Palkkatulojen verotus Suomessa on EU-maiden välisessä vertailussa kireää, erityisesti verotuksen progressiivisuuden osalta. Haitalliset kannustinloukut estävät työttömiä työllistymästä ja vähentävät lisätyön tekemistä. Tästä itse itsellemme rakentamasta ongelmasta koituu täysin turhia hyvinvointitappioita koko yhteiskunnalle.
Suomalainen verotodellisuus
Veronmaksajien keskusliitto julkaisi viime vuoden lopulla selvityksen palkkatulojen verotuksesta. Se oli jälleen karua luettavaa. Palkkatulojen verotus on vertailumaihin nähden korkeampaa jo alle keskituloisillakin. Vuositulojen ollessa 30 000-45 000 euroa on Suomen verotus 1-3 prosenttiyksikköä verrokkimaita korkeammalla. Korkeatuloisimmilla eli noin 70 000 euron tasolla ero on jo viisi prosenttiyksikköä. Suurituloisten tasolla 150 000 euron vuosituloilla ero nousee peräti kahdeksaan prosenttiyksikköön.
Ero muihin Pohjoismaihin vain kasvaa, kun esimerkiksi Ruotsi alensi viime vuonna ylimpiä marginaaliverotuksen asteita jopa viidellä prosenttiyksiköllä ja palkansaajien verotus on nyt selvästi Suomea alempaa keski- ja suurituloisilla.
Suomessa eletään aivan erilaisessa verotodellisuudessa. Jopa tilanteen korjaamiseksi esitetyt ehdotukset ovat vaikutuksiltaan olemattomia. Suomen kovin porvaripuolue Kokoomus ajaa verokevennyksiä, jotka toisivat keskituloiselle vain noin 20 euroa lisää kuukaudessa. Vastaavasti Ruotsissa demarihallituksen juuri tekemät veronalennukset toivat noin 45 000 euron vuosituloilla työssäkäyvän käteen kymmenkertaisen määrän eli yli 200 euroa lisää kuukaudessa.
Suomen palkkatulojen verotus on kansainvälisesti vertaillen hyvin progressiivista ja korkeat marginaaliverot ovatkin jo pitkään olleet verojärjestelmämme ehkä haitallisin piirre. Lisätulojen marginaaliverot ovat ankarat tulotasosta riippumatta ja keskipalkkaisen kohdalla ne ovat Pohjoismaiden korkeimmat. Suurituloisille ne ovat jo lähellä maailmanennätysluokkaa, Belgian jälkeen EU-maiden korkeimmat.
Suomalaiset tulo- ja työttömyysloukussa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n helmikuussa ilmestynyt tutkimus analysoi Suomen kannustinloukkuja, eli vero- ja etuusjärjestelmien vaikutuksia työn vastaanottamiseen ja lisätyön tekemisen taloudellisiin kannustimiin. Sen lopputulos oli, että kannustinloukut estävät merkittävässä määrin työllisyyden ja tuottavuuden kasvua.
ETLA:n tutkimuksen mukaan 900 000 suomalaista oli viime vuonna tuloloukussa, jossa henkilön lisätyöstä verotus vie vähintään puolet. Se on kolmannes työssäkäyvistä suomalaisista.
Työttömyysloukku on toinen järjestelmään sisäänrakennettu ansa. Tähän loukkuun jääneen työttömän ei ole taloudellisesti kannattavaa ottaa työtä vastaan. Työttömyysloukussa oli tutkimuksen mukaan noin 136 000 suomalaista kun rajana käytetään sitä, että työllistyessä käteen jäävä tulo kasvaa enintään 20% bruttotuloista. Tässä tilanteessa työllistymisen seurauksena todellinen työstä saatava tuntikorvaus voi olla muutamien eurojen luokkaa.
Työttömyysloukut ovat yleisempiä ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavilla, joiden taloudelliset kannustimet työllistyä ovat keskimäärin heikommat kuin KELA:n työttömyysturvaa saavilla. ETLA:n tutkimuksen mukaan ansiopäivärahaa saaneista noin 12 prosenttia oli viime vuonna työttömyysloukussa. Peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavissa sama tilanne oli noin yhdeksällä prosentilla.
Kannustinloukut pitävät tehdyn työn määrää ja työllisyysastetta keinotekoisen alhaalla. Koska työpanokset viime kädessä rahoittavat valtion toimintaa, on tämänkaltainen taloudellinen itsetuhoisuus kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellista.
Jotain rajaa progressioon
Suomessa tunnetusti tasataan tuloja voimakkaasti veroilla ja tulonsiirroilla, joiden varjopuolena on työllisyyden vähentyminen ja talouskasvun hidastuminen. Kangasharjun mukaan vero- ja tulonsiirtojärjestelmää voidaan parantaa tavalla, joka kohentaa julkista taloutta kasvattamatta eriarvoisuutta. Koska meillä on kansainvälisesti vertaillen paljon ihmisiä työttömyysloukussa, ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistus kohentaisi myös julkista taloutta.
Lisäkannusteita tarvitsevat Suomessa muutkin kuin ansiosidonnaisella työttömyysturvalla olevat. Yhteiskunta vie kolmannekselta työikäisistä vähintään puolet lisätyön palkasta tai palkankorotuksesta. Verotuksen progression loiventaminen kannustaisi itsensä kehittämiseen, mikä lisää työntekoa, investointeja ja nopeuttaa tuottavuuskasvua pidemmällä aikavälillä.
Tutkimusten mukaan veronalennukset kiihdyttävät harvoin talouskasvua niin paljon, että ne rahoittaisivat itsensä ilman kompensoivia toimia. Siksi samassa yhteydessä on joko leikattava julkisia menoja tai korotettava muita veroja. Koska kilpailemme jo kokonaisveroasteessa maailman ykkössijasta, ei jälkimmäinen ole järkevä vaihtoehto.
Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi tammikuun raportissaan Suomen julkisen talouden olevan kestämättömällä pohjalla. Velka-aste ja budjetin kestävyysvaje uhkaavat kasvaa edelleen. Vaihtoehtoja ei ole: julkisten menojen kasvua on hillittävä ja työllisyyttä on kohennettava merkittävästi.
Tuloverotuksen alentamisen ja valtion menojen leikkaamisen täytyy olla tärkeimpiä prioriteetteja. Jos verotuloja on kuitenkin aivan pakko saada lisää, niitä voidaan etsiä vähemmän haitallisista veroista, kuten kiinteistö- ja arvonlisäveroista. Kiinteistöverotuksemme on kansainvälisesti kevyttä ja meillä on paljon poikkeuksia normaaliin 24% alv-verokantaan. Suomi jättää verottamatta noin kolme miljardia euroa vuodessa matalamman alv:n vuoksi.
Suomalaisessa työmarkkinatodellisuudessa on yhtä aikaa olemassa valtava määrä avoimia työpaikkoja, työttömiä, ja vajaatyöllisiä. Tämä epäluonnollinen asiantila tulee korjata parantamalla työnteon kannustimia huomattavasti palkkatulojen verotusta uudistamalla ja kannustinloukkuja poistamalla.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajista
Heikki Koskenkylä
Eläkkeellä oleva valtiotieteiden tohtori. Aiemmin Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston päällikkö ja sitä ennen tutkimusosaston päällikkö.
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
Yksi kommentti artikkeliin Suomen taloudellinen itsetuhoisuus
Kirjoituksessa väitetään:
”ETLA:n tutkimuksen mukaan 900 000 suomalaista oli viime vuonna tuloloukussa, jossa henkilön lisätyöstä verotus vie vähintään puolet. Se on kolmannes työssäkäyvistä suomalaisista.”
Onko noin? Etlan raportissa ”Kannustinloukut Suomessa” 10.2.2022 näyttäisi olleen ihan erilaisia lukuja. Siinä raportissa luki, että ”Kun tuloloukun kriteeriksi otetaan yli 50 prosentin efektiivinen rajaveroaste, vuonna 2021 yli puoli miljoonaa suomalaista oli tuloloukussa.” Eli 400 000 vähemmän kuin tämän kirjoituksen mukaan. Kun lisäksi otetaan huomioon, että tuossa raportissa ei huomioitu ihmisten kaikkia tuloja, eikä esim. huomoitu töihin mahdollisesti liittyviä verottomia etuuksia, joita ilman lisätyötä ei saisi, niin menetelmästä johtuen määräarvio voi olla ollut tuolla alemmallakin luvulla jonkin verran yläkanttiin. Tuloloukuissa on kyse aidosta ongelmasta, mutta vaikuttaa siltä, että moni haluaa tienata lisää huolimatta siitäkin, vaikka verottaja veisi yli puolet tuloista. Jotkut käyvät töissä, vaikka sosiaaliturvan kautta voisivat tienata jopa enemmän kuin töissä käymällä.
”Tuloverotuksen alentamisen ja valtion menojen leikkaamisen täytyy olla tärkeimpiä prioriteetteja. Jos verotuloja on kuitenkin aivan pakko saada lisää, niitä voidaan etsiä vähemmän haitallisista veroista, kuten kiinteistö- ja arvonlisäveroista. Kiinteistöverotuksemme on kansainvälisesti kevyttä ja meillä on paljon poikkeuksia normaaliin 24% alv-verokantaan. Suomi jättää verottamatta noin kolme miljardia euroa vuodessa matalamman alv:n vuoksi.”
Miksei myös muulla varallisuusverotuksella? Edellä puhuttiin valtion menoista. Kiinteistöverot verotetaan kunnille, minkä takia sen verolajin muutokset eivät valtion tuloihin juuri vaikuta. Valtion menopuoleen kiinteistöverot kyllä vaikuttavat, sillä valtio maksaa kiinteistöistään muiden tavoin kiinteistöveroa kunnille. Arvonlisäverotuksessa meillä on kansainvälisesti vertailtuna laaja veropohja, mikä on ilmeisesti yksi osasyy sille, että Suomi on EU-jäsenmaksuissa nykyisenkaltainen nettomaksaja. EU-jäsenmaksun yksi peruste on ALVillisen myynnin määrä, vaan ei ALV-prosentit. Muissa EU-maissa ALV-velvollisuusraja on pääsääntöisesti selvästi korkeampi, jolloin myynnistä selvästi isompi osa jää EU-jäsenmaksun määräytymisperusteen ulkopuolelle.
Mitä ALV:n olennaisiin nostomahdollisuuksiin tulee, ne ovat heikohkot aiheuttamatta haittaa. Se on totta, että verottamatta jää yli 3 miljardia euroa vuodessa matalampien ALV-kantojen käytön takia. Alempia ALV-kantoja käyttävät kuitenkin myös muut EU-maat. Suomi on nykyään osa yhteismarkkinaa, jossa on verotussäännöistä huolimatta tai niiden ansiosta erittäin helppoa tuoda rajojen yli tavaraa, palveluja ja elintarvikkeita muiden EU-maiden verokannoilla Suomen alvit ohittaen, jonka takia veroeroja ei voi kasvattaa kovin suureksi ilman että kotimarkkinatoimijat kärsivät. Lisäksi Suomessa on moneen muuhun EU-maahan nähden sellainenkin poikkeus, että osa Suomesta on EU:n ALV-veroalueen ulkopuolista. Verojen nosto tarkoittaisi manner-Suomen yrityksille lisäkustannusta samaan aikaan kun laivat myyvät ALV-kannalla 0 %, saaden myös ostaa tuotteensa ALV-kannalla 0 %, mikä vääristäisi kotimaista markkinaa entisestään, aiheuttaen haittaa niille toimijoille, jotka maksavat veroja. Kolmannekseen, se reilu 3 miljardia euroa ei tulisi täysin ilman kustannuksia valtiolle. Summasta esimerkiksi yli 300 miljoonaa on apteekkituotteiden ALVia, josta merkittävä osa tulisi suomalaisen lääkekorvauslainsäädännön takia valtion maksettavaksi, jos lääkkeiden ALV nostettaisiin korkeimman ALV-kannan tasoon. Elintarvikkeita koskevan ALVin nosto puolestaan heijastuisi nykylakien mukaan indeksikorotuksiin, vaikuttaen korottavasti niin elinkustannusindeksisidonnaisten kansaneläkkeiden (ja työeläkkeidenkin) kuin vaikkapa työttömyysetuuksienkin määriin, ja lisäisi sosiaaliturvan menoja sekä välillisesti että suoraan. ALV-korotukset lisäisivät valtion tuloja, mistä hyödystä osa kuluisi siihen, että elinkustannusindeksin nousun takia myös monet menopuolen riveistä paisuisivat valtion budjetissa.