Puolustusliiton teoriaa: jäsenillä kannustin ali-investoida puolustukseensa
Amerikkalaiset taloustieteilijät M. Olson ja R. Zeckhauser julkaisivat jo vuonna 1966 perustavaa laatua olevan analyysin puolustusliiton teoriasta. Sen mukaan puolustusliitto vahvistaa kollektiivista turvaa, mutta sen jäsenmailla on silti kannustin ali-investoida puolustukseensa. Niillä on nimittäin kannustin vapaamatkustaa muiden jäsenten luomalla turvalla. Tämä on yhteensopiva sen kanssa, että vain kolmannes Naton jäsenistä sijoittaa kansalliseen turvallisuuteen sovitun 2 %:n BKT-osuuden.
Yhdysvaltojen lisäksi Nato-maista täyttivät 2 prosentin kriteerin vuonna 2019 vain seuraavat: Bulgaria 3.25 %, Kreikka 2.28 %, Britannia 2.14 %, Viro 2.14 %, Romania 2.04 %, Liettua 2.03 %, Latvia 2.01% ja Puola 2.00 %. Ranskan luku oli 1.84 %. Saksan osuus vuonna 2017 oli niinkin matala kuin 1.22 % ja on siitä sittemmin noussut vain 1,38 %:iin vuonna 2019.
Military Balance-julkaisun mukaan suurvalloista ylivoimaisesti suurin sotilasbudjetti on Yhdysvalloilla, 684 mrd USD vuonna 2019. Kun siihen lisätään muiden Nato-maiden (Eurooppa ja Kanada) puolustusbudjetit yhteensä 302 mrd USD, oli Naton yhteenlaskettu investointi puolustukseen 986 mrd USD. Kiinan varustelumenot olivat toiseksi suurimmat maailmassa, 181 mrd USD mutta Venäjän puolustusbudjetti vain 61 mrd USD. Puolustusmenojen bruttokansantuoteosuus on Venäjällä ja Yhdysvalloissa ollut samaa suuruusluokkaa, 3.10–3.11 prosenttia, vaikkakin vuonna 2019 jonkin verran suurempi.
T. Sandler ja K. Hartley laskivat vuonna 2001, että Yhdysvallat Naton veturina sijoittaa enemmän puolustusmenoihinsa, kuin mitä se Natosta hyötyy. Toisaalta tiedetään, että Yhdysvallat käyttää Euroopan turvallisuuteen vain 5,6 prosenttia puolustusmenoistaan. Tämä olisi vuoden 2019 puolustusmenoista noin 38,3 miljardia dollaria, kun samana vuonna eurooppalaiset Nato-maat ja Kanada käyttivät puolustukseensa yhteensä 302 miljardia USD.
Voi tietenkin kysyä, miksi Eurooppa on puolustuksestaan kuitenkin niin vahvasti USA:sta riippuvainen ja miksi se tarvitsee Yhdysvaltojen suojelua eikä ota omia resurssejaan riittävästi käyttöön turvallisuuden rakentamiseksi. Euroopan unionin väkiluku on lähes 450 miljoonaa asukasta, kun Yhdysvalloissa väkiluku on 330 milj. Euroopan unionin bruttokansantuote oli vuonna 2019 noin 16 400 miljardia US$ ja Yhdysvaltain noin 20 000 miljardia US$. Euroopan pitäisi pystyä perustelemaan, miksi se investoi vähemmän puolustukseensa, kuin mitä Nato edellyttää.
Voi tietenkin olla, että Yhdysvallat painostaa puolustusmenoihin siitäkin syystä, että se voi myydä maailmalla aseistusta. Toisaalta jos Yhdysvaltain sitoutuminen Naton viidenteen artiklaan menettäisi uskottavuutensa, tällä olisi kauaskantoista merkitystä myös sen kannalta, mitä sen liittolaiset Aasiassa ajattelevat Yhdysvaltain sitoumusten uskottavuudesta siellä.
Vapaamatkustajuusongelma oikeuttaa peräänkuuluttamaan Naton jäsenmaiden valmiutta pyydettäessä auttaa myös Suomea, jos Suomi liittyy Natoon. Vaatimus päätöksenteon yksimielisyydestä on lisäongelma Naton päätöksenteossa, mutta tästä periaatteesta Nato saattaisi toki tosipaikan tullen luopua.
Sota Itämerellä olisi lännelle epäedullinen johtuen Venäjän varustautumisesta ja esim. Kaliningradin aseistuksesta. Onneksi kumpikin osapuoli tietää, että sota Itämeren alueella olisi järjetön kaikkien kannalta. Myös suurvaltojen etu lopulta on vakaus.
Suomen Nato-jäsenyys: hyöty-kustannusnäkökohdat
Suomen Nato-jäsenyyttä tulisi arvioida hyöty-kustannusanalyyttisesti. Olen sellaisen analyysin pyrkinyt tuottamaan. FinanzArchiv-lehdessä vuonna 2017 julkaistu artikkelini yhdessä Staffan Ringbomin kanssa analysoi peliteorian välinein sotilasliittojen jäsenten kannustinta vapaamatkustaa sotilasliiton tuoman lisäturvan myötä. Artikkeli, joka myös oli osa sotatieteiden tohtorin väitöskirjaani Essays in National Defence vuonna 2018 sisälsi samalla analyysin sotilasliiton laajuuden määräytymistä Sen perusteella laadin Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden hyöty-kustannusanalyysin, joka alun perin julkaistiin Tiede ja ase-lehdessä vuonna 2020 ja sittemmin osana Maanpuolustuskorkeakoulun tuoretta raporttiani ”Polttopisteessä Suomen turvallisuus. Asepalvelus, EU-jäsenyys, Nato-optio, kyberuhka” osoitteesta https://www.doria.fi/handle/10024/181506.
Luonnehdin tuossa arviossa Natoa puolustusliitoksi, jolla on vahvuuksia mutta myös heikkouksia. Sen puolustusbudjetti on selkeästi suurempi kuin Venäjän puolustusbudjetti. Heikkoudeksi näin Naton heterogeenisuuden ja mainitun vapaamatkustajuusongelman. Heikkoudeksi näin myös sen vaatimuksen päätösten yksimielisyydestä ja hitaudesta; se ovat demokraattisen päätösmenettelyn takana.
Turvatakuiden luonne on myös aika yleinen: jokainen jäsenmaa tulkitsee itse määrittelemällään tavalla artiklan 5 edellyttämät turvatakuut. Yksi riski on myös siinä, että Nato-jäsenyyden myötä Suomi alkaisi ajaa alas puolustusmenojaan luottaen muiden Nato-maiden apuun.
Ilmaisia vakuutuksia ei ole. Turvallisuuden tuottamiseen olisi myös osallistuttava. Naton jäseninä Ruotsin ja Suomen rooli ei voisi jäädä sivustakatsojaksi, jos Baltian suunnalla syntyisi konflikti. Kieltäytyminen avustamisesta olisi tulkittavissa petturuudeksi. Nato tarvitsisi Suomea ja Ruotsia turvaamaan Baltian turvallisuutta. Kirjoitin vuonna 2017 kärjistäen Naton tarvitsevan enemmän Suomea kuin Suomi tarvitsee Natoa. Siinä on yksi ilmeinen selitys sille, miksi Suomella on Nato-optio eli ovi avoinna.
Itämeri on Venäjälle tärkeä sekä kaupallisesti että puolustuksellisesti, vaikka Mustameri on sitäkin tärkeämpi. Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden kautta Itämerestä tulisi Naton sisävesi. Johtaisiko tämä vastatoimiin Venäjän taholla? Lisäisikö Venäjä varustautumista Suomen rajoilla?
Olen myös tutustunut Venäjän tilastoihin. Niiden mukaan Venäjällä asuu 11 miljoonaa vierasmaalaista. Rankaisisiko Venäjä Suomen Nato-jäsenyyttä avaamalla rajat tuolle väestölle, mitä se jo testasi Raja-Joosepissa vuosina 2015-16, jolloin rajan takaa tuli 1700 maahanmuuttajaa edustaen 36 kansallisuutta. Presidentti Sauli Niinistö ilmaisikin äskettäin huolensa itärajan takaa mahdollisesti tulevista maahanmuuttovirroista.
Muuttaako siirtolaiskriisi Nato-jäsenyyttä koskevaa ajattelua?
Mitä näkökohtia Valko-Venäjän aiheuttamaan siirtolaiskriisiin liittyy Suomen kannalta? Sillä on testattu Baltian maita ja Puolaa, siis Euroopan unionin Nato-jäsenmaita. Suomeen pyrkineet laittomat siirtolaiset Venäjä on sen sijaan tällä kertaa pyrkinyt pysäyttämään. Onko Suomelle siis onnekasta se, että Nato-optiota ei ole ainakaan vielä lunastettu? Venäjä saattaa arvioida, että jos se avaa rajat, kynnys Nato-jäsenyyden hakemiselle on Suomelle aikaisempaa matalampi, vaikka Nato ei suoranaisesti maahanmuuttokysymyksessä auttaisikaan.
Niin kauan, kun Suomi ei ole lunastanut Nato-optiotaan, sillä on mahdollisuus vaikuttaa Venäjän johdon ajatteluun. Nato-option lunastaminen puolestaan johtaisi siihen, että Suomi puolestaan joutui miettimään, miten toimia Venäjän tehdessä oman siirtonsa. Peliteoreettisesti katsottuna siirtojen järjestys muuttuisi.
Aikaisemmin laatimani hyöty-kustannusarviossa olen päätynyt siihen, että vallitsevassa tilanteessa Nato-optio on Suomelle perusteltua pitää edelleen auki. Nato-optiolla on Suomelle suuri merkitys, vaikka sitä ei lunastettaisi. Tämän johtopäätöksen toteamisen jälkeen on silti todettava, että tulevaisuutta ei voi varmuudella ennustaa.
Nato-keskustelun syventämiselle on kysyntää. Kysymykset ovat kuitenkin vaativia. Suomen vahvuuksia on ollut viisas ulkopolitiikka. Sille on aihetta toivottaa jatkossakin menestystä.
Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori ja kauppatieteiden tohtori
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Vesa Kanniainen
Vesa Kanniainen on kansantaloustieteen emeritusprofessori Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vierailevana apulaisprofessorina Brown Universityssa ja Washington State Universityssa 1977-1979. Hän on julkaissut tutkimustyössään julkistalouteen, yritysrahoitukseen, yrittäjyyteen ja etiikka&talous teemaan liittyviä tutkimuksia. Eläköidyttyään hän väitteli sotatieteiden tohtoriksi (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kauppatieteiden tohtoriksi (Itä-Suomen yliopisto).
4 kommenttia artikkeliin Tulisiko Suomen liittyä Naton jäseneksi? (2/2)
NATO-optiolla lienee aika-arvoa, mutta milloin on eräpäivä?
Putin ilmoitti hiljattain haluavansa neuvotella Euroopan turvallisuusjärjestelyt uusiksi niin, ettei NATO laajene enää itään.
Suomi on onneksi Virosta pohjoiseen. Ruotsi taas sijaitsee Itämeren länsipuolella. Norjalainen Stoltenberg puolestaan totesi, ettei NATO ole kysynyt Venäjän mielipidettä.
No niin, palataanpas sitten hetkeksi takaisin maan pinnalle lapsukaiset. Kyllä, Rambo leffat ja Top Gun ovat siis niinku tosi cooleja, mutta laitetaan ne nyt hetkeksi syrjään ja keskitytään todellisuuteen.
Monilla suomalaisilla on hyvin lapsellinen käsitys asioista, NATO on yksi sellainen. Tässä maassa höpistään jatkuvasti jostain mystisestä NATO-optiosta ja annetaan ymmärtää että NATOon voidaan paukata sisään heti kun siltä tuntuu.
-Valtion NATO-jäsenyys toteutuu vasta kun hakemus on käsitelty, ja jokainen NATOn jäsenmaa on yksimielinen uuden jäsenen mukaan ottamisesta.
-Valtion, joka hakee NATOon on oltava NATO yhteensopiva kaikilla osa-alueilla. Tässä törmätään pahaan ongelmaan Suomessa. Maamme reserviläisten taistelukunto, se on melkoisessa rapatilassa. Armeija keskeytyy vuosittain valtavalta prosentilta koska fysiikka ja psyyke eivät kestä ihan vaan peruspalvelusta.
-Sotilasmenot moninkertaistuvat. Suomi joutuisi pakosta leikkaamaan monia meille itsestäänselviä peruspalveluita ankaralla kädellä jotta jäsenmaan kustannusvelvoite täyttyy vuositasolla. Pitää paikkansa että USA.n sotilasbudjetti on niin megalomaaninen että se käsittää puolet koko maailman kaikkien maiden sotilasbudjeteista. Mutta vastaavasti Yhdysvalloissa infrastruktuuri on romuna, julkinen terveydenhoito- ja koulujärjestelmä surkeassa tilassa.
-Suomi ei voisi NATOn jäsenmaana olettaa olevansa pelkästään saamapuolella. Koko sen ajan kun Suomessa on puhuttu NATOsta, keskustelussa on käsitelty yksinomaan sitä rientävätkö muut jäsenmaat hätiin jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi. Kertaakaan ei oteta huomioon sitä että Suomenkin on oltava valmis lähettämään sotilaitaan NATO-vetoiseen operaatioon josta moni palaa todennäköisesti arkussa takaisin.
-Venäjä on muuttunut yhä agressiivisemmaksi ja vihamielisemmäksi lännen suuntaan. Ukraina on tällä hetkellä suoran hyökkäysuhan alla jonka takana on Venäjän tavoitteet estää Ukrainan siirtymä lännen leiriin mahdollisen EU- ja NATO-jäsenyyden muodossa. Kolme Baltian rajavaltiota ovat jo puollustusliitossa mutta Suomi on vielä NATO-vapaata rajaa ja Venäjä aikoo varmistaa että sellaisena se myöskin pysyy. Sillä on siihen laaja valikoima aseita, eikä yhdenkään tarvitse olla ohjus, tankki tai rynnäkkökivääri. Venäjä voi tehdä suomalaisten elämän helvetilliseksi vaikka miten häijyllä tavalla. Maassamme asuu noin 60 000 venäläistä maahanmuuttajaa tälläkin hetkellä. Se on jäänyt täysin huomaamatta kun on vaan pauhattu muutamista Lähi-idästä ja Afrikasta tulleista. Suomen venäläisväestön aktivoiminen, satoja tuhansia tonneja vaarallista myrkkyä Suomenlahteen rantojamme huuhtomaan, energiatoimitusten katkaisu sydäntalvella, 100 tuhatta siirtolaista yhdessä yössä rajan yli,… onhan näitä.
Suomi on kusisessa asemassa, katsoo sitä miltä kantilta tahansa. Jos esimerkiksi Ruotsi hakisi NATOn jäseneksi, olisi Suomen pakko hakea samaan aikaan, sillä jos jäisimme yksin tällä Euroopan kolkalla NATOn ulkopuolelle, Venäjä katsoisi etujensa mukaiseksi varmistaa se että tulemme pysymäänkin ulkona NATOsta ja Venäjän strategisessa etupiirissä. Jos NATOn raja tulisi kulkemaan Suomen ja Ruotsin välissä, Venäjä lähettäisi ääritapauksessa joukkojaan läntiseen Suomeen vastavedoksi. Toisin sanoen, Venäjä miehittäisi Suomen.
Ruotsi reagoi, Suomi ei. Tilanteessa jossa Suomen tulisi osaltaan lujittaa puollustus yhteistyötä Ruotsin kanssa, asiantuntijamme päätyvät lähinnä halpamaisesti tölväisemään läntistä naapuriamme heidän armeijansa supistamisesta joka siellä on sittemmin myönnetty virheeksi. En voi käsittää millaisia tässä maassa oikein ollaan. Ruotsi valpastui syystä Venäjän agressiivisen käytöksen takia ja jalkautti sotilaitaan puollustusasemiin rannikolle ja ulkosaarille. Suomi taas ei tee yhtään mitään, pikemmin ovet ovat auki ulkoiselle sotilaalliselle uhalle. Venäläisen rahtikoneen lentäminen syvällä maamme ilmatilassa on edelleen mysteeri, vaikka viranomaiset ovat viimein antaneet virallisen selvityksen tapahtuneesta. Sen mukaan koneen lento toteutui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. No jos niin oli, niin miksi Suomen ulko- ja turvallisuupoliittisen valiokunnan p.j. Ilkka Kanerva ei sitä tiennyt vaan vaati selvitystä Venäläisiltä? Niinpä niin.
Voidaan vaan kysyä, mihin 200 kiloinen gorilla mahtuu istumaan, ja vastaus kuuluu: ihan minne vaan haluaa.
M. Olson & kumpp. lienee oikeassa siinä, että puolustusliiton jäsenillä on insentiivi ali-investoida puolustukseensa. Yksittäiset ja itsenäiset valtiot vapaamatkustavat puolustusliitossa parhaansa mukaan ilman pakottavia pakotteita.
Valtioliitossa, unionissa tai liittovaltiossa puolustusmenosäästöihin päästään puolustusta järkeistämällä. Kun luottamus lisääntyy, kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea. Ei tarvita 27 puolustusvoimien komentajaa, 27 armeijaa, 27 laivastoa ja 27 ilmavoimaa.
Esimerkiksi Itävalta, Unkari ja Slovakia eivät tarvitse maailman meriä hallitsevia valtamerivoimia mahtilaivastokseen toteuttamaan tykkivenepolitiikkaa. Kypros, Luxemburg ja Malta tulevat toimeen ilman miljoona-armeijaa ja marssia Moskovaan. Baltian ja Balkanin tilkkutäkkitäivaltiot säästävät ilmavoimissa, jos muut maat hoitavat hyvää hyvyyttään tai yhteisten intressien vuoksi niiden ilmavalvonnan.
Mutta miten EU saisi tehot irti yli 200 miljardin puolustusbudjeteistaan ja yli 1.5 miljoonasta sotilaastaan? Subsidiariteettiperiaatetta ja erikoistumista noudattamalla. EU:n (instituutioiden ja erillisvirastojen) pitäisi hoitaa ne asiat, jotka se pystyy hallinnoimaan paremmin kuin jäsenmaat. Toisaalta jäsenmaiden pitäisi erikoistua suhteellisen edullisiin tai niille luontevimmin sopiviin taloudellisen ja sotilaallisen toimeliaisuuden muotoihin.
Esimerkiksi kaikkien EU-jäsenmaiden ei kannata hankkia omaa ydinpelotetta, vaikka Saksa, Ruotsi ja Ranska sellaisesta ovat haaveilleet. Yhdessä rahoitettu ydinohjelma (sukellusveneineen) tulee halvemmaksi. Kaikkien jäsenmaiden ei liioin kannata laukaista omia navigointi-, tiedustelu- ja kommunikointisatelliitteja kiertoradalle. Galileo ja Sentinel yms. riittävät yhteisiin tarpeisiin. Jne.
EU on talousjätti mutta puolustuksen pygmi, jonka nyrkistä sojottaa 27 sormea eri suuntiin. Avokämmenellä sopii toki läpsiä lapsia, mutta maailman kauhakakarat kaipaavat kovempaakin kättä.