Suomen ongelma on, että talous menee huonosti. Rahat ei riitä sopuisaan jakamiseen. Siksi tulee riitaa.
Jotta voisi tarjota ratkaisua, pitäisi tietää, mikä on ongelma ja mistä se johtuu.
Jos ongelmalla on monta syytä tarvitaan monta ratkaisua.
Suomen ongelmista voi keskustella kolmen selitysmallin kautta: tapahtumat, rakenteet ja puhti. Ne eivät sulje pois toisiaan, kaikki voivat samanaikaisesti olla tosia.
Tuuria tapahtumissa
Ensimmäinen syy ja selitys on, että Suomella on ollut huonoa tuuria erityisissä tapahtumissa: Nokia kaatui, metsäteollisuus kutistui, edellinen eduskunta oli toivoton junttura, euro on liian vahva ja maailmantalous sakkaa. Ja sitten vielä huono herraonni.
Jos tälle linjalle lähtee, pitää myöntää, että Suomen aikaisempi menesty perustui hyvään tuuriin. Talvisodan alussa kuolemaa halveksuva vastahyökkäys toivottomassa tilanteessa osoittautuikin yllättäen menestykseksi. Nokia oli kurjassa tilanteessa 1992, kulutuselektroniikka oli kuralla ja L M Ericsson ei nähnyt Nokian matkapuhelinliiketoiminnassa mitään ostamisen arvoista. Omistajat tekivät epätoivoisen liikkeen nostaessaan Jorma Ollilan Dream Teamin johtoon. Ihme tapahtui ja kohta oli maailmanvalloitus käynnissä.
Onnekkailla sattumuksilla on jonkinmoinen selitysvoima, mutta niiden varassa ei voi rakentaa kestävää menestystä.
Onni täällä vaihtelee, joten hyvän tuurin todennäköisyys on kaikille sama. Erot tulevat siitä, kuka osaa altistaa itsensä todennäköisimmälle tuurille ja kuka osaa tarttua tilaisuuteen, kun se yllättäen ilmaantuu? Tuuri on turhaa ilman kyvykkyyttä. Suurta tuuria voi tulla vain jos tekee jotain rohkeaa.
Parasta tuuria Suomelle on ollut läntinen naapuri, joka on ollut monessa edelläkävijä. Sieltä on helposti voinut kopioida erilaisia yhteiskunnallisia instituutioita ja käytänteitä, kuten hyvinvointivaltio ja avoin talous. Mutta nyt näyttää entistä enemmän siltä, että halu tarttua Ruotsin tuuriin on hiipunut. Työmarkkinoita ei ole Suomessa avattu, Sotekin pitää keksiä ihan itse ihan alusta. Jos rohkeus ja toimintakyky katoavat, niiden mukana menee myös hyvän tuurin mahdollisuus.
Raskas rakenne
Toinen keskustelu käydään rakenteista. Suomeen on kehkeytynyt rakenteellisia esteitä taloudelliselle toiminnalle. WEF:in kilpailukykyrankkaus kertoo koruttomasti, että Suomessa yleiset edellytykset (infra) ovat mainiot, mutta taloudellista toimeliaisuutta estävät rakenteet ovat vahvoja. Pohjoismaisissa instituutioissa, kuten koulu, sote ja oikeuslaitos Suomi on kärkipäässä, mutta seuraavissa tekijöissä häntäpäässä:
- verojen haitta investointihalukkuudelle, sija 70
- kokonaisveroaste, sija 80
- miten kauan kestää perustaa yritys, sija 70
- verot ja tukiaiset kannustavat työntekoon, sija 109
- kilpailun toimivuus, sija 89
- palkkojen joustavuus, sija 140.
Hyvä infra on hyvä olemassa, mutta ei se tähän nyt auta. Suomen tilannetta selitettäessä ne ovat kaukaisia selityksiä (causa remota). Läheisillä selittäjillä (causa proxima) on juuri nyt suurempi merkitys, koska niiden perusteella voi tehdä jotain.
Otetaan esimerkki, ikävä tilanne, jolle haetaan selitys, jonka perusteella voisi tehdä korjaavia toimenpiteitä. Sataa lunta, vanha ihminen kaatuu, lonkkaluu murtuu, hän joutuu sairaalaan. Miksi näin kävi?
Causa remota on tietysti painovoima. Se veti puoleensa ja vahinko tapahtui. Tämä on täysin totta ja oikein. Mutta tällä selityksellä ei tee mitään. Painovoima koskee kaikkea, eikä sille voi mitään. Seuraava selitys on lumisade. Sekin on totta ja oikein, lumi aiheuttaa liukkautta. Sille voi tehdä jotain. Lumipäivinä päivystys voi varautua potilastulvaan. Mutta ei tämäkään riitä selitykseksi; kaikki eivät murra luita lumessa. Ehkä vanhus oli liikkeellä erityisen liukkaassa paikassa jota ei ollut aurattu ja hiekoitettu. Tästä selityksestä seuraa heti muutama action point. Ehkä vanhuksella oli liukkaat kengät, osteoporoosin heikentämät luut ja mielialalääkkeiden sumentama tasapainoaisti. Nämä ovat causa proximaa, läheisiä selityksiä, joiden perusteella ongelmalle voi jotain tehdä.
Suomen hyvä infra ja sijoitus yleisiä yhteiskunnallisia edellytyksiä rankatessa on totta ja oikein. Mutta ei sillä nyt ole merkitystä. Ne eivät ole ehkäisseet Suomen kriisiä. Niihin panostaminen ei poista kriisiä.
Causa remota auttaa ymmärtämään, causa proxima auttaa tekemään.
Rakenteellisen argumentin tarjoama ratkaisu olisi seurata Ruotsin (1864) Kiinan (1990) ja Intian (1991) mallia. Puretaan säätely ja vapautetaan kilpailu. Uskotaan, että jos esteet poistuvat, hyvä infra plus korkea teknologia- ja innovaatiotaso laittavat ihmisiin vipinää, herättävät uinuvat kyvyt ja elähdyttävät talouden. Toisin sanoen, jos on niin, että raskaat rakenteet mitätöivät infran tarjoamat mahdollisuudet, regulaation, yleissitovuuden ja muiden esteiden purkaminen vapauttaisi ihmiset kukoistamaan.
Puuttuva puhti
Rakenteellinen ratkaisu vaatii sekä ideologiaa että uskoa. Jos näitä ei ole, jää kolmas keskusteluteema. Se olisi ajatus, että suuressa osassa suomalaisissa ei ole puhtia. Vaikka on maailman parhaat infra-edellytykset vääntöä ei vaan riitä. Siksi monen mielestä rakenteiden purkamisella ei ole merkitystä.
Tämä teema esiintyy julkisessa keskustellussa monin tavoin. Suomen huono menestys selitetään sillä, että ei ole kilpailukykyisiä vientituotteita eikä hyviä johtajia niitä aikaansaamaan. Tämä on aivan tosi causa proxima. Mutta sitten pitää ottaa askel kohti causa remotaa ja kysyä, miksi näin on? Voidaan palata aikaisempaan rakennekeskusteluun. Jos se ei kelpaa, jää vain messias ja reppana -teoria.
Työmarkkinoiden jäykkiä rakenteita, regulaatiota ja korkeaa verotusta voi vähätellä, jos asettaa toivonsa elinkeinoelämän messiaisiin ja pyhimyksiin. Uskotaan ja toivotaan, että jostain löytyisi ihmisiä, joissa yhdistyisi kansainvälisen liikemiehen kovat kyvyt ja pyyteetön sosiaalinen mielenlaatu. Olisi ihmisiä, jotka ottaisivat riskejä, laittaisivat itsensä ja omaisuutensa peliin vuosikausiksi ilman henkilökohtaista voitontavoittelua ja piittaamatta veroista; kaikki vain siitä ilosta, että saisivat täten elättää nettosaajia ja toimettomia.
Ne jotka osaavat kehittää tuotteita ja tehdä niillä bisnestä eivät ole hyväntekijöitä; ne, jotka ovat sosiaalisin motiivein liikkeellä eivät osaa tehdä vientikauppaa. Tästä poikkeavia ihmetapauksia toki on, kuitenkin niin harvassa, että he ovat ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi.
Messiasta odotellessa reppanateoria esiintyy mediassa joka päivä. Jos joku voi osoittaa olevansa heikossa asemassa, joko nyt tai jonkin säästötoimen perusteella, hän samalla myös ilmoittaa, että häneltä ei voi vaatia mitään ja että mitkään velvollisuudet tai talkoot eivät häntä koske. Hyvinvointivaltiossa heikkous on suurin voimavara ja vahvin argumentti.
Jos merkittävä osa suomalaisista todella on messiasta odottavia reppanoita, keskustelu kääntyy toivottomaksi. Suomalaisista ei ole vaurauden tekijöiksi. Heikkojen suojaamiseksi tarvitaan niin raskaita rakenteita, että niiden alle tukehtuvat hyvän infran luomat mahdollisuudet. Reppanoista koostuva kansakunta pärjää vain satumaisen tuurin myötätuulessa. Kun lottovoitot on tuhlattu, ei jää muuta kuin riitaa jämistä.
Suomen tilanteessa rakennekeskustelu on ainoa järkevä. Se on myös ainoa realistinen, toiveikas ja toteutuskelpoinen.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Paul Lillrank
Paul Lillrank on toiminut Teollisuustalouden, erityisesti laadunohjauksen ja palvelutuotannon professorina Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto) vuodesta 1994 alkaen. Lillrank on myös Liberan Perustili-raportin yksi kirjoittajista. Hän on vaikuttanut Liberan hallituksessa vuoteen 2021 saakka.
15 kommenttia artikkeliin Kolme keskustelua Suomesta
Suomi on yksi helpoimpia ja nopeimpia paikkoja perustaa yritys. Homma hoituu omien kokemuksieni mukaan nopeammin kuin mm saksassa, koreassa, japanissa, virossa tai yhdysvalloissa. Kokemus ei ole henk.kohtaista mutta ystäviä avustamalla koettu asia.
Suomessa ei markkinatalous ole koskaan päässyt oikein vauhtiin, ei edes siinä määrin kuin muissa Pohjoismaissa mistään Sveitsistä, Englannista, USA:sta puhumattakaan. Tulosiirrot alkavat leikata markkinataloutta liian aikaisin ja liian vahvoina eivätkä vasemmistoaatteeseen kasvatetut suomalaiset näe heille kuuluvaksi mm. piensijoitustoimintaa, joka paitsi parantaisi omaa elintasoa myös vähentäisi julkisia kuluja ja loisi uusia yrityksiä ja työpaikkoja.
>>Regulaatio, yleissitovuus, työmarkkinoiden jäykät rakenteet, korkea verotus
Kansan keskuudessa näiden purkamisella tuntuu olevan jo melko korkea kannatus. Tarvitaan puolue joka näitä ajaa ja sille riittävä kannatus eduskuntaan. Muuten näivettyminen vain jatkuu ja pahenee. Sipilän hallitus on ottanut pieniä askeleita hyvään suuntaan, mutta aivan liian pieniä ja liian hitaasti.
markkinatalous, paitsi että infran on oltava kunnossa, toimii vain jos olosuhteet ovat suotuisat kovalle kilpailulle ja sitä kautta myyntiosaamisen kehittymiseen. Suomessa on nimenomaan myynnin reppanakulttuuri missä hyvä veli kerho tai valtio antaa aina periksi. Loppujen lopuksi. Siksi täällä reppanat pysyvät reppanoina. Ajattele kerrankin näin; et saa ruokaa ellet myy.
Suomen taito ja tuuri säilytti itsenäisyyden talvi ja jatkosodassa. Saksan tuki ja sopivalla hetkellä tappio ja Suomen luikahdus pois suursodasta. Lapin puhdistus oli enää vaan hygieniaa. Ulkopoliittinen taiteilu UKK:n johdolla ja tienaaminen bilateriaalisella idänkaupalla.Sotakorvaukset ja jälleenrakennus, teollisen perustan rakentaminen. Kun saimme vähän happea , jo kohta alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyö. Koko kansan lahjaakkusreservit saatiin käyttöön, sosiaalinen – ja luottamuspääoma kasvoi. 2008 kyykähdyksen jälkeinen avuttomuuden tila tuntuu tätä taustaa vasten käsittämättömältä.
Tämän realistisen kirjoituksen jatkoksi sopisi hienosti Turun Sanomien 11.10
Ville Iivarisen kirjoitus ” Rahan bittivirta ” joka myös muistuttaa meitä oman
ajatusmaailmamme avartamisesta.
Erinomainen kirjoitus. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka näkee Suomen ongelman ensisijaisesti tuotteistamisen kriisinä. Lisäksi näen, että meillä on rakenteellista ja kulttuurillista painolastia, jonka vuoksi yleisilmapiiri ei kannusta investointeja tuotekehitykseen ja markkinointiin. Kasvuhaluisia yrityksiä on vähän. Pidin kirjoituksen huomiosta, että tuotekehittäjät eivät ole hyväntekijöitä. Kirjoitin blogin itsekin tästä aiheesta jokin aika sitten, päätän kirjoitukseni ehdotukseen neljästä rakenneuudistuksesta.
https://www.linkedin.com/pulse/finland-has-product-management-crisis-tatu-lund
Näen, että ongelmamme ovat myös suurelta osin menttaalisia. Lääkkeet (eli rakenneuudistukset) eivät yksin riitä, vaan tarvitsemme myös ”terapiaa” (rohkeutta, uteliaisuutta, kasvuhalua). Parhaimmillaan oikein kohdistetut rakenteelliset uudistukset tekevät meidät vastaanottavaisemmaksi ”terapialle”.
Suomi sijoittui varsin huipulle World Econonic Forumin maailman kilpailukykyindeksillä (8. sija). Eri indekseillä sija on ollut usein 1-4.
Tämä on tietysti mahdollinen kolaus ”kriisitietoisuudelle”, joten tuon jälkeen eri tahot ovat alkaneet etsiä haukkuja Suomelle indeksistä ja lukemaan Suomen kannalta positiivissvytteistä raporttia kuin piru Raamattua.
Suurin ongelma kriisitietousuuspominnoissa on se, että niissä ei ole tarkasteltu a) sitä, miten kukin ”huono” sijoitus vaikuttaa väestön hyvinvointiin, talouskehitykseen, ja muuhun kehitykseen, vaan suoraan oletetaan, että kyse on negatiivisesta asiasta b) ei tutkita maaryhmittäin, millaiset maat saavat kyseisistä osa-alueista hyviä ja huonoja pisteitä, c) ei tutkita sitä, miten muuttuja on kehittynyt Suomen kohdalta viime vuosina ja d) miten paljon nykyhallituksen toimet rapauttavat niitä sijoituksia, joissa Suomi on maailman kärjessä.
Esim.ajatuspaja Liberassa ja monessa muussa paikassa on julkaistu puolivillaisia analyysejä, joissa listataan sijoituksia seuraavalla tavalla:
”palkkojen joustavuus, sija 140.”
Kritiikki jättää mainitsematta, että Suomen kanssa samassa ryppäässä maita on Itävalta, Ruotsi, Norja, Hollanti, Tanska ja Saksa. Eli maita, joilla osalla on ollut ihan hyvääkin kasvua. Muuttujia, joissa Suomi sijoittuu huonosti, yhdistää se, että niissä sijoittuvat hyvin Persianlahden öljyrikkaat arabimaat. Joissakin Suomen kannalta huonoissa muuttujissa sijoittuvat hyvin myös esim.Uganda, Sierra Leone ja Jemen. Onko meidän vertailukohtamme öljymaat vai esim.Itävalta? Onko huonon sijoituksen takana noilla muuttujilla mitattuna haastatellut Suomessa ja muualla esim.AY-vastaisia, tuskin ovat haastatelleet AY-edustajia (kyse on siis mielipiteiden keräämisestä, siten raportit tehdään)?
Ihmiset ovat usein myös tarkastelupisteensä vankeja, eli muutama negatiivinen vuosi kehitystä ylikorostuu ihmisten mielissä. Poliitikkojen pitäisi pitää tämä mielessä ja olla hötkyilemättä.
Mutta kuka aloittaisi rakenteiden keventämisen? Eduskunta, Aalto-yliopisto, edunvalvontaorganisaatiot? Mielestäni toimivin esimerkki olisi lisäarvoa tuottamaton organisaatio, joka ihan itse, kenenkään pakottammatta toteasi, että nyt on tytöt ja pojat semmonen juttu, että me vapautetaan energiaa pienentämällä itsemme vaikkapa puoleen. Kaksi hyvää asiaa seuraa; työvoiman tarjonta sinne missä siitä on hyötyä kasvaa ja tuottamattoman työn muuta työtä haittaava vastus pienenee samaan aikaan. Aalto-yliopisto on hyvä esimerkki siitä kuinka sääntöjä ja keskitettyä ohjausta on nykytilanteessakin lisätty, vaikka puheet on toiset.
Monopolit ja jäykät rakenteet jäädyttävät Suomea tehokkaimmin kymmenien tai satojen muiden pikkusyiden kanssa:
Työvoiman hinnoittelumonopoli (AY-liike). Ilmenee mm. TES-yleissitovuuden muodossa ja näkyvät massivisena työttömyytenä.
Jäykkä koulutusrakenne, yhteiskunnan koulutus/tutkintomonopolit jotka seuraavat.
”ilmaisuudesta”.
Holhoava sosiaaliturvajärjestelmä.
Meneekö Suomen taloudella huonosti? Tilastokeskuksen mukaan Suomen BKT/asukas ja työllisyysaste ovat kasvussa:
http://www.findikaattori.fi/en/2
http://www.findikaattori.fi/fi/41
Vale, emävale, tilasto.
Budjettiesityksen perusteella valtiontalouden tasapainottomuus jatkuu ensi vuonnakin (2016). Tulot ja menot ovat epätasapainossa, jos alijäämää kertyy 5.3 mrd euroa. Investoinnit ja velka ovat epätasapainossa, jos velka kasvaa 6 mrd euroa (106 miljardiin), mutta investoinnit eivät.
Millaiset varat, velat ja vastuut valtio tuleville sukupolville jättää? Vai jättävätkö tulevat sukupolvet Suomen?
Suomen rakenteiden systemaattinen järkiperäistäminen lähtee yksilön oikeuksien takaamisesta. Alla pari ehdotusta perusteluineen.
1. Suomalaisille pitäisi palauttaa sopimusoikeus.
Jos uskomme, että yksilö tietää omasta elämäntilanteestaan enemmän kuin kukaan muu, meidän tulisi antaa yksilön neuvotella ja päättää omista sitoumuksistaan, ihan hintaa myöten. Se olisi myös perinteisen länsimaisen kulttuurin perusarvojen mukaista.
Niin kauan kuin vallassa oleva kansanosa uskoo, ettei ihmisen sovi itse päättää omasta taloudellisesta toiminnastaan, Suomen mahdollisuudet pärjätä uutta disruptiivista teknologiaa hyödyntävässä, globalisoituneessa taloudellisessa kilpailussa ovat aika rajoitetut.
Päinvastoin, kun kansalaisten tekninen kyvykkyys ja vaihtoehtojen määrä kasvaa, vanhoja rakenteita suojaamaan pyrkivä valtio tuntee yhä suurempaa ja pakottavampaa tarvetta rajoittaa kansalaisten oikeuksia. Oikeuksia pitää rajoittaa, jotta kansalaiset pysyisivät vanhojen rakenteiden hallinnassa, ylläpitämässä näitä yhä tehottomammaksi osoittautuvia rakenteita.
2. Suomalaisten puheoikeutta tulisi lisätä turvaamalla pilliinpuhaltajan suoja suhteessa työnantajan lojaliteettivaatimukseen. Tätä oikeutta tarvitaan:
A. Kaikissa julkisorganisaatioissa
B. Julkisen sektorin kautta tulovirtansa saavissa organisaatioissa
C. Julkisen säätelyn kautta suojatun kilpailuaseman saaneissa organisaatioissa (jotka toimivat lähinnä ”julkisen vallan franchise” -periaatteella)
Julkisen sektorin organisaatiot saavat kansalaisilta mandaattinsa, oikeutuksen olemassaoloonsa, demokratian kautta. Demokratian toteutuminen edellyttää kansalaisten kykyä saada tietoa kyseisten organisaatioiden toiminnasta.
Jos organisaatioiden työntekijät vaiennetaan vetoamalla lojaliteettiin työnantajaa kohtaan, kansalaisten antama mandaatti ei enää ole voimassa.
Asia on erilainen silloin, kun organisaatiot ovat yksityisiä eikä niillä ole kilpailuaseman suojaavaa säätelyä tukenaan. Tällä hetkellä sellaisten työpaikkojen enemmistö taitaa koostua elämäntapayrittäjistä, joilla ei valtiovallan suureksi harmiksi ole minkäänlaisia aikomuksia kasvattaa yritystään palkkaamalla muita ihmisiä.
Kummalista on meno… Pulamiesten palkoista kiristetään koko ajan, kuin myös kaikenmaailman verojen lisäämisellä ja uusien keksimisellä. Eiköhän niiden suhteen olla jo aikalailla ”tapissa”. Lomaraha-hömpötys vielä siihen päälle. Yrittäjänä sitä ihmettelee tuota saakelin huonoa lainsäätäjä-porukkaa, joka tekee toinen-toistaan huonompia lakeja, joissa sallitaan mitä ihmeellisimpiä porsaanreikiä välttää veronmaksu Suomeen suomalaisilta firmoilta ja nyt viimeisimpänä nämä eläkeläiset, jotka on jo moneen kertaan palkittu rahakkailla kädenpuristuksilla. Miksi se on joillekin sallittua ja toisille ei. Sehän om rikollista toimintaa ja siihen ei mitenkään puututa. Jos meikäläinen jättä yrittäjänä tai yksityishenkilönä veronsa maksamatta, niin johan on iso ruletti käynnissä. Monenmonta virkamiestä varmasti kimpussa, mutta toisille se vaan on helppoa ja mahdollista. Pizzanpaistajia kytätään, ja muutenkin palvelualaa halutaan verottaa raskaasti ja samaan hengenvetoon hallitus haluaa kaikista yrittäjiä. Ei tässä nyt vaan mikään televisiossa pyörivä mainos auta näiden pahimpien rosvojen ruotuun laittamisessa. Tarvitaan todellisia tekoja asian kuntoonsaamiseksi. Sama vika kautta koko euroopan ja maailman. Ne, kenelle isot rahat kertyy, eivät vaan halua maksaa siitä veroa. Mukava kasata sitä veroparatiiseihin piilon tyhmältä verottajalta ja vielä tyhmemmiltä hallituksilta/lakiensäätäjiltä… Sitten sieltä Arkadianmäeltä huudellaan, että nyt on pakko säästää ja kiristää vyötä. Pelotellaan ja uskotellaan kansalle, että nyt on tosi kyseessä. Niinhän se onkin. Se kiristäminen ja säästäminen pitää aloittaa kautta koko euroopan & maailman noiden hemmetin veroparatiisien putsaamisella ja niiden rosvojen hyysämisen lopettamisella. Niitä pitäisi koskea samat lait, kuin muitakin yhteiskunnan ylläpitäjiä, eli veronmaksajia.
Voisiko joku kertoa että missä maassa ei ole ollenkaan sääntelyä ja onko ilman sääntelyä saatu huomattavia taloudellisia voittoja ja kansan hyvinvointia ,ainakaan Yhdysvallat se ei ole siellä on yllättävän paljon sääntelyä.Odotan hyvää ja tarkentavaa tietoa asiasta itse en ole tätä huippumallia löytänyt satumaasta missä ei mikään ole huonosti.
Miksi ei seurattaisi Brasilian mallia? Siellä aloitettiin rakenteiden uudistaminen huhtikuun 21. päivä vuonna 1960