Yhteiskuntasopimus

Juha Sipilän hallitus on peräänkuuluttanut yhteiskuntasopimusta. On paikallaan, avata, mitä tämä tarkoittaa. Maailmanhistoria tuntee kaksi merkittävää yhteiskuntasopimusta: Ruotsi 1938 ja Japani 1955.

Ruotsi oli eurooppalainen suurvalta, kunnes murhaajan luoti vuonna 1718 lopetti Kaarle XII:n holtittomat sotaretket. Maa vaipui lamaan ja taantumaan siinä määrin, että se ei kyennyt puolustamaan itäisiä maakuntiaan ja Venäjän joukot olisivat marssineet Tukholmaan, ellei heillä olisi ollut kiireellisempää tekemistä muualla. 1800-luvun alkupuoliskolla Ruotsi oli Euroopan köyhimys. Kolmasosa kansasta lähti elintasopakolaisina Pohjois-Amerikkaan. Kotimaassa ei ollut töitä, vapauksia eikä mahdollisuuksia. Wilhelm Mobergin Maastamuuttajat –trilogia on tästä eloisa kuvaus.

Kurjuus syveni, kunnes valtiopäivät vuonna 1864 julisti uuden lain elinkeinovapaudesta. Kartellit, lupamenettelyt ja säätyjen sekä ammattikuntalaitoksen etuoikeudet purettiin. Ruotsi siirtyi feodalismista kapitalismiin ja markkinatalouteen. Seurauksena oli yrittäjävetoinen kasvu, jota ei ennen oltu nähty. Muutamassa vuosikymmenessä syntyi kymmeniä innovaatiovetoisia globaaleja yrityksiä, kuten Swedish Match (tulitikut), SKF (kuulalaakerit), Alfa Laval (separaattori), Atlas Copco (kompressorit), AGA (kaasuhitsaus), ja Nobel (dynamiitti), sekä nopeita oppijoita autoteollisuudessa (Volvo) ja puhelimissa (L M Ericsson). Puolessa vuosisadassa Ruotsi kipusi vauraiden länsimaiden kärkikastiin.

Kapitalismi ja markkinatalous kuitenkin tietävät yhteiskunnallisia ristiriitoja työn ja pääoman, kaupunkien ja maaseudun, yritteliäitten ja laiskojen välillä. Vuonna 1936 työn ja pääoman edustajat kokoontuivat Saltsjöbadenin lomahotelliin sopimaan asioista. Yhteiskuntasopimuksen olennaiset kohdat olivat myönnytyksiä. Työväenliike suostui luopumaan sosialistisesta vallankumouksesta ja myöntymään työnantajien työnjohdolliseen suvereniteettiin (luottamusmiehet ja politrukit eivät määrää, miten tuotanto järjestetään). Kapitalistit tunnustivat ay-liikkeen neuvotteluoikeuden ja moraalisen oikeuden saada jakaa kasvavaa kakkua. Ruotsin menestystarina jatkui.

Japani oli sodan jälkeen poliittisessa kaaoksessa. Vanha eliitti oli poistunut pelialueelta ja hyvin nuoret miehet nousivat vallan kahvoihin. Radikaali työväenliike ajoi sosialistista kumousta. Konflikti kärjistyi kahteen väkivaltaiseen lakkoon Nissanin tehtailla ja Mitsuin kaivoksissa. Lakkolaiset pantiin järjestykseen brutaalein ottein. Japanin kapitalistit kuitenkin ottivat opikseen. Tiettävästi mitään paperia ei tehty, mutta japanilaiseen tapaan syntyi herrasmiessopimus. Työnantajat lupaavat jakaa kakkua, järjestää sosiaalivakuutuksia ja julkista terveydenhuoltoa; duunarit lupasivat tehdä töitä innolla yli työaikasäädösten ja kehittää tuottavuutta laatupiireissä. Vuonna 1955 Hatoyaman hallitus esitti tuottavuusloikkaa: kansantalous kaksinkertaistettaisiin kymmenessä vuodessa. Siihen ei mennyt kuin seitsemän.

Yhteistä näille yhteiskuntasopimuksille on, jos tulonjaon, roolien, oikeuksien ja velvollisuuksien jaosta voidaan saavuttaa yhteisymmärrys, kansakunnan energia vapautuu pikkusieluisesta poliittisesta riitelystä tärkeämpiin, hyvinvointia edistäviin toimiin.

Erikoista tässä on vain, että vain harvat kansakunnat ovat kyenneet tekemään yhteiskuntasopimuksia. Ne ovat niitä vauraita kapitalistisia markkinatalouksia. Riitaisilla menee huonosti.