Anderssonin vinkkilista

Kansanedustaja Li Andersson on äskettäin tehnyt työ- ja oikeusministeri Lindstömille ”vinkkilistan”. Lista on sinänsä yllätyksetön, mutta vinkit sen verran huonoja, että ne kannattaa käydä kunnolla läpi.

Lista alkaa myönteisillä kommenteilla työnantajien KELA-maksun palauttamista koskevaa ajatusta kohtaan. Andersson tekstistään päätellen on käsityksessä, että työnantajan KELA-maksu jotenkin jäisi työnantajan piikkiin. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että veroluonteisella maksulla asetettu työvoimakustannuksen korotus on työvoimakustannuksen korotus. Sellaisten kohdentuminen ei puolestaan riipu mitenkään siitä, maksaako kulun muodollisesti työntekijä vai työnantaja.

Työvoimakustannusten kasvattaminen tilanteessa, jossa työttömyys pysyy sitkeästi korkealla työikäisen väestön osuuden samaan aikaan pienentyessä, on äärimmäisen huono idea. Anderssonilta ja kaikilta muiltakin vasemmistolaisilta toivoisi ennemmin ideoita siihen, miten työllisyys saataisiin kasvuun. Mitkä ovat vasemmistolaiset ehdotukset esimerkiksi työvoimakustannusten alentamiseksi?

Varsinaisina vinkkeinä listallaan Andersson tarjoilee vappumarssien plakaateista tuttuja iskulauseita. Työpäivän lyhentäminen kuuteen tuntiin (arvatenkin ilman vastaavaa palkanalennusta) kunnissa on jopa vasemmistoliiton edustajalta erikoislaatuinen ehdotus. Kunnissa tuskaillaan jo nyt valtavissa säästö- ja veronkorotuspaineissa, ja Andersson haluaa tuoda jo valmiiksi sangen turvatussa asemassa oleville kuntien työntekijöille lisää etuja veronmaksajien kustannuksella.

Yritysmaailmassa, missä tulot joudutaan joka päivä hankkimaan asiakkailta, työväki on aivan ihmeissään julkisen sektorin pitkistä lomista, työsuhde-eduista ja kuntaliitosten yhteydessä annetusta viiden vuoden irtisanomissuojasta. Viimeksi mainitusta uusi hallitus on onneksi päättänyt jo luopua ja siten lisätä kohtuutta, samassa veneessä olemisen tunnetta ja tasa-arvoa työelämään.

Nollatuntisopimusten kieltäminen vie työmarkkinoita väärään suuntaan. Suomessa ei tarvita lisää kieltoja ja jäykkyyksiä vaan lisää vapautta ja joustoja. Nollatuntisopimukset ovat monille erinomainen tapa hankkia lisätuloja elämäntilanteeseen sopivalla tavalla.

Pääomatuloverotuksen progressiiviseksi muuttaminen, tai tässä tapauksessa progression kiristäminen, on huono idea. Anderssonin täytyy olla tietoinen siitä, että digitaalisessa muodossa olevat omaisuuserät pystyy siirtämään sekunnissa hyödyttämään jonkin muun maan kasvua ja työllisyyttä. Myös kansainvälisesti toimivat yritykset joutuvat jatkuvasti tarkastelemaan liiketoimintaympäristöjä ja reagoimaan haitallisiin muutoksiin. Viime vaalikaudella säädetyn pankkiveron takia Nordea siirsi 24 miljardin euron liiketoiminnat Ruotsiin, ja samalla katosi 150 miljoonaa näiden liiketoimintojen tuottamaa yhteisöveroa. Eikä ihmisenkään muutto esimerkiksi Portugaliin tai Viroon vaadi kuin pientä viitseliäisyyttä. Rajoja ei voi, eikä oikeastaan kannata edes yrittää panna kiinni. Se juna meni jo, ja hyvä niin.

Anderssonin ajattelu saattaa olla pätevää hyvin massiivisten ceteris paribus -ehtojen vallitessa, mutta kun eivät ne oikeasti vallitse muualla kuin kansantaloustieteen peruskurssin monisteessa. Jossain hetkessä jonkin parametrin muuttamisella on reaalimaailmassa ja ajallisessa tarkastelussa hyvin monenlaisia vaikutuksia. Vasemmisto ei joko ymmärrä tai halua tunnustaa, että ihmiset reagoivat esimerkiksi veromuutoksiin usein aivan toisin kuin kaikkivoipaisuuskuvitelmiinsa juuttuneet poliitikot kuvittelevat.

Vasemmisto vaatii kiristyksiä pääomatuloverotukseen ja lisää progressiota ansiotuloverotukseen. Samalla se jättää huomiotta, että sitten pitäisi pystyä pakottamaan näiden talouskasvua haittaavien ja investointeja vähentävien verojen maksajat edelleen pysymään maassa, tuottavina veronmaksajina. Työpaikkoja ja hyvinvointia luovat kansalaiset pitää tämän logiikan mukaan komentaa luomaan työpaikkoja ja hyvinvointia, ”tai muuten”.

Miten tämä sitten pitäisi toteuttaa? Vasemmistolaiset eivät juuri esitä keinoja, koska ne olisivat erittäin epämiellyttäviä ja käytännössä mahdottomia toteuttaa. Anderssonin ajatusten kanssa samansuuntaisia kommentteja esittänyt SDP:n nykyinen kansanedustaja Sanna Marin väläytti aiemmin talvella hieman ratkaisupuoltakin ehdottaessaan kansalaisuuden poistamista rangaistuksena niille, jotka muuttavat ulkomaille, kiristyvää verotusta karkuun. Olisi hyvä muistaa, että maasta poistuminen sattuu olemaan mm. yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa mainittu ihmisoikeus.

Ainoa kestävä tapa minimoida pääomapakoa on asettaa verotus niin matalalle, että se ei aja ihmisiä pois maasta. Virta Viroon kulkee jo tasaisena ja voimistuu, ja harva yrittäjä sieltä on tulossa enää takaisin. Nyt pitäisi jäljelle vielä jääneiden raskaamman rankaisemisen sijaan miettiä, miten investointien ja yritysten virta saataisiin kulkemaan Suomeen päin. Voitaisiin edes hetkeksi unohtaa vasemmistolainen luokka-ajattelu ja miettiä, mikä olisi oikeasti fiksuinta ja hyödyllisintä tälle maalle ja meille kaikille.