Niin sanottu kohtuuhintainen asuminen, kuten Hitas- ja ARA-tuotanto, on säänneltyä asuntotuotantoa, jolle Helsingin kaupunki luovuttaa tontin alennetulla vuokralla. Alennuksen ja sääntelyn tavoitteena on tietenkin alentaa asumisen kustannuksia. Tämä sosiaalinen asuntotuotanto ei kuitenkaan laske asumiskustannuksia yleisesti. Sen sijaan asumiskustannukset laskevat ainoastaan niillä onnekkailla, jotka ovat voittaneet kaupungin asuntoarpajaisissa. Helsingissä asuntokysyntä on niin kova, että jos näitä Hitas- ja ARA-kohteita ei olisi rakennettu, niiden paikalle olisi rakennettu vapaarahoitteisia asuntoja.
Normaaliolosuhteissakin Hitas- ja ARA-kohteet nostavat niiden ihmisten asumiskustannuksia, jotka eivät voita tuettua asuntoa itselleen. Kun arpajaisissa tarjotaan markkinahintaa edullisempaa asumista, ihmisillä on tapana ottaa enemmän neliöitä kuin silloin, kun he maksavat täyden hinnan. Näin ollen tuetun asumisen ulkopuolelle jääneet jakavat keskenään pienempää neliömäärää, mikä nostaa hintaa.
Nyt rakennussektorin noususuhdanteen aikana on ilmennyt uusia ongelmia sosiaalisen asuntotuotannon kanssa. Helsingissä kaupunki hallitsee suurinta osaa rakentamattomasta maasta ja kaupungin päätökset luovuttaa tontteja rakentamista varten määrittelevät pitkälti uudistuotannon määrän. Helsingin kaupungin tavoite oli luovuttaa tontteja 380 000 neliön rakentamista varten vuoden 2017 aikana. Viimeisimmän tiedon mukaan näyttää siltä että kaupunki on jäämässä kauas tavoitteestaan ja luovutti vain noin 300 000 neliötä.
Uusille asunnoille on Helsingissä tällä hetkellä kova kysyntä ja uudisrakentaminen on ainoa tapa pitää asumiskustannusten nousu kurissa. Miten on mahdollista, että Helsingin kaupunki ei pysty tässä tilanteessa tarjoamaan edes omien tavoitteidensa mukaista määrää tontteja asuntotuotantoon?
ARA-järjestelmä ei pysty tuottamaan asuntoja silloin, kun niitä tarvitaan
Tällä hetkellä vapaarahoitteiset rakennusmarkkinat toimivat aktiivisesti ja rakennusliikkeille tarjotuille tonteille on kovaa kysyntää. Vilkkaana käyvät rakennusmarkkinat ovat myös nostaneet tuotantokustannuksia.
Omakustannusperiaatteella rakennettavien ARA-kohteiden rakentamiskustannuksille on määritelty hintakatto. Kun rakentamisen tuontantokustannukset ovat nousseet kovan vapaarahoitteisen kysynnän vuoksi, rakennusyhtiöt eivät pysty tekemään ARA:n hintakaton mukaisia tarjouksia. Kun ei saada hintakaton mukaisia urakkatarjouksia, rakennustöitä ei voida aloittaa ja tontteja ei voida luovuttaa.
On synkkää, että asuntopulaa helpottamaan tarkoitettujen ARA-kohteiden rakennustöitä ei saada aloitettua asuntomarkkinoiden kysynnän ollessa kovimmillaan. Se myös osoittaa kuinka huonosti ARA-järjestelmä toimii.
Miten asiaa ei tule korjata?
Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä on esitetty ratkaisuksi kaupungin omaa rakennusyhtiötä, joka toteuttaisi kohteet samaan hintaan suhdanteesta riippumatta. Tämä on kuitenkin kuolleena syntynyt ajatus.
Kun kysyntä on kovaa, tuotantokustannukset nousevat siellä missä kapasiteetti on rajallinen. Tämä tarkoittaa käytännössä tehdasvalmisteisia rakennustarvikkeita ja osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi viime vuonna raportoitiin julkisivuelementtien hintojen nousuksi jopa 21 prosenttia. Kun lähialueen elementtejä valmistavat tehtaat käyvät täydellä kapasiteetilla, niitä joudutaan tuomaan kauempaa, mikä nostaa hintaa. Samoin osaavan työvoiman palkat ovat nousseet ripeästi.
Vaikka kaupunki perustaisi oman rakennusyhtiön, se kilpailisi aivan samoista julkisivuelementeistä ja rakennusmestareista kuin yksityisetkin yhtiöt, eikä se pystyisi tekemään ARA-kohteita yhtään sen halvemmalla. Todennäköisesti vain kalliimmalla.
Miten asia tulisi korjata?
Paras tapa korjata asia olisi luopua kokonaan ARA-järjestelmästä ja käyttää enemmän asumistukea. Asumistuki on nimittäin läpinäkyvämpi, yhdenvertaisempi, joustavampi ja tarkemmin pienituloisille kohdennettu keino tukea ihmisiä, jotka painivat korkeiden asumiskustannusten kanssa.
Varsinkin nykyisen kaltaisen rakennussektorin noususuhdanteen aikana pitäisi varmistaa, että tavoitteiden mukaisiin tontinluovutusmääriin päästään. Asuntotarjonnan rajoittaminen itse kehitetyn sääntelyn kankeuden vuoksi asuntokysynnän ollessa kovaa, vahingoittaa kaikista eniten juuri pienituloisia.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Mikko Kiesiläinen
Mikko Kiesiläinen is an economist at EK – Confederation of Finnish Industries. He has previously worked as the Director of HYY Group and as a consultant for McKinsey. He has a Master's degree from the London School of Economics, and a Bachelor's degree from the University of York. Mikko was the CEO of Libera Foundation in 2018-2019.
8 kommenttia artikkeliin Helsingin tuettu asuminen jarruttaa rakentamista
Espoon ongelma on erittäin hidas kaavoitus hyvälläkin sijainnilla olevalla alueella menee helposti 20-30 vuotta ennen kuin rakennuslupia tippuu.
Voi olla että asumistuki on suhteellisesti parempi tukimuoto kuin ARA, mutta se on silti haitallisimmasta päästä tukia nostaen myös omasta puolestaan asuntojen hintoja. Jos välttämättä halutaan tukea lisää rahallisesti köyhiä tai vaikka saman verran, kannattaa se tehdä antamalla näille suoraan rahaa. Näin monet valitsisivat pienemmän ja halvemman asunnon tai muuttaisivat vanhemmilleen tai kimppa-asuntoon vapauttaen näin asuntoja ja neliöitä laskien samalla hintaa yleisesti.
Kannatetaan! Käteisen antaminen olisi järkevämpää. Myös vähävaraisen ihmisen antamia markkinasignaaleja pitää arvostaa ja hyödyntää. Eli ARAn lisäksi asumistuki kuuseen. Paukut (paremman perustulon puutteessa) toimeentulotukeen.
Käteisen antaminen Aina huono valinta.Raha menee heti muuhun kuin asumiseen.
Isoissa ARA yhtiöissä vielä tasataan pääomakulut, käytännössä Kontulassa asuva mummo maksaa kalliilla alueella asuvan perheen asumiskuluista merkittävän osan. Hyvällä aluella halpakin tontti on kallis verrattuna lähiöiden hintoihin, lisäksi korkeatasoisilla uusilla aluella kaavamääräykset ja olosuhteen nostavat asumiskuluja merkittävästi. Totta on että ARA:sta ei nyt saa hintapäätöksiä, on kuitenkin huomioitava että matalasuhdanteessakin pihakannen alaiset autopaikat meren pinnan tasoon rakennettuna ovat tolkuttoman kalliita ja tämä kulu valuu vuokriin.
Lisäksi ARA ja Hitas tonteissa kaupunki menettää myyntituloja, tämä menetys kompensoidaan veroilla tasapuolisesti kaikilta kaupunkilaisilta ja lisäksi kerätää piilotukea ARA asuntoja omistavien yhtiöiden muilta asukkailta pääomakulujen tasauksella.
Pahimmassa tapauksessa asukkaat ovat vielä asuntojensa vankeja, hyvällä paikalla olevan asunnon tilalle ei saa vastaavaa, näin ollen työpaikan tulisi löytyä riittävän läheltä nykyistä asuntoa. Hoiva-alan ja kaupan työpaikat ovat usein vuorotyötä, joten julkisilla liikkuminen edellyttää luontevia kulkuyhteyksiä.
Ehkä nyt sittenkin olisi fiksumpaa valtion antaa 100% korkovähennys omistusasunnoille niin lähes kaikilla olisi varaa ostaa oman asunto.Yksilön ja yritysten vastuu pitää hoitaa suoraan verovähennyksillä silloin jää turha byråkratia pois kaiken maailman tuista ja anomuksista.
”Helsingissä asuntokysyntä on niin kova, että jos näitä Hitas- ja ARA-kohteita ei olisi rakennettu, niiden paikalle olisi rakennettu vapaarahoitteisia asuntoja.”
Tämä väite on erityisen epäuskottava lähiövyöhykkeellä, missä on toisinaan vaikea saada uusia omistusasuntoja kaupaksi.
”Kun arpajaisissa tarjotaan markkinahintaa edullisempaa asumista, ihmisillä on tapana ottaa enemmän neliöitä kuin silloin, kun he maksavat täyden hinnan. Näin ollen tuetun asumisen ulkopuolelle jääneet jakavat keskenään pienempää neliömäärää, mikä nostaa hintaa.”
Tämä mekanismi on kuviteltavissa, mutta onko sen suuruusluokka mitenkään merkittävä?