Kansallismielinen itä

Blogisarjan toisessa osassa Tero Lundstedt käy läpi eurovaalituloksia Länsi-Euroopan osalta.

Tulevaisuuteen luottavat liberaalit keskittyvät usein seikkoihin, jotka vahvistavat heidän käsityksiään paremmasta huomisesta. Suomessakin media on jaksanut muistuttaa, ettei odotettu äärioikeistolainen hyökyaalto tullutkaan, joten Euroopan unioni ei ole vaarassa. Todisteeksi tyrkytetään Euroopan parlamentin puolueryhmien saamia jäsenmääriä. 

Voidaan kuitenkin yksiselitteisesti väittää, että äänestäjän kuluttajansuoja ei ole koskaan aiemmin ollut niin heikkoa kuin näiden EU-vaalien jälkeen. Se näkyy selvästi, kun tarkastellaan EU:n itäisten jäsenmaiden vaalituloksia.

Porvareiden itä

Euroopan parlamentin suurimpaan ryhmään eli EPP:hen kuuluvat puolueet voittivat eurovaalit kahdeksassa EU:n 11:sta itäisestä jäsenmaasta – tosin yhdessä näistä eli Romaniassa liberaalit olivat vaaliliitossa demareiden kanssa. EPP sai pelkästään idästä 71 jäsentä (yhteensä 186 jäsenestään). 

Näissä puolueissa on osa Saksan CDU:n kaltaisia kristillisdemokraatteja ja osa maltillisia konservatiiveja, joita usein kutsutaan itäisen mittapuun mukaan liberaalikonservatiiveiksi. Kaikkia heitä yhdistää kuitenkin jonkin sorttinen EU-myönteisyys – ainakin periaatteessa. 

Vedenjakajana on esimerkiksi siirtolaisten taakanjakopolitiikan sekä unionin integraation syventämisen vastustaminen, jotka erottavat idän EPP-ryhmät läntisistä sisarpuolueistaan. 

Idässä nähdään EU kansallisvaltioiden löyhänä liittona, jossa meppien ensisijainen tehtävä on kansallisen intressin ajaminen.

Maat kuten Puola tai Tšekki, jotka vaurautensa ja vankan talouskehityksensä perusteella olisivat olleet jo vuosia eurokelpoisia, vastustavat kivenkovaa yhteisvaluutan käyttöönottoa, koska se vähentäisi itsemääräämisoikeutta. 

Kun tuijotetaan vain voittajapuolueita, kannattaa myös muistaa että voittajan ja toiseksi tulleen ero on useimmiten yksi edustaja ja voittajapuolueen suhde kaikista äänistä voi olla pieni. Esimerkiksi paljon hehkutetussa, EU-myönteisessä ja oikeusvaltion tielle palanneessa Puolassa EU-kriittiset puolueet saivat 30 meppiä 53:sta. 

Yli puolet paikoista meni euroskeptisille puolueille Puolan lisäksi myös Slovakiassa, Latviassa, Romaniassa ja Unkarissa.     

Eurovaalien suurimmat liberaalit voittajapuolueet, kuten Tšekin uusliberaali ANO ja Slovakian poistuvan presidentin Zuzanna Caputovan liberaalivihreä Progressiivinen Slovakia, ovat molemmat omissa maissaan oppositiossa. Alati heikentyvä liberaali puolueperhe Renew Europe saa idästä vain 28 jäsentä. Unkarissa ja Kroatiassa liberaalit eivät saaneet kannatusta ollenkaan.

Unkarissa valtapuolue Fideszin ykkössija reilun 44% kannatuksella oli osittainen pettymys – sen paikkamäärä väheni kahdella ja oppositiosta nousi uusi, entisen Fideszin jäsenen perustama keskusta-oikeistolainen vahva oppositiopuolue 30% äänisaaliilla.

Vasemman laidan epämääräisyys

Suomessa Vasemmistoliiton uskomaton menestys peittää uutisoinnissa Euroopan parlamentin vasemman laidan isomman kuvan. 

Romaniasta ja Bulgariasta europarlamenttiin saapuvat demarit eivät vain ole pelkästään EU-skeptisiä, vaan myös kansallismielisiä ja idän jargonin mukaan ’sosiaalikonservatiiveja’. Tällaisia ja myös länsimaisempia demareita tulee idästä 28 kappaletta. Slovakian 6 demariedustajaa liittyvät mieluimmin riippumattomiin, kuin omaan puolueperheeseensä.  

Demareista vasemmalla, eli Vasemmistoliiton seurassa on kasa idän Venäjämielisiä änkyräkommunisteja, jotka rauhankyyhky kainalossa liputtavat Ukrainan aseapua vastaan. 

Kaikkein huolestuttavinta on epämääräinen ryhmä riippumattomia ja uusia puolueita, joilla ei ainakaan vielä ole puolueperhettä. Tällaisia meppejä on tulossa idästä peräti 37, enemmän siis kuin esimerkiksi liberaaleja ja vasemmistolaisia. 

Millaiseksi Euroopan parlamentin muodostuu, jää nähtäväksi. Selvää kuitenkin on, että idän puolueiden merkitys tulee kasvamaan kaikissa puolueperheissä, ja se vaikuttaa yhä enemmän puolueperheiden profiiliin ja päätöksentekoon. 

Se, mitä kansalliset ehdokkaat lupailivat kampanjoissaan puolueperheensä yhteiseen agendaan vaikuttamisesta voi olla lopulta kaukana todellisuudesta.