Kuinka Puumalan kunta pelasti taloutensa? – Vinkkejä kuntapäättäjille

YLE kertoi viime syksynä tarinan Puumalasta, joka aikoinaan oli Suomen ensimmäisiä kriisikuntia. Vielä vuonna 2010 kunnassa oli koko maan korkein tuloveroprosentti, tuolloin 21,0. Tälle vuodelle veroprosenttia laskettiin kolmannen kerran, nyt 19,5 %:iin, joka on Suomessa jo matalimmasta päästä. Vuosikate on vuodesta 2013 lähtien ollut Suomen kuntien top 20:ssä asukasta kohden tarkasteltuna. Tarina ei ole aivan tavanomainen Suomessa.

Puumalan hyvä taloudellinen tilanne on monen asian summa. Ensinnäkin veropohja on kehittynyt suotuisasti ja tämän lisäksi kunta on hyötynyt valtionosuuslainsäädäntöön tehdyistä muutoksista. Mutta myös menot ovat kehittyneet suotuisasti. Mistä se on johtunut?

On syytä korostaa, ettei yksittäisiä toimia voi välttämättä kopioida kunnasta toiseen. Siksi mitään hopealuotia ei ole olemassa, mutta pitkäjänteinen työ kyllä yleensä palkitaan. Tässä muutama vinkki, jotka olen Puumalan kunnanjohtajana oppinut:

Talouden kehitys on maraton, ei yhden vuoden pikajuoksu

Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan 221 kunnalla asukasluku väheni vuosien 2009 ja 2018 välisenä aikana. Kuitenkin vain 31:llä kunnalla toimintakate (=nettomenot ennen verotuloja, valtionosuuksia ja rahoitustuottoja/-kuluja) oli reaalisesti parantunut tänä ajanjaksona. Eikö kuulostakin kovin erikoiselta? Toki asukkaiden palvelutarpeet voivat ikääntyessä kasvaa, mutta on myös muistettava, että esim. perusopetuksessa oppilasmäärät ovat pienentyneet.

Olennaista on asenne: jos ajattelee, että menojen vähentäminen ja toimintojen järkeistäminen kuuluu vain tasapainottamisohjelman yhteyteen, niin niitä saa kyllä laatia tasaisin väliajoin. Parhaiten pärjää se, joka osaa tehdä järkeviä ratkaisuja silloinkin kun ei ole pakko ja menee hyvin.

Menokasvu ei ole luonnonlaki.

Menojen kasvamiselle löytyy kyllä syynsä, joko paremmat tai huonommat. Päättäjien tehtävä on osata arvioida tarvetta. Pahinta on jos ei edes tiedetä, että minkä vuoksi menot ovat kasvaneet.

Helsingin kaupungilla oli aikoinaan tuottavuustavoite, joka perustui siihen, että menot kasvavat suhteellisesti vähemmän kuin asukasluku. Oli mallista mitä mieltä vaan, niin Helsingin talous on tällä hetkellä erittäin vahva, mikä mahdollistaa vahvan investointitason, maksuttomat terveyskeskuskäynnit ja muutenkin hyvän palvelutason.

Ei ole kunnan rahoja, on vain veronmaksajien rahoja

Pitkäaikainen ruotsalainen demariministeri Gustav Möller totesi aikoinaan:

”Jokainen huonosti käytetty verokruunu on varastamista kansalta”

Kunnat saavat kunnallisverotuloja keskimäärin noin 3500 euroa asukasta kohden. Tällä kaavalla voi suhteuttaa aina kaikki menot: jos kunta käyttää johonkin asiaan 350 000 euroa, tarvitaan keskimäärin 100 kuntalaisen verotulot maksamaan hankinta. Näin ajateltuna kustannukset saavat paljon paremmat mittasuhteet. Aika monen meistä on helpompi ymmärtää ero 10 euron ja 100 euron välillä kuin 200 000 euron ja 300 000 euron välillä.

Olennaista on rahankäytön tuottavuus ja vaikuttavuus: tehdäänkö asioita järkevästi, ja ennen kaikkea tehdäänkö oikeita asioita. Jokainen muutostilanne kannattaa miettiä mahdollisuutena parantaa omaa juoksua.

Valtuusto ei päätä talouden kehittymisestä

Mutta se luo edellytykset glorialle – ja katastrofille. Nokia ilmoitti viime lokakuussa, että sen liikevoitto pienenee selvästi aiemmin ilmoitetusta. Oliko yhtiökokous tehnyt vääriä valintoja? Tuskin.

Yhtiökokouksen tärkein tehtävä on valita yhtiölle riittävän osaava hallitus, joka puolestaan valitsee yhtiölle mahdollisimman hyvän toimivan johdon ja sparraa sitä sekä päättää isoista linjoista. Kuntien osalta elää kuitenkin vahvana illuusio siitä, että niiden taloudellinen pärjääminen ratkaistaan valtuustosalissa. Todellisuudessa valtuusto tosiasiassa päättää hyvin rajatusta määrästä kustannuksista.

Valtuustolla on suurin vastuu ohjata kuntaansa oikealle tielle ja pysymään sillä. Päättäjien tulee puolestaan tarjota viranhaltijoille riittävä selkänoja, tai päättää olla tarjoamatta.

Menot eivät tipu taivaasta

Jokaisen kunnan jokainen kulutettu euro johtaa juurensa yksittäiseen palkkakuittiin, sopimukseen, lakiin tai ostolaskuun. On varsin yleistä, että ihmiset ajattelevat esimerkiksi sote-kulujen olevan lakisääteisiä ja menoja perustellaan ajatuksella ”ihmiset on hoidettava, menoille ei voi mitään”.

Toinen yleinen ajatus on, että menoja voi vähentää vain heikentämällä palveluja tai vähentämällä toimipisteitä. Yhdelläkään yrityksellä ei olisi tällaiseen johtamiseen varaa. Sen sijaan parhaiten menestyvät yritykset pystyvät sopeuttamaan menojaan liikevaihdon siitä kärsimättä.

Tiedä, tai ainakin tiedä joku joka tietää

Kunnan talouden johtaminen ei voi toimia ilman riittävää tietoa. Jos olet päättäjä, vaadi perusteellista, laadukasta ja säännöllistä (mieluiten vielä automatisoitua) talousraportointia. Jos et sellaista pyynnöstä huolimatta saa, niin en suosittele olemaan kovin luottavainen siihen, että kunnan talouttakaan voidaan johtaa menestyksekkäästi.

Älä tyydy vaihtoehdottomuuteen

Vaihtoehdottomuuden tarjoaminen on helpoin tie: saatetaan sanoa, että jokin ratkaisu on pakko tehdä. Vaadi aina päätöksenteon tueksi riittävät ja realistiset vaikutusarvioinnit ja vaihtoehdot.

Asiantuntijatkaan eivät ole aina oikeassa

Hans Roslingin kirjoittamassa kirjassa Faktojen maailma on hyvä esimerkki tästä. Rosling on teettänyt 12 000 ihmiselle 14 eri maassa kyselyn, jossa on 12 kysymystä ja jokaisessa kysymyksessä kolme vaihtoehtoa. Kysymykset koskettavat maailman tilaa ja kehitystä. Arvaamalla jonkin vaihtoehdon valitseva simpanssi vastaisi siis keskimäärin 4 kysymykseen oikein.

12 000 ihmisestä yksikään ei ole osannut vastata kaikkia kysymyksiä oikein. Yksi henkilö tiesi vastauksen 11 kysymykseen. 80 % vastaajista vastasi huonommin kuin simpanssi teoriassa vastaisi. Kysely tehtiin myös 64:lle Nobel-palkitulle. Heistä 8 % tiesi oikean vastauksen, kun kysyttiin rokotettujen lasten osuutta ja vaihtoehtoja oli siis kolme.

Kuuntele asiantuntijoita, mutta muista, että heilläkin on vahvuutensa ja heikkoutensa. Suureen osaan akateemisista loppututkinnoista ei sisälly lainkaan talouden opintoja.

Älä rakastu rakenteisiin, äläkä niiden muuttamiseenkaan

Seiniin, toimintatapoihin, virkoihin tai statussymboleihin ei kannata rakastua, vaan aina kannattaa miettiä kunnan perustarkoitusta: asukkaiden hyvinvointia ja alueen elinvoimaa.

Toisaalta kannattaa myös muistaa suhteuttaa hyödyt, haitat, riskit ja mahdollisuudet toisiinsa. Vähäisen hyödyn takia ei kannata ottaa isoa riskiä. Toisaalta pientä riskiä ei kannata pelätä, jos hyötyjä on odotettavissa. Ja aina kannattaa pysähtyä miettimään, että kannattaisiko kuitenkin tehdä asiat jotenkin toisin kuin on ajateltu.

Investointi ei yleensä ole investointi

Yksi ehkä suurin rakenteellinen ongelma kuntataloudessa on hieman yli 20 vuotta käytössä ollut tapa jakaa tiukasti menot käyttötalouteen ja investointeihin. Suurin ongelma on tässä pitkälti henkinen: monet kuntapäättäjät mieltävät, että investointien tekeminen on tärkeää ja lähtökohtaisesti positiivinen asia.

Ajatusmalli johtunee siitä, että mielikuvissa sekoittuvat yritysten investoinnit ja kuntien ”investoinnit”. Ensin mainitulla tarkoitetaan, sanakirjankin mukaan, kertaluonteista menoa, joka tuo yritykselle tuottoja pidemmällä aikavälillä. Investoinnin tarkoituksena on siis kasvattaa yrityksen liiketulosta.

Jostain syystä samaa sanaa ”investointi” on ryhdytty hyödyntämään myös kuntataloudessa, jolloin investoinnilla tarkoitetaan kertaluonteista menoa, joka kirjataan poistoina kuluksi useampana vuotena. Toisin sanoen sen käyttöaika on vuotta pidempi.

Toki joissain tapauksissa kuntienkin investoinnit voivat tuoda tulevaisuudessa tuottoja: tällaisia voivat olla vaikkapa uudet vesi- tai kaukolämpöverkostot. Lisäksi joihinkin investointeihin voi aiheellisesti tai aiheettomasti liittyä toive uusista veronmaksajista, joista saatavat tulot kattavat toteutettavat investointimenot. Tällainen ajattelu on myös yleensä monella tapaa virheellinen, mutta ei siitä sen enempää tässä kirjoituksessa.

Iso osa kuntien ”investoinnista” on kuitenkin niitä, joissa kunnat rakentavat tai korjaavat palvelurakennuksiaan tai katujaan. Yleistä on, että investoinnit kertamenon lisäksi lisäävät tai betonoivat kuntien käyttötalousmenoja myös tulevaisuudessa. Investoinneissa riskit myös kumuloituvat: väärällä tavalla rakennetusta koulusta tai sairaalasta kun ei käytännössä pääse eroon.

Lopuksi

Tällaiset pohdinnat ovat tuoneet meillä Puumalassa tulosta vuosien saatossa. Kuntapäättäjien ja kuntien virkailijoiden harteilla on tulevina vuosina entistä painavampi taakka. Toivon teille kaikille viisautta, rohkeutta ja onnea tärkeässä työssänne.