Viikon vieras

Anssi Vanjoki

Anssi Vanjoki

Liberan viikon vieras Anssi Vanjoki  on monipuolisen yritysjohtajan uran tehnyt monitoimija. Tällä hetkellä Anssi työskentelee Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston professorina, usean pörssiyrityksen ja yksityisesti omistetun hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän toimii myös aktiivisena yritysaihioiden ja aihioyritysten sijoittajana ja kehittäjänä.

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Ylivoimaisesti suurin haaste Suomelle on asenneilmaston muuttaminen kateudesta kannustavaksi ja moniarvoisen, osallistuvan ja vastuullisen johtajuuden virittäminen yhteiskunnaliseen päätöksentekoon.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Suurin mahdollisuus on suomalainen käytännöllisyys ja sen pohjalta kumpuava teollinen ote energia- ja ympäristöteollisuudessa, käyttäjälähtöinen muotoilu ja tuotesuunnittelu sekä luonnonvaroihimme perustuvan teollisen jalostusarvon ja monimuotoisuuden parantaminen. Etenevä digitalisoituminen ja sen aikaansaamat  muutokset ovat myös mahdollisuus suomalaiselle ohjelmisto-osaamiselle osana eri teollisuudenaloja.

Minkä asian muuttaisit heti?

– Kaikkien pääomatulojen, voittojen ja tappioiden yhdistetyn, yhdenmukaisen ja yhdenvertaisen verotuksen.

Viikon vieras

Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.

single.php