Hallituksen työllisyystoimet tai -toimettomuudet, osa I: “Pohjoismaisen työnhaun malli”

Hallituksen työllisyystoimet tai -toimettomuudet, osa I: “Pohjoismaisen työnhaun malli”

On ainoastaan positiivista, että hallitus tiedostaa talouden ongelmat ja yrittää korjata niitä aktiivisilla työmarkkinatoimilla. Joudun kuitenkin antamaan mallille arvosanan välttävä, johtuen sekä sen riittämättömästä kunnianhimosta että muutamasta ehdotukseen sisälletystä sudenkuopasta. Esitys olisi sopiva suhdannehuipun pieneksi korjausliikkeeksi, mutta sekä nykyinen talouskriisi että pitkän tähtäimen ennusteet kestävyysvajeestamme vaativat nyt ihan eri kaliiberin ratkaisuja. 

Tämä blogisarja tutustuu hallituksen suunnittelemiin tai jo toteuttamiin työllisyystoimiin ja arvioi niiden vaikutusta ja oikeasuuntaisuutta. Tässä kirjoituksessa käsittelen alunperin syyskuussa 2020 esiteltyä Pohjoismaisen työnhaun mallia.

Alisuorittava Pohjoismaa 

Pohjoismaat ovat usein läsnä kun Suomen taloustilanteesta keskustellaan. Esimerkiksi viime viikolla julkaistiin suurta kohua herättänyt VM:n raportti, jossa kysyttiin – aiheellisesti – onko Suomi enää Pohjoismaa. Raportin tärkeimmät johtopäätökset olivat, että talouskasvumme ja työllisyysasteemme jäävät jälkeen muista Pohjoismaista, samalla kun julkinen velkamme kasvaa muita nopeammin. Erityisesti viimeisellä mittarilla olemme aivan omassa luokassamme Pohjoismaiden välisessä vertailussa.

Huolestuttavien tendenssien kääntämiseksi raportti päätyi antamaan suosituksia työmarkkinoiden tehostamiseksi. Näitä olivat mm. paikallinen sopiminen, kannustinloukkujen poisto, sekä aktiivinen työmarkkinapolitiikka. Varsin liberaali kombinaatio siis ja hyvä niin.  

Työ- ja elinkeinoministeriön viime syyskuussa esittelemää Pohjoismaisen työnhaun mallia tulee tarkastella näiden uhkakuvien ja VM:n suositusten kontekstissa. Hallitus tiedostaa Pohjoismaiden olevan meille suotuisa viitekehys, tästä syystä varmasti myös mallin nimivalinta. Esitetty malli käsittelee yhtä VM:n listaamaa ongelma-aluettamme tarjoamalla aktiivisempaa työmarkkinapolitiikkaa. Tämä näennäisesti rohkea uudistus on kuitenkin keinovalikoiman helpoin ja vaikutuksiltaan vähäisin. Katsotaanpa vaikka ministeriön omia arvioita toimien työllisyysvaikutuksista. 

Pohjoismaisen työnhaun mallin esittämät muutokset 

Esitys koostuu kolmesta päätoimesta. Ensimmäinen on henkilökohtaisten haastatteluiden määrän lisääminen työnhaun ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ja uudestaan kuuden kuukauden kohdalla (arvio +8600 työllistä). Tämä on esityksen paras osuus ja muun muassa Tanskassa on käytössä hieman vastaavanlainen järjestelmä. 

Toinen on työnhaun porrastettu sanktio- ja monitorointijärjestelmä (arvio +2000 työllistä). Viimeinen toimenpide uudelleen määrittää asuinpaikasta, työkyvystä yms. seikoista riippuvan määrällisen työnhaun velvoitteen ja esittää nykyisistä velvoittavista työtarjouksista luopumista. Tämä on ehdotuksen suurin ongelmakohta.

Määrällisen työnhaun velvoite sisältyi edellisen kerran Sipilän hallituksen “aktiivimalli 2” ehdotukseen, joka kaatui keväällä 2019 AY-liikkeen ja Vasemmistoliiton vastustukseen. Nyt näennäisesti samanlainen malli meni läpi vasemmistohallituksen toimesta. 

Ehdotuksen tarkastelu paljastaa kuitenkin syyt tähän. Erityisesti karenssirajojen merkittävä laskeminen erottaa ehdotuksen aktiivimalli kakkosesta, mitä myös Vasemmistoliitto on alleviivannut. Mutta tärkein vaikutus on seuraava: ministeriö itse arvioi määrällisen työnhaun velvoitteen ja velvoittavista työtarjouksista luopumisen yhteisvaikutukseksi häkellyttävästi 1200 työpaikan menestyksen.

Suomi todella soutaa eri suuntaan kuin verrokkimaamme. 

Vaikea kuvitella, että jossain muualla esitettäisiin tahallista työllisyysasteen huonontamista keskellä koronasta johtuvaa talouskriisiä. Esitys on täynnä muitakin erikoisia yksityiskohtia. Siinä muun muassa myönnetään, että sekä kuukausittaisten hakemusmäärien kasvattaminen että työtarjousten velvoittavuus nostaisivat työllisyysvaikutusta. Tämän jälkeen kerrotaan, että nyt päädyttiin kuitenkin vähempiin hakemusmääriin ja ei-velvoittavuuteen.

Karenssiaikoja lasketaan roimasti, vaikka samassa raportissa kerrotaan, että sekä kotimainen että kansainvälinen tutkimusnäyttö kertoo tämän olevan työllisyysvaikutuksiltaan negatiivista. Onko hallitusohjelman työllisyystavoitteet kokonaan unohdettu? 

Työllisyysasteen nosto oli nimittäin 2019 hallitusohjelman mukaan sen “tulopohjan keskeisin yksittäinen elementti”.

Diagnoosin ja hoidon yhteensopimattomuus 

Pieni todellisuuskatsaus on nyt paikallaan. Jos yhdistämme edellä mainittuja palasia, on mahdollista hahmottaa synkkä kokonaiskuva. Suomi on jäämässä jälkeen Pohjoismaista, mikä on yksiselitteisesti huono asia. 

VM:n raportin mukaan suurimmat ongelmamme ovat korkea työttömyys ja osittain tästä johtuen hidas talouskasvu ja nopea velkaantuminen. 

Nykyhallitus ei kiellä ongelman olemassaoloa ja yrittää ratkoa sitä työllisyystoimilla. Mutta esitetyn kaltaiset toimenpiteet eivät riitä. Jos ja varmasti kun me haluamme säilyttää Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallimme jossain muodossa, meidän on tehtävä paljon enemmän. 

Pohjoismaisen työnhaun mallin lasketaan tuovan meille noin 9400 uutta työllistä, mikä ei ole yhdentekevä muutos. Mutta malli on silti kunnianhimottomuudessaan riittämätön. Sen ei myöskään tulisi kantaa sanaa “Pohjoismaa”. Pohjoismainen malli on nimittäin paikallinen sopiminen, mihin myös samainen VM:n raportti viittasi. Mitä kauemmin me viivytämme tämän ratkaisun tekemistä, sitä enemmän jäämme jälkeen verrokkimaistamme. Hallituksen lääkkeillä ei tätä tautia selätetä. 

Toisin kuin usein esitetään, paikallisen sopimisen ei tarvitse olla oikeisto-vasemmisto kysymys: Ruotsissa ja Tanskassa on molemmissa säännöllisesti sosiaalidemokraatit vallassa, eikä kummassakaan haikailla jäykempien työmarkkinoiden aikaa. Paikallinen sopiminen voidaan toteuttaa siten, että AY-liikkeellä on edelleen merkittävä rooli, kuten on asia muissa Pohjoismaissa.

Rakenteelliset ongelmat eivät poistu kosmeettisin muutoksin 

On aika antaa arvioni Pohjoismaisen työnhaun mallista työllisyystoimena. Se on kuin laastari avohaavaan, ongelman mittakaavaan suhteutettuna näennäistoimi, joka pyrkii kätkemään työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat taas muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Jos rajoitamme työllisyystoimet tämän kaltaisiin ratkaisuihin, tulee hyvin nopeasti katto vastaan ja Tanskan kaltainen “täystyöllisyys” (missä työttömyysaste on asettunut 4-4,5% tienoille) jää ikuisesti haaveeksi.

Kannatan silti hallituksen työllisyystoimia periaatteellisesti oikeana suuntana. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että voisimme niiden ohella ja lisäksi aloittaa järkevän keskustelun paikallisesta sopimisesta. Jos nykyhallitus ei siihen kykene, meidän tulisi vähintäänkin vaatia siltä tutkittuun tietoon perustuvaa ja perusteltua selitystä siitä, miksi se ei toteuta tätä valtiovarainministeriönkin peräänkuuluttamaa työmarkkinaratkaisua.  

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Hallituksen työllisyystoimet tai -toimettomuudet, osa I: “Pohjoismaisen työnhaun malli”

  1. J.G. sanoo:

    Jumprahutti mitä sekoilua ja säätämistä. Jokainen yksityisyrittäjä tietää saman kuin minä. Tehtävää työtä on, rahaa palkkaamiseen on, no problem.

    Mutta palkkaamisen verot, veronkaltaiset ylimääräiset kulut ja muut valtion kunnan rasitteet ESTÄVÄT palkkaamisen.
    Ajatelkaas nyt, jos duunari haluaa tonnin kuussa käteen maksaa se minun firmalle jopa yli 3 500,00 €/kk!!!

    Tulkaa nyt ulos sieltä verorahoitteisesta kuplasta ja tehkää asialle jotakin 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php