltoa työntekijöilleen. Puolittamalla lakien ja asetusten määrä saamme 10% lisää hyvinvointia.
Yksi kiinnostava havainto on, että kaikkein epäonnistuneimmat yhteiskunnat ovat niitä, joissa yhteiskunta puhtaimmin toteuttaa ”Mind your own business, laissez-faire!” periaatetta. Käsittääkseni esimerkiksi Jeminin valtiovalta ei juuri sääntele sitä mitä kussakin solassa ja laaksossa puuhataan. Asiat päätetään paikallisesti juuri siellä missä olosuhteet parhaiten tunnetaan. Silti Jemenissä on paljon ongelmia ja sanoisin että suurempia ongelmia kuin mitä meillä Suomessa on. Tämä todistaa, että on olemassa kultainen keskitie ja siinä olennaista on nuo yhteiskunnalle sovitut tehtävät. Ainakin väkivaltamonopoli on välttämätön kuten Ottokin totesi.
Liberalismi kaatuu siihen, että vapaus on näennäistä, ellei jokaisella yksilöllä ole samoja lähtökohtia elämässänsä. Samoista lähtökohdista ponnistaneet menestyjät ansaitsevat menestyksensä.
Eli reaali-liberalismi olisi kolhoosi-yhteiskunta, jossa lapset erotetaan vanhemmistaan valtion tai muun yhteiskunnallisen tahon (sillä tarvitsemme yhteiskuntaa) huostaan, selviytymään samoilla lähtökohdilla.
Sori, tämä on fakta. Näennäinen vapaus ei ole vapautta, kun syntyperä määrää, milloin joudut keskeyttämään opiskelut ja tekemään ”paskatyötä”, tai joudut syömään tulojesi takia ”paskaruokaa”.
Lisäksi: Luuletko, että elämme vapaassa markkinataloudessa? Raha on valtaa, ja mitä enemmän rahaa, sitä helpompi sitä on luoda lisää. Olettaen nämä kaksi rahan peruselementtiä, rahan keskittyminen yksilöille/yrityksille vie yleistä valtaa pois yhteiskunnalta, joka on ainoa sen todellinen laillistettu käyttäjä.
Mielikuvitusta käyttäen rahalla voi ostaa esimerkiksi kasvatti-poliitikon omien etujen ajajaksi ainakin USA:ssa, tai NSA-bulvaanin, jonka avulla saa sisäpiiritietoa mistä tahansa yrityksestä. Tai muuten vaan bulvaaneja mistä tahansa yrityksestä peitetoimintojen kautta. Valitettavasti nämä ovat todellisia ongelmia.
Lisäksi ihminen on itsekäs, ahne ja ajattelematon, joka ei huomioi muita. (Ainakin nykyajan itsekeskeisessä yhteiskunnassa)
Globalisaation myötä valtiosta on tullut heikko, ja yksilöstä/yrityksestä laittoman vahva, esimerkkinä siirtohinnoittelu, yhteiskuntavastuun välttely, veroparatiisit. Valtioiden pitää ottaa valta takaisin, mikä tapahtuukin kun globalisaation-hurmoksesta on päästy eroon.
Huomioiden nämä asiat a) liberalismi ei aja vapautta, vaan tietyn rikkaamman väestön keskitettyä valtaa b) emme elä vapaassa markkinataloudessa c) nyky-yhteiskunta on kulissia
Aito vapaus on kolmen peruspilarin päässä: AVOIMUUS, LUOTTAMUS, VASTUUNKANTO. Yllättäen nämä kolme asiaa ovat nyky-yhteiskunnassa TÄYSIN unohtuneet, jokaiselta yhteiskuntaryhmältä!
-Avoimuus takaa, että ihmiset elävät todellisuudessa, ja vapaus on aitoa tiedostamista ja todellisuutta. Avoimuuden valvojina on yleisö, joka valvoo eettistä oikeudenmukaisuutta, moraalia, luottamusta, moraalia, vastuunkantoa ja niin edelleen. Avoimuus on yksilön avoimuutta, kommunikaatiota (tekojen todellista tarkoitusperäisyyttä), niinkuin yritysten ja yhteiskunnan avoimuutta. Avoimuutta kaikkeen.
-Vastuunkanto tarkoittaa, että vastuullinen ihminen joutuu vastuulle eettisesti vääristä teoistaan. Aidosti. Omaisuudellaan. Vapaudellaan. Muita palvelemaan.
-Luottamus syntyy avoimuudesta ja vastuunkannosta. Luottamus on jokaisen ihmisen välistä. Luottamukseen perustuu talous, yhteiskunta ja kaikki, joten Avoimuutta ja Vastuunkantoa ei saa jättää välistä.
Tämänkaltainen yhteiskunta perustuen aitoon vapauteen, olisi pirullinen yksilökeskeisille, narsisteille ja muille rikollisille. Ajatukset ovat omiani, jotka tästä sairaasta ympäristöstä olen suodattanut. (Sairas siksi, että jopa ympäristöä voidaan muokata rahan vallalla, mikä näkyy ja kuuluu) Eikä tähän jäänyt kaikki, mutta hiukkanen todellisuudenpurkaus.
Enkä kannata kommunismia, sosialismia, vaan avoimuuden kapitalismia.