Makeat maut, suolaiset hinnat

Harkinnassa oleva vero pyrkisi kansalaisten käden ja suun väliin ohjaamalla ruokatottumuksia julkisen sektorin haluamaan suuntaan. Toteutuessaan vero varmasti palauttaisi ykkössijan maailman holhoavampana valtiona. 

Hyvästä tarkoituksesta huolimatta tutkimukset ja tulokset herkkuveron käyttöönotosta kuitenkin osoittavat, että lailla ei todennäköisesti saada aikaan kuin köyhien köyhtymistä.

Holhousvaltion kalteva pinta

Normaalisti holhoaminen tapahtuu suhteessa alaikäisiin tai tuomioistuimen päätöksellä vajaavaltaiseksi julistettuihin henkilöihin, mutta valtion roolin kasvaessa liian suureksi se alkaa asettamaan tavoitteita kansalaisille heidän puolestaan. 

Aikuisten holhoamisen ongelma on, että määrittelemällä tavoittelemisen arvoisen elämän kansalaisten puolesta ja pyrkimällä ohjaamaan käyttäytymistä määritteiden suuntaan, valtio ei kunnioita elämänkatsomusten moninaisuutta eikä ihmisten kykyä asettaa päämääriä itselleen.

Mystistä, kaikkitietävää valtiota ei ole olemassa, vaan valtiolle työskentelevät ihmiset tekevät nämä päätökset toisten ihmisten puolesta.

Perinteiset holhoamisen kohteet kulutuskäyttäytymistä kontrolloimalla ovat loogisesti ne, joista koituu eniten kansanterveydellistä haittaa – tupakka, alkoholi ja epäterveelliset ruuat. 

Koska yhteiskunta joutuu maksamaan näistä koituvat negatiiviset ulkoisvaikutukset, lähes kaikissa maissa tupakkaa ja alkoholia verotetaan kompensoimaan näitä kuluja.

Niin sanotut herkkuverot eivät kuitenkaan ole olleet suosittuja, vaikka ylipaino on niinkään haitallista kansantaloudellisesti. Tämä johtuu sekä äänestäjien vastustuksesta että erittäin huonoista käytännön kokemuksista muissa maissa.

Suomessa kuitenkin kansa on perinteisesti hyväksynyt mukisematta – tai vain itsekseen mukisten – valtion kasvavan roolin elämässään.

Vastustuksen puutteesta johtuen valtio on vienyt holhouksen paljon kompensoivaa haittaverotusta pidemmälle.

Oltuamme yksi harvoista alkoholin täyskieltoa kokeilleista länsimaista, olemme päätyneet Ruotsin kanssa EU:n tiukimpaan alkoholisäätelyyn. Valtion alkoholimonopoli on mystifioitu siihen pisteeseen asti, että harva kyseenalaistaa kun Alkon hallintoneuvostossa istuva asiantuntija kertoo A-studiossa miten Alkon taianomaiset seinät suojelevat syyntakeetonta kansaa alkoholismilta ja yleiseltä rappiolta.

Tupakointi on ollut toinen holhouksen lempikohde, jopa siinä mitassa että vuonna 2019 Nanny State -indeksi totesi huvittuneena Suomen tupakkalain säätelevän muun muassa lakritsipiippujen mainontaa.

Tällä hetkellä käynnissä on projekti, jonka tavoitteen mukaan tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuu Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Vaikka tupakointi on haitallista, onko tämä millään järjellä vapaan valtion tehtävänkuvaan kuuluva asia?

Suomalainen paternalismi ei tyydy muun maailman tapaan haittaverotukseen vaan menee paljon pidemmälle monopoleineen ja savuttomuustavoitteineen.

Kun kansa ei kerran tunnu vastustavan holhousta lainkaan, meillä harkitaan jo syntiverojen kuninkuusluokkaa: herkkuveroa.

Tutkimustuloksia herkkuveroista

Suomen holhousvaltiollinen sääntely kasvattaa jo nyt byrokratiaa, sitoo päätöksenteon resursseja ja lietsoo harmaita markkinoita. Olisi mukavaa, että näiden negatiivisten asioiden vastapainoksi saataisiin jotain hyötyjä.

Edellisen hallituksen valmistelemaa – tulevan hallituksen päätettäväksi tulevaa – herkkuveroa perustellaankin ylipainon vähentämisellä. Ylipaino on Suomessa iso ongelma – yli 30-vuotiaista suomalaisista miehistä on ylipainoisia yli 70 prosenttia ja naisista yli 60 prosenttia.

Herkkuverolla tarkoitetaan erillistä veroa, joka kohdistuu tyypillisesti sokeriin, suolaan ja rasvaan.

Ideana on, että vero nostaa näiden tuotteiden hintaa ja siten vähentää niiden kulutusta, mikä taas pidemmällä aikavälillä vähentää kansan ylipainoa. Valitettavasti tutkimukset ja muiden maiden kokemukset herkkuveroista eivät ole rohkaisevia. 

Yleisesti ottaen herkkuverot ovat osoittautuneet tehottomiksi ylipainon vähentämisessä ja voimakkaasti regressiivisiksi – tasaveron olosuhteissa verotaakka kohdistuu ensisijaisesti suhteellisesti enemmän näitä tuotteita kuluttaviin henkilöihin eli alempiin tuloluokkiin, jotka jo valmiiksi kärsivät eniten korkeasta inflaatiosta.

Käytännön kokemuksissa on ilmennyt neljä pääasiallista tapaa, joilla vero tyypillisesti epäonnistuu. Jos liikkumisvaraa on, tuottajat saattavat maksaa itse veron korottamatta hintoja välttääkseen myynnin laskun. Kuluttajat taas saattavat olla valmiita maksamaan korkeampaa hintaa, leikaten kulutustaan muualta. He myös saattavat vaihtaa yhtä epäterveellisiiin mutta halvempiin tuotemerkkeihin. Viimeisenä ovat tapaukset, joissa kuluttajat ovat alkaneet kuluttaa vähemmän kohdetuotetta, mutta ostaneet enemmän muita epäterveellisiä tuotteita.  

Tanskan herkkuvero varoittavana esimerkkinä

Tanskassa säädettiin vuonna 2011 herkkuvero, joka sai osakseen kansainvälistä mielenkiintoa. Myös tulokset olivat kiinnostavia. 

Vero kiihdytti inflaatiota ja sai aikaan lähinnä siirtymisen halvempiin tuotemerkkeihin. Tanskalaiset alkoivat ostella mahdollisuuksiensa mukaan herkkuja myös Ruotsista ja Saksasta. Kymmenen prosenttia veron tuotosta valui suoraan sen hallinnollisiin kustannuksiin, samalla kun työpaikkoja menetettiin. 

Veroa lobanneiden tahojen etukäteen esittämät tietokonemallinnukset terveyseduista eivät toteutuneet. Tutkimusten mukaan vaikutus tanskalaisten kulutuskäyttäytymiseen oli hyvin pieni ja 80% ei muuttanut kulutustapojaan millään tavoin. 

Vuosi herkkuveron säätämisestä 70% vastaajista piti herkkuveroa huonona tai erittäin huonona. Paineen alla Tanskan hallitus poisti vihatun veron, eikä sitä ole sittemmin yritetty palauttaa.

Hyvistä tarkoitusperistään huolimatta herkkuverot päätyvät tyypillisesti olemaan kansanterveydellisesti tehottomia, voimakkaasti regressiivisiä ja hyvin epäsuosittuja.

Suomessa ollaan perinteisesti kestetty paljon holhoamista, mutta herkkuvero saattaisi aiheuttaa jopa täällä vastustusta – aivan erityisesti nykyisen inflaation olosuhteissa.