#430miljoonaa-kampanja murentaa kansalaisyhteiskunnan moraalia

430miljoonaa-kampanjassa verovapaat kansalaisjärjestöt käyttävät veronmaksajilta saamiaan tulonsiirtoja lobatakseen lisää veroja muille ja tukia itselleen. Kyseessä on oppikirjaesimerkki korporatismista ja korruptiosta.

Täysin yksityisten lahjoitusten varassa toimivasta ajatuspajasta katsottuna eräiden yleishyödyllisiksi järjestöiksi kutsuttujen tahojen osallistuminen #430miljoonaa-kampanjaan näyttää erikoiselta. Ne edistävät saamiensa tulonsiirtojen turvin puoluepolitiikkaan sidonnaista veropoliittista agendaa ja jopa runsaampia tulonsiirtoja omille eturyhmilleen.

Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto kertoo tiedotteessaan tukevansa kampanjaa, jotta luonnonsuojelutoimintaan saataisiin lisää varoja. SYL taas perustelee pakkojäsentensä viemistä poliittiseen kampanjaan toiveella saada lisää rahaa koulutukseen ja tutkimukseen.

Näin ollen on syytä kysyä, täyttyvätkö yleishyödyllisyyden kriteerit kyseisten järjestöjen kohdalla? Onko kansalaisjärjestöiltä moraalisesti oikein käyttää veronmaksajilta saamiaan rahoja tukemaan puoluepolitiikan kyllästämää kampanjaa?

Veronkorotukset eivät auta kampanjan tavoitteissa

Kampanjan nimi, #430miljoonaa, viittaa kampanjamateriaalin mukaan kolmeen veropoliittiseen toimeen, joilla yritysten ja omistajien veronmaksutaakkaa nostettaisiin. Libera on jo aikaisemmin vastannut Finnwatchille, ettei Suomen talousongelmia voi ratkaista veroja korottamalla.

Kampanjan tavoite verotuksen neutraaliudesta on hyvä, mutta tälläkin kertaa veroastetta halutaan virheellisesti nostaa. Oli kampanjan tarkoitus sitten kerätä lisää veroja koronakriisin hoitoon tai etujärjestöille, ei kansantalouden kehityksen tukahduttaminen massiivisilla veronkorotuksilla vie kohti kumpaakaan tavoitetta.

Sinällään hyvää tarkoittava, mutta silti tuhoisa, veropolitiikka on tutumpaa vahvan aatteellisesta puoluepolitiikasta. Kampanjan suurimmat tavoitteet ovatkin olleet pitkään enemmän tai vähemmän ammattiliittojen ja niiden rahoittamien puolueiden agendalla. Ulkopuolisen silmiin näyttääkin siltä, että tietyt puolueet, ammattiliitot ja ”poliittisesti sitoutumattomat” kansalaisjärjestöt ovat löytäneet kabineteissa toisensa, ja ajavat nyt veronkorotuksia talouskriisi sekä veronkierron vastustaminen keppihevosenaan.

Suomen nostaminen talouskriisistä ei kuitenkaan voi tapahtua heikentämällä liiketoimintaympäristöämme, karkottamalla investointeja ja painamalla maatamme verokilpailussa pahnan pohjimmaiseksi.

Veronkorotukset vai veronkierron vastustaminen?

Vaikka veronkorotukset ovat kampanjan ytimessä nimeä myöten, keskittyy sen markkinointi puhumaan veronkierron ja ”verovälttelyn” estämisestä. Kampanjan retorinen strategia onkin rakennettu motte and bailey-nimisen argumentaatiovirheen varaan.

Tämä retorisen strategian ytimessä on ensin esittää jokin poliittisesti erittäin kiistanalainen väite kuten, että veroja täytyy korottaa rajusti. Kun esitys kohtaa kritiikkiä, vetäytyy kampanjaväki puolustamaan yleisesti hyväksyttyä ajatusta veronkierron estämisestä ja kyselemään, että mitä ihmettä kenelläkään voisi olla veronkierron rajoittamista vastaan? Näin kohtuuttomia veronkorotuksia vastustava kriitikko yritetään saada näyttämään veronkiertoa puoltavalta lurjukselta.

Uuskieli #430miljoonaa-kampanjan tehokeinona

Kampanjan etusivun mukaan ”Suomi menettää joka vuosi yli 430 miljoonaa euroa verotuloja verovälttelyn seurauksena”. Esimerkiksi osinkojen nostaminen listaamattomista yhtiöistä alemmalla verokannalla leimataan samalla verovälttelyksi. Verovälttelyksi ei kuitenkaan lasketa esimerkiksi kampanjaan osallistuvien järjestöjen verovapauksia.

Verovälttely vaikuttaakin olevan hyvin tulkinnanvarainen termi ja sen sisällölle on some-keskustelun perusteella lähes yhtä monta selitystä kuin on selittäjiäkin. Tyypillisin tulkinta on, että verovälttely on sitä, kun verovelvollinen maksaa veronsa olemassa olevien velvoitteiden mukaan, mutta väärällä tavalla tai eivät niin paljoa kuin kampanjaväki haluaisi. Näin epäselvä termi voi varmasti auttaa poliittisessa kampanjoinnissa, mutta tuskin johtaa johdonmukaiseen veropolitiikkaan.

Huomattavaa on, ettei verovälttely terminä kuulu suomalaiseen verolakiin. Sen tarkoitus lieneekin vastakkainasettelun lietsominen, jolla yritetään saada kuulija tuntemaan epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja luomaan julkisella tuohtumuksella painetta poliitikkojen suuntaan. Kaikki tämä on tuttua jo aikaisemmin Liberan blogissa analysoidusta ay-retoriikasta. Eikä ihme, ovathan kampanjan näkyvimmät tukijat ammattiliittoja.

Julkisrahoitteiset kansalaisjärjestöt puolueiden käsikassaroina

#430miljoonaa-kampanja paljastaa myös julkisen sektorin rahoituksesta riippuvaisen kansalaisjärjestökentän heikkoudet. Nopealla tarkastuksella Finnwatchin lisäksi ainakin Suomalaiset kehitysjärjestöt FINGO satoine jäsenjärjestöineen, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL pakkojäsenineen, Suomen Lähetysseura, Luontoliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja monet muut saavat rahoitusta julkisista varoista. Monet niistä myös nauttivat yleishyödyllisen yhdistyksen statuksen tuomasta verovapaudesta, tunnetuimpina lukuisat kampanjaa tukevat ammattiliitot.

Kuinka syvällistä moraalista tarkastelua kestää tilanne, jossa julkisilla tulonsiirroilla elävät verovapaat yhdistykset edistävät vieläkin korkeampia veroja toiveenaan saada lisää tulonsiirtoja? Jos puhutaan #430miljoonaa-kampanjan mainitsemasta verotuksen oikeudenmukaisuudesta, niin täältä yksityisillä lahjoituksilla elävän ajatuspajan näkökulmasta ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta, että maksamillamme veroeuroilla taataan verovapaille aatteellisille kilpailijoille kymmenienmiljoonien eurojen vuosittaiset budjetit.

On avoimen demokratian kannalta valtava ongelma, että veronmaksajien rahoilla elävä kansalaisjärjestökenttä käyttää niin tukirahojaan kuin yleishyödyllisyyden takaamaa verovapauttaan edistääkseen puoluepoliittisesti sidonnaisia agendoja. Kansalaisjärjestöillä on tietysti oikeus osallistua parhaaksi katsomiinsa poliittisiin kampanjoihin, mutta vain omilla rahoillaan.