Helsingin tuettu asuminen jarruttaa rakentamista

Niin sanottu kohtuuhintainen asuminen, kuten Hitas- ja ARA-tuotanto, on säänneltyä asuntotuotantoa, jolle Helsingin kaupunki luovuttaa tontin alennetulla vuokralla. Alennuksen ja sääntelyn tavoitteena on tietenkin alentaa asumisen kustannuksia. Tämä sosiaalinen asuntotuotanto ei kuitenkaan laske asumiskustannuksia yleisesti. Sen sijaan asumiskustannukset laskevat ainoastaan niillä onnekkailla, jotka ovat voittaneet kaupungin asuntoarpajaisissa. Helsingissä asuntokysyntä on niin kova, että jos näitä Hitas- ja ARA-kohteita ei olisi rakennettu, niiden paikalle olisi rakennettu vapaarahoitteisia asuntoja.

Normaaliolosuhteissakin Hitas- ja ARA-kohteet nostavat niiden ihmisten asumiskustannuksia, jotka eivät voita tuettua asuntoa itselleen. Kun arpajaisissa tarjotaan markkinahintaa edullisempaa asumista, ihmisillä on tapana ottaa enemmän neliöitä kuin silloin, kun he maksavat täyden hinnan. Näin ollen tuetun asumisen ulkopuolelle jääneet jakavat keskenään pienempää neliömäärää, mikä nostaa hintaa.

Nyt rakennussektorin noususuhdanteen aikana on ilmennyt uusia ongelmia sosiaalisen asuntotuotannon kanssa. Helsingissä kaupunki hallitsee suurinta osaa rakentamattomasta maasta ja kaupungin päätökset luovuttaa tontteja rakentamista varten määrittelevät pitkälti uudistuotannon määrän. Helsingin kaupungin tavoite oli luovuttaa tontteja 380 000 neliön rakentamista varten vuoden 2017 aikana. Viimeisimmän tiedon mukaan näyttää siltä että kaupunki on jäämässä kauas tavoitteestaan ja luovutti vain noin 300 000 neliötä.

Uusille asunnoille on Helsingissä tällä hetkellä kova kysyntä ja uudisrakentaminen on ainoa tapa pitää asumiskustannusten nousu kurissa. Miten on mahdollista, että Helsingin kaupunki ei pysty tässä tilanteessa tarjoamaan edes omien tavoitteidensa mukaista määrää tontteja asuntotuotantoon?

ARA-järjestelmä ei pysty tuottamaan asuntoja silloin, kun niitä tarvitaan

Tällä hetkellä vapaarahoitteiset rakennusmarkkinat toimivat aktiivisesti ja rakennusliikkeille tarjotuille tonteille on kovaa kysyntää. Vilkkaana käyvät rakennusmarkkinat ovat myös nostaneet tuotantokustannuksia.

Omakustannusperiaatteella rakennettavien ARA-kohteiden rakentamiskustannuksille on määritelty hintakatto. Kun rakentamisen tuontantokustannukset ovat nousseet kovan vapaarahoitteisen kysynnän vuoksi, rakennusyhtiöt eivät pysty tekemään ARA:n hintakaton mukaisia tarjouksia. Kun ei saada hintakaton mukaisia urakkatarjouksia, rakennustöitä ei voida aloittaa ja tontteja ei voida luovuttaa.

On synkkää, että asuntopulaa helpottamaan tarkoitettujen ARA-kohteiden rakennustöitä ei saada aloitettua asuntomarkkinoiden kysynnän ollessa kovimmillaan. Se myös osoittaa kuinka huonosti ARA-järjestelmä toimii.

Miten asiaa ei tule korjata?

Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä on esitetty ratkaisuksi kaupungin omaa rakennusyhtiötä, joka toteuttaisi kohteet samaan hintaan suhdanteesta riippumatta. Tämä on kuitenkin kuolleena syntynyt ajatus.

Kun kysyntä on kovaa, tuotantokustannukset nousevat siellä missä kapasiteetti on rajallinen. Tämä tarkoittaa käytännössä tehdasvalmisteisia rakennustarvikkeita ja osaavaa työvoimaa. Esimerkiksi viime vuonna raportoitiin julkisivuelementtien hintojen nousuksi jopa 21 prosenttia. Kun lähialueen elementtejä valmistavat tehtaat käyvät täydellä kapasiteetilla, niitä joudutaan tuomaan kauempaa, mikä nostaa hintaa. Samoin osaavan työvoiman palkat ovat nousseet ripeästi.

Vaikka kaupunki perustaisi oman rakennusyhtiön, se kilpailisi aivan samoista julkisivuelementeistä ja rakennusmestareista kuin yksityisetkin yhtiöt, eikä se pystyisi tekemään ARA-kohteita yhtään sen halvemmalla. Todennäköisesti vain kalliimmalla.

Miten asia tulisi korjata?

Paras tapa korjata asia olisi luopua kokonaan ARA-järjestelmästä ja käyttää enemmän asumistukea. Asumistuki on nimittäin läpinäkyvämpi, yhdenvertaisempi, joustavampi ja tarkemmin pienituloisille kohdennettu keino tukea ihmisiä, jotka painivat korkeiden asumiskustannusten kanssa.

Varsinkin nykyisen kaltaisen rakennussektorin noususuhdanteen aikana pitäisi varmistaa, että tavoitteiden mukaisiin tontinluovutusmääriin päästään. Asuntotarjonnan rajoittaminen itse kehitetyn sääntelyn kankeuden vuoksi asuntokysynnän ollessa kovaa, vahingoittaa kaikista eniten juuri pienituloisia.