Helsinkiläiset kuntapoliitikot ovat viime päivinä antaneet kaksi varsin uskomatonta lausuntoa hyvien tulojen merkityksestä ihmisen elämässä.
Kaupunginhallituksen jäsenelle Osku Pajamäelle kerrottiin tutkimustuloksesta, joka osoittaa, että kaupungin vuokra-asunnot merkitsevät 40 miljoonan vuotuista tulonsiirtoa hyvätuloisille. Pajamäki totesi vastaukseksi: ”Hyvät tulot eivät kerro mitään perheen tilanteesta. Jotkut voivat silti joutua kääntymään toimeentulotuen puoleen”.
Kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti puolestaan kirjoitti blogissaan jäämisestään kunnallisen päivähoidon ulkopuolelle lapsena. ”En itse päässyt päivähoitoon enkä kunnalliseen eskariin, kun terveyskeskushammaslääkäriäitini tulot olivat hieman liian suuret. Kerrostalojemme muut lapset pääsivät. Myös paras ystäväni Sirpa. Muistan hävenneeni sitä, että olisimme jotenkin muka rikkaampia, koska emme arjessa edes olleet.”
Pajamäen mielestä kaupunki voi käyttää miljoonakaupalla niukkoja verovaroja tulonsiirtoihin hyvätuloisille. Joku hyvätuloinen kun voi olla salaa huono-osainen.
Torstin mielestä taas tulorajat etuuksissa ovat epäreiluja. Jotkut hyvätuloiset kotitaloudet saattavat nimittäin ”arjessa” tuntea itsensä ihan yhtä köyhiksi kuin huonompituloisetkin. Samoin hyvätuloisia saattaa hävettää, elleivät he pääse samojen etuuksien piiriin kuin huonotuloiset.
Tämä vetää melkein sanattomaksi. Poliitikot yrittävät hämärtää hyväosaisuuden ja huono-osaisuuden rajaa pystyäkseen perustelemaan julkisia tulonsiirtoja hyvätuloisille. Juuri nämä ovat suurin ongelma Suomen jättimäiseksi kasvaneessa julkisessa sektorissa. Merkittävä osa siitä on tulonsiirtoja keskiluokalta itselleen. Näissä tulonsiirroissa ei ole mitään järkeä, koska rahan kierrättäminen ei rikastuta ketään.
Päinvastoin, kierrätyksen vaatima korkea verotus ja sen aiheuttamat muut kannustinongelmat tuhoavat hyvinvointia. Kuten olen aiemminkin yrittänyt tuoda esille, olisi tärkeää tunnistaa oikeasti apua tarvitsevat ja kohdistaa apu heille. Järjestelmä ei ole itsetarkoitus, vaan tarvitsevien auttaminen.
Tulot ovat tietysti puutteellinen mittari sille, kuka on huono-osainen. Mutta Helsingissä on oikeasti köyhiä ihmisiä, ja lähes poikkeuksetta heillä kaikilla on alhainen tulotaso. Tulonsiirrot ja etuudet pitää kohdistaa heille, riippumatta siitä miten tiukalta meidän keskiluokkaisten perheiden arki joskus tuntuu.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta

Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
25 kommenttia artikkeliin Pajamäen ja Torstin hyvätuloisuusongelma
”Mutta Helsingissä on oikeasti köyhiä ihmisiä, ja lähes poikkeuksetta heillä kaikilla on alhainen tulotaso. ”
Tämä itsessään on myös osa ongelmaa. Tarvitseeko kaikki ihmiset asuttaa Helsinkiin? Tämä verottaa epäsuorasti todella kovaa matala- ja keskipalkkaista ”keskiluokkaa” jotka joutuvat maksamaan kovan hinnan asunnoista.
Helsingin vuokrat ovat korkeat. Ensisijainen lääke siihen pitäisi olla riittävä kaavoittaminen; nyt helsingissä joka vuosi kaavoituksessa jäädään pahasti tavoitteista.
Niin tai kaavamonopolista luopuminen.
Aamen
Onko jotakin mennyt kysyjältä ohitse…
Pajamäki tarkoitti tuolla kommentillaan pohjimmiltaan sitä…
Että vaikka näennäisesti olisi hyvät tulot niin se ei siltikään välttämättä riitä vaan voi joutua sossun luukulle.
Ei voi olla niin kädetöntä ja aivotonata sakkia tai näköjään voi tajutakseen tuota. Onhan meillä eräs nimeltä mainitsematon Vartiainen kokkareiden edustajana joka oli tuolta samasta VATT konttorista pölisemässä pehmoisia.
Köyhäksi tai matalapalkkasista lun puhutaan niin äkkiä miellettään että on joko liiton rahalla tai työkkärin liksoilla ja takana pitkä työttömyys.
Mutta se ei ole koko totuus vaan on henkilöitä ja perheitä joilla ei vaan riitä rahat ja siihen on monia syitä olemassa. On lapsia joista joutuu maksaa täydet päivähoitimaksut ja asuu tuloihin nähden jotka saattavat olla bruttona 2 kolmetuhatta euroa tms… Niin Helsingin alueella tms…. Sitten voi olla sairauksia jotka vaatii lääkehoitoa yms,.. yms yms ja kun nämä kaikki ynnätään yhteen huomataan että perskeles rahat ei vain riitä!!! Ja kun vuosi vaihtuu niin hallitus kurittaa yhä enenevässä määrin jo tiukoilla olevia.
Ei pitäisi olla noin ..TUN puupää tajutakseen tätä.
Miksi sinne Helsinkiin pitää olemattomilla tuloilla tunkea asumaan, jos rahat eivät riitä. Tunnen kyllä pienten tulojen ongelman, mutta pienet tuloni ovat aina johtuneet omista ratkaisuistani ellei sitten 90-luvun lamaa voi syyllistää itseisarvoisesti.
Rahan riittämättömyyteen on taatusti monia syitä, kuten kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa, ravintolassa syöminen viikottain, asuminen alueella, johon ei ole varaa, kuin tuettuna. Kansalaisille on tänä päivänä kasaantunut sellainen määrä oikeuksia, että maksajaa niille ei ole riittänyt moneen vuoteen muutoin, kuin velaksi. Vastuu omasta elintasosta on ulkoistettu.
Millä tavoin järjestäisit kannattavasti Helsingissäkin välttämättömät työt, joista saatavat tulot ovat alhaiset? Epäilen että ongelma ei ole pienituloisten määrä, ei keski- tai suurituloistenkaan (koska seuraus, ei syy), vaan infran keskittyminen, joka ajaa yritykset pääkaupunkiseudulle (jostain syystä Soininvaarallekin tämä on ihan okei).
Voisiko kaavoituksessa olla sittenkin myös sellaisia lyhytnäköisyyteen perustuvia ongelmia/haasteita, joita markkinaperustainenkaan kaavoitus ei ratkaise (markkinatparas tieto)?
Jos työ on välttämätön, niin silloin siitä maksetaan välttämättömän työn korvaus eli niin korkea korvaus, että tuo välttämätön työ tulee tehtyä. Markkinatalous toimii niin, sosialismissa toimitaan toisin. Jos siirryttäisiin markkinatalouteen, niin keskittyminen toteutuisi eri perustein ja siksi myös eri lailla, mutta toki keskittymistä tapahtuisi.
Valitettavasti kyseiset poliitikot ilmeisesti ajattelevat yhteiskunnan olevan kuin äiti.
Tuhlaajapoika voi vapaasti hummata rahansa sekä palata takaisin äidin luo, joka antaa kaiken anteeksi.
”Paha mieli” on myös aika rapea peruste, jotta kaikki saisi yhteisestä kakusta aina vaan enemmän.
Nykyinen ”hyvinvointiyhteiskunta” valitettavasti tulee tiensä päähän. Meiltä loppuu rahoittajat nykyisellä menolla.
Nyt tarkoitan siis todellisia nettoveronmaksajia – heidän maksavat paljon jo nyt ja määräkin vähenee nopeasti.
Kannattaisiko siirtää työpaikkoja halvemman asumisen alueelle? Ei tarvitsisi rakentaa kalliita asuntoja, päiväkoteja, kouluja jne. Ne ovat tyhjenemässä ’maakuntien Suomessa’
Kannattaisi, mutta kun siellä halvempien asumiskustannusten alueellakin työn hinta on monopolisoitu, joten ei siitä yksittäinen yritys kilpailuetua revi muuta, kuin toimitilojen kustannuksista.
Yksi aihepiirin koulukunta on perinteisesti ollut, että kun kaikki tulotasosta riippumatta ovat samojen palveluiden käyttäjiä veroilla subventoiduin hinnoin, niin sillä pidetään yllä keskiluokan veronmaksuintoa, kun he kokevat saavansa verorahoilleen vastinetta. Pelkona, että jos yhteiskunta järjestää edulliset palvelut vain köyhille, niin niiden ”vain köyhille” palveluiden tason sallitaan laskevan, koska vaativa keskiluokka ei niitä palveluita enää käytä.
Ikivanha totuus näissä asioissa on ollut ja tulee olemaan; köyhä ei ole se kellä on vähän, vaan se keltä paljon puuttuu.
Jep ja joo. Onhan köyhyys sekä suhteellista että subjektiivista mutta ei yhteiskunta voi olla vastuussa tai kustantaa sen että joku kokee että hänellä pitäisi olla korkeampi elintaso. Toistepäin menee ihan sujuvasti 😉
Kiitokset hyvästä ja kiihkottomasta arviosta.
Mainitsemiesi politiikojen mielipiteiden kanssa täytyy tulla vain toimeen, koska ei ne siitä juuri muutu kuin totaalisen romahduksen kautta.
Pitää muistaa, että kyllä kaikissa puolueissa on broilereita eikä se mitä mielipidettä edustaa sinällään takaa arvostelukykyä.
Liberan kannalta riippumattomuuden korostus ja julkituonti olisivat uskottavuuden kannalta tärkeimpiä asioita vuodelle 2016.
Pelkään pahoin, että vastakkainasettelu vain lisääntyy taloudellisen realiteetin painaessa päälle.
t jukka leskinen
Hieman ”demarihtavia” ovat tosiaan kommenttinsa. Tähän varmaan liittyy se, että juuri vasemmistolle on tuettu asuminen myös paremmin tienaaville tärkeää. Mehän kaikki tiedämme, minkälaiset asumisratkaisut mm. ex-ministeri ja puolueen pj Arhinmäki on itselleen kikkaillut.
Vakavasti puhuen tämä on jälleen kerran yksi esimerkki Suomen tähän asti näkymättömästä korruptiosta. Jos kiihkottomasti asiaa lähtee tarkastelemaan, niin vaikka tulojen merkityksen selvittäminen vuokra-oikeuteen voisi joissain tapauksissa luoda hankalia ennakkotapauksia (esim. vuoden määräaikaisen pestin aikaansaama tulojen nousu), niin maalaisjärjellä näistäkin päästäisiin varmaan yli. Esim. tarkastelemalla tulot kolmen+ vuoden jaksoissa tms.
Nykyinen tilanne, jossa hyvin toimeentulevat ministeriöiden/keskustan virastojen virkamiehet ja puolueiden toimihenkilöt saavat Helsingin kaupungilta pienituloisille tarkoitettua tukea Katajanokalla tai Krunikassa asumiseen ei yksinkertaisesti pidä vettä.
Näiden ajatattelun jättiläisten kommentit eivät laisinkaan hämmästytä. Mutta Torstin blogissa on muutakin kiinnostavaa kuin Pursiaisen lainaama:
”ps. nuorin lapseni ei 1.8.2016 voimaan tulevan lakimuutoksen puitteissa olisi päässyt viime elokuussa täysipäiväiseen päivähoitoon, koska olin itse kuuden kuukauden ajan muodollisesti pois työmarkkinoilta. Käytännössä toimin monissa luottamustehtävissä ja rakensin yritystä, jonka toiminta on nyt aloitettu ja joka tähtää kansainväliseksi kasvuyritykseksi. Olisinko hakenut erillispäätöstä saadaksemme täysipäiväisen päivähoidopaikan erityisperusteilla? Tuskinpa. Yritys olisi jäänyt perustamatta. Suomessa olisi yksi kv- kasvuun tähtäävä yritys vähemmän.”
Sijoittaisitko kasvuyritykseen, jonka olemassaolo riippuu siitä, saadaanko lapsi täysipäiväiseen päivähoitoon yhteiskunnan rahoilla?
Luulen, että tämä kasvuyritys tähtää palvelujen tarjoamiseen julkiselle sektorille ja tukien hakemiseen Tekesistä…
Yksi joskus lukemani perustelu julkisten palveluiden universaalille saatavuudelle oli se, että enemmistö pitäisi niitä ylläpitämisen arvoisina. Köyhillä on vähän poliittista valtaa, keski- ja yläluokan on helppo kurjistaa palveluita joita eivät voi käyttää.
Olisi mielenkiintoista kuulla Pursiaisen mielipide asiasta. Oletan, että argumentti on hänelle tuttu.
Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja mm. vapaaehtoisesta hyväntekeväisyydestä voimme päätellä, että ihmiset haluavat auttaa vähäosaisia. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole valmis auttamaan muita siinä määrin, että oma hyvinvointi tai läheisten hyvinvointi vaarantuu. Kun auttaminen institutionalisoidaan kuten pohjoismaissa on vaara, että avunanto ylittää tason, jota ihmiset olisivat valmiita densentralisoidusti ylläpitämäään. Monien mielestä taso on ylitetty.
Me suomalaiset naureskelimme kreikkalaisille,kun nämä vuosikymmenestä toiseen äänestivät niitä puolueita,jotka jakoivat eniten ulkomaisella velallla rahoitettuja etuuksia kansalle.Etuudet eivät menneet mitenkää ”köyhille” vaan osansa sai koko kansa,syntyi ennätysmäisen suuri nuorten hyvätuloisten eläkeläisten joukko jne.Eniten meitä ihmetytti,että kreikkalaiset eivät pystyneet tai halunneet tehdä asialle mitään,vaikka jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on selvää, että jossakin vaiheessa velkojat viheltävät pelin poikki ja alkaa takaisinmaksun kauhea kankkunen.
Eipä naurata eikä ihmetytä Suomessa enää yhtään.Nuo hyvätuloisten asumistukea vero- ja velkarahalla puoltavat kommentit ovat kylmäävä esimerkki siitä, miten syvällä suossa Suomessa jo olemme.Vielä ei nähdä edes ongelmaa,muutoshalusta tai kyvystä puhumattakaan.
Niin kuka on hyvätuloinen ja kuka ei sehän ei aina paperilla ole näkyvillä.Jos vaikka joku ajaa Pursiaisen suosimaa Ubertaksia mikä on aina pimeä tuloa eihän se edes ole luokiteltu elinkeinoksi ja on niin ovela että Ubertili on vaikka Virossa niin saa tuhansia euroja pimeätä tuloa kuukaudessa+kaikki sosiaalietuudet niin kyllä 8000 euroa nettotuloa kuussa on helposti tienattua sosiaalietuuksineen.Mutta paperilla tämäkin tapaus luokitellaan köyhyysrajan alapuolella eläväksi joka kertoo että tilastot on mitä on.
Tuettuihin vuokra asuntoihin pitää ehdottomasti saada tulorajat takaisin.Ei ole todellakaan yhteiskunnan etu että hyvätuloisia tuetaan missään muodossa.
Olette järkyttävä pulju kansalaistileinenne. Varsinainen uusliberalisminin koko tän mantereen etuvartio. Jeesus. Eikä vissiin hävetä yhtään , että tuo Wahlroos pullistelee ensimmäisenä ”verkostossanne”. Ennen sanottiin kommunisteille, että menkää sinne Neuvostoliittoon, jos pidätte niiden systeemiä niin hyvänä. Teidän hautomollenne voisi sanoa, että muuttakaa sinne jennkilään, niin ei tarvitse teidän haikailla Suomen muuttamista jenkkiläksi. Suurin osa kansasta tutkimusten mukaan pitää pohjoismaista hyvinvointimallia maailman parhaana, mutta te haluatte selkeesti tuhota sen.