Suomen Kuvalehdessä ilmestynyt juttu Veikkauksesta sisältää monta mielenkiintoista asiaa.
Ainakin kaksi niistä ansaitsee erityismaininnan. Ei vähiten siksi, etten ole itse ehtinyt räksyttää niistä, vaikka olenkin käsitellyt Veikkausta esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja täällä.
Aineistot käyttöön!
Ensiksi, Veikkaus valtion monopolina on enemmän virasto kuin liikeyritys. Siksi on hallinnon avoimuuden näkökulmasta täysin anteeksiantamatonta, että Veikkaus ei anna yksityiskohtaista kuluttajadataa vastuullisten tutkijoiden käyttöön.
Lähes kaikki yksilötasoiset viranomaisaineistot ovat tutkijoiden käytössä. Niihin perustuva mikrotutkimus tuottaaa koko ajan uskomattoman arvokasta tietoa yhteiskunnasta, terveydestä, politiikkatoimenpiteiden vaikutuksesta ja taloudesta.
On väärin, että Veikkaus voi piiloutua tutkimukselta vain, koska sen toiminta on organisoitu osakeyhtiömuotoon. Vaikka se on osakeyhtiö, sillä on selvästi viranomaistehtäviä. Se käyttää julkista valtaa ja kerää satoja miljoonia julkisia varoja joka vuosi.
Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikosken vetoaminen liikesalaisuuteen on aivan yhtä käsittämätöntä kuin samanlainen Länsimetroon liittyvä salailu. Tietenkään Veikkauksen yksilöaineistoja ei voida laittaa nettiin kaikkien nähtäväksi. Mutta mitään kunnollista syytä olla luovuttamatta niitä vaitiolosopimuksen sitomille tietoturvasta huolehtiville tutkimusryhmille ei ole.
Pelihaittojen ehkäisyn, pelaamisen yhteiskunnallisten vaikutusten ja monopolijärjestelmän toiminnan luotettava arviointi vaativat, että kaikki halukkaat yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusryhmät saavat käyttöönsä nämä yksilötasoiset tilastoaineistot. Veikkauksen tai sen varanjaosta päättävien ministeriöiden pitäisi myös rahoittaa aineistojen analyysiä.
Kuten sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntija toteaa: ”Kulutusdatat paljastavat ikäviä piirteitä peleistä ja se vaan on kestettävä monopoliyhtiöissä. Ihmisillä on oikeus tietää miten nämä pelit toimivat”.
Veikkauksen päämääränä on tuottojen maksimointi, ei haittojen ehkäisy
Jutussa on toinenkin hyvin valaiseva kohta. Toimittaja ihmettelee, miksei Veikkaus rajoita enemmän pelaamista, jos sen tehtävänä kerran on pelihaittojen ehkäiseminen. Nummikosken vastaus on paljastava.
”Nummikoski näkee Veikkauksen tulonvirran rajoittamisessa kaksi ongelmaa. Ensinnäkin edunsaajat odottavat tulojen kasvavan. Toisekseen kilpailu ulkomaisten yhtiöiden kanssa pakottaa Veikkauksen keksimään yhä parempia pelejä.”
Vastauksesta käy ilmi päivänselvästi, että Veikkauksen tavoitteena ei ole haittojen ehkäisy, vaan tulojen maksimointi. Jos tavoitteena olisi haittojen ehkäisy, Veikkaus tietenkin vähentäisi tulojaan riippumatta siitä mitä edunsaajat sanovat. Haittojen vähentämisestä kiinnostunut monopoli ajattelisi tietenkin ensisijaisesti pelaajien ja näiden omaisten, ei edunsaajien etua.
Onkin selvää, että Veikkauksen tehtävä on tahkota edunsaajille yhä enemmän ja enemmän rahaa täysin riippumatta siitä, mikä haittojen taso on. Edunsaajilla on mielestään omistusoikeus loputtomaan, alati kasvavaan rahapelivarojen virtaan.
Kommentti kilpailusta kansainvälisten toimijoiden kanssa kertoo täsmälleen samaa tarinaa. Pelihaittojen rajoittamisesta kiinnostunut monopoli vähentäisi omaa tarjontaansa ulkomaisen tarjonnan parantuessa ja lisääntyessä.
Jos pelaamista halutaan pitää aisoissa ja ulkomaisten pelien pelaaminen lisääntyy, pelaamista kotimaassa täytyy vähentää. Jos Veikkaus sen sijaan parantaa omaa tarjontaansa samaan aikaan ulkomaisten tarjoajien kanssa, se vain lisää pelaamista entisestään. Sekä ulkomainen että kotimainen pelaaminen lisääntyvät.
Voittoa tavoitteleva yritys toki vastaa kilpailuun juuri näin, mutta ei haittojen vähentämiseen pyrkivä hyväntahtoinen monopoli. Tämänkin perusteella on selvää, että haittojen vähentäminen on pelkkää puhetta. Todellisuudessa tarkoitus on puristaa pelaajilta niin paljon rahaa kuin mahdollista.
Alko toimii muuten täsmälleen samalla tavalla.
Nummikosken puheet paljastavat yksiselitteisesti sen, minkä kaikki jo muutenkin tietävät. Veikkaus on todellisuudessa mahdollisimman suurta tuottoa hakeva monopoli. Sen tehtävä on tahkota rahaa edunsaajille, jotka katsovat köyhien pelaajien rahojen saamisen ikuiseksi etuoikeudekseen. Haitat tai ylipäänsä pelaajien etu eivät kiinnosta Veikkausta, sen edunsaajia eikä koko järjestelmää ylläpitäviä poliittisia päätöksentekijöitä.
Näistä tärkeistä aiheista voit lukea Liberan Kultaiset kahleet-raportista.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
8 kommenttia artikkeliin Totuuksia Veikkauksesta
Mielestäni Veikkaus toimii vielä Alkoa röyhkeämmin vastoin sen virallisia tavoitteita: Alko sentään jollain tapaa pyrkii rajoittamaan saatavuutta, mutta noita kolikkopeliautomaatteja tuntuu olevan jokaisessa suomalaisessa päivittäistavarakaupassa, kioskissa ja anniskeluravintolassa, kokoon katsomatta. Ja mikä mielenkiintoisempaa, tällaiseen ilmiöön tuntuu törmäävän huomattavasti harvemmin ulkomailla, mukaan lukien maat joissa ei ole rahapelimonopolia.
Jokainen voi miettiä miten suomalaiset suhtautuisivat jos Alko harjoittaisi samanlaista toimintaa: yhtäältä monopolia perusteltaisiin alkoholihaittojen minimoimisella, toisaalta jokaisen Alepan ja K-Marketin aulassa olisi viina-automaatti janoisille.
Nummikoski kuittaa ei vähäistä palkkaansa, koska osaa selittää mustan valkoiseksi ja kääntää puheenaiheet Veikkauksen kannalta vaarattomaan suuntaan. Hänen kieroiluaan on hauska seurata, mutta onhan se yhteiskunnallisen avoimuuden ja kenties henkilökohtaisen demoralisaation kannalta melko surkeaa. Joku voisi selvittää, millaisen kannustinmekanismin Veikkaus on luonut R-kioskien myyjille. Asiointini R-kioskissa kestää monesti tarpeettoman pitkään, koska myyjät kyselevät veikkaavalta kansalta, jotta laitetaanko vielä Jokerikin tai kimppakeno tai jotain muuta, mitä veikkaava kansa ei ole vielä tajunnut itse valita.
Veikkaus lopetettava ja kaikki pelit yksityisille yrittäjille .Kestämätöntä on tämä monopolitouhu Suomessa niin kuin holhouskin.
Mikäpäs siinä, Veikkauksen sijaan yksityiset yrittäjät kehiin.
Heille vain sitten sen tason verotus jotta rahapelien tuottamat sosiaaliset ja kansanterveydelliset haitat saadaan kuitattua vähintään nykyiseen tapaan, mieluiten enemmänkin. 🙂
Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja, kiitoksia.
En ole uhkapelejä ja pelaamista vastaan mutta Veikkauksen toiminta monopolina on sairasta ja vastemielistä. Yök, Nykyään ihan hirvittää pelaajien sumput marketeissa, julmaa. Kuin huumetta narkomaaneille.
Oikeastaan aika ihmeellistä, että Veikkauksen toimintaan ei puututa.
Muistan miten kauan aikaa sitten koulukaverit, jotka olivat käyneet Las Vegasissa kertoivat ihmetellen miten peliautomaatteja oli lentokentällä ja jopa kaupoissa! Kyllä Las Vegas kalpenee nykyään suomalaiselle kylälle 🙁
Veikkaus Oy:n keskipalkka on yli 5000€/kk.
Saako johtaja 32000€/kk + bonukset.
Veikkaus Oy maksaa palkkaa asioiden salailusta.
Veikkauksella näyttää taas vaihteeksi pyörivän tv:ssä varsin mauton mainos – pikkupoika ylistää miten Veikkaus mahdollistaa harastukset jne. Just sitä tuputusta, että olisi suorastaan kansalaisvelvollisuus pelata monopolin uhkapelejä – koska eihän kukaan halua viedä vähävaraisilta lapsilta harrastuksia.
Luulisi, että mainonnan eettiset säännöt jotenkin edes kyseenalaistaisivat lasten käytön uhkapelien mainonnassa – mutta ehkä Veikkauksen mainonta on vain kaiken yläpuolella, koska köyhien lasten harrastukset.
Itseä ko. mainos närästää siinä määrin, että en pelkästään vaihda kanavaa vaan suljen koko töllön. No, jääpähän näin paremmin aikaa nauttia kesästä…
Minusta olisi syytä tarkastella mitä jaetuilla rahoilla tehdään. Urheilun surkeat tulokset kaikki tietää. Vaan kuinkas ovat asiat sote puolella eli ex Ray paapottavat. Laskekaas Soste Ry jäsenluettelosta miten paljon on mm perhe- ja lasten asiaa puuhastelevia liittoja?
Joka taudille melkein on oma Liitto? Ettei vaan häntä heikuta koiraa?