“Yleinen” asevelvollisuus ja muita maanpuolustuksellisia kliseitä tarkastelussa

“Yleinen” asevelvollisuus ja muita maanpuolustuksellisia kliseitä tarkastelussa

Maailman tasa-arvoisimpiin kuuluvassa maassa esiintyy kansallinen harha “yleisestä” asevelvollisuudesta, jolla varmistetaan “uskottava” maanpuolustuksen taso. Todellisuudessa asevelvollisuus ei ole yleistä eikä maanpuolustuksen taso uskottavaa mitään realistista uhkakuvaa vastaan. Kyseessä on räikeä itse luomamme yksilönvapauden ja tasa-arvon loukkaus.

Suomessa on tarpeellista käydä laaja-alainen keskustelu siitä, mitä asevelvollisuudella tavoitellaan ja miten määriteltyyn tavoitteeseen päästään mahdollisimman vähin hyvinvointitappioin ja tasa-arvoa rikkomatta.

Mitä on tehokas maanpuolustus?

Maanpuolustus tulee järjestää mahdollisimman tehokkaalla tavalla, missään muussa tavoitteessa ei ole järkeä. Tehokkuus pitää sisällään useita eri kriteerejä. Tärkeimpinä niistä voidaan pitää asevelvollisuusarmeijan, vapaaehtoisuuteen perustuvan armeijan ja ammattiarmeijan osalta hintaa, sekä suorituskykyä mahdollisiin uhkakuviin nähden. 

Kustannusvertailu on yllättävän vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että asevelvollisuuden kustannukset eivät rajoitu Puolustusministeriön budjettiiin, vaan lisäksi varusmiesten menetettyyn aikaan. Tämä menetetty aikakin otetaan epäsuorasti verorahoista, saamatta jääneiden verotulojen muodossa. Pakkotyö on yksi verotuksen muoto ja varusmiespalvelus on halpaa samalla tavalla kuin pyramidien rakentaminen orjatyövoimalla oli halpaa. Kun tämä huomioidaan, on hyvin todennäköistä että palkka-armeija olisi halvempi vaihtoehto.

Asevelvollisuus tuottaa tehottomuutta liukuhihnalta. Modernit yhteiskunnat perustuvat kaikilta muilta osin erikoistumiseen, mitä ohjaa muun muassa palkkataso, kutsumus tai työn miellekkyys. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa armeijassa tämä toteutuisi myös meillä. Nykysysteemissä sen sijaan Puolustusvoimissa alihintaan tehdyn pakkotyön kansantaloudellinen kokonaiskustannus on valtava, professori Roope Uusitalon mukaan noin 800-950 miljoonaa euroa vuodessa. Puolustusratkaisumme ei vaikuta kovinkaan tehokkaalta. 

Asevelvollisuus ei ole yleistä

Perustuslain 6 § mukaan “Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”.

Ei tarvita juridista koulutusta huomatakseen, että “yleinen” asevelvollisuus asettaa ihmiset eri asemaan sukupuolen perusteella. On häpeällistä, että meillä on yhä 2020-luvulla “totaalikieltäytyjiä”, eli ihmisiä vankilassa sukupuolensa vuoksi. Suurin osa kansasta myös ymmärtää tämän. Silti yleisimmät korjausehdotukset ovat järjestäen käsittämättömän epäkäytännöllisiä. Usein esitetään esimerkiksi varusmiespalvelun muuttamista oikeasti yleiseksi, eli se ulottuisi myös naisiin

Tämä kieltämättä korjaisi tasa-arvo kysymyksen. Ei kuitenkaan ole järkevää korjata nuorten miesten syrjintää pakottamalla kaikki nuoret pakkotyöhön. Uusi järjestely tulisi luonnollisesti myös todella kalliiksi. Lisäksi, koska kollektiivinen tarinamme pitää nykyistä maanpuolustuksen tasoa “uskottavana”, ei tälle nähdä edes puolustuksellista tarvetta.

Yksi asevelvollisuuskeskustelun ongelmia on se, että kohteena on käytännössä poliittisesti vaikutusvallaton ryhmä. Valtaosa äänestäjistä on ylittänyt asevelvollisuusiän, kun taas alle 18-vuotiailla ei ole äänioikeutta. Asevelvollisuuden todelliset kustannukset kokee itse siten vain murto-osa äänestäjistä.

Jos asevelvollisuus koskisi vaikka 40-vuotiaita miehiä, olisi heillä aivan erilainen poliittinen voima – ja todennäköisesti joukko etujärjestöjä – kamppailemassa vastaan. Lienee oletettavaa, että tässä tapauksessa asevelvollisuudesta tulisi nopeasti vapaaehtoista, tai siitä maksettava kompensaatio nousisi todella merkittävästi. 

Sukupuolisyrjivä asevelvollisuus on pahasti ristiriidassa tasa-arvo-ihanteidemme kanssa. Asevelvollisuus on käytännössä vain miehille asetettu ylimääräinen verolaji, joka kerätään rahan sijasta pakollisena työpalveluna. Yleinen asevelvollisuus on myytti. 

Maanpuolustus ei ole uskottavaa

Historiasta ja Itämeren alueen geopolitiikasta johtuen Venäjä on puolustusvoimien ainoa potentiaalinen viholliskuva. Se on ikävä vihollinen monessa mielessä. Luonnonvaroiltaan maailman rikkain maa, jossa on 26-kertainen määrä väestöä ja sotilaallista voimaa ihannoiva, yhä yksinvaltaisemmin käyttäytyvä johto on kombinaatio, joka tuottaa yhden maailman iskukykyisimmistä armeijoista. Se on joka mittarilla ylivertainen Suomen armeijaan nähden. 

Suomessa ei lähdetä kiistämään edellä esitettyä, mutta jotain meidän on pitänyt keksiä, jotta asevelvollisuutta voidaan perustella. Näin meille on muodostunut kertomus siitä, kuinka “uskottava puolustuksemme” tekisi hyökkäyksen niin kalliiksi, ettei siihen ryhdytä. 

Tarinamme perustuu monella tasolla toiveajatteluun. Ensinnäkin, Suomen resurssit eivät mitenkään riitä kilpailemaan materiaalihankinnoissa. Hieraisin silmiäni, kun luin ilmavoimien viimesyksyisen arvioin, että yksi suomalainen hävittäjä tiputtaa taistelutilanteessa kymmenen venäläistä. Ottaen huomioon paljonko Venäjä on panostanut ilmavoimiinsa, on siellä todella modernia hävittäjää vastassa ja arvio vaikuttaa todella epärealistiselta. 

Sitten ymmärsin, että kyse on vain myyntipuheesta. Yläkanttiin arvioitu pudotussuhde on ainoa keino oikeuttaa 60 hävittäjän hankinta kun vastustajalla on niitä niin paljon enemmän. Jos meillä on varaa vain 60 hävittäjän hankintaan ja suomalainen hävittäjä ei vastaa vähintään kymmentä venäläistä, meidän täytyisi myöntää ettei maanpuolustuksemme ole uskottavaa. Eli suomalainen hävittäjä vastaa vähintään kymmentä venäläistä. Jos meillä olisi varaa vain 40 hävittäjään, ilmavoimat todennäköisesti arvioisivat jokaisen niistä vastaavan viittätoista venäläistä. Ja niin edelleen.

Toinen toiveajattelu koskee Venäjän kustannusanalyysia koskien asevoimien käyttöä. Toisen maailmansodan jälkeen ainoa laskelmointi, mitä Venäjä tai Neuvostoliitto on tehnyt on se, että NATO:n kimppuun se ei uskalla käydä. Liittoutumattomien maiden kohdalla lasketaan ainoastaan, onnistuuko voittaminen nopeasti. Jos onnistuu, hyökkäys on kannattavaa, ja taloudellisilla tai henkilötappioilla ei ole väliä. Tällä kaavalla mentiin niin Afganistaniin, Georgiaan kuin Ukrainaankin.

Pienenä ja liittoutumattomana maana Suomi ei yksinään kykene tekemään hyökkäyksestä niin kallista, että siihen ei tarvittaessa ryhdyttäisi. Eli puolustuksemme ei ole uskottavaa. 

Uskottava ja tehokas maanpuolustusratkaisu

Kenties sotahistoriastamme johtuen, Suomessa on vaikeaa käydä järkevin argumentein keskustelua asevelvollisuudesta. Esimerkiksi maanpuolustuksen uskottavuuden kyseenalaistaminen katsotaan usein maanpuolustushengen heikentämiseksi.

Henkilökohtaisesti haluan käydä tätä keskustelua, koska maanpuolustus ei voi perustua mielikuvituksellisiin tarinoihin sen uskottavuudesta. Isänmaallisena ihmisenä toivon Suomelle oikeasti uskottavaa maanpuolustusta ainoaan potentiaaliseen uhkakuvaan nähden.

Ainoa kustannustehokas ja järjellinen tapa varmistaa tämä on puolustusliitto NATO:n jäsenyys. Se maksaa itsensä takaisin jo edullisempien materiaalihankintojen kautta. Lisäksi asevelvollisuudesta tulee todennäköisesti melko nopeasti vapaaehtoista, jolloin säästämme omaisuuden kun epämotivoituneita nuoria miehiä ei laiteta vuodeksi tuottamattomaan pakkotyöhön. 

Nykyjärjestelmämme yhdistää kaikki huonot puolet: se on yhtäaikaa räikeän epätasa-arvoinen, epäsuorasti hyvin kallis, eikä tositilanteessa kykene täyttämään ainoata tehtäväänsä eli se ei ole uskottava. Kuten melkein jokainen EU-maa, saamme turvattua maanpuolustuksemme puolustusliitto NATO:ssa, yhdistettynä huomattavasti nykyistä pienempään vapaaehtois- tai palkka-armeijaan. 

Tällä reseptillä Suomi saa nykyistä halvemman, uskottavamman ja tasa-arvoisemman maanpuolustuksen. Vapaus ja turvallisuus lisääntyvät yhtäaikaisesti. Maanpuolustushenki kasvaa entisestään, kun asevoimat koostuvat motivoituneista vapaa-ehtoisista. Verotulot lisääntyvät ja puolustusbudjetti saattaa jopa pienentyä.

Tämä puolustusratkaisu olisi kannattanut tehdä jo ajat sitten, mutta mitä sitä murehtimaan – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

8 kommenttia artikkeliin “Yleinen” asevelvollisuus ja muita maanpuolustuksellisia kliseitä tarkastelussa

  1. Juha sanoo:

    Mielenkiintoinen kirjoitus maanpuolustuksen tavoitteista, rajoitteista ja kustannushyöty-analyysistä.

    Maanpuolustus on tuloksellista, jos rauha säilyy. Muinaiset latinistit sanoivat saman toisin sanoin: Si vis pacem, para bellum.

    Kaikilla Suomen kansalaisilla on maanpuolustusvelvollisuus. Miehillä siihen kuuluu asevelvollisuus. Naisilla se on vapaaehtoinen, mutta kriisioloissa naisia voidaan määrätä yhteiskunnalle välttämättömiin toimintoihin.

    Aseoppivelvollisuus on valikoiva. Ammattisotilaat valitaan koulutukseen, kouluttajiksi, sopimusotilaiksi tai sotilasuralle (maa- meri- ja ilmavoimissa) soveltuvuuden perusteella. Varusmiehistä raakataan kruununraakit. Varusnaisista valitaan motivoituneimmat. Jne.

    Puolustusvoimien neljästä lakimääräisestä tehtävästä tärkein on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Alueellinen koskemattomuus, kansan elinmahdollisuudet ja perusoikeudet sekä valtiojohdon toimintavapaus ja laillinen yhteiskuntajärjestys turvataan tarvittaessa aseellisesti.

    Itsenäinen puolustus ja uskottava pelote vaatii resursseja: rahaa, rautaa ja rauhan turvaajia. Suomen 64 hävittäjää lienee peruja Pariisin rauhansopimuksen rajoitteesta. Jos luku säilyy HX-hankkeessa, Suomen ilmaylivoima 5. sukupolven hävittäjissä kasvaa (64 F-35 vs 25 Sukhoi Su-57). Laivue 2020 ja muutkin modernisointihankkeet nielevät varoja. Mutta sota vasta kalliiksi tulee.

    Maanpuolustus on valtion ydintehtävä. Suomi, Sveitsi ja Israel ovat päätyneet laajaan reserviin. Ruotsi ja Norja ovat kokeilleet vapaaehtoisuutta. Baltian maat varustautuvat NATOsta huolimatta. Palkka-armeija saattaa sopia Vatikaanille. Kollektiivista puolustusta taas vahvistavat kahdenväliset ja monenkeskiset puolustustakuut (esim. EU:n artikla 42.7 TEU).

    Yksilönvapauttakin joutuu toisinaan puolustamaan sarvin ja hampain kuin Darwin.

  2. Markku sanoo:

    Asevelvollisuus toimii melko hyvin. Muistan omalla kohdallani, aika kauan sitten, että aloittaminen oli vastenmielistä ”viran puolesta”. Aika hyväkuntoisena rääkki ei ollut kummoistakaan, eikä kuri tuntunut missään. Tuvan porukkakin oli aivan hyvää jengiä. Aika tietenkin kultaa muistoja, mutta erikoiskoulutus itselläni oli tosi hyvää aikaa. Sen jälkeen toiminta hieman lässähti.
    En tiedä mihin Lundstedt perustaa väitteensä, koska tosiasiassa Suomella on aika hyvä aseistus ja reserviläiset ovatkin jo todella motivoituneita. Muistan sen kertausharjoituksista oikein hyvin.
    Usein mainitaan joitain huippuaseita, esim. Iskander, mutta eivät ne mitään ratkaise. Lopulta aina pitää tehdä miehitys, mikäli halutaan hyötyä maasta taloudellisesti tai puolustuksellisesti. Ennen vanhaan naureskeltiin, että neukut vaan heittelevät riittävästi huopatossuillaan ja vyöryvät maahan. No, jutut ovat juttuja.
    On ollut todella paljon erilaisia konflikteja, eikä mitään suoraa todistetta ole massan ylivertaisuudesta, Vietnam ja Afganistan varmaankin tunnetuimmat.
    Päättäväistä ja omia vahvuuksiaan viisaasti käyttävää puolustajaa on vaan hankala voittaa.

  3. Julle sanoo:

    Onneksi kuitenkin armeijassakin, kuten kaikkialla punavihersosiaali”demokraattisessa”* yhteiskunnassamme, pehmeämmät arvot valtaavat alaa:
    https://www.youtube.com/watch?v=1kcK2hhBp0A

    *Sveitsi on se maailman ainoa demokratia eli kansanvalta.

  4. Juha sanoo:

    Varusmiespalveluksesta muistoni ovat samanlaiset. Opiskelun keskeyttäminen vuodeksi, että ”pääsi” ryynäämään kesähelteillä pölyssä ja mudassa; syyssateilla pimeässä ja viimassa; talvipakkasilla lumisateessa ja -kinoksissa; ja kevättalvella puroissa ja liukkailla jäillä… ei ollut hauskaa. Aina oli kiire odottamaan. Alinomaa ketutti.

    Kesti runsaat 10 vuotta oivaltaa, että se oli koulutuksen tarkoituskin. Sota ei ole hauskaa. Pitää oppia sietämään sen ankaruutta ja rasituksia. Hiki säästää verta. Oppi siellä toki teknisiäkin taitoja: henkilökohtaisella aseella piti osua 150 metristä makuulta 10 luodilla 8 kertaa baretin kokoiseen maaliin. Ryhmäaseella puolestaan lakaistiin tarvittaessa isokin ryhmä vapauden vastustajia.

    Kansalaisilla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Esimerkiksi (ase)oppivelvollisuus ja verovelvollisuus. Tasa-arvon takia ja valinnanvapauden vuoksi kansalaisille kannattaisi antaa mahdollisuus korvata laistettu asevelvollisuus korkeammalla verovelvollisuudella. Ei sota yhtä miestä tai naista kaipaa. Mutta rahalla (verovaroilla) saa laadukkaampaa kalustoa.

    Vapaus ei ole sama kuin vapaamatkustajuus. Maanpuolustuksesta hyötyvät kaikki kansalaiset. Se on julkishyödyke. Suomessa 2-kymppiset reserviläiset kantavat joka sukupolvessa ison vastuun. NATOssa eurooppalaiset jäsenmaat ovat puolestaan pitkään olleet pelkkiä vapaamatkustajia. USA kantaa vastuun puolustusliiton ydinpelotteesta ja puolustuskyvystä.

    EU:n olisi aika ryhdistäytyä. Ensimmäisessä vaiheessa sen pitäisi keskittyä ”kiertotähtien sotaan”: Galileo-navigointi- ja Kopernikus-kaukokartoitussatelliittien lisäksi EU tarvitsee viestintä- ja muita kaksikäyttösatelliitteja, joiden avulla jokainen jäsenmaa pystyy parantamaan puolustuskykyään.

  5. ksee sanoo:

    Liberaalina olen pääpointeista periaatteessa samaa mieltä, mutta kokemukset muualta maailmasta osoittavat aika vahvasti siihen suuntaan, ettei vapaaehtois- tai palkka-armeija ole käytännössä kovinkaan toimiva vaihtoehto varsinkaan pienemmille maille. Isoissakin maissa palkka-armeijaan perustuva malli on ollut pitkään ongelmissa sopivan henkilöstön rekrytoinnissa sodankäynnin teknistyessä jatkuvasti. Palkkataso, tehtävien houkuttelevuus ja uramahdollisuudet eivät vain nappaa porukkaa, joka löytää helposti hyvinpalkattua työtä siviilisektorilta.

    Tietysti voisi ajatella, että nostetaan erityisasiantuntijoiden palkkoja ja kehitetään työtä mielekkäämmäksi – mutta mitä sekin sitten maksaa ja kannattaako yksityissektorin kanssa kilpailla vähistä resursseista? Käytännössä aika monen keskikokoisenkin eurooppalaisen maan palkka-armeija vaikuttaa koostuvan yksilöistä, joille sotilasura on ainoa mahdollisuus työllistyä vakituiseen työsuhteeseen – ja tämä näkyy siinä miten helposti joidenkin maiden joukot tuntuvat lipsahtavan sotarikosten ja muiden kolttosten teille.

    Vapaaehtoisarmeija rajoitetun mittaisella palveluksella voisi tietysti olla parempi vaihtoehto, mutta kuinka hyvin tämä on toiminut vaikkapa Ruotsissa? Siellähän on ollut jo aiemmin minimiin kutistetun ”paraatiarmeijan” yksiköiden miehityksen täyttämisessä melkoisia ongelmia eikä kukaan tunnu oikein tietävän, mistä ja miten armeijan kasvattamiseen tarvittava miehistö saataisiin.

    Ehkä vapaaehtoisuus voisi toimia, mutta siihen tarvittaisiin kunnolla porkkanaa esim. korkeakouluopetus maksulliseksi ja vapaaehtoisille vapautus maksuista + verovähennys tuloista reservissaoloajaksi.

    Toisaalta itseruoskinta Suomen asevelvollisuusarmeijan surkeudesta olisi myös tarkasteltava faktojen valossa – eurooppalaisessa vertailussa meillä ei ole mitään hävettävää vaan olemme onnistuneet kasvattamaan puolustuskykyämme muiden samaan aikaan rapauttaessa armeijansa aika luokattomaan kuntoon. Ilmeisesti palaute kv-harjoituksistakin on ollut hyvin positiivista ja ulkomaalaisten on ollut vaikea uskoa olevansa tekemisissä asevelvollisten kanssa.

    Tietysti ilman NATOn suojaa kaikki on vähintäänkin haastavaa – toisaalta, lienee vaikea kuvitella skenaariota, jossa Venäjä aloittaisi täysmittaisen sodan Suomea vastaan (hybridioperaatioita voidaan nähdä, mutta niistä selviää vähemmilläkin resursseilla) – todennäköisin skenaario on tulla vedetyksi konfliktiin laajemman esim. Balttian operaation yhteydessä – ja silloin skenaario onkin se, että riittääkö venäläisillä niin suuri voima allokoitavaksi meitä vastaan, että homma hoituisi hyväksyttävällä riskillä ja tappioilla.

  6. Juha sanoo:

    Vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen uskon yhtä paljon kuin vapaaehtoiseen verovelvollisuuteen. Naisilla on ollut voimassa vapaaehtoinen varusmiespalvelu jo 25 vuotta. Vuosittain sen on suorittanut noin 400…1 600 naista, keskimäärin ehkä 1 000 per vuosi. Jos miehet ovat kaksi kertaa ”sotaisampia” kuin naiset, vapaaehtoinen varusmiespalvelu houkuttaisi ehkä 2 000 miestä/vuosi. Näin ollen saataisiin 3 000 reserviläistä koulutetuksi vuosittain. (Puolustusvoimien kouluttajia ja muuta palkattua henkilöstöä on 4 kertaa enemmän eli runsaat 12 000.)

    Palkka-armeijat ovat tuttuja historian havisevilta sivuilta. Bysantin varjagikaartilla, Vatikaanin sveitsiläiskaartilla ja italialaisilla kondottieereilla on ollut aikansa ja paikkansa. Mutta nykyisinkin Blackwater (USA) ja Wagner (Venäjä) täyttävät omaa rooliaan konflikteissa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Palkkasotilas

    Suomen valtion ammattiarmeijan ammattisotilaat hoitavat puolustuksen vaativimpia tehtäviä. Esikuntaupseereiksi, hävittäjälentäjiksi ja sopimussotilaiksi tuntuu hakeutuvan riittävä määrä tarpeeksi kyvykästä väkeä, vaikka palkkaus ei ehkä vedä vertoja siviiliuraohjusten kannustimille.

    NATO-jäsenyys ei ole läpihuutojuttu. Suomi ei ole päässyt puusta pitkään 30 vuodessa (1991…2021). Syystä tai toisesta jäsenyys on jäänyt haaveeksi. NATO-optio on arvoton paperi. Hädän hetkellä sillä voi pyyhkäistä… ties mitä. Artikla 5 ei suojaa ei-jäseniä.

    USAn turvallisuuspolitiikan painopiste on myös selvästi siirtymässä Tyynelle valtamerelle. Kiinasta on tullut USAn pääkilpailija. AUKUS-liitto on viimeisin todiste tästä.

    EU:n NATO-maiden on yhä vaikeampi vapaamatkustaa Setä Samulin hameenhelmoissa. On pakko nostaa puolustusbudjetteja kohti tavoitetta: 2% BKT:sta. On pakko kasvattaa omat lihakset.

  7. Juha sanoo:

    Julle on oikeassa siinä, että kirjoituksen rivien välistä paistaa punaisena lankana Vihreän liiton vanha tavoite ajaa alas asevelvollisuus, ennen kuin mitään parempaa puolustusmekanismia on saatu tilalle.

    NATO-jäsenyys olisi kannattanut varmistaa jo 1990-luvulla Ahtisaaren kaudella ja Venäjän heikkouden tilan aikana, jos jälkiviisasti asiaa taustapeilistä tarkastelee. Nyt USA odottaa eurooppalaisten NATO-maiden ottavan enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Näistä useimmat eivät kuitenkaan pysty puolustamaan edes itseään, saati sitten muita maita kaukana omien rajojen ulkopuolella. Puolustuskyky, -tahto ja -valmius puuttuu.

    EU on eksyksissä. Strateginen kartta ja kompassi ovat hukassa. EU-armeijaa ei tarvita. EU:n virkamiesarmeija kykenee vain paperisotaan. EU-maiden armeijoiden kollektiivista puolustusta koordinoi jatkossakin NATO. EU:n rooliksi sopii sen sijaan aseteollisuus ja sotatalous. EU-maiden miniarmeijat kaipaavat kallista kalustoa, jotta suorituskyvyt vastaisivat uhkakuvia. EU tarvitsee keskitetyn sotakassan, asevarikon ja logistiikkakeskuksen, mistä jäsenmaat voivat tarvittaessa lainata tai vuokrata suorituskykyistä kalustoa koulutusta ja sotaharjoituksia varten. Esimerkiksi ydinsukellusveneitä, joita Ranska ei nyt toimita Australialle.

  8. Jussi Koskinen sanoo:

    Varusmiespalvelus on hyödyllistä koulutusta nuorille ihmisille. He pääsevät erilaiseen ympäristöön ja oppivat erilaisia taitoja. Vuosi varusmiespalveluksessa voi olla ammatillisesti yhtä hyödyllinen johtotehtävissä kuin vuosi yliopistossa eli se kannattaa rinnastaa opiskeluun.

    Kun katsoo blogin argumenttien sisältöjä ja sanavalintoja, niin siinä hallitsee vahva uskomus enemmän kuin puolustuspolitiikan, puolustusjärjestelmän ja asejärjestelmien osaaminen ja ammattitaito.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php