Uber haastaa valtion – ja hyvä niin

Kyytivälityspalvelua tarjoava Uber on noussut Suomessa otsikoihin, sillä sitä epäillään luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta. Palvelu on tunnettu edelläkävijä älypuhelinteknologian hyödyntämisestä. Eräs toinen uutinen kertoi hieman Uberia muistuttavan liiketoimintamallin ulottuvan myös mm. laillisiin siivouspalveluihin. Asiakas syöttää tiedot sijainnista sekä siivoustarpeista, ja yritys vastaa yksilöllisesti kysyntään hyödyntäen hajautuneita resursseja. Nämä eivät ole vain irrallisia esimerkkejä liiketoimintamallien murroksesta. Taustalla ilmenevä suurempi kehitys pitää sisällään haasteen harjoitettavalle politiikalle, vakiintuneille ideologioille ja ylipäätään ymmärrykselle ihmisen vapaasta toiminnasta. Asioiden hahmottaminen ja muutokseen sopeutuminen eivät kuitenkaan vaadi mitään uutta ja ihmeellistä, jos älyllisestä työkalupakista löytyy jotain ruostumatonta.

Monipuolinen informaatioteknologia, sosiaalinen media ja lukuiset olemassaolevat palveluntarjoajat muodostavat ekosysteemin ennennäkemättömille innovaatioille. Perinteisen markkinateorian näkökulmasta transaktiokustannukset pienenevät. Erilaiset sovellukset voitelevat tiedon kulkua, sopimusten tekemistä ja resurssien koordinoimista. Ihmisten on vaivatonta tarjota ja tilata palveluksia keskenään ilman suurempia hierarkioita saati hyödyttömiä välistävetäjiä. Teknologia tarjoaa mahdollisuuden oikaista byrokratiaa. Varsinkin arkisissa ja paikallisissa asioissa markkinamekanismit toimivat mm. luottamuksen ja mainepääoman tärkeyden ansiosta. Nämä markkinatalouden perinteiset rakennuspalikat ovat suuria ideoita kohutun “Uber-talouden” takana. Puheet markkinataloutta murtavasta ”jakamistaloudesta” ovat liioiteltuja.

Uberin kaltaiset toimintamallit kyseenalaistavat monien perinteisten toimilupien tarpeellisuuden. Julkisen vallan luvat ovat periaatteessa ihmisiltä vietyjä vapauksia olla rakentavassa kanssakäymisessä keskenään. Kun osapuolet vapaaehtoisesti vaihtavat palveluksiaan, se on osoitus molemminpuolisesta hyödystä. Luvat ovat julkisen vallan keino luoda teennäistä niukkuutta ja rajoittaa arvon luomista. Ostaessaan tai ansaitessaan lupia viranomaiselta yksilö lähinnä lunastaa häneltä vietyjä vapauksiaan takaisin. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa yksilönvapaus harvoin nähdään itseisarvona, mutta Uber-talous ainakin tarjoaa maistiaisia vapauden hyödyistä arkielämässä. Sen johdosta yhä useampi maalaisjärkisempi kansalainen saattaa kohdistaa todistustaakan ehtoja asettavalle sääntelijälle.

Kaikkia toimilupia ei voi niputtaa täysin perusteettomiksi. Limonadi-, tai olutkojun luvaton ylläpitäminen pitää sisällään samat riskit kuin se, että pyytäisi vieraita kotipihalleen ja tarjoaisi heille jääkaapista virvokkeita. Kun sääntelyä perustellaan kategorisesti, siitä usein katoaa maalaisjärki. Kun palveluksia vaihdetaan rahaa, eikä esimerkiksi kiitosta vastaan, siihen liittyy jostain erikoisesta syystä suurempia riskejä, jotka on hallittava toimilupien kautta. Tietysti on olemassa toimintaa, johon liittyy aivan erityisiä riskejä. Esimerkiksi tiettyjen lääkkeiden reseptinvaraisuuden takana voi olla muutakin kuin pelkkä pelko Mad Max -elokuville tyypillisen dystopian toteutumisesta. Se, voisiko toimilupasääntely järjestyä mm. markkinamekanismein, kuten sertifikaateilla sekä luottamuspääoman varassa toimivien valmistajien jakeluketjuvalvonnalla, olisi jo aivan toinen keskustelunsa. Joka tapauksessa Uber-taloudessa on kyse hyvin arkisista asioista ja olemattomista riskeistä.

Informaatioteknologia tulee aiheuttamaan suuren haasteen sääntely-yhteiskunnalle. Päättäjät joutuvat aidosti pohtimaan sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta juuri taloudellisesta näkökulmasta. Ovatko liiketoimintaan liittyvät riskit niin suuria, että pyrkimys niiden täydelliseen kitkemiseen on tärkeämpää kuin orastavan innovaatioekosysteemin sabotoiminen? Toiset liiketoimintamallit ovat helpommin siirrettävissä palveluksiin, joiden koordinoinnista vastaa hankalasti valvottava sähköinen sovellus. Teknologia, sovellukset ja mm. kryptovaluuttojen kaltaiset anonyymit vaihdannan välineet lisäävät myös harmaan talouden mahdollisuuksia tietyille toimijoille. On hyvin mahdollista, että kuilu lakia noudattavien yritysten ja verottajan ohi palveluksia vaihtavien toimijoiden välillä kasvaa. Täytyy muistaa, että ko. epätasa-arvo on seurausta nykyisestä verojärjestelmän rakenteesta ja korkeasta veroasteesta.

Toimilupiin liittyy intressiristiriitoja. Onko julkinen valta aidosti valmis lisäämään resursseja kitkeäkseen ihmisten välisen kanssakäymisen, johon valtiota ei kutsuta kolmanneksi pyöräksi? Suuremmille toimijoille lupajärjestelmät ovat etu, joka kitkee kilpailua ja suojelee saavutettua asemaa. Näissä tapauksissa häviäjänä on yhteiskunta, joka kärsii sekä teennäisestä niukkuudesta että maksaa kustannukset sen ylläpitämisestä. Toisaalta lupien ansaitsemisesta ja vaatimusten täyttämisestä kalliin hinnan pulittaneet toimijat voivat perustellusti kokea vääryyttä, jos toiset pääsevät samoille markkinoille ilman vastaavia kustannuksia. Nämä ristiriidat voidaan tunnistaa, ja niitä voidaan lähestyä rakentavasti.

Yksittäisen sovelluksen ja palveluntarjoajan voi kitkeä, mutta teknologia ja ideat jatkavat kehitystään. Yhteiskunnalla on edessään valinta. Joko yhteisenä tavoitteena on poistaa sääntelyä, mahdollistaa näin avoin ekosysteemi innovaatioille ja toteuttaa se oikeudenmukaisin siirroin. Toinen vaihtoehto on se, ettei tässä kirjoituksessani esittämää tulevaisuuden kehityskulkua ja markkinoiden realiteetteja hyväksytä. Tuolloin vastassa tulee olemaan ankara viivytystaistelu poteroista toiseen. Eturyhmien oikeuksien suojeleminen ja haluttomuus tarkastella sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta on pois avoimelta ympäristöltä uusille innovaatioille. Kansainvälisessä kilpailussa se tarkoittaisi Suomen syrjäytymistä. Lopulta teknologian ja markkinoiden kitkeminen todettaisiin joka tapauksessa loputtomaksi suoksi. Suojeluksestakin nauttineet eturyhmät joutuisivat kärsimään, sillä pakon edessä sopeutuminen on usein liian myöhäistä.

Jos Suomesta halutaan tulevaisuudessa edes jonkin verran kilpailukykyinen markkinatalousmaa, on kiinnitettävä huomiota normeihin. Saavutetaanko aivan kaikella julkisella vallalla etumatkaa suomalaisille, vai päin vastoin?