Heikki Hiilamo ja miksi paras vero ei aina ole se korkein

Heikki Hiilamo ja miksi paras vero ei aina ole se korkein

Sosiaalipolitiikan tutkija Heikki Hiilamo ehdottaa Yhteiskuntapolitiikka-lehden blogissa verojen korotusta ratkaisuksi eriarvoisuuteen. Ilta-Sanomatkin tarttui aiheeseen. Arvostan Hiilamoa tutkijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Silti jutussa oli niin paljon epätarkkuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia, että järkevää veropolitiikkaa ajavan ajatushautomon edustajana puutun asiaan.

Optimaalinen vero ei ole verotulot maksimoiva vero

Hiilamo perustaa kirjoituksensa maailmankuulun, nyt jo edesmenneen tuloerotutkijan Anthony Atkinsonin ajatuksiin. Atkinson ehdottaa merkittävässä teoksessaan Inequality – what can be done ylimmän veroluokan veroprosentin nostamista 65 %:iin Isossa-Britanniassa.

Hiilamo kertoo, että Atkinson perustelee ehdotustaan optimaalisella veroteorialla: ”Optimaalisella tuloverolla tarkoitetaan samaa kuin ’kuninkaan aarteella’ eli veroprosenttia, joka tuottaa suurimman mahdollisen verokertymän”.

Tämä on täydellinen väärinkäsitys. Optimaalisella verotuksella ei suinkaan tarkoiteta suurimman kertymän tuottavaa verotusta. Verokertymän maksimointi ei ole järjellinen yhteiskunnallinen tavoite. Optimaalinen verotus on sen sijaan suurimman yhteiskunnallisen hyvinvoinnin tuottava vero.

Optimaalisesta verotuksesta on olemassa laaja kirjallisuus. Yleisin optimiveroteorian lähtökohta lienee pyrkimys kerätä tietty verokertymä niin, että tuloksena on mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen hyvinvointi.

Lisäksi optimaalisen verotuksen pohdintaan liittyy yleensä rajoitteita sen suhteen, millaisia verotusmuotoja on mahdollista käyttää ja mitä tietoa verottajalla on käytössään. Usein esimerkiksi ajatellaan, että tuloveroprosentin on riiputtava vain henkilön tai kotitalouden tulotasosta, eikä esimerkiksi synnynnäisistä ominaisuuksista.

Saman verotulon tuottavia, annettujen rajoitteiden mukaisia verojärjestelmiä vertaillaan siis niiden hyvinvointivaikutusten perusteella. Järjestelmistä optimaaliseksi julistetaan se, jonka tuottaa suurimman hyvinvoinnin. Tai tarkemmin se, jonka avulla haluttu verokertymä voidaan kerätä niin, että hyvinvointi alenee mahdollisimman vähän.

Asiaa on toki mahdollista pohtia myös yleisemmin. Voidaan esimerkiksi kysyä, millainen verotus- ja tulonsiirtojärjestelmä ylipäänsä tuottaa korkeimman yhteiskunnallisen hyvinvointitason. Tällöin verokertymää ei luonnollisesti kiinnitetä, vaan verokertymän suuruus on osa pohdintaa. Mutta tällöinkään tavoitteena ei ole mahdollisimman suuri verokertymä, vaan hyvinvointi.

Hiilamo kutsuu suurinta mahdollista verokertymää ”kuninkaan aarteeksi”. Tämä on osuva nimitys. Kuninkaan aarteen kerääminen on nimittäin optimaalista, jos verotuksen ainoa tarkoitus on maksimoida yhden henkilön, ”kuninkaan” hyvinvointi kenestäkään muusta piittaamatta. Muissa tapauksissa hyvinvoinnin maksimointi ei yleensä johda verotulojen maksimointiin.

Yhteiskunnallinen hyvinvointi

Edellä esitetty herättää kysymyksen, mitä yhteiskunnallinen hyvinvointi tarkoittaa. Asiaa on mahdotonta esittää tässä mitenkään tyhjentävästi. Yhteiskunnallisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan taloustieteessä eräänlaista yleistettyä summaa tai keskiarvoa yksilöiden hyvinvoinnista. Yleistetyllä tarkoitan sitä, että tyypillisesti huonompiosaisten hyvinvoinnin lisäyksille annetaan suurempi paino kuin parempiosaisten. Siksi esimerkiksi 100 euron tulonsiirron rikkaalta köyhälle katsotaan yleensä lisäävän yhteiskunnallista hyvinvointia.

Se, millaisen painon antaa milläkin hyvinvointitasolla olevien ihmisten hyvinvoinnin muutoksille, on tietysti mielipide- tai hienommin arvokysymys. Ne, jotka arvostavat tasaista tulonjakoa, antavat suuren painon köyhien hyvinvoinnin muutoksille ja vastaavasti pienen painon rikkaiden hyvinvoinnin muutoksille. Nekin, jotka eivät ole suuria tasa-arvon kannattajia, yleensä painottavat enemmän köyhien tulonmuutoksia. Tämä johtuu siitä, että satasen lisäys köyhän tuloissa lisää tämän hyvinvointia enemmän kuin rikkaan.

Teroitan lukijalle, että esitykseni yksinkertaistaa asioita merkittävästi. En käsittele esimerkiksi yksilöiden hyvinvoinnin mittaamiseen liittyviä ongelmia.

Optimaalinen verotus on siis tässä mielessä arvokysymys. Ihmiset, joilla on eri näkemys oikeudenmukaisesta hyvinvoinnin jakautumisesta (tai usein epätarkasti tulonjaosta) päätyvät erilaiseen optimiverotukseen. Mutta on syytä huomata, että optimaalinen verotus ei määräydy pelkästään tarkastelijan arvojen perusteella. Ihmisten käyttäytyminen asettaa rajoituksia verotukselle.

Esimerkiksi tuloveron tapauksessa verotus vähentää työnteon kannustimia ja siksi myös työntekoa. Kun työnteko vähenee, kaikki köyhtyvät. Optimaalisen verotuksen pohtija joutuu ottamaan tämän huomioon, olivatpa hänen näkemyksensä tulonjaosta millaisia hyvänsä. Optimiverotus on siis tasapainoilua tulonjakotavoitteiden ja kannustimien välillä.

Hiilamon virheen syy

Kuten sanottua Atkinson ehdottaa 65 % marginaaliveroa ylimpään veroluokkaan Isoon-Britanniaan. Hiilamo vertaa tätä ns. Mirrlees-työryhmän ehdotukseen. ”Vaikutusvaltaisen skottilaisen talousnobelisti James Mirrleesin johtama ryhmä esitti vuonna 2010, että optimaalinen tuloveroprosentti olisi 56.6”, Hiilamo toteaa. Tämän jälkeen Hiilamo esittää katsauksen Atkinsonin Mirrlees-ryhmän raporttia kohtaan esittämään kritiikkiin.

Mutta tarkkaavainen lukija varmaankin valpastui entisestään. Jos kerran optimaalinen vero on arvokysymys, miten ihmeessä Atkinson ja Mirrlees-ryhmä voivat esittää arvioita optimaalisen veron tasosta?

Ongelma on Hiilamon epätarkkuudessa. Atkinson ja Mirrlees-ryhmä puhuvat ylimmän veroluokan veroprosentista, eivät verotuksen tasosta ylipäänsä.

Kuten sanottua, rikkaiden hyvinvoinnin lisäys lisätulosta katsotaan usein pienemmäksi kuin köyhien. Itse asiassa hyvin rikkaan saama hyvinvoinnin lisäys vaikkapa 1000 euron tulonlisäyksestä on pieni. Köyhälle, jopa keskituloiselle summa voi olla hyvinkin merkittävä. Niinpä jos tarkastellaan kaikkein rikkaimpia ihmisiä, näiden hyvinvoinnin muutosten vaikutus yhteiskunnalliseen hyvinvointiin on olemattoman pieni. Niin pieni, ettei sitä tarvitse edes ottaa huomioon.

Siksi kaikkein rikkaimpien oma hyvinvointi voidaan unohtaa laskelmista. Juuri näin on tehty Mirrlees-raportin esittämien lukujen pohjana olevassa Saezin ym. tutkimuksessa, jossa asia myös selitetään perusteellisemmin sivulla 102.

Tämä merkitsee, että kaikkein rikkaimpien tuloilla on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta vain välinearvoa. Ja siksi heidän kohdallaan verotulojen maksimointi on suurin piirtein optimaalisen verotuksen päämäärä. Rikkaimpienkaan optimaalinen veroprosentti ei tästä huolimatta ole 100, jo mainitsemistani käyttäytymisvaikutuksista johtuen. Liian korkea verotus saa rikkaat vähentämään työntekoa (tai tekemään muita temppuja) niin paljon, että verokertymä pienenee.

Tässä on Hiilamon keskeinen väärinymmärrys. Optimaalisen verotuksen päämäärä ei ole verotulojen maksimointi kenenkään muun kuin kaikkein rikkaimpien osalta. Sekä Mirrlees-raportti että Atkinson puhuvat nimenomaan ylimmän veroluokan veroprosentista. Väärinymmärrys on tietysti valitettava itsessään, koska Hiilamon kirjoitus on omiaan hämärtämään ihmisten käsityksiä järkevästä verotuksesta. Mutta se vaikuttaa myös Hiilamon johtopäätösten uskottavuuteen.

Kuka on tarpeeksi rikas?

Nyt nimittäin täytyy ratkaista kysymys, kuka on tarpeeksi rikas. Toisin sanoen, minkä tulotason jälkeen ihmisen hyvinvointi on niin korkea, ettei sen muutoksista enää tarvitse välittää. Tämä tietenkin riippuu ihmisen arvoista. Joillakuilla raja voi olla hyvinkin matala.

Mutta Hiilamo, Saez, Atkinson ja muut haluavat sanoa jotakin, joka on arvoista ainakin jossakin määrin vapaata. Jos näin on, täytyy löytyä raja jonka jälkeen suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että sitä enemmän tienaavien eurolla ei ole niin väliä.

Niin Mirrlees-ryhmän kuin Atkinsoninkin ja siksi myös Hiilamon pohdinnat perustuvat jo mainittuun Saezin ym. Iso-Britanniaa koskevaan tutkimukseen. Siinä ylimmäksi ryhmäksi, siis niiksi, joiden tulot ovat olemassa vain verottamista varten on valikoitu suurituloisin prosentti.

Ison-Britannian veroviranomaisen mukaan suurituloisimpaan prosenttiin kuuluvat karkeasti ottaen samat ihmiset kuin ylimpään tuloveroluokkaan, tilastoviranomaisen tieto viittaa samaan.

Ylimpään tuloveroluokkaan joutuu Isossa-Britanniassa jos ansaitsee yli 150 000 puntaa eli noin 180 000 euroa vuodessa tai 15 000 euroa kuussa. Atkinsonin ehdotusta voi siis suurin piirtein kuvailla niin, että hänen mukaansa yli 180 000 euroa tienaavien marginaaliveron pitäisi olla 65 %.

Hiilamon ehdotus on radikaalisti erilainen kuin Atkinsonin

Hiilamo esittää oman tulkintansa siitä, mitä Atkinsonin ehdotus tarkoittaisi Suomessa. Vähänkin huolellisempi tarkastelu osoittaa aika nopeasti, että Hiilamon  tulkinta on itse asiassa radikaalisti erilainen kuin Atkinsonin ehdotus. Hiilamon mukaan Atkinsonin malli vastaisi Suomessa uudistusta, jossa ylin marginaalivero nostettaisiin 65 %:iin. Hiilamo sanoo: ”Teknisesti verouudistus olisi erittäin helppo toteuttaa. Se ei vaatisi muuta kuin tuloveroasteikon numeroiden vaihtamista. Uudistus kaventaisi tuloeroja välittömästi merkittävällä tavalla.”

Jos uudistus toteutettaisiin tuloveroasteikon numeroita vaihtamalla, se tarkoittaisi Suomessa rajua korotusta kaikille yli 73 000 euroa vuodessa, eli noin 6000 euroa kuussa tienaaville. Hiilamon uudistus koskisi siis aivan erilaisia palkansaajia kuin Atkinsonin. Atkinsonin prosenttihan koski 2.5 kertaa enemmän tienaavia brittejä.

Jokaisella on omat käsityksensä tulonjaosta, mutta ainakin tämän kirjoittajan on vaikea nähdä 6 000 euroa tienaavat niin rikkaina, että heidän hyvinvointinsa muutoksia ei laskelmissa tarvitsi huomioida. Isossa-Britanniassa tämän verran tienaavat kuuluvat veroprosentin keskikastin keskivaiheille.

Oli miten oli, on selvää että Hiilamon esittämä versio on aivan toisenlainen kuin Atkinsonin alkuperäinen ehdotus ja koskee aivan toisenlaisia ihmisiä. Hiilamon tulkinta olisi rankka veronkorotus vielä aika tavallisille palkansaajille. Tulkintaa ei voi perustella samalla logiikalla kuin Atkinsonin ehdotusta. Missään tapauksessa sitä ei voida pitää Atkinsonin ehdotuksen suorana sovelluksena Suomeen.

Tähän täytyy vielä huomauttaa, että Suomi ei ole Iso-Britannia muiltakaan osin. Saezin ym. laskelmat, joita Atkinson käyttää eivät ole mitään maailmankaikkeuden vakioita, vaan perustuvat Ison-Britannian työmarkkinoiden ja verotuksen analyysiin. Suomessa asiat voivat olla aika toisenlaisia. Lisäksi Atkinsonin prosentit perustuvat Ison-Britannian verojärjestelmään, joka on luonnollisesti erilainen kuin Suomen. Jätän nämä teemat maininnan tasolle.

Hiilamo itse sanoo kannattavansa maltillisempaa marginaaliveronkorotusta ylimmässä tuloluokassa. Mihin tämä ehdotus perustuu, on epäselvää. Mikä on selvää on, että Hiilamon kirjoituksesta saa täysin virheellisen kuvan siitä, mitä johtavat vero-oikeudenmukaisuustutkijat ajattelevat ja mitä heidän ajatuksistaan seuraisi Suomessa.

Johtopäätös

Tulonjako ei ole Suomessa tällä hetkellä läheskään tärkein taloudellinen ongelma. Paljon tärkeämpiä asioita ovat talouskasvun hitaus ja alhainen työllisyystaso. Meidän on saatava suomalaisten tulot nousemaan kaikissa tuloluokissa nykyistä kitukasvuista vauhtia nopeammin, jos haluamme säilyä maailman vauraimpien maiden joukossa. Paljon nykyistä useampien suomalaisten pitää päästä osalliseksi hyvinvoinnin tuotannosta ja kulutuksesta työmarkkinoiden kautta.

Murehditaan tulonjaosta sitten kun on lisää jaettavaa.

Siltäkin osin, kun murehdimme tulonjakoa, yritetään pitää järki kädessä. Paras mahdollinen verotus ei tarkoita sitä, että verotetaan mahdollisimman paljon. Hyvä verojärjestelmä on sen sijaan sellainen, joka tuottaa suurimman mahdollisen yhteiskunnallisen hyvinvoinnin. Myös verotuksen kohteiden kokemat menetykset täytyy siis ottaa huomioon.

Hiilamon ehdotus sisältää väärinkäsityksiä optimaalisen verotuksen teoriasta ja on epäjohdonmukainen esikuvansa Atkinsonin ajatuksten soveltamisessa. Se johtaisi hyvä- mutta ei huipputuloisten verotuksen kovaan kiristämiseen hitaan talouskasvun aikana.

Tällaisen politiikan harjoittaminen eriarvoisuuden vähentämisen nimissä olisi todella huono ajatus.

J.K. 19.4.2017 klo 22. Heikki Hiilamo sanoi Facebookissa, että olin tulkinnut kirjoitusta väärin. Hiilamo itse ei kannata Atkinsonin ehdotusta tai siis omaa, mielestäni ongelmallista tulkintaa siitä. Hänen oma kantansa käy ilmi kirjoituksen viimeisestä lauseesta: ”Realistisempi vaihtoehto Suomessa olisi laskea – osana perustuloa tai muuta vähimmäisturvan remonttia – alimpien tulojen marginaaliveroa ja nostaa maltillisesti ylimpien tulojen marginaaliveroa.”

Hiilamon mukaan hänen tarkoituksensa oli vain esitellä Atkinsonin ajatuksia, ei niinkään omiaan. Hyvä on. Hiilamo ei siis kannata omaa tulkintaansa Atkinsonin ajatuksista. Silti, hänen kirjoituksestaan saa virheellisen kuvan siitä, mitä Atkinson ja muut johtavat vero-oikeudenmukaisuuden tutkijat ajattelevat verotuksesta. Tämä puolestaan oli oman kirjoitukseni keskeinen sisältö.

Korjasin kohdan myös varsinaiseen tekstiin. 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

20 kommenttia artikkeliin “Heikki Hiilamo ja miksi paras vero ei aina ole se korkein

  1. Tuomas P sanoo:

    Kaikenkaikkiaan tuloverosta pitäisi vähitellen pyrkiä eroon, tai ainakin sen merkitystä vähentää. Tekoäly ja automaatio tulevat väistämättä johtamaan tilanteeseen, jossa entistä harvempi voi tai joutuu tehdä työtä, ja yhä suurempi osa hyvinvoinnista syntyy enemmän tai vähemmän automaattisesti pääoman tuottamana. Tuloverotuksen pitäminen merkittävänä veromuotona tilanteessa jossa vain vähemmistö kansasta saa työtuloja johtaa kestämättömiin kannustinloukkuihin.

    Tulojen (ja arvonlisän tuottamisen, mitkä ovat kytköksissä toisiinsa) verottamista parempi ratkaisu olisi omaisuuden verottaminen; verotus olisi edelleen oikeudenmukaista sillä hyvätuloisimmat ovat tyypillisesti myös varakkaimpia, ja toisaalta erilaiset kannustinloukut poistuisivat; aina kannattaisi tehdä työtä niin paljon kuin pystyy, ja toisaalta kertynyt omaisuus kannattaisi pistää mahdollisimman tehokkaasti tekemään töitä tai kulutuksen kautta kiertoon, sen sijaan että sen piilottaisi sukanvarteen lahoamaan.

    1. Erkki Romppainen sanoo:

      Verottamisen avulla omaisuus saadaan julkisten palvelujen kautta kiertoon.

      1. Juha-kummi sanoo:

        Tai veroparatiisiin.

  2. Pekka Lehtonen sanoo:

    Hyvä analyysi

    1. Antti sanoo:

      Kirjoittajan maailma selkiää kappaleessa missä hän luokittelee 6000 € kk tienaavan ihan tavalliseksi palkansaajaksi. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajissa pitää nousta suurituloisimpaan neljään (4) prosenttiin jotta tuo tuloraja rikkoutuu.

      Tätä taustaa vastaan piirtyy koko liberaalin oikeiston tavoitteet ja maailma. Yhteiskunta tulee virittää jokaisesta kulmastaan sellaiseksi että se maksimoi parhaiten pärjäävien 5 %:n edut ja oikeudet. Sitä markkinoidaan pääsääntöisesti universaalin ”vapauden” nimissä. Vapauden johon tosin pääsee käsiksi vasta kun dollareita on kertynyt tilille tarpeeksi.

      Suurimmalle osalle tuo vapaus toteutukseen vietynä tarkoittaa käytännössä elinikäistä ehdollista vankeusrangaistusta.

      1. Bone sanoo:

        Kirjoittajan ns. pointti taisi kuitenkin olla se, että Englannissa 18000 €/kk tienaava on aika lailla erilaisessa taloudellisessa asemassa kuin Suomessa 6000 €/kk tienaava. Vaikka kuuluu pääkaupunkiseudullakin ylimpään tulodesiiliin, se ei tarkoita, että olisi maailman mittapuulla rikas tai että marginaalivero on perusteltua huitaista taivaisiin.

  3. Esa Heiskanen sanoo:

    Eikö kaikkein paras tavoite olisi tarvittavan verokertymän minimointi?

    1. huvituin sanoo:

      Riippuu siitä saadaanko tuolla taattua yhteiskuntarauha ja hyvinvointi mahdollisimman suurelle osalle ihmisiä. Jos tällaiset pikkuseikat siis kiinnostavat. 🙂

      1. Esa Heiskanen sanoo:

        ei tunnu yhteiskuntarauha onnistuvan edes 100% verolla, joten verojen korottamisen resepti taitaa olla väärä. http://www.hs.fi/aihe/venezuela/

      2. huvituin sanoo:

        ”ei tunnu yhteiskuntarauha onnistuvan edes 100% verolla, joten verojen korottamisen resepti taitaa olla väärä.”

        Ääripäiden älyttömyys ei ole argumentti verojen korottamista – tai laskemista – vastaan. Se on argumentti ääripäitä vastaan.

  4. Ulf Fallenius sanoo:

    Mukavasta työstä vaikka 70% veroa ja ei mukavasta työstä 10% veroa.

  5. ”Rikkaimpienkaan optimaalinen veroprosentti ei tästä huolimatta ole 100, jo mainitsemistani käyttäytymisvaikutuksista johtuen. Liian korkea verotus saa rikkaat vähentämään työntekoa (tai tekemään muita temppuja) niin paljon, että verokertymä pienenee.”
    Eipä taida olla mitään todisteita, joka tukisi sitä, että liian korkea verotus saa rikkaat vähentämään työntekoa. Eli vaikuttaisi taas olevan täysin perseestä revittyjä väitteitä.

    ”Tulonjako ei ole Suomessa tällä hetkellä läheskään tärkein taloudellinen ongelma. Paljon tärkeämpiä asioita ovat talouskasvun hitaus ja alhainen työllisyystaso. ”
    Aivan kuin nämä olisivat jotenkin erillisiä asioita. Eivät ole. OECD:n ja IMF:n mukaan tuloerot haittaavat talouskasvua.

    Lisäksi kuten jo aikaisemmissa kommenteissa otettiin kantaa, 6k€ ei ole mikään normaalin palkansaajan palkka, vaan silloin kuuluu jo korkeimpaan tulodesiiliin.

    Eli voidaan tiivistää tämäkin blogitekstin pelkäksi perättömäksi paskapuheeksi, libertörppöideologian populismiksi.

  6. Bone sanoo:

    Oletetaan, että suurimman yhteiskunnallisen hyödyn tuottaa verokertymä X. Tämä X voidaan kerätä verottamalla kohteita a, b, c ja d eri suuruisilla veroasteilla. Jos verokohteen a veroaste onnistutaan asettamaan Lafferin käyrän mukaisesti niin, että se tuottaa suurimman mahdollisen verokertymän, niin on mahdollista, että verokertymän X saavuttaminen ei edellytä enää verokohteen d verottamista ollenkaan.

    Peukalosääntönä sanotaan, että verotuksen aikaansaama hyvinvointitappio kasvaa suhteessa veroasteen neliöön. Tästä syystä yhdistelmä laaja veropohja – matala verokanta on yleensä toimiva. Eri veromuodoilla tämä hyvinvointitappion ja veroasteen funktio tuskin on kuitenkaan samanlainen. Siksi tuntuisi järkevältä painottaa verotusta sellaisiin kohteisiin, joissa korkeamman veroasteen aikaansaama hyvinvointitappio on vähäisempi. Toisin sanoen sellaisissa verokohteissa saattaa olla kokonaisuuden kannalta hyödyllistä tähdätä optimaaliseen verokertymään.

    Optimaalinen verokertymä ei tietenkään saisi olla tavoite itsessään. Optimaalisen verokertymän käsite on kuitenkin hyödyksi ennen muuta siinä, että se asettaa veroasteelle katon. Pois lukien erilaiset haittaverot, veroastetta ei kannata säätää korkeammaksi kuin se taso, joka tuottaa optimaalisen verokertymän.

    Toinen juttu on sitten se, onko hyvätuloisten 65 % marginaalivero lähelläkään oikeaa optimaalisen verokertymän näkökulmasta. Rohkenen epäillä, että siinä ollaan lähempänä Lafferin käyrän oikeaa laitaa.

  7. Erkka sanoo:

    Tähän keskusteluun tuo mielenkiintoisen lisäpohdinnan se, että pääoman ja palkan verokohtelu on niin kovin erilainen ja johtaa käytännössä regressiiviseen tai kellokäyrämäiseen verotukseen. Erittäin suuret tulot ovat suurelta osin pääomatuloja, joiden verotus on kevyempää kuin palkkatulojen. Toki tähän on perusteensa, mutta jätän ne tästä pois yksinkertaisuuden vuoksi.
    Verotuksen oikea taso ja malli on siis tosiaan mitä suurimmissa määrin myös arvokysymys samoin kuin pragmaattinen kysymys.
    Arvokysymyksenä siis: Eikö erilaisia tulonhankkimismalleja pitäisi kohdella mahdollisimman samalla tavoin? Tässä siis pääoma vs. palkkatulot. Itse osakesäästäjänä en koe, että teen kauheasti töitä kerryttämän pääoman tuoton eteen. Sitä vastoin koen, että teen paljon töitä kerryttääkseni pääomaa, jolle sitten tavoittelen tuottoa sijoittamalla. Tässä tavallaan koen, että verotus tapahtuu väärin päin, vaikka ymmärrän kyllä pääoman verotuksen suhteellisen keveydenkin perustelut,
    Pragmaattisena kysymyksenä sama: Pääoman verotus on hankala järjestää pääoman liikkuvuuden ja helpon vero-optimoinnin vuoksi. Palkansaajan tekemä työ on verrattain läpinäkyvä ja palkansaajan on vaikea siirtää verotustaan toiseen maahan. Pääoman tuoton kanssa taas tilanne on päinvastainen ja korostuu sitä mukaa, mitä isommista pääomista on kyse.

    1. OS sanoo:

      ”Eikö erilaisia tulonhankkimismalleja pitäisi kohdella mahdollisimman samalla tavoin? Tässä siis pääoma vs. palkkatulot.”

      Ei suinkaan välttämättä edes idealistisesti. Verotuksen taakka on siinä, että se leikkaa kulutusmahdollisuuksia. Pääomatulon verottaminen saa aikaan sen, että viivästettyä kulutusta verotetaan suuremmalla prosentilla.

      http://www.thebigquestions.com/2010/01/27/a-quick-economics-lesson/

  8. Hyvä! sanoo:

    Hyvä ja tärkeä kirjoitus!

    Joskin olen johtopäätöksestä hieman erimieltä. Tulonjakoa kun voi viilata keskittyen samalla myös kokonaistulojen kasvuun.

  9. Jussi sanoo:

    Tässäkin kirjoituksessa toistuu sama iänikuinen erhe; ajatus siitä, että yhteiskunta on mahdollista optimoida tietynlaiseksi.

    Että yhteiskunta on kuin kone, jonka yhtä kampea vääntämällä saadaan luotua ”nykyistä parempi” lopputulema; tässä tapauksessa joko suurempi verokertymä tai ”korkeampi yhteiskunnallinen hyvinvointi”.

    Molemmat on kollektiivisia, utilitaristisia tavoitteita, joilla voidaan kivasti oikeuttaa ihan mitä tahansa.

    Maassa, jossa perustuslaki on kiertoilmaus lausahdukselle ”tehkää mitä lystäätte”, tämä on varsin vaarallinen näkökulma.

    Mitä jos kasvaisimme joskus aikuisiksi ja ymmärtäisimme, että optimaalinen verotustaulukko ei ole asia, jota valtiolla / demokraattisella enemmistöllä on oikeutta valita täysin mielensä mukaan?

    Sillä yksilön tuottama lisäarvo kuuluu hänelle itselleen. Se ei kuulu valtiolle, eikä Hiilamolle, eikä edes tämän blogin kirjoittajalle.

    Moraalisesti ainoa kestävä veropolitiikka on könttävero; kaikki maksavat saman summan.

    Kuin ihmeen kaupalla tämä on myös utilitaristisesti (tai kollektiivisesti) optimaalisin ratkaisu, sillä yhteiskunnan varoja säästyy huomattava määrä verotuksen ollessa yksinkertaista. Ei tarvitse vahtia tuloja, ei tarvitse arpoa vähennyksiä, ei tarvitse poliitikkojen vaivata mieltään asioilla, jotka eivät heille kuulu.

    Mutta edelleen – yhteiskunnan kannalta optimaalisin ratkaisu ei saa olla minkään poliittisen ratkaisun ensisijainen ajuri. Jos näin on, niin lopetetaan pelleily ja kutsutaan Suomea sen oikealla nimellä; enemmistödiktatuuri.

    1. huvituin sanoo:

      ”Sillä yksilön tuottama lisäarvo kuuluu hänelle itselleen. Se ei kuulu valtiolle, eikä Hiilamolle, eikä edes tämän blogin kirjoittajalle.”

      Kivaa, dogmaattisuutta. Tämän jälkeen kehotuksesi aikuiseksi kasvamisesta kuulostaa enemmän kuin hitusen tahattoman koomiselta.

      ”Moraalisesti ainoa kestävä veropolitiikka on könttävero; kaikki maksavat saman summan.

      ”Kuin ihmeen kaupalla tämä on myös utilitaristisesti (tai kollektiivisesti) optimaalisin ratkaisu, sillä yhteiskunnan varoja säästyy huomattava määrä verotuksen ollessa yksinkertaista. Ei tarvitse vahtia tuloja, ei tarvitse arpoa vähennyksiä, ei tarvitse poliitikkojen vaivata mieltään asioilla, jotka eivät heille kuulu.”

      Varmasti säästyy, sillä tuollaisella veropohjalle ei tarvitse kuvitella pyörittävänsä minkäänlaista valtiota. Seuraus? Vaikkapa Somaliasta voi hakea vertailukohtaa siihen miten hienoa on elää alueella jossa ei ole toimivaa valtiota.

      Edelleen: kivaa, dogmaattisuutta.

      ”Jos näin on, niin lopetetaan pelleily ja kutsutaan Suomea sen oikealla nimellä; enemmistödiktatuuri.”

      Enemmistödiktatuurissa enemmistö päättää kaikista asioista mielensä mukaan. Demokratiassa enemmistöllä ei kuitenkaan ole tällaista valtaa, Suomessakaan.

  10. Masse sanoo:

    Optimaalinen verotus olisi nolla.
    Eriarvoisuus? Tulonsiirrot? Nuo ovat jotakin kommunismin jäänteitä, jotka eivät kyllä ole toteutuneet, eikä tule toteutumaan ikinä.

    Hyvinvointi, elämisen tason kasvu ja elintason kasvu tulee jostakin aivan muusta kuin veroista, virastoista, virkamiehistä ja julkisesta sektorista. Hyvinvointi tulee kehityksestä, ihmisten kyvystä erikoistua, parantaa omaa osaamistaan. Siitä riittää sitten myös yhteiskunnan loisille, kuten vaikka koko julkinen sektori.

    Vastemielistä peen jauhamista nuo verovaroin tehdyt mussutukset. Yöks!

    1. huvituin sanoo:

      Masse trollailee vapun kunniaksi.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa