Ei saa leikata! Pitää panostaa koulutukseen. Koulutus on tulevaisuus. Kaikki poliitikot ja poliitikoiksi pyrkivät osaavat saman mantran. Lisää rahaa koulutukseen ja hyvää tulee. Mutta ehkä olisi joskus syytä pysähtyä kysymään, onko kaikki kiinni vain rahasta. Ratkeavatko Suomen kasvuongelmat, kun luokkakoot on saatu pienennettyä kahteen oppilaaseen ja kaikki maisterit väittelevät?
Luulisi, että joskus olisi paikallaan analysoida koululaitoksen tehokkuutta ja kykyä parantaa tuottavuutta alinomaisen vinkumisen sijaan $1000 loan today. Edellä jo viitattiin luokkakokoihin, joiden trendinomainen pieneminen on merkinnyt valtaavaa tuottavuuden heikentymistä. Samaan suuntaan on vaikuttanut muun hallinto- ja tukihenkilökunnan kasvu ainakin perusopetuksessa. Pisteet siitä OAJ:lle, mutta aasinpotku valtion rahakirstun hoitajalle.
Jos ajatellaan yliopistoja, päällimmäinen ongelma on kontaktiopetuksen määrä. Ennen vuotta 1998, kontaktiopetusta säätelivät selkeät määrälliset normit; professorin piti opettaa 140 h, apulaisprofessorin 186, yp-lehtorin 380 ja ap-lehtorin 448 h. 1990-luvun lopulla järjestöt onnistuivat lobbaamaan kiintiöiden sijaan ns. kokonaistyöajan. Eli nyt laitoksilla ”sovitaan” yhdessä, mitä opetetaan. 1600 tunnin kokonaistyöajan raameissa voidaan sulassa sovussa päätyä siihen, että lopetetaan luento-opetus kokonaan. Näin pitkälle ei ole vielä päästy, mutta paljonko professorit ja lehtorit sitten opettavat nykyään?
Kukaan ei tiedä. Sinänsä merkillistä: ajatellaanpa, että yksityisessä yrityksessä olisi sama tilanne! Periaatteessa asian pitäisi selvitä kokonaistyöaikailmoituksista, mutta en toistaiseksi ole nähnyt yhtään raporttia, joka kykenisi kertomaan konkreettisen tilanteen (ensi alkuun osa professoreista piti kokonaistyöaikailmoitusta peräti perustuslain vastaisena). Oma arvaukseni on, että professorien kontaktiopetuksen määrä on ehkä 70 h, eikä muun henkilökunnan tilanne juuri tästä poikkea. Periaatteessa tilalle olisi pitänyt tulla muita opetusmuotoja, mutta puhuminen niistä on vain pelkkää AY-liturgiaa. Ongelma ei rajoitu pelkästään opetukseen määrään. Kun ei ole olemassa selvää toimeksianto-organisaatiota, voi käydä niin, että opetuksen alaksi valitaan jokin riittävän esoteerinen aihepiiri, joka houkuttelee luonnoille vain kourallisen opiskelijoita. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että luennoille ei tule ketään ja kas, luento muuttuukin vapaa-ajaksi.
Kontaktiopetuksen määrien alarajojen palauttaminen tekisi valtavan pompun yliopistojen tuottavuuteen. Mutta ei muutoksen tarvitsisi pysähtyä siihen. Miksei opetuksessa hyödynnetä juuri lainkaan tietotekniikan edistysaskeleita? Miksei luentoja, tai opetusta yleensä, ei laiteta nettiin. Miksi sama kulttuuriantropologian luento pitää järjestää viidellä eri paikkakunnalla?
Eli maksetaan professoreille ja muulle henkilökunnalle siitä, mitä he saavat aikaan. Jos he luennoivat, ja erityisesti vielä jos luennot käyvät kaupaksi oman yliopiston ulkopuolella, niin maksetaan. Jos he tekevät (ja ohjaavat) hyvää tutkimusta (julkaisevat), maksetaan. Jos he tekevät hallintotehtäviä, niin maksetaan. Jos he haluavat tehdä jotain muuta kivaa, kivan ostajat saavat maksaa. Mutta mitä järkeä on maksaa kuvitteellisesta 1600 tunnista – mihin se sitten käytetäänkään?
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Matti Virén
Matti Viren on taloustieteen professori Turun yliopistossa. Aiemmin hän toiminut tutkimusjohtajana Suomen Pankissa, tutkimusjohtajana VATT:ssa ja tutkijana Etlassa. Vuosina 2001-2003 hän toimi neuvonantajana (pre-accession advisor) Puolan valtionvarainministeriössä. Opintonsa hän suorittanut Helsingin ja Chicagon yliopistoissa. Hän on Suomalaisen tiedeakatamian jäsen.
12 kommenttia artikkeliin Koulutuksesta ei saa leikata!
Teknologian käyttö on lisääntynyt ja varsinkin ammattikorkeat järjestävät nykyään paljon monimuotokoulutuksia, joissa siis iso osa on etäopiskelua. Olen itse lähivuosina osallistunut tämmöisille monimuoto- ja etäkursseille paljon sekä ammattikorkeassa että yliopistossa ja käytäntö on toimiva myös opiskelijan näkökulmasta. Opiskelija voi katsoa luentoja ja selata luentokalvoja ja muita lähteitä oman aikataulunsa mukaisesti. Toki tämä vaatii jonkin verran itsekuria, jotta hommat tulevat myös tehdyksi.
Pitkän alustuksen pointti onkin se, että sinänsä minimituntimäärän vaatiminen ei taida kuvata kovin hyvin opettajan ajankäyttöä nykypäivänä. Parempi ratkaisu voisikin olla opettavien kurssien opintopisteiden määrä. Jokaisen olisi pidettävä tietty pistemäärä kursseja ja saavat järjestää ne miten haluavat. Tällöin niiden järjestäminen voidaan hoitaa myös etänä, jossa ei ole luentoja tai luennot ovat vanhoja nauhoituksia edelliseltä kurssilta.
Tämän ylläpito vaatii ainoastaan seurannan sille, että opettajat eivät laista opetuksen tasosta ja pyri tekemään kursseista liian helppoja. Ihminen kun keksii kaikenlaista…
Taitaisi olla parasta siirtyä siihen että oppilaat arvioivat luennot ja niiden järjestelyn, jolloin saataisiin parempia asian kertoja, sekä ilmapiiri jossa vallitsee avoin keskustelu ilmapiiri.
”…riittävän _isoteerinen_ aihepiiri, joka houkuttelee _luonnoille_ vain kourallisen opiskelijoita”
Jokin oikeinkirjoituksen verkkokurssi voisi olla nyt professori Virénille paikallaan. Tai sitten voi ulkoistaa ja ostaa oikolukupalvelua vaikka minulta.
Hienoa Petra. Ilahduttavaa huomata. että kirjoituksen sisältöä älykkäästi kommentoidaan.
Luokkakoot voivat olla isoja silloin kun oppilaat ovat riittävän kypsiä ottamaan vastuuta itsestään ja omasta opiskelustaan. Peruskoulun alimmilla luokilla näin ei todennäköisesti ole, vaan liian isossa ryhmässä muutamakin hankalampi ja huonosti opetukseen keskittyvä oppilas saattaa tärvellä muidenkin oppimista ja pahimmassa tapauksessa stressata opettajan sairaslomalle. Pienemmät ryhmäkoot mahdollistavat enemmän kontaktia yksittäisen oppilaan ja opettajan välillä.
Juttu käsittelee lähinnä yliopisto-opintoja, mutta kyllä homma ihmetyttää jo ala-asteella. Tyttäreni on opiskellut englantia nyt viisi vuotta, eikä puhu sitä ollenkaan. Miksi? Jos olisi pätevää opetusta (valtaosin puhumista, esim. suggestopedinen menetelmä), niin vieraan kielen oppisi muutamassa kuukaudessa. Miksei sitä tehdä niin? Keksin ainoastaan sen syyn, että nykyinen malli, jossa on 1-2 tuntia viikossa ja nekin pääosin kirjallisia harjoituksia, sopii hyvin opettajille. Viikossa opitut asiat kerkeää unohtamaan ja homman voi aloittaa alusta. Samaa jatketaan parhaimmillaan (=pahimmillaan) 12 vuotta, kunnes saadaan valkolakki päähän, eikä osata puhua englantia vieläkään. Opettajille on turvattu työpaikka taattu kun teho on huono…
Peruskoulun kieltenopettajana (opetan sekä ala- että yläkoulussa) voin todeta, että luokkaopetuksesta suurin osa on suullista harjoittelua opetussuunnitelman mukaisesti. Kirjallinen harjoittelu hoituu pääasiassa kotona. Ainakin minun oppilaani osaavat myös puhua, jota arvioin tunneilla ja suullisilla kokeilla.
Ja lisäyksenä Maikan kommenttiin vielä se, että opiskelijoiden ja oppilaiden englanninkielen taidot ovat kyllä jatkuvasti parempia ja parempia – lukiotasolla alkaa olla ongelmia, kun on paljon opiskelijoita, joiden taidot ovat korkeammalla kuin mihin lukio pystyy vastaamaan (henkilökohtaisesti kyllä kiittäisin tästä internettiä, elokuvia ja muita, kuin opetuksen radikaalia paranemista). Lisäksi jos 1-2 (todellisuudessa 2-3) tuntia viikossa ei riitä englanninopetusta, niin paljonko sitä pitäisi olla? Meinaan on noita muita aineitakin, joita pitäisi opetella. En yhtään epäile, etteikö kielen ehkä voisikin saada jonkinlaiselle toiminnalliselle tasolle, jos sitä opetettaisi kuusi tuntia päivässä neljä kuukautta putkeen. Se vain ei ole kovin käytännöllistä. Ja mitä tulee vielä kirjallisiin harjoituksiin, niin kysymys kuuluu, että kumpaa itse käytät enemmän, kirjallista vai suullista kielitaitoa? Molempia kyllä harjoitellaan, ja nykyään suullista on painotettu yhä enemmän, mutta kyllä valtaosa suomalaisen englanninkielisestä kommunikaatiosta tapahtuu kirjallisesti, yleensä lukemalla.
Lukiossa pitäisi tosiaan ehtiä opiskella muitakin aineita kuin kieliä.
Mutta kun pakollisina ylioppilastutkintoon kuuluvat äidinkielen koe, toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe ja matematiikan TAI reaali¬aineen koe, ei yleissivistäville aineille juuri jää sijaa.
Silti kansan kielitaito kapenee. Kärki toki on terävä, etenkin jos oppilas on oppinut (vieraan) kielen jo ennen kouluikää kotonaan tai viimeistään vaihto-oppilaana ulkomailla.
Itse olen huolissani omassa yliopistossamme annetun maisteritason opetuksen tasosta. Suurinta osaa professoreista ja lehtoreista ei opettaminen kiinnosta ja se näkyy kurssien tasossa, kun luennolle saapuu paikalle täysin valmistautumaton opettaja, joka vetää väsyneesti pahimmillaan kymmenen vuoden takaiset kalvonsa. Usean professorin kohdalla ei edes tuohon 70h kontaktiopetusmäärään päästä, mutta kursseille joudutaan palkkaamaan laitoksen ulkopuolista henkilökuntaa paikkaamaan ”vajetta” opetushenkilökunnassa.
[Sampo] Terho ilmoitti, ettei hallituksella ”ole mitään erityistä syytä, että juuri kouluista halutaan leikata paljon”. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111514-riita-repesi-tvssa-uskomatonta
Siihen K. Akkanen kommentoi: ”…lukekaa Turun yliopiston taloustieteen professorin Matti Virénin haastattelu (TS 7.9-15)! ”Repikää” siitä!”
Hallitus leikkaa julkisuudessa, mutta pilkottaako taustalla kaappi-keynesiläinen? Suunnitellaanhan samaan aikaan 10 miljardin investointeja ilmavoimiin yms.