Tutkijat Anu Kantola ja Hanna Kuusela villitsivät median kirjallaan Huipputuloiset – Suomen rikkain promille. Kirjan aihepiirissä on paljon elementtejä, jotka tekevät siitä median silmissä suorastaan herkullisen kiinnostavan julkaisun. 

Kantolan ja Kuuselan teos on tiedekirja, joka perustuu 90 rikkaan ihmisen teemahaastatteluun. Jos sivuutetaan otantaan liittyvät ongelmat, niin mahdollisesti haastattelujen tulokset voi yleistää vähän suurempaankin rikkaiden joukkoon. Silti, vertailuja muihin ryhmiin kuten keski- tai matalatuloisiin ei tämän datan perusteella voida tehdä. Toisin sanoen, tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, että rikkaat olisivat tietyiltä luonteenpiirteiltään erilaisia kuin muiden tuloluokkien edustajat.

Hesarin artikkelin rivien välistä paistaa tietynlainen taivastelu, kuinka rikkaat ajattelevat sitä tai haluavat tätä – ikään kuin he poikkeaisivat merkittävästi muista väestöryhmistä. Mutta kuten todettua, tällaista vertailua ei kirjan perusteella ole mahdollista tehdä.

Sosiaalinen media rakastaa kirjoja ja artikkeleita, joista on helppoa hypätä nopeisiin johtopäätöksiin. Klassinen Daavid ja Goljat -tilanne, köyhät ja rikkaat, syrjityt ja vaikutusvaltaiset, rahan turmelemat rikkaat siat ja kirkassieluiset köyhät. Hesarin artikkelin rohkaisemana kaikenlainen pöyristely saikin tuulta allensa; suosikkejani äärimmäisyydessään ovat esim. tämä tai tämä.

Kyselytutkimus sallii vertailut: European Social Survey

Miksi ihmiset tulkitsevat kirjaa tavalla, jota kirjan perusteella ei voi tehdä? Syyt varmasti liittyvät joidenkin harmitukseen tulo- ja varallisuuseroista. Toisaalta ihminen on luonnollisesti taipuvainen tekemään vertailuja ja kausaalipäätelmiä. Silti, tuloryhmien välisiä asennevertailuja tulisi tehdä vain datasta, jonka perusteella asiallinen vertailu on mahdollista.

Esimerkiksi European Social Survey kartoittaa näitä asenteita. Sen puitteissa haastatellaan joka toinen vuosi laajaa maajoukkoa (ml. Suomi). Tutkimus sisältää pitkän kysymyspatteriston, mukaanlukien kysymyksiä tulonjakoasenteista. Lisäksi kyselyn perusteella pystytään tekemään vertailuja eri tuloluokkien välillä.

Jos tuloryhmien väliset asenne-erot kiinnostavat, antavat alla olevat ESS:n kysymykset vastauksineen esimerkin siitä, miten tuota analyysia kannattaa tehdä. 

Kysymys: Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja
ahkeruudessa voidaan palkita? (Kuvio 1). Lukuohje: ensimmäisessä tulodesiilin henkilöistä 3,2 prosenttia ovat täysin samaa mieltä kysymyksen väitteen kanssa, 13,9 prosenttia ovat jokseenkin samaa mieltä ja niin edelleen.

Kuvio 1. Tulodesiilikohtaiset vastaukset kysymykseen ” Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita?”. Lähde: Europea Social Survey 2016.

Kysymys: Entä oletko samaa vai eri mieltä siitä, että suomalaiset sosiaalietuudet ja – palvelut tekevät ihmiset laiskoiksi? (Kuvio 2)

 

Kuvio 2. Tulodesiilikohtaiset vastaukset kysymykseen ”Entä oletko samaa vai eri mieltä siitä, että suomalaiset sosiaalietuudet ja – palvelut tekevät ihmiset laiskoiksi”. Lähde: Europea Social Survey 2016.

Taloustiede, kyselyt ja haastattelut

Taloustieteessä kyselytutkimusten käyttö on vähäisempää, kuin joissain muissa tieteissä. Teemahaastatteluja tai vastaavia tehdään vielä vähemmän. Miksi näin on?

Taloustiede lähtee tyypillisesti paljastettujen mieltymysten ajatuksesta (engl. revealed preferences), jonka voi kiteyttää toteamalla:

Teot kertovat enemmän kuin puheet.

On monia syitä, miksi ihmiset eivät välttämättä vastaa totuudenmukaisesti haastatteluissa. Me myös ymmärrämme selviltäkin vaikuttavat kysymykset eri tavoin. Taloustieteen piirissä tyypillisesti ajatellaan, että se, mitä ihmiset ”todella” tekevät paljastaa jotain syvää heidän mieltymyksistään. Idea on vähän sama, kuin jos sijoittaa omalla versus muiden rahalla. On yksi asia antaa sijoitussuosituksia muille.  Mutta kun kyse on omista rahoista, ei käyttäytyminen tai sijoituspäätökset välttämättä enää olekaan samoja, kuin mitä kaverille neuvottiin. 

Kaksi taloustieteellistä tutkimusta

Lopuksi nostan esille kaksi rikkaiden ja köyhien mielenliikkeitä mittaavaa taloustieteellistä tutkimusta. Ensimmäinen on nimeltään ”Are the rich more selfish than the poor, or do they just have more money? A natural field experiment”. Tutkimuksessa lähetettiin lapsenlapselta isoisälle tarkoitettu onnittelukortti ja rahalähetys väärään osoitteeseen tarkoituksena tutkia, palauttavatko rikkaat ja köyhät rahat eri todennäköisyyksillä. 

Kävikö nyt sitten niin, että ahneet rikkaat pitivät rahat ja hyväntahtoiset köyhät ne palauttivat? Eivät tietenkään; rikkaat palauttivat kirjekuoret 81 prosenttisesti, kun taas köyhät 38 prosenttisesti. Tällaisten lukujen vertailu on kuitenkin vähän pöhköä, nimittäin ryhmät eivät ole suoraan vertailukelpoisia; jollekin 20 euron rahamäärä voi olla merkittävä arkea auttava rahasumma, kun taas superrikkaalle se on mitätön rahasumma. Tämä tuloero (tai slangilla marginaalihyötyjen eroavaisuus) on kontrolloitava, jotta vertailu olisi mielekästä. Tutkijat päättelevätkin, että kun edellä mainittu tuloero kontrolloidaan, on köyhillä ja rikkailla käytännössä samanlainen halu tehdä sosiaalista hyvää – köyhien ja rikkaiden ainut ero tässä suhteessa on, että rikkailla on enemmän rahaa.

Toinen, Berkeleyn Mitchell Hoffanin kiinnostava artikkeli (HT Mika Maliranta) käsittelee synkempää ympäristöä – juutalaisten kansanmurhaa ja sitä, millaiset ihmiset panivat henkensä alttiiksi auttaakseen totalitarismin vainoamia. Ensinnäkin, rikkaissa maissa oli enemmän ns. pelastajia kuin köyhissä maissa. Tämä herättää kysymyksen, missä määrin altruismi on kytköksissä instituutioihin ja kulttuuriin? Ja tietysti kysymyksen, mikä on syy ja mikä seuraus? 

Toinen kiinnostava tulos Hoffmanin artikkelissa on, että tulotaso näyttäisi olevan positiivisesti yhteydessä auttamishaluun huolimatta siitä, että korkeampi tulotaso tarkoittaa myös enemmän menetettävää kiinnijäämisen tapauksessa. Johtuuko tulos siitä, että rikkaiden oli parempien resurssien kautta helpompi auttaa? Vastaus on ei, vaikkakin toki resurssien ja varallisuuden määrä myös vaikuttaa positiivisesti auttamishalukkuuteen.

Summa summarum ainakaan edellä läpikäytyjen tutkimusten perusteella ei näyttäisi siltä, että rikkaat olisivat pahantahtoisempia ihmisiä, kuin köyhät.

Tulokset eivät juurikaan yllätä, mutta niiden hyväksyminen näyttää olevan monille vaikea paikka. Toivottavasti sosiologinen tutkimus kertoo meille lähitulevaisuudessa, miksi näin on?

Kirjoitus on hyvä lopettaa ajatusten vaihtoon liki 80 vuoden takaa Ernest Hemingwayn ja Mary Columin välillä. Se menee näin:

Hemingway: ”I am getting to know the rich.” 

Colum: ”The only difference between the rich and other people is that the rich have more money.”