Professori Matti Tuomala sanoo Yleisradion haastattelussa, että näkemys julkisten menojen pienentämisen tarpeellisuudesta ”poikkeaa valtavirtataloustieteen näkemyksestä”. On vaikea yhtyä Tuomalan mielipiteeseen. Valtavirran taloustieteilijät eivät mitenkään yksimielisesti kannata suhdannepoliittista ”elvytystä”, eivät Suomessa eivätkä muualla.
Vielä vähemmän kannatusta löytynee sille, että Suomen julkinen sektori on pidemmällä aikavälillä optimaalisen kokoinen tai verotus oikealla tasolla. Suomalaisten akateemisten taloustieteilijöiden ulostuloja odotellessa muutama linkki kansainvälisesti tunnettuihin valtavirtaekonomisteihin, jotka näyttäisivät olevan eri mieltä Tuomalan kanssa.
1. Economist-lehdessä oli jokin aika sitten mielenkiintoinen väittely Luigi Zingalesin ja Brad DeLongin välillä. Zingales toteaa väittelyssä esimerkiksi: ”Lääketiede on osoittanut, että kaksi lasia viiniä päivässä edistävät terveyttä pitkällä aikavälillä. Yksikään lääkäri ei kuitenkaan suosittelisi tätä terveydenedistämismenetelmää alkoholismista toipuvalle. Valitettavasti keynesiläiset taloustietelijät toimivat juuri näin.” Linkki väittelyyn ei valitettavasti toiminut, joten linkkasin blogiin jossa ote Zingalesilta.
2. John Cochrane kirjoittaa Wall Street Journalissa: ”Talouspolitiikkayhteisö on hylännyt ajatuksen, että ongelmat voidaan ratkaista lainaamalla, tuhlaamalla, inflaatiolla, jättämällä lainat maksamatta ja korkeilla veroilla.”.
3. Jos chicagolaisprofessorit epäilyttävät, kannattaa lukea Jeffrey Sachsin kirjoitus Guardianissa. Sachs kirjoittaa: ”Suurissa budjettialijäämisssä ja kasvavassa velka-BKT -suhteessa ei ole mitään edistyksellistä (progressive). Suurilla alijäämillä ei ole mitään luotettavaa työttömyyttä vähentävää vaikutusta ja alijäämien vähentäminen voi olla sopusoinnussa vähenevän työttömyyden kanssa.”
Julkisen sektorin sopeuttaminen ei siis ole mitenkään ristiriidassa valtavirtataloustieteen kanssa, vaan sille löytyy kannatusta ekonomistien keskuudessa näiden poliittisesta suuntautumisesta riippumatta.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
11 kommenttia artikkeliin Julkiset menot ja taloustiede
”Valtavirran taloustieteilijät eivät mitenkään yksimielisesti kannata suhdannepoliittista “elvytystä”, eivät Suomessa eivätkä muualla.”
Kyllä normaali keynesiläisyys alkaa olla saavuttanut melkolailla yksimielisen statuksen länsimaisten valtavirtataloustieteilijöiden keskuudessa. Liberan lisäksi muutamat libertaarit ajatuspajat Yhdysvalloissa, freshwater-talouslaitokset sekä osa business-koulujen taloustieteilijöistä (esim. Cochrane ja Zingales) toki nojaavat yhä virheelliseen kuvaan todellisuudesta.
Tässä mielenkiintoinen ote taloustieteilijöiden mielipiteestä Yhdysvaltojen stimulukseen liittyen: http://www.igmchicago.org/igm-economic-experts-panel/poll-results?SurveyID=SV_5bfARfqluG9VYrP Kyselyä ylläpitää muuten Cochranen ja Zingalesin oma Chicago Booth. Käytännössä kaikki argumentit stimuluspakettia vastaan on kumottu sekä blogosfäärissä että viimeaikaisessa tutkimuksessa, eikä niitä siksi oikeastaan kukaan enää kannata.
Hyvä anekdootti on, miten suurin osa valtavirran taloustieteilijöistä Suomessa ja Euroopassa kannattaa myös veronalennuksia nykyisissä olosuhteissa, mutta Libera ja muutama muu ideologisesti suuntautunut instituutio vastustaa julkista sektoria _kaikissa_ olosuhteissa. Sitä tämäkin teksti heijastelee.
Lopuksi on mainittava, että Pursiaisen kolme poimintaa osoittavat, että kirjoittaja ei ole perehtynyt lainkaan yhdysvaltalaisen ”elvytyskeskustelun” voimasuhteisiin.
Pursiaisen argumentit elvytystä vastaan:
1. Kaksi lasia viiniä
2. John ”the danger now [2009] is inflation” Cochrane
3. “Suurissa budjettialijäämisssä ja kasvavassa velka-BKT -suhteessa ei ole mitään edistyksellistä”
–> Suuria budjettialijäämiä laman aikana tehneillä mailla (USA, Britannia) velka-BKT-aste on vakaantunut, kiristävää finanssipolitiikkaa harjoittaneissa maissa (Suomi, Kreikka) velka-BKT-suhde on kasvanut. Tämä on ihan tavallisen keynesiläisen teorian mukaista.
4. ”Suurilla alijäämillä ei ole mitään luotettavaa työttömyyttä vähentävää vaikutusta”
–> Empiirisen tutkimuksen mukaan on.
5. ”alijäämien vähentäminen voi olla sopusoinnussa vähenevän työttömyyden kanssa”
–> Kukaan ei väitä, ettei voisi. Ongelma on siinä, että tämä korrelaatio on mahdollinen laman aikana vain maissa, josta ihmiset muuttavat massoittain pois tai joissa vaihtotase on kroonisesti ylijäämäinen ja kasvava.
Huvittavaa, että joku pitää nyt Britanniaa esimerkkinä keynesiläisestä politiikasta. Tähän asti Paul Krugman ja muut elvyttäjät ovat kyllä kironneet sitä austerityn mallimaana. Ja missä ihmeessä on suomalainen leikkaus politiikka? Finanssikriisin jälkeen valtion menot ovat kasvaneet yli kolmanneksella ja velka kaksinkertaistunut. Sitäkö kutsutaan finanssipolitiikan kirustämiseksi? Kertokaa missä luvuissa alkaa elvytys?
Finanssipolitiikka on ollut kiristävää. Velkaantuminen on johtunut automaattisista vakauttajista. Se miksi velkaantumisen tuottamat lisäpääomat eivät ole stimuloineet taloutta johtuu osittain yksityisen velan lyhynnyksistä ja tietenkin tulevaisuuden uskon kehnoudesta (ks.likviditeetin preferenssi) ja holvaamisesta (ks.verotus ja inflaatio)…
Britannia on kieltämättä huono esimerkki. Massiivisia alijäämiä kiristyksistä huolimatta kuitenkin, itse asiassa 4-5-kertaisia Suomeen verrattuna mitä BKT-suhteeseen tulee.
Suomen fipo-kiristyksistä ei ole pienintäkään kysymystä. Veroja on korotettu ja menoja leikattu päätösperäisesti vuosien 2009-10 pienimuotoisen elvytysperiodin jälkeen miljardeilla. Velkasuhteen kasvu on johtunut työttömyysmenojen kasvusta sekä leikkausten, veronkiristysten ja euroalueen mitättömän viennin kysyntää ja talouskasvua syöneestä vaikutuksesta. Kustannuskilpailukyvyn heikkenemisellä on toki myös merkitystä.
Luultavasti seuraavan vaalikauden menoleikkaukset johtavat suunniteltuja suurempiin budjettialijäämiin juurikin samoista syistä. Vuonna 2019, ellei jo aikaisemmin, meuhkataan sitten nykyistäkin äänekkäämmin, että ”onhan tässä jo vuosia otettu syömävelkaa, nyt on pakko karsia menoja kovalla kädellä!”
Tämän kirjoituksen perusteella Pursiaisen luotsaama Libera tulee jatkamaan tämän kehityksen edesauttamista.
Julkisia menoja pitää ilman muuta leikata rajusti, mutta samaan aikaan tuloverotusta on kevennettävä. Jos julkisen puolen annetaan edelleen pöhöttyä lisävelan avulla, tehottomuus kasvaa kuin syöpä, joka kalvaa pohjan yksityiseltä tuotannolta. Kun korot kääntyvät joskus nousuun, velkaelvytyksen vaikutukset näkyvät veroasteen kiristymisenä, joka viimeistään tappaa toiveet kasvusta.
Lisävelka ja pöhöttyminen, tehottomuus ja syöpä, korojen nousu… Myyttejä ja oletuksia on helppo viljellä, ja varmaan jostain inhimmillisistä peloista ja intuitiostahan nämä kumpuavat, mutta mihinkään tilastotietoon tai teoriaan ne eivät perustu.
Mutta nettorahavirrat ratkaisevat. Tuloverojen alennukset niin, että julkisyhteisöjen alijäämä kasvaisi leikkaustenkin yhteydessä ei varmasti tekisi hirveästi tuhoa. Mutta kuten sanottu, alijäämää pienennetään todennäköisesti 5-10 miljardilla seuraavaan kahden hallituskauden aikana. Tuhoisat vaikutukset kasvuun, työttömyysasteeseen ja tuotantokapasiteettiin sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä.
Julkisen puolen tehottomuus perustuu tilastoihin ja kuuden vuoden virkamieskokemukseen. Miten esim. virkamiesten ylisuuret palkat ja kahdeksan viikon vuosilomat edustavat verovarojen tehokasta käyttöä? Oma palkkani virkamiehenä oli ylimitoitettu tehtävän vaativuuteen nähden ja sama tilanne on tuhansilla muilla.
”Oma palkkani virkamiehenä”…
Kuten sanoin, ”inhimmillisistä peloista ja intuitiostahan nämä kumpuavat”.
Leikataanko läskiä vai lihasta? Suomi-neidon lähestyessä 100-vuotispäiviään krempat ja vaivat vaativat yhtä jos toistakin rohtoa ja hoitoa. Konitohtorit määräisivät hevoskuurille.
Jos Pursiainen/Libera keskittyisivät jatkossa vaan siihen kysyntä-tarjonta-kehikkojen tuherteluun, kun kommentit kerran ovat tätä luokkaa
Jos analyysi pohjautuu näin puhtaasti ideologiaan, niin mitä tällainen suhteellisen valistunut talouskeskustelua seuraava sosiaaliliberaali näistä jutuista hyötyy? Ei jatkoon