Venäjään kohdistetut talouspakotteet ovat ennennäkemättömän rankkoja mutta YK:n turvallisuusneuvoston halvaannuttua ne ovat kansainvälis-oikeudellisesti perusteltuja. Tavoitteena on rauhanomaisin keinoin romuttaa samanaikaisesti sekä Venäjän kyky käydä laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa että hallinnon suosio kotirintamalla. Pakotteiden teho perustuu aivan uusien keinojen käyttöön, koskien muun muassa Venäjän keskuspankin valuuttavarantoja ulkomailla. Ne tuntuvatkin jättäneen Venäjän hallinnon neuvottomaksi.
Pakotteet kansainvälisessä oikeudessa
Kansainvälisen rauhan ylläpito on pääasiallisesti YK:n turvallisuusneuvoston vastuulla, jolla on myös YK:n peruskirjan artikla 41:n perusteella päävastuu talouspakotteiden määräämisessä.
Jos kyse on laittomasta hyökkäyssodasta, turvallisuusneuvoston asettamat talouspakotteet eivät ole ainoastaan kansainvälisen oikeuden mukaisia vaan jopa sen vaatimia.
Tunnettu ongelma on kuitenkin se, että turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenmaalla on veto-oikeus päätöksiin. Venäjä on jälleen estänyt Ukrainan sotaa koskevan turvallisuusneuvoston päätöslauselmaehdotuksen käsittelyn. Vuonna 2015 se taas esti kansainvälisen rikostutkinnan MH17-lennon alasampumisesta.
Veto-oikeuden vuoksi turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt täyttämään tehtäväänsä maailmanrauhan ylläpitäjänä. Tämän vuoksi paljon yleisempiä pakotteita ovat ilman turvallisuusneuvoston valtuutusta asetetut, niin sanotut yksipuoliset pakotteet.
Tämänkaltaisia pakotteita on kritisoitu. Ne ovat yksipuolisia toimia, joilla pyritään sekaantumaan kohdevaltion sisäisiin asioihin tai saada sitä muuttamaan toimintaansa.
Yksipuoliset pakotteet ovat kuitenkin entisestään yleistymässä. Niiden logiikka on kiistaton – turvallisuusneuvoston halvaantuessa kerta toisensa jälkeen jonkin jäsenmaan veto-oikeuteen, ei muita realistisia vaihtoehtoja jää pöydälle.
Venäjän sotatoimet Ukrainassa
Venäjän oikeudelliset argumentit Krimin miehitykselle vuonna 2014 olivat heikot, mutta vuoden 2022 hyökkäykselle ne ovat täysin olemattomat. Sotapuheessaan torstaina 24.2 Putin perusteli hyökkäystään Ukrainan Venäjään kohdistamalla uhalla, Ukrainan suorittamalla “kansanmurhalla”, maan johdon “uusnatsiudella” sekä sillä, että ukrainalaiset ovat todellisuudessa venäläisiä.
Ukrainan uhasta tai kansanmurhasta ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Kumpikaan ei itsessään oikeuttaisi Venäjää toimimaan yksipuolisesti, vaan maalla olisi ensisijainen velvollisuus kutsua turvallisuusneuvosto selvittämään asiaa. Ukrainan johdon poliittinen suuntautuminen on maan sisäinen asia, mikä ei kuulu Venäjälle. Presidentti Zelenskyi ja hänen puolueensa ovat muutenkin lähinnä korruption vastaiseen taisteluun sekä Itä-Ukrainan tilanteen rauhanomaiseen ratkaisemiseen keskittyneitä sentristejä, jotka saivat valtavan äänisaaliin nimenomaan Ukrainan itäosissa. Viimeinen väite ukrainalaisten venäläisyydestä on yhtä järjetön kuin se on oikeudellisesti merkityksetön.
Valko-Venäjä valitsi puolensa
Konfliktin alusta saakka Valko-Venäjä salli Venäjän armeijan hyökätä kauttaan Ukrainaan, mikä tekee siitä konfliktin osapuolen. Suvereenin valtion täytyy pitää oma alueensa kontrollissa siten, ettei sen kautta voida hyökätä toisiin maihin.
Sunnuntaina 27.2 Valko-Venäjän puolelta myös ammuttiin Iskander-ohjuksia Ukrainaan. Tämä laiton eskalaatio tapahtui rauhanneuvotteluiden aikana ja vastoin Valko-Venäjän johdon nimenomaisia lupauksia ettei näin tehtäisi. Kansainvälis-oikeudellisen vastuun kannalta ei ole merkitystä, ampuivatko ohjuksia venäläiset vai valkovenäläiset joukot. Valko-Venäjä on kiistatta osallistunut hyökkäykseen ja on siitä Venäjän kanssa vastuussa.
Tätä kirjoittaessani Valko-Venäjän sotajoukkoja on Ukrainan parlamentin mukaan nähty Ukrainan puolella rajaa.
Vastaus laittomaan hyökkäyssotaan
Ukrainaan on kohdistunut laiton hyökkäys ja kansainvälinen yhteisö ei voinut olla puuttumatta asiaan. Turvallisuusneuvosto odotetusti halvaantui heti konfliktin alussa Venäjän veto-oikeuteen. Näin ollen vaihtoehdoiksi jäivät lähinnä yksipuoliset talouspakotteet Venäjää vastaan, tai yksipuoliset sotatoimet Venäjää vastaan.
Jälkimmäiseen ei kukaan halua ryhtyä, mutta ensimmäiseen on lähdetty ennennäkemättömällä tarmolla. Venäjän toimintamalli on kuitenkin jyrkentymässä ja jotain toimia – kuten esimerkiksi termobaarisen aseen käyttöä tai siviilikohteisiin tietoisesti iskemistä – voidaan mahdollisesti laskea sotarikoksiksi. Mitä pidempään tilanne kestää ja mitä pahemmaksi se kehittyy, sitä suuremmaksi nousee paine tehdä enemmän Ukrainan auttamiseksi.
Erilaisia talouspakotteita ovat asettaneet tähän mennessä muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Etelä-Korea, Taiwan, Japani, Australia, Uusi-Seelanti, EU, sekä aina ennen puolueettomana pysynyt Sveitsi. Pakotteita on koordinoitu ja niitä on asetettu erissä, tilkiten aikaisempien pakotteiden jättämiä aukkoja. Niillä on muun muassa jäädytetty oligarkkien, ulkoministeri Lavrovin sekä presidentti Putinin varoja ulkomailla, sekä asetettu monipuolisia vientikieltoja koskien muun muassa energia-alaa.
Rahoitusmarkkinoilla taas pakotteilla on suljettu useita venäläispankkeja ulos kansainvälisestä SWIFT-maksujärjestelmästä, sekä estetty Venäjän keskuspankkia käyttämästä suurinta osaa ulkomaisesta valuuttavarannostaan. Nämä toimet ovat osuneet Venäjään raskaasti ja tilanteen odotetaan pahenevan lähipäivinä. Jo pakotteiden ensimmäisenä päivänä rupla on romahtanut ja se on viimeksi ollut alempana vuonna 1998. Tuolloin talouskriisi tuhosi 20-30% venäläisten reaaliansioista, bruttokansantuote putosi noin 5%, ja valtio ajautui maksukyvyttömyyteen.
Valko-Venäjäkin on kohdistettujen sanktioiden kohteena, joiden vaikutus lienee rajattu. Ottaen huomioon Valko-Venäjän kiistaton syyllisyys Ukrainan sodan osapuolena, pidän lännen heikkoa reaktiota ongelmallisena. Tässä kuitenkin varmaan laskelmoidaan, että pakote-eskalaation uhka pitää Valko-Venäjän armeijan poissa Ukrainasta. Jos valkovenäläisiä sotilaita todistetusti havaitaan Ukrainassa, tulee pakotteita lisätä. Lisäksi maa kärsii toki epäsuorasti Venäjälle asetetuista pakotteista.
Pakotteiden tavoitteet
Vastoin yleistä harhaluuloa, talouspakotteilla ei ensisijaisesti pyritä saamaan hyökkääjää keskeyttämään hyökkäyksensä tai perumaan laitonta toimintaansa. Itse asiassa vain kerran – vuoden 1956 Suezin kriisissä – on käynnissä oleva hyökkäys saatu keskeytettyä pelkästään talouspakotteilla.
Pakotteilla pyritään sen sijaan halvauttamaan hyökkääjän kapasiteetti käynnissä olevaan laittomaan toimintaan ja aikaansaada pelotevaikutus tulevaan toimintaan. Esimerkiksi Kiinan kynnys asevoiman käyttöön – tai jopa Venäjän merkittävään taloudelliseen tukemiseen kriisissä – saattaa nousta.
Tämän vuoksi Krimin miehityksen jälkeen määrätyt pakotteet olivat karmea virhe. Pakotteiden vaikutukset olivat verrattain heikot, erilaisten arvioiden mukaan laskien Venäjän bruttokansantuotetta noin 0,2-0,4% verran. Venäjään ei missään vaiheessa kohdistunut todellista painetta neuvotella rauhasta Itä-Ukrainassa tai Krimin miehityksen lopettamisesta.
Kaikista ongelmallisinta on, että ne eivät estäneet nykyistä hyökkäystä. Sanotaan, että kaikki armeijat valmistautuvat edelliseen sotaan ja näin on asia myös talousrintamalla. Venäjä odotti heikkoa länsimaista reaktiota. Se sai kuitenkin vahvan ja yhtenäisen sellaisen.
Nyt asetettujen pakotteiden ei odoteta saavan Venäjää myöntämään tappiotaan Ukrainassa. Niillä pyritään sen sijaan rajoittamaan nopeasti Venäjän kykyä käydä sotaa ja ennaltaehkäistä vastaavaa toimintaa tulevaisuudessa.
Pakotteilla voi kuitenkin olla lisä-ulottuvuus.
Venäläisten ostovoima ei ole vieläkään edes vuoden 2013 tasolla ja talouskasvu on ollut todella heikkoa Krimin miehityksen jälkeen. Putinin suosio on vastaavasti ollut vuodesta 2014 tasaisessa laskussa. Valko-Venäjältä ei ole saatavilla luotettavia mielipidemittauksia presidentin suosiosta, mutta sadat tuhannet mielenosoittajat Minskin kaduilla kesällä 2020 kertovat siitä enemmän kuin mikään gallup ikinä voisi.
Mikäli Venäjän talous romahtaa vuoden 1998 tapaan, ei maan hallinto kykene käymään sotaa Ukrainassa vaan joutuu perääntymään puolustamaan omaa asemaansa kotona – ja todennäköisesti myös vasallinsa valtaa Minskissä.
Tarpeeksi voimakkaat pakotteet saattavat hyvinkin pysäyttää Putinin hyökkäyksen ja todennäköisesti kaataa Lukašenkan Valko-Venäjällä.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
5 kommenttia artikkeliin Turvallisuusneuvosto välttelee vastuuta – Putin pysäytetään pakotteilla
Kerrataanpa nyt mitä tiedetään. Putin osoittelee toisella aseellaan NATOa ja Amerikkaa kohti pitääkseen heidät aloillaan, ja toisella aseellaan hän ampuu ukrainalset ja heidän maansa murskaksi.
Ainoa mitä länsimaat siis voivat tässä tehdä, on tukea ukrainalaisia toimittamalla varusteita ja vastaanottamalla pakolaisia. Niin, ja sitten tietysti ennennäkemättömät sanktiot vielä. Ne ovat kovia ja tuntuvat jo nyt, mutta jotta Venäjä saataisiin kunnolla polvilleen ja pian, se vaatisi täyttä kauppasaartoa johon myös Kiina saataisiin mukaan. Öljyn ja maakaasuun ostamisen pitäisi loppua välittömästi kuin seinään Venäjältä. Näillä toimilla olisi todellakin rankka vaikutus.
Me jotka olemme ainakin toistaiseksi varsinaiselta sodalta suojassa, saamme luvan pitää mielessä joka hetki, että ukrainalaiset siellä taistelevat yksin, numeroilla ylivoimaista vihollista vastaan. Se että pakotteet heijastavat jossain määrin omaankin elämäämme, on lopulta pieni hinta siitä ettei Hamina, Kotka ja Helsinki näytä samoilta jonakin päivänä kun Hresov, Harkova ja Mariupol näyttävät tänään. Pakotteet ovat myös vähintä mitä voimme ukrainalaisten hyväksi tehdä. Mutta niitä pitää koventaa ja laajentaa pian.
Länsimaat ovat osoittaneet suurta yksimielisyyttä vastatoimissaan Venäjän aggressioille Ukrainassa. Tšetšenian, Transnistrian, Abhasian, Etelä-Ossetian, Krimin ja Donbasin jälkeen heristettiin vain toruvasti sormea Putinille.
Kiina tuskin liittyy pakoterintamaan. Tiibetin, Hongkongin ja Uiguuri-alueen jälkeen Xin putinoituu Taiwaniin. Pakotteet purevat muutenkin liian hitaasti. Mikä on lännen vastaus, jos Putinin Venäjä päättää murskata kaupungit kortteli kerrallaan kuin Groznyissa aikanaan.
Aika pysäyttää lopulta Putinin, mutta miten pitkälle hän ehtii ennen sitä?
Putinin todennäköisin pysäyttäjä löytyy hänen oman valtaklikkinsä piiristä. Siellä on useita henkilöitä joilla on paljonkin menetettävää eivätkä he ole valmiita uhraamaan kaikkea yhden henkilön geopoliittisten päähänpinttymien takia. Kaikki mahdollinen on kaatumassa Venäjällä, talous tuhoutuu, kansa kuohuu, sotaretki Ukrainassa on jo käytännössä hävitty vaikka Venäjä tuhoaisi viimeisenkin leikkimökin siellä. Kaikki tämä kaaos ei voi olla repimättä Venäjän poliittisen hallinnon ja asevoimien johdon sisäistä tasapainoa.
Suomessa poliitikot ovat nyt joutuneet kohtaamaan aikaisempien vuosien vastuunpakoilun ja itsepetoksen seuraukset. Puheistaan huolimatta jokainen heistä haluaisi että olisimme hakeneet ja päässeet jo ajat sitten NATOn jäseneksi. Nyt ollaan sitten totaalisen kusisessa paikassa jossa meidän pitäisi pikaisesti ajaa Suomea NATOon, mutta kun on se riski että Venäjä lyö kiilan väliin aiheuttamalla jonkunlaisen konfliktin Suomen kanssa. Siksi päättäjämme pyörittelevät NATO-kysymystä yhä vaan samalla tavalla epämääräisesti ja kryptisesti kuin aiemminkin, ilman että sen eteen oikeasti tehdään yhtään mitään. Tämä vahingoittaa Suomea ilmankin että Venäjä alkaisi laukaista tykkejään tähän suuntaan. Kansainvälinen investointi saattaa sakata kun huomataan että Suomi on täysin turvaton maa maailman vaarallisimman valtion rajanaapurina. EU.n yhteinen puollustuspolitiikka ja tiivis NATO-kumppanuus ovat lopulta yhdentekeviä termejä jotka tosipaikassa jättää Suomen yksin ylivoimaisen sotakoneen murjottavaksi.
Muutto johonkin NATO-maahan Suomesta saattaa nyt etenkin hiipiä yhä useamman suomalaisen mieleen. Etenkin perheiden jotka eivät halua että heidän lapsensa ammutaan ohjuksella kappaleiksi päiväkodin pihalla.
Suomen kansa tukee selvällä enemmistöllä Suomen NATOon liittymistä, niinikään NATOn puolelta annetaan ymmärtää että maamme on enemmän kun tervetullut puollustusliiton jäseneksi. Heikoin lenkki saattaa tässä yhtälössä olla Suomen päättäjät jotka selvästi epäröivät ja arkailevat keksimällä kaikenlaisia syitä siirtää päätöksen tekoa. Halutaan lisää selvityksiä ja keskustelua. Suomi on tehnyt NATOn kanssa läheistä yhteistyötä jo hyvin kauan, kyseisen organisaation kaikki periaatteet ja rakenteet ovat Suomelle hyvin selvillä. Mitä siis vielä pitäisi selvittää?
NATO-hakemuksen käsittely eri jäsenmaiden kesken tulee mahdollisesti kestämään, joten hakemuksen jättämisen kanssa viivyttely on siinäkin mielessä Suomen kannalta hyvin kyseenalaista ellei suorastaan vaarallista.
Nyt päättäjiltämme vaaditaan vastuuta ja rohkeutta tehdä suuria ja tärkeitä päätöksiä joiden kautta turvataan maamme tulevaisuus. Moskovan uhkausten edessä ei saa nyt säikähtää.
Ei saa myöskään pettää itseään ja tätä kansaa harhakuvitelmilla mahdollisuudesta palata vielä jonkunlaisiin kahdenvälisiin suhteisiin ja yhteisymmärryksiin Venäjän kanssa jonka kirjoissa Suomi on lännen sanktiorintamassa ja toimittamassa aseita ukrainalaisille. Venäjä näkee Suomen jo nyt vihollisena, NATO-jäsenyys ei tuo suurta muutosta siihen tässäkään suhteessa.
Sen piti olla pikainen sisään pääsy, kaikki toivottivat Suomen ja Ruotsin lämpimästi tervetulleiksi NATOon ja maiden hakemusten käsittelyn odotettiin kestävän parhaimmillaan vain joitakin viikkoja.
Totuus iski kovaa ennenkuin Suomi ja Ruotsi olivat edes hakemuksiaan Brysseliin lähettäneet. Turkki jonka uskottiin tukevan Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyksiä, käänsi presidentti Erdoganin johdolla kelkkansa välittömästi ja asettui tiukasti poikkiteloin. Syyksi Erdogan kertoi näkemyksensä siitä kuinka Suomi ja erityisesti Ruotsi ovat terroristien turvapaikkoja. Taustalla haiskahtaa kyllä muutakin, nimittäin Erdoganin ja Putinin hyvät ja läheiset suhteet mikä on jo aikaisemmin saanut epäilemään että Turkki olisi jonkunlainen Venäjän Troijan hevonen NATOn sisällä. Samaa on epäilty myös Unkarin kohdalla.
On todennäköistä että NATOn ”isot pojat” tekevät Turkille harvinaisen selväksi sen ettei NATO aio missään nimessä menettää tilaisuuttaan saada koko pohjoismaiden ja Itämeren alueesta Pohjois atlanttisen puollustusliiton hallinnoima alue joka moninkertaistaa NATOn voiman ja alueellisen turvallisuuden. Turkin ei hevin anneta ”ryssiä” tätä.
Todennäköistä kuitenkin on ettei Suomen ja Ruotsin sisäänpääsystä tule mitään läpihuutojuttua vaan mutkikas ja pitkä prosessi. Omituista sinänsä ettei muka tällaista olisi jo ollut epäiltävissä.