Blogit

Kansallismielinen itä

Kansallismielinen itä

Maailman toisiksi suurimmat demokraattiset vaalit koostuivat 27 erillisestä tarinasta ympäri Eurooppaa. Tässä blogissa käyn läpi Itä-Euroopan vaalituloksia, sillä suurelle yleisölle tuntemattomampien idän puolueiden merkitys tulee kasvamaan kaikissa puolueperheissä. Tämä vaikuttaa yhä enemmän puolueperheiden profiiliin ja EU:n päätöksentekoon.

Blogisarjan toisessa osassa Tero Lundstedt käy läpi eurovaalituloksia Länsi-Euroopan osalta.

Tulevaisuuteen luottavat liberaalit keskittyvät usein seikkoihin, jotka vahvistavat heidän käsityksiään paremmasta huomisesta. Suomessakin media on jaksanut muistuttaa, ettei odotettu äärioikeistolainen hyökyaalto tullutkaan, joten Euroopan unioni ei ole vaarassa. Todisteeksi tyrkytetään Euroopan parlamentin puolueryhmien saamia jäsenmääriä. 

Voidaan kuitenkin yksiselitteisesti väittää, että äänestäjän kuluttajansuoja ei ole koskaan aiemmin ollut niin heikkoa kuin näiden EU-vaalien jälkeen. Se näkyy selvästi, kun tarkastellaan EU:n itäisten jäsenmaiden vaalituloksia.

Porvareiden itä

Euroopan parlamentin suurimpaan ryhmään eli EPP:hen kuuluvat puolueet voittivat eurovaalit kahdeksassa EU:n 11:sta itäisestä jäsenmaasta – tosin yhdessä näistä eli Romaniassa liberaalit olivat vaaliliitossa demareiden kanssa. EPP sai pelkästään idästä 71 jäsentä (yhteensä 186 jäsenestään). 

Näissä puolueissa on osa Saksan CDU:n kaltaisia kristillisdemokraatteja ja osa maltillisia konservatiiveja, joita usein kutsutaan itäisen mittapuun mukaan liberaalikonservatiiveiksi. Kaikkia heitä yhdistää kuitenkin jonkin sorttinen EU-myönteisyys – ainakin periaatteessa. 

Vedenjakajana on esimerkiksi siirtolaisten taakanjakopolitiikan sekä unionin integraation syventämisen vastustaminen, jotka erottavat idän EPP-ryhmät läntisistä sisarpuolueistaan. 

Idässä nähdään EU kansallisvaltioiden löyhänä liittona, jossa meppien ensisijainen tehtävä on kansallisen intressin ajaminen.

Maat kuten Puola tai Tšekki, jotka vaurautensa ja vankan talouskehityksensä perusteella olisivat olleet jo vuosia eurokelpoisia, vastustavat kivenkovaa yhteisvaluutan käyttöönottoa, koska se vähentäisi itsemääräämisoikeutta. 

Kun tuijotetaan vain voittajapuolueita, kannattaa myös muistaa että voittajan ja toiseksi tulleen ero on useimmiten yksi edustaja ja voittajapuolueen suhde kaikista äänistä voi olla pieni. Esimerkiksi paljon hehkutetussa, EU-myönteisessä ja oikeusvaltion tielle palanneessa Puolassa EU-kriittiset puolueet saivat 30 meppiä 53:sta. 

Yli puolet paikoista meni euroskeptisille puolueille Puolan lisäksi myös Slovakiassa, Latviassa, Romaniassa ja Unkarissa.     

Eurovaalien suurimmat liberaalit voittajapuolueet, kuten Tšekin uusliberaali ANO ja Slovakian poistuvan presidentin Zuzanna Caputovan liberaalivihreä Progressiivinen Slovakia, ovat molemmat omissa maissaan oppositiossa. Alati heikentyvä liberaali puolueperhe Renew Europe saa idästä vain 28 jäsentä. Unkarissa ja Kroatiassa liberaalit eivät saaneet kannatusta ollenkaan.

Unkarissa valtapuolue Fideszin ykkössija reilun 44% kannatuksella oli osittainen pettymys – sen paikkamäärä väheni kahdella ja oppositiosta nousi uusi, entisen Fideszin jäsenen perustama keskusta-oikeistolainen vahva oppositiopuolue 30% äänisaaliilla.

Vasemman laidan epämääräisyys

Suomessa Vasemmistoliiton uskomaton menestys peittää uutisoinnissa Euroopan parlamentin vasemman laidan isomman kuvan. 

Romaniasta ja Bulgariasta europarlamenttiin saapuvat demarit eivät vain ole pelkästään EU-skeptisiä, vaan myös kansallismielisiä ja idän jargonin mukaan ’sosiaalikonservatiiveja’. Tällaisia ja myös länsimaisempia demareita tulee idästä 28 kappaletta. Slovakian 6 demariedustajaa liittyvät mieluimmin riippumattomiin, kuin omaan puolueperheeseensä.  

Demareista vasemmalla, eli Vasemmistoliiton seurassa on kasa idän Venäjämielisiä änkyräkommunisteja, jotka rauhankyyhky kainalossa liputtavat Ukrainan aseapua vastaan. 

Kaikkein huolestuttavinta on epämääräinen ryhmä riippumattomia ja uusia puolueita, joilla ei ainakaan vielä ole puolueperhettä. Tällaisia meppejä on tulossa idästä peräti 37, enemmän siis kuin esimerkiksi liberaaleja ja vasemmistolaisia. 

Millaiseksi Euroopan parlamentin muodostuu, jää nähtäväksi. Selvää kuitenkin on, että idän puolueiden merkitys tulee kasvamaan kaikissa puolueperheissä, ja se vaikuttaa yhä enemmän puolueperheiden profiiliin ja päätöksentekoon. 

Se, mitä kansalliset ehdokkaat lupailivat kampanjoissaan puolueperheensä yhteiseen agendaan vaikuttamisesta voi olla lopulta kaukana todellisuudesta.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

3 kommenttia artikkeliin Kansallismielinen itä

  1. Julle sanoo:

    Katalin ei ilmeisesti ole vielä käynyt tarpeeksi kouluja ymmärtääkseen, että Sveitsi on maailman ainoa demokratia eli kansanvalta, (ja kansahan koostuu yksilöistä).

    Noooh, ehkä em. tieto saavuttaa vielä joskus hänetkin, ja ehkä Teronkin.

  2. Risukimppu sanoo:

    Koko sen ajan kun Venäjän suurhyökkäys Ukrainassa on raivonnut, lännen johtajat ovat kehuskelleet kuinka NATO on yhtenäisempi ja voimakkaampi kun koskaan. Tyypillinen illallisten maljapuhe, siinä kaikki. Todellisuudessa NATO ei ole koskaan ollut niin heikko ja hajanainen kun se on nyt. Toki liittokunnan neliöpinta-ala kasvoi Suomen ja Ruotsin verran, ja nämä kaksi pohjoismaata myös tuovat NATOon resursseja mutta eivät tietenkään määräänsä hurjasti enempää.
    Mutta muuten NATO on varjo siitä mitä se oli kylmänsodan aikana. Euroopan ollessa jaettu rautaesiripulla kahteen blokiin, kommunistiseen itäblokiin ja demokraattiseen länsiblokiin, jakolinjan länsipuolella vallitsi selkeä konsenus siitä että Neuvostoliitto-johtoisen liittouman uhka oli äärettömän vaarallinen ja lähellä. Sitä vastaan täytyi olla valppaana ja varustautunut. Läntiset demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien arvot ymmärrettiin harvinaisen hyvin sekä niiden puolustaminen.
    Euroopan maat olivat kukin osaltaan varustautuneet tosissaan, joskin Yhdysvaltojen aseellinen pelote oli silloinkin Euroopan puolustuksen selkäranka. 1980-luvulla Amerikassa republikaani-presidentti Ronald Reagan pisti Neuvostoliitolle kovan kovaa vastaan. Yksikin väärä liike NATOn alueelle, ja helvetti pääsisi irti. Koska Neuvostoliiton ja Varsovan liiton joukot olivat armottoman ylivoimaiset Euroopassa, tuo uhka torpattiin aseistamalla Länsi-Eurooppa taktisilla ydinaseilla joilla idästä vyöryvät joukot muutettaisiin radioaktiiviseksi tuhkaksi.
    Jos Reaganin tai seuraajansa George Bushin aikana jokin eurooppalainen maa kamppailisi epätoivoisesti vapautensa ja demokratiakehityksensä puolesta ja pyrkisi länsimaistumaan, USA ja NATO olisivat tukeneet noita pyrkimyksiä aivan erilaisella päättäväisyydellä ja tarmolla kun nyt Ukrainan kohdalla on nähty.
    Tänään moni asia on aivan toisin. NATO-liittoumassa on paljon epäselvyyksiä sen suhteen ymmärtävätkä kaikki jäsenmaat liittokunnan arvot, intressit ja tarkoituksen. Muutaman jäsenmaan, kuten Unkarin, Slovenian ja Turkin sooloilu ja vehkeily vihollisen kanssa on ennenkuulumatonta ja raivostuttavaa. Tuollainen rivien rakoilu heikentää liittokuntaa tarpeettomasti. Mutta nuo eivät ole ainoat NATOn heikentäjät. Liittokunnan arvaamattomin ja ehkä jopa heikoin lenkki saattaa olla Yhdysvallat, riippuen siitä kuinka tammikuussa virkaansa palaava presidentti Donald Trump todella NATOn näkee. Pahimassa tapauksessa Trump ”passivoisi” Yhdyvaltojen aseman NATOssa päättämällä ettei maa aio missään tapauksessa noudattaa liittouman sopimuksia ja sitoumuksia, eikä artikla viittä olisi USA.lle enää olemassa.
    Toisaalta, Trumpin kovistelu tiettyjä Euroopan maita kohtaan ”lusmuilusta” puolustusmenojen kanssa oli ihan aiheellista, sillä nythän on paljastunut että esimerkiksi Saksa on tässä suhteessa aivan kesannolla. Kukapa olisi muutamia vuosia sitten ukonut että Espanjalla olisi vielä joskus monin verroin enemmän tankkeja ja hävittäjiä kun Saksalla.
    Pitää kuitenkin toisaalta muistaa, että vaikka USA Trumpin johdolla pesisisi kätensä NATOn velvotteista, ei Euroopan NATO-alue olisi sillonkaan vapaa temmellyskenttä Venäjälle. Ranskan ja Britannian ansioista liittokunta olisi edelleen ydinaseistettu. Euroopan Unionin talous on megalomaaninen Venäjään verrattuna ja kansaa löytyy lähes puoli miljardia.
    Nyt vain tarvitaan sitä vanhaa kovuutta ja päättäväisyyttä varmistaa Euroopan turvallisuus niin että ”jokainen tuuma” on todellakin turvattu.

Tietoa kirjoittajasta

Miklóssy, Katalin

Katalin Miklóssy

Katalin Miklóssy on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Itäisen Euroopan tutkimuksen tieteenalavastaava

single.php