Erilainen työ – erilaiset vapaudet

Muutos vaikutti tulevan yllättäen. Mutta tosiasiassa työ on aina muutoksessa, ja korona ainoastaan toi jo pitkään meneillään olleen muutossuunnan ja sen ajurit näkyviin. World Economic Forumin tutkimuksen mukaan vuosina 2018-2022 syntyvien uusien työtehtävien määrä muuttuu 16 prosentista (2018) 27 prosenttiin (2022). Samaan aikaan olemassa olevista työtehtävistä katoaa 31% (2018) ja 21% (2022). Työnimikkeistö siis laajenee samaan aikaan kun muun muassa sukupolvivaikutukset haastavat käsitystämme siitä, mikä on työtä ja mikä työssä on tärkeää.

Yhteiskuntamme normit ja kulttuuri vaikuttavat ajatteluumme usein jäykistämällä ja kaavamaistamalla sitä. Kuten aivojen neuroverkot, joissa usein toistuvat rutiinit vahvistavat kytköksiä ja vaikeuttavat harvoin käytettyjen yhteyksien aktivoitumista, myös yhteiskuntamme ja kulttuurimme ohjaavat meitä toimimaan aiemmin opitulla tavalla. Pandemia rikkoi normit ja kulttuurin, antaen meille mahdollisuuden katsoa ympäristöämme uudesta kulmasta. Rajoitukset siis tavallaan vapauttivat ajattelumme.

Miksi sitten yritykset haluavat määritellä tavan tehdä työtä? Määrittely kuuluu vallankäyttöön. Työnantaja haluaa tarjota työntekijöille mallin, joka auttaa työntekijää ja yritystä suoriutumaan annetuista tehtävistä. Tämä malli ei kuitenkaan ole enää realistinen.

Historiallisesti omistaminen on yksi sivistyksemme kulmakivistä. Organisaatiot haluavat omistaa työn tekemisen ja määritellä miten työtä tehdään. Se tie vie helposti kurjuuteen. Evoluutioon tarvitaan aina kipua ja kamppailua. Organisaatiot ovat nyt sen äärellä.

Evoluutiokilpaa ei voita isoaivoisin, voimakkain, tai nopein. Kilvan voittaa sosiaalisin. Se, joka pystyy luomaan suurimman ystäväverkoston. Domestikaatio teki eläimistä tyhmiä. Olemme olleet työssä domestikaation tiellä. Jos halutaan älykäs kettu, pitää valita sosiaalisesti taitavin, ei viekkain. Jos haluamme voittaa työn tekemiseen liittyvän evoluutiokilvan, meidän tulee valita ystävyyden tie. Työ on tulevaisuudessa ystävyys-bisnes. Ihmiset ovat hypersosiaalisia oppimiskoneita. Yhdessä olemme enemmän.

Työympäristöjen rooli osana työn suorittamista muuttuu jatkuvasti. Jos joskus tehtaan seinät olivat sääsuoja siellä työtä tekevälle työvoimalle, on tulevaisuudessa työympäristö käsinkoskettelematon kokonaisuus. Siirtyminen merkityksellisyyteen on alkanut myös työympäristöjen saralla. Fyysisen ja digitaalisen ympäristön ilmentymästä tulee oletusarvo ja todellinen arvo luodaan niiden ulkopuolella.

Kuten Martjin Roordink, yksi Spacesin perustajista, totesi muutama vuosi sitten Coworking Europe konferensissa, “työntekijät ovat kuin kuluttajia – he ajattelevat kuten kuluttajat”. Työn suorittaminen ja siihen liittyvän ympäristön valinta ovat valumassa pois työnantajan käsistä. Vallan siirtymä seuraa hyvin voimakkaasti kuluttajakäyttäytymistä kaupassa. Olemme tottuneet kuluttamaan on-demand palveluita, miksi siis tyytyisimme tulevaisuudessa erilaiseen malliin työn sitovuuden tai työympäristöjen suhteen. Miksi edes työnantajat tyytyisivät kankeaan ja kustannustehottamaan malliin, jossa omistaminen on keskiössä tuottavuuden ja tarkoituksenmukaisuuden sijaan. 

On silkkaa hulluutta, että yritykset pyrkivät haalimaan hallinnoimaansa tilaan mahdollisimman monipuolisen kokoelman toiminnallisuuksia. Hulluus johtaa siihen, että samanlaisia matalalla käyttöasteella toimivia tiloja rakennetaan vieri viereen vain tottumuksesta. Kaupassa elämyksellisyydestä on löydetty keppihevonen ja nyt se on otettu käyttöön myös työssä. Kaupunkikeskustojen toimitalot muuttuvat työntekijöiden kohtaamispaikoiksi ja huvipuistoiksi yhteisöllisyyden ja yrityskulttuurin ylläpitämisen varjolla. Toisin sanoen ainoastaan siksi, että yritykset eivät pysty näkemään mitään muuta tapaa rakentaa yhteisöllisyyttä ja kulttuuria.

Iso osa käydystä keskustelusta on pyörinyt mielikuvituksettomasti vain kodin ja työpaikan välillä. Jatkossa työntekijät hakevat kuitenkin itselleen sopivampia työympäristöjä myös vaihtoehtoisista paikoista. Kotitoimisto-aikakausi toi mukanaan paljon hyvää ja nopeutti alkanutta muutosta vuosilla. Olemme hypänneet useissa organisaatioissa monen kehitysvaiheen yli. Keskustelussa kuuluu silti usein kykenemättömyytemme ajatella asiaa laaja-alaisesti ja rohkeasti. Tutut rakenteet ovat turvallisia.

Samaan aikaan kärsimme pahoinvoinnista, masennuksesta ja kotitoimisto-apatiasta. Kodista on tullut työpaikka ja rajan vetäminen työn ja vapaa-ajan välille on vaikeutunut. Elämä ei enää sovi kotiin, koska siellä tehdään töitä. Myös työn kompleksisuus lisääntyy jatkuvasti. Useat repetatiiviset ja monotoniset tehtävät siirtyvät tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin koneille. Suoritettavia toistuvia tehtäviä on tutkimusten mukaan keskimäärin noin 10,5 työntekijää kohden.

Roolien välillä on suuria eroja ja tämä näkyy työntekijöiden tarvitsemien työympäristöjen määrässä ja laadussa. Työn kompleksisuuden lisääntyminen näkyy myös työympäristöjen vaatimuksissa. Ei ole enää realistista, että työnantaja pystyisi tarjoamaan parhaan ratkaisun kaikkiin näihin tarpeisiin. Tulemme näkemään tulevaisuuden, jossa eri ympäristöt eivät kilpaile vaan tukevat toisiaan. Niin sen on myös pakko olla, sillä muu ei ole kestävää. Iso kysymys onkin, miten asuminen kehittyy tulevaisuudessa.

Yksi suurimmin elämäämme tällä hetkellä vaikuttavista trendeistä on hyvinvoinnin nouseminen elämän keskiöön. Trendi on disruptoinut työhön ja vapaa-aikaan liittyviä prioriteettejamme. Emme enää anna kaikkea työlle vaan vaadimme itseltämme keskittymistä myös palautumiseen. Mittaamme hyvinvointiamme ja muokkaamme elämäntapojamme saavuttaaksemme paremman elämän. Tulevaisuudessa emme hyväksy työympäristöjä ja -kulttuureja, jotka eivät palvele ja mahdollista hyvinvointiamme. Onko kaikilla oikeus hyvinvointiin?

Viimeistään korona-epidemia on näyttänyt meille miten suuri vaikutus paikasta riippumattomalla ja monipaikkaisella työllä on ajan käyttöön, tuottavuuteen ja ekologisuuteen. Yrityksillä on nyt mahdollisuus tehdä ekologinen teko ja mahdollistaa työn tekeminen ilman pakollista työmatkaa päätoimipisteeseen. Hallitusten agendoille nousee kysymys siitä, onko tulevaisuudessa eettistä velvoittaa työntekijää matkustamaan työn takia. Perustelut matkustamiselle pitää olla erittäin vahvat.

Tutkimusten mukaan toimistotyöntekijöiden mielestä koronaa edeltävä työympäristö tuki tuottavuutta vain kohtalaisesti. Esimerkkinä olevan Leesmanin tutkimuksen mukaan yli 40% työntekijöistä kokee, että työympäristö voisi mahdollistaa tuottavuutta paremmin. Samaan aikaan työntekijät raportoivat tuottavuuden noususta pandemia-aikana kotona tehdyssä työssä.

Tuottavuuden nousulla on kokonaisvaltaiset vaikutukset kaikkiin elämänalueisiin. Enemmän samoilla tai vähemmillä resursseilla vapauttaa aikaa muulle tekemiselle. Pandemia on opettanut meille, että työtä voi tehdä muuallakin kun toimistolla.

Entäpä esimerkiksi sairaalat, koulut, tehtaat ja harrastuspaikat, joissa ympäristöjä ei ole rakennettu tukemaan ihmisen luontaista käyttäytymistä vaan saamaan ihminen käyttäytymään halutulla tavalla? Myös näiden ympäristöjen on muututtava. Usein väitetään, että kun joku työ on sidottu paikkaan on sitä mahdotonta muuttaa. Todellisuudessa työtä ei ole varsinaisesti sidottu paikkaan vaan pikemminkin aikaan, sen hetkiseen teknologian ja kulttuurin kehityskaarella sijaitsevaan hetkeen, sekä rahaan. 

Voimmeko nähdä tulevaisuudessa myös näillä aloilla ”Bring your own workplace” -mallin? Mallin, jossa työntekijälle on annettu vapaus valita tehtävää parhaiten tukeva ympäristö. Millainen olisi sairaala, joka toimisi näin? Tai tehdas? Vaikka toiset tehtävät ovat helpompia uudistaa kuin toiset, on lopulta vaikea keksiä montaa työtä tai tehtävää, jotka eivät voisi sulautua ympäröivään maailmaan ja digitalisoitua paikasta riippumattomiksi. 

Lopuksi kannattaa pitää mielessä arvio, jonka mukaan 65% tänä vuonna koulunsa aloittavista lapsista päätyy tekemään työtä jota ei vielä ole olemassa.