Arvoisat kuulijat (tämä on raportin julkaisutilaisuudessa pitämäni alustus),
Tänään julkaistava Liberan raportti ”Irti kultaisista kahleista” käsittelee tärkeää asiaa, kansalaisyhteiskunnan tilaa Suomessa. Vaikka asia on tärkeä, siitä ei juuri koskaan käydä ainakaan järkevää keskustelua. Syy keskustelun puutteeseen selviää kohta.
Mutta miksi aihe on tärkeä? Aloitan kaikkein korkealentoisimmasta syystä.
Riippumaton kansalaisyhteiskunta
Vireä kansalaisyhteiskunta on avoimen yhteiskunnan toiminnan keskeinen edellytys.
Valtion kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvan vaikutusvallan rajoittaminen on hyvin tärkeää. Kansalaisyhteiskunnan tehtävä on nimittäin olla julkisesta vallasta riippumaton moraalin ja merkitysten lähde. Sen tehtävänä on toimia julkisen vallan vastapainona ja vahtikoirana.
Kansalaisyhteiskunta muodostuu siitä, että ihmiset tekevät asioita, jotka juuri heille ovat tärkeitä. He ajavat päämääriä, joita kukaan ei määritä ylhäältä päin.
Tärkeää on ihmisten spontaani ja vapaaehtoinen kokoontuminen. On sama kokoonnuttiinpa puhumaan politiikkaa tai laulamaan tai vaikka pelaamaan sählyä. Kaikki vapaaehtoisuuteen perustuvat yhteisöt ovat vastamyrkkyä julkisen vallan yrityksille toimia moraalin ja arvojen monopolina.
Kansalaistoiminta on tietysti erityisen tärkeää silloin kun on riski epämiellyttävien poliittisten liikkeiden valtaannoususta. Silloin vaihtoehtoisia merkityslähteitä tarvitaan kaikkein eniten. Kansalaisyhteiskunnan ottaminen valtion haltuun on siksi usein ollut totalitarististen liikkeiden ensimmäisiä toimenpiteitä valtaannousun jälkeen.
Suomessa asiat eivät toki ole näin huonosti, mutta ongelma on sama. Kansalaisyhteiskunta on aivan liian riippuvainen valtiosta.
Suomessa kansalaisjärjestöjen toimintaa tuetaan julkisesti ainakin sadoilla miljoonilla, ellei enemmälläkin. Monet suuret kansalaisjärjestöt saavat käytännössä kaiken rahoituksensa julkiselta sektorilta.
Suomessa on myös hyvin vähän merkittävää kansalaistoimintaa, joka ei saa julkista tukea. Yksityinen varainhankinta on liian vähäistä ja tehty vaikeaksi.
Tuloksena on kansalaisyhteiskunnan ajautuminen julkisen sektorin kultaisiin kahleisiin. Riippumattoman kansalaistoiminnan sijasta meillä on valtion rahoittamaa ja siksi valtiokeskeistä ja -johtoista näennäiskansalaistoimintaa.
Lähes kaikki yhteisöt kirkoista urheiluseuroihin ovat Suomessa näissä kahleissa. Tämä tekee niistä kesyjä. Niiden aate taipuu poliittisten tuulten mukaan, eikä päinvastoin. Ne eivät ole moniäänisiä vaihtoehtojen tarjoajia, vaan yksi osa tukahduttavaa suomalaista konsensusta.
Tilanne on surullinen. Kansalaisyhteiskunnan muuttuminen valtion maksamaksi zombi-kansalaisyhteiskunnaksi tekee Suomesta haavoittuvan ja on este aidosti moniarvoiselle yhteiskunnalle.
Meidän pitäisi miettiä Suomessa tarkkaan, miten saisimme edistettyä aitoa, ihmisistä eikä valtiosta lähtevää kansalaistoimintaa. Yksi keskeinen osa tätä pohdintaa on kysyä, missä määrin valtion pitää tukea kansalaistoimintaa ylipäänsä. Ja jos tuki katsotaan välttämättömäksi, pitää pohtia sitä, millaiset tukimuodot ovat järkeviä.
Oma ja raportin näkemys on, että tukea pitää vähentää ja sen jakoperusteita muuttaa perusteellisesti.
Varjojulkinen sektori
Kansalaisyhteiskunnan riippumattomuus on siis korkealentoisin syy olla huolissaan.
Toinen syy on huoli julkisten varojen käytöstä.
Yhtenä paneelikeskustelun osallistujana pääsihteeri Vertti Kiukas SOSTE:sta. SOSTE on sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö. Sen rahoituksesta 85 % tulee valtiolta. Se on siis käytännössä osa julkista sektoria paljon enemmän kuin spontaania kansalaisyhteiskuntaa. Se on enemmän virasto kuin järjestö.
Vertti johtaa siis todellisuudessa virastoa. SOSTE on kuitenkin virasto, jota julkisen päätöksenteon ja taloudenpidon säännöt eivät koske. Sen työntekijät eivät ole virkamiehiä, hyvän hallinnon säännöt ja hallinnon julkisuuden säännöt koskevat sitä hyvin valikoivasti jos ollenkaan, eikä sen tehtäviä ole määritelty laissa. Se on ihmeellinen varjovirasto, joka vastaanottaa ja käyttää julkisia varoja varjoissa, poissa julkishallinnon valokeilasta.
Julkisuudessa on ihmetelty Länsimetroa ja muita julkisia osakeyhtiöitä. Aivan oikein ihmiset ovat kyselleet, miksi ihmeessä julkinen toiminta ei ole julkisuuslain piirissä vain koska se on järjestetty osakeyhtiömuotoisesti.
Aivan sama kysymys koskee täysin julkisin varoin toimivia yhdistyksiä. Ne ovat asiallisesti julkista toimintaa ja niitä pitäisi kohdella sellaisena myös julkisuuden ja muun hyvän hallintotavan näkökulmasta.
Keskeinen ongelma on myös lobbaaminen. SOSTE ja monet sen jäsenjärjestöt kertovat avoimesti harjoittavansa edunvalvontaa. Suuri osa SOSTE:n työntekijöistä; siis palkatuista ei vapaaehtoistyöntekijöistä, toimii edunvalvonnan parissa.
Edunvalvonnan keskeinen osa on järjestöjen julkisen rahoituksen varmistaminen. Järjestöt yrittävät esimerkiksi varsin suoraan vaikuttaa esimerkiksi vaaleihin, jopa mainostamalla ehdokkaita, jotka kannattavat järjestöjen julkisen rahoittamisen jatkamista.
Toisin sanoen järjestöt käyttävät julkisia varoja lobatakseen itselleen julkisia varoja. Tällainen julkisella rahalla pyörivä karuselli on aika kammottava ilmiö.
On aivan käsittämätöntä, että satojen miljoonien julkisia varoja ja siten merkittävää julkista valtaa käyttää tällainen itseään ruokkiva varjosektori. Toiminta rikkoo kaikkia hyvän hallinnon periaatteita eikä kuulu kehittyneeseen yhteiskuntaan ollenkaan.
Veikkauksen ja järjestöjen surullinen symbioosi
Rahapelivarojen korvamerkitseminen järjestötukiin on järjestelmän ydin ja monella tapaa sen pöyristyttävin epäkohta.
Paneelikeskustelussa mukana oleva Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski on sanonut, että ”rahapelaamisen tuottojen ohjautuminen hyvään tarkoitukseen on loistava sosiaalinen innovaatio”.
Mikään tuossa väitteessä ei pidä paikkaansa, kuten kohta totean. Mutta tätä viestiä on Suomessa mahdotonta saada kuuluviin, niin hyvin olemme sisäistäneet rahapelipropagandan. Kun suomalainen ajattelee rahapelejä, hänen päässään alkaa soida Pave Maijasen ”Pidä huolta” ja järki sumenee.
Ensinnäkin verojen kerääminen monopolivoittoina, kuten Veikkaus tekee, ei ole mikään innovaatio. Se oli varsin yleistä keskiajalla ja uuden ajan alussa, jolloin kuninkaalla ei ollut hirveästi muita keinoja verojen keräämiseen. Nykyaikana sitä pidetään älyttömänä verotustapana siihen liittyvän tehottomuuden vuoksi.
Verotulojen korvamerkintä, siis se että tietyn veron tuottojen käyttö on rajoitettu tiettyihin tarkoituksiin, ei sekään ole uusi keksintö. Sen sijaan se on yleisesti tunnettu järkevien ihmisten keskuudessa surkeana ajatuksena.
Rahapelivero on myös erittäin epäreilu tapa kerätä veroja, koska verot kerätään tuulikaapissa pelaavilta köyhiltä mummoilta tai Kenoa pelaavilta työttömiltä.
Rahat eivät mene sen parempiin tarkoituksiin kuin muutkaan valtion rahat, päinvastoin. Kenen mielestä koiraurheilu, tikanheitto, kansallispukuperinteen edistäminen, yrittäjien lomailu tai Jippii – taivaan isän hommissa -kuoro ovat parempia tarkoituksia kuin vaikkapa päivähoito tai yliopistotutkimus? Tuskin kenenkään, mutta näitä kaikkia rahoitetaan rahapelivaroista.
Ainakaan äsken mainitsemani SOSTE-järjestöjen lobbausikiliikkujan rahoittaminen ei liene kenestäkään hyvä ajatus, siis jos osallistujia ei oteta lukuun.
Missään tapauksessa tällaisen järjestötoiminnan tukeminen ei kuulu valtion tehtäviin. Toiminnan rahoitus normaalissa poliittisessa prosessissa olisikin mahdotonta, koska täysin älyttömiä rahoituskohteita olisi vaikea puolustaa budjettiriihessä. Näin ainakin toivon.
Nykyjärjestelmässä ongelmaa ei ole. Kun valtio leikkaa yliopistoilta tai päivähoidosta, koiraurheilu ja tikanheitto ovat turvassa leikkauksilta. SOSTE:n tuloista ei leikata senttiäkään. Rahathan ovat Veikkauksen ilmaista rahaa, eivätkä muka verovaroja.
Velipekka on siis työssä Suomen tehottomimmalla ja epäreiluimmalla verottajalla, jonka rahoista merkittävä osa tuhlataan ”kansalaisyhteiskunnan” tukena aivan uskomattomiin kohteisiin.
Tuhlausta on mahdotonta estää koska rahat on siirretty tavallisen demokraattisen prosessin ulkopuolelle.
Kaikki avustuskohteet eivät tietenkään ole järjettömiä, mutta hyvien kohteiden rahoittamiseen ei tarvittaisi tolkutonta korvamerkittyä veroa. Ne voidaan rahoittaa ihan tavallisilla veroilla. Vain älyttömiä kohteita olisi vaikea rahoittaa, jos korvamerkintä poistetaan.
Miksi kukaan ei puhu tästä?
Rahapelijärjestelmän älyttömyydestä puhuminen on lähes mahdotonta, kuten sanoin. Tämäkin on yksi avustusjärjestelmän tuote. Yritykset käydä järjellistä keskustelua kilpistyvät viimeistään siihen, kun jostakin ilmestyy pörröinen järjestö kertomaan mitä kaikkea hyvää rahalla saadaan aikaan.
Tarkemmin sanottuna rahapelimonopoli ja järjestökenttä muodostavat symbioosin, jossa toinen pitää toista pystyssä. Rahapelimonopoli hoitaa järjestöille rahat. Järjestöt hoitavat haitalliselle monopolille moraalisen oikeutuksen ja tehokkaan markkinointikanavan. Symbioosi hyödyttää osapuolia, mutta on haitallinen kaikille muille.
Epämiellyttävää on myös se, miten järjestelmään sisäänrakennettu epärehellisyys rapauttaa julkisen keskustelun .
Kukaan ei puhu asiasta, koska kaikki julkiset keskustelijat ovat jotenkin mukana. Lukuisat poliitikot ovat mukana tai ovat olleet Veikkauksen toimielimissä. Vielä suurempi määrä poliitikkoja, entisiä poliitikkoja ja politrukkeja on mukana edunsaajissa. Poliittisten puolueiden sisarjärjestöt saavat miljoona-avustuksia.
Jokainen kansalaisjärjestö, joka on minkään kokoinen, imaistaan mukaan järjestelmään. Kun kultaiset kahleet lyödään kiinni, halu kritisoida järjestelmää katoaa.
Ei ole sattumaa, että juuri minä puhun teille tästä asiasta. Liberan sääntöjen tiukka kielto ottaa vastaan julkista rahaa tekee siitä lähes ainutlaatuisen suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kentässä. Me voimme puhua tästä asiasta, koska me emme ole kultaisissa kahleissa.
Tällaista toimintaa kaivataan lisää. Siksi Libera on julistanut kilpailun, jossa haetaan Suomen parasta ilman julkista tukea toimivaa yhteisöä, yritystä tai muuta tahoa. Siihen voitte osallistua Liberan verkkosivuilla.
Raportissa esitetään paitsi lukuisia muita ongelmia, myös parannusehdotuksia. Lukekaa se. Nyt lienee paneelikeskustelun vuoro.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
14 kommenttia artikkeliin Kesytetty kansalaisyhteiskunta valtion ruokittavana
Tätähän Suomi on jopa työntekopuolella huonot palkat johtaa julkisen rahan käyttöön vuokratukina ja niin edelleen sehän meidän markkinataloutta valtio kaikessa mukana.Mutta kysymys on onko kaikki valtion syytä tai onko myös kapitalistit ohjaamassa kaiken tähän suuntaan että itse ei tarvitse osallistua kustannuksiin.Sairas on Suomen malli ei voi muuta todeta.
Aika ohueksi jäi tämän pamfletin sisältö. Harmi. Puhti on jäänyt kesken ja uutta sisältöä tai näkökulmia tämä ei tuo, asiavirheitäkin on paljon. Tähän löperöön työhönkö lahjoitusvarat menevät? Niillä pitäisi saada punnittua ja luotettavaa ja veitsen terävää ajattelua.
Todellakin, julkinen tuki haittaa vapaata kilpailua. Lisäksi ”ilmainen” raha veltostuttaa toimijoita. Liberan kuvagallerian perusteella voi sanoa, että useimmat sisäpiirin henkilöt ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä olleet julkisten tukien ja rahojen varassa.
Mitä jos kaikki Valtion jakama tuki lopetettaisiin? Entäpä jos järjestöt ja yhdistyksen tarvoisivat palvelunsa kilpailutusperiaatteella?
”Kansalaisyhteiskunnan ottaminen valtion haltuun on siksi usein ollut totalitarististen liikkeiden ensimmäisiä toimenpiteitä valtaannousun jälkeen.”
Totalitaristiset liikkeet eivät ottaneet kansalaisyhteiskuntaa valtion vaan puolueen haltuun.
Hannah Arendt kirjoitti tästä asiasta aikanaan teoksen nimeltä Totalitarismin synty. Suosittelen sitä liberalaisille Ayn Randin kyökkifilosofian sijasta.
Jos totalitarismissa on kyse siitä että yksi puolue johtaa koko valtiota, niin mikä käytännön ero näillä kahdella on? Meneekö nyt vähän saivarteluksi?
Kuhnuri: myös järjestöt osallistuvat julkisiin kilpailutuksiin aivan samalla tapaa kuten yksityinenkin sektori kun tarjoavat palvelujaan. Ei millään tahoilla ole ohituskaistaa.
Tiedän, että osallistuvat, mutta Valtio ei saisi jakaa yhtään rahaa ilman kilpailutusta. Esim. ruokakassien jakaminen pitäisi kilpailuttaa eikä vaan antaa könttäsummaa jollekin yhdistykselle. Kun annetaan rahaa yhdistyksille ei pystytä mitenkään valvomaan miten sitä rahaa käytetään ja käytetäänkö sitä kuinka tehokkaasti.
Vähänkin laajamuotoisempi toiminta edellyttää enemmän rahaa kuin vapaaehtoisella yhdistyspuuhastelulla on kerättävissä, ja julkinen raha lopulta korruptoi vähemmän kuin yksityinen.
Julkinen raha korruptoi kylläkin enemmän kuin yksityinen. Esim. Raha-automaattiyhdistyksen taulukaupat. Julkista rahaa on päättäjien helpompi jakaa, koska se ei ole omasta pussista pois ja rahaa menee kaikenlaiseen huuhaa toiintaa, varsinkin jos se on jonkun puolueen suojeluksessa. .
Rahan jakovaiheessa on ilmeistä, että jakajalla on korkeampi kynnys jakaa yksityistä rahaa. Mutta saamapuolella tilanne on toinen: yksityisellä on rahansa vastineeksi jos jonkinlaisia ja usein sangen typeriä vaateita, jotka eivät välttämättä sovi yhteen kansalaisyhteiskunnan toiminnan kanssa. Se on nimenomaan sitä aluetta, jota ei pitäisi kaupallisuudella pilata. Poliittinen prosessi on erittäin vajavainen, mutta paras käytännön approksimaatiomme puolueettomasta tuomarista. Kuka muuten määrittelee, mitä on ”huuhaa-toiminta”? Sinäkö? Vai joku vientisektorilla työskentelevistä insinööreistä koostuva tribuuni?
” Ensinnäkin verojen kerääminen monopolivoittoina, kuten Veikkaus tekee, ei ole mikään innovaatio. Se oli varsin yleistä keskiajalla ja uuden ajan alussa, jolloin kuninkaalla ei ollut hirveästi muita keinoja verojen keräämiseen. Nykyaikana sitä pidetään älyttömänä verotustapana siihen liittyvän tehottomuuden vuoksi.”
Veikkauksen voitonjakoa tulisi selkeästi tarkistaa. Kirjoituksesta paistaa kuitenkin vahvasti läpi halu romuttaa veikkauksen monopoliasema. Ulkopuolisen tahon markkinoille tuominen Veikkauksen rinnalle merkitsisi että ”verot mummoilta” kerättäisiin osittain yksityisen taskuun ja samalla rahoitusosuus putoaisi mm suomalaiselta jalkapallolta. Ns haittavero jos tätä veroksi kerran halutaan kutsua, kerättäisiin yksityiselle sektorille
Ulkopuolisien tahojen tuominen lentoliikenteeseen Finnairin rinnalle 90-luvulta alkaen merkitsi sitä, että verot vaurailta lentomatkustajilta kerättiin osin yksityisiin taskuihin. Aivan kammottavaa.
Tähän kommenttina tuli mieleen, että Ruotsihan siirtyy nyt näissä rahapeliasioissa lisenssimalliin. Tammikuusta 2019 myös ulkomaalaiset peliyhtiöt, kun ovat lisenssin saaneet voivat tarjota pelejä ruotsalaisille. Eli siirrytään pois monopolista.
Mutta vaikuttaako tämä uhkapelaamiseen tai varojen jakoon? Verotus taitaa olla 15-18% ruotsissa näistä palveluista ja tuo jaetaan takaisin järjestöille, kansalaisille. Tietääkö kukaan mikä tuo prosentti on Suomessa? Eli netot järjestöille Veikkauksen kulujen jälkeen – ehkä tuon näkee helposti heidän päätöksistään.
/Timo
PS.
Mikäli pelaat Veikkauksella niin näet Keno ja lotto tulokset helposti tältä sivulta https://www.lottoarvonta.com/keno-tulokset/ <-