Hyvän yhteiskunnan rakennuspalikat hukassa?

Hyvän yhteiskunnan rakennuspalikat muodostuvat demokratiaperiaatteesta, vallitsevan oikeusjärjestyksen tunnistettavuudesta ja pätevyydestä sekä yhteiskunnassa vallitsevasta luottamuksesta. Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita rakennettaessa toimivan yhteiskunnan hallintajärjestelmiä. Rakenteellisen muutoksen yksipuolinen korostaminen vähentää ihmisten välistä luottamusta ja heikentää luovuutta ja tehokkuutta. Olennaisinta on luottamuksen rakentaminen ihmisiin eikä rakenteisiin.

Kaikissa länsieurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa yhteiskunnallinen järjestys etsii uutta tasapainoa. Horjuva tasapaino on pitkälle kehittyneen modernisaation ja sitä seuranneen järjestelmätason muutoksen tulosta. Vallitsevaan maailmanlaajuiseen systeemiseen muutokseen voimme vaikuttaa vain vahvistamalla yhteiskuntia ylläpitäviä arvo- ja moraalisäännöksiä. Tämä on merkittävä haaste demokraattiselle päätöksentekojärjestelmälle ja sitä sitoville oikeusjärjestyksen perusteille. Onnistumisen astetta mitataan sillä, kuinka paljon kansalaisilla on aitoa luottamusta yhteiskunnan kykyyn kokonaisuutena vastata tarpeisiin. Toisin sanoen, kuinka Oy Suomi Ab vastaa kansalaistensa tarpeisiin ja kuinka kansalaiset tuntevat voivansa vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon.

Modernisaation seurauksena länsieurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa tuotannollis-tekninen kehitys on lisännyt keskimääräistä vaurautta ja niin sanottu tavarahyvinvointi on häivyttänyt varsinaiset yhteiskunnalliset luokkakonfliktit. Vapaus aineellisesta puutteesta on kuitenkin osittain vieraannuttanut meidät yhteiskunnan peruspilareiden vaalimisesta. Yksilön vapauden, yhdenvertaisuuden lain edessä ja kaikille yhteisen mahdollisuuksien tasa-arvon sekä yleisen oikeusvarmuuden sijaan olemme yksilöinäkin omineet kritiikittä erityiset yhteiskunnan etupiirien tuottamat näkökulmat ja niihin liittyvät institutionaaliset vaatimukset perustarpeinamme.

On hyvä muistaa, että hyvinvointivaltiolle on ominaista totalitaaristen piirteiden jatkuva vahvistuminen. Institutionaalisen sääntelyn määrä kasvaa toimintaympäristön muuttuessa monimutkaisemmaksi, mikä lisää joka kierroksella sosiaalisen kontrollin tehokkuutta ja määrää. Kun valtio on kiinteä osa tuotantojärjestelmää ja sidoksissa pääomakasautumisen yleisiin ehtoihin, se muodostaa riskin demokratiaperiaatteen toteutumiselle. Riski todentuu ja epäluottamustila syntyy, jos vallitseva politiikkavalta, talousvalta ja niiden vaalima tekninen tiedonintressi ohjaavat oikeusjärjestystä avoimen kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden toteuttamisen ja sen oikeudellisen pohjan vahvistamisen sijaan.

Epäluottamustila ilmenee arvo- ja elämismaailmaamme ylläpitävässä lainsäädännössä. Sitä alkaa vaivata momentaarisuus – hetkellisyys, tilapäisyys – joka heijastaa yhteiskuntaelämisen perusmerkityksen murtumista ja katoamista. Yhteiskunnan liikennesääntöjen, eettis-moraalisten normien ja erityisesti suvaitsevaisuuden, rapautuminen vähentää ihmisten halukkuutta osallistua yhteiskunnan rakentamiseen.

Euroopan unioni ei ole kyennyt toistaiseksi antamaan tukea hyvän yhteiskunnan rakentumiselle. Se on yhtälailla modernisaation uuskolonialistisen ilmiön vanki, jonka toiminnassa niin talouskriisissä kuin oikeusjärjestyksen rakentamisessa korostuu momentaarisuus ja häilyvä konstitutionalismi, perustuslaittomuus. Euroopan unioni on ennemminkin moninkertaistanut rahan ja vallan välineiden uudistamisen vaatimaa sääntelyä. Se on lisännyt monetarisoitumista, rahavarannon sääntelyä, ja julkisen vallan taloudelliselle tehokkuudelle asetettavia vaatimuksia, heikentäen yhteiskuntien demokraattisia prosesseja. Niin yrittäjän, työntekijän, kuluttajan kuin hallinnon asiakkaan (veronmaksajan) ja kansalaisen (äänestäjän) ulkoa ohjautuva roolitus ohittaa yhteiskunnan omaehtoisen uudistumisen.

Yhteiskunnallisen luottamuksen palauttaminen on pitkä prosessi. Sääntelyyn perustuvassa yhteiskuntajärjestyksessä ei luottamukselle olennaista vapaan sosiaalisen kanssakäymisen ja taloudellisen vaihdannan ilmapiiriä ole mahdollista toteuttaa.

Voimakkaan sääntelyn hyvinvointiyhteiskunnassa valtarakenteet ovat liialti riippuvaisia kansalaisille luoduista subjektiivisista oikeuksista, mikä passivoi uudistushalukkuuden. Tarvitaan rationaalisen ja kriittisen keskustelun ilmapiiri, joka on ensiarvoisen tärkeä vapaalle kulttuuriselle ja taloudelliselle uudistumiselle. Tulisikin enemmän huolehtia siitä, että kaikilla keskustelijoilla on vapaus ja tasavertaiset mahdollisuudet puhua, kyseenalaistaa, arvostella ja puolustaa omia näkemyksiään. Nyt keskustelunavaukset teilataan jo lähtökohtaisesti. Tämä nakertaa pohjaa tulevaisuuden yhteiskuntakehitykseltä.

Yhteiskunnallista luottamusta voidaan vahvistaa ainoastaan kaikkien osapuolten keskinäisellä kommunikaatiolla – kansalaisyhteiskuntakeskustelulla. Tätä mahdollisuuksien tasa-arvoa lisäävää prosessia on mahdotonta synnyttää ja ylläpitää ilman, että demokratiaperiaatteen toteutumisen valvontaa oikeusjärjestyksessä vahvistetaan. Lainsäädännöllä on uudistettava niitä asioita, jotka helpottavat ihmisten keskinäistä sosiaalista kanssakäymistä ja taloudellista vaihdantaa. Sen on myös pidättäydyttävä niissä tunnistettavaan muotoon laadituissa pysyvissä normeissa, jotka ohjaavat yhteiskunnan moraalis-eettistä toimintaa. Oikeusjärjestys ei saa myöskään mahdollistaa oikeuskäsitteistölle vieraiden poliittisen toiminnan elementtien – kuten esimerkiksi hallitusohjelmien – muodostumista osaksi lainsäätämisjärjestystä.

Kansalaisyhteiskunnan menestys, hyvä yhteiskunta, perustuu ensisijassa kommunikatiiviseen luottamukseen, joka toteutuu vasta, kun poliittisen ja hallinnollisen intressipiirin ulkopuoliset tahot kokevat olevansa osa omistamaansa yhteiskuntaa ja tulevat säännöllisesti, myös vaalikausien ulkopuolella, kuulluksi itselleen tärkeissä asioissa. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys tukee koko yhteiskunnan oppimisprosessia. Se on voimakas positiivinen kilpailutekijä, sillä tällaisesta luottamuksesta voi kehittyä voima, joka syntyy, kun vuorovaikutuksen osapuolet sitoutuvat kehittämään ja muokkaamaan olosuhteitaan ja ankkuroivat ne uusiksi ajantasaisiksi arvojen ja oikeusjärjestyksen tunnustetuiksi perusnormeiksi.