Väärin sammutettu!

Suomalaista elinkeinoelämää on rassattu puolin ja toisin. Otsikon huudahdus on yleistä tässä rytinässä. Yleensä huudahduksen esittää sarkastisesti se osapuoli, jonka mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Suomen tilannetta tarkasteltaessa ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että meneillään olevaa kriisiä ollaan väärin sammuttamassa. Keskustelu palkoista, työn kustannuksista ja devalvaation peikosta kuitenkin osoittavat kuinka tämä kansakunta on äärimmäisen tehokas ratkaisemaan vääriä ongelmia.

Julkinen keskustelu ei aluksi juurikaan antanut arvoa sopimisen kulttuurille keskusteluissa työn ehdoista, kun hallitus pyysi eri kuppikuntia keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista. Mitään päätöstä ei syntynyt (ei kai ollut tarkoituskaan), joten seuraavaksi hallitus päätti kansanedustajille annetulla v​apaalla mandaatilla ​vähentää kansalaisia koskevaa pakottavaa työlainsäädäntöä. Tämän jälkeen media alkoi myllyttämään syrjäytettyjen AY-­pomojen (voi kurjia ja osattomia) ja opposition viidakkorumpua käyttäen nyt keppihevosena yhtäkkiä aiemmin unohdettua sopimusyhteiskuntaa. On häpeällistä käyttää sairaita lapsia ja vanhuksia perusteluissa ylläpitää hyväosaisten saavutettuja etuja, joiden kustannus niukoista varoista otetaan nimenomaan heikommilta, jotka eivät kykene sitä itse äänekkäästi vaatimaan.

Sopimusyhteiskunta sanana on harhaanjohtava, koska on suuri ero sillä saanko minä sopia asioista sopimuskumppanin kanssa, vai osallistuuko minun ja sopimuskumppanin väliseen sopimukseen tahtomattamme jokin kolmas keskitetty osapuoli? Ehkä kaikkein omituisinta on vielä se, että pakottavana ulkopuolisena osapuolena sopimuksessa toimii rekisteröity yhdistys? Herää kysymys, missä vaiheessa Pyhäjärven Pursiseura ry:lle tuli oikeus päättää minua koskevista asioista yleissitovuuden perusteella ja kuka helvetti sen yleissitovuuden Pyhäjärven Pursiseuran päätöksille on antanut? Missään muussa sivistysvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ei tietääkseni oikeutta pakkovaltaan ole annettu kuin poliisille sisäasioissa. Vaikka niissäkin omat J​immy Hoffansa​ ovat pyrkineet valtaa itsellensä haalimaan.

Suomessa taantumisen ongelmaa ei ole pelkästään väärin sammutettu, vaan on sammutettu myös väärä paloa. Pohjimmiltaan Suomen ongelmat työmarkkinoilla eivät ole taloudellisia (seuraukset ovat), joten prosenttien kanssa pelleilyllä ei todennäköisesti ole mitään suurempaa vaikutusta julkisen talouden tilanteeseen. Suurempi ongelma piilee siinä, että ihmisiltä on viety oikeus päättää omasta elämästään sopimisen muodossa lähes kaikilla elämänsä alueilla, joten mitään uutta verotettavaa ei tässä maassa juurikaan synny. Työmarkkinoiden osalta tämä oikeus sopimiseen annettiin erinäisten pursiseurojen tehtäväksi yli neljäkymmentä vuotta sitten, kun Suomesta tehtiin teollisuuden ehdoilla osa idänkaupan dynaamista oligarkiaa.

Lopuksi vielä niille, jotka kaipaavat devalvaatioita: Yksityisiltä ihmisiltä varastaminen ei pelasta Suomen julkista taloutta. Rahan arvoa alentamalla suojelemme tehotonta ja vanhaa taloutta. Tehokkuus ei kasva tuotantoa lisäämällä, vaan keksimällä miten voimme tuottaa vähemmällä enemmän. Lakikirjasta ei siinä prosessissa ole juurikaan apua.

Väärin sammutettu!