Velka tulee ankkuroida 

Tässä blogissa käydään Suomi-Ruotsi maaottelu velkaantumisen hallinnan keinoissa. Vastakkain ovat Suomen “menokehysmenettely” ja Ruotsin “velka-ankkuri”. Käyn läpi Pohjoismaisten naapurimaiden velkaantumiskehitystä ja julistan voittajan faktojen perusteella. Lopussa saattaa olla politiikkasuositus.

Miksi velkaantumisesta pitäisi olla huolissaan?

Ennen kuin julistan maaottelun alkaneeksi haluan kiinnittää huomiota ongelman vakavuuteen. Esimerkiksi valtiovarainministeriön mukaan Suomen julkinen talous on rakenteellisesti epäterveellä pohjalla. Tätä menoa velkasuhde tulee ennen pitkää nousemaan kestämättömän suureksi ilman korjaavia toimia. Tänä aamuna Helsingin Sanomien pääkirjoitus tiivisti asiantilan: ”suhdanteet nousevat ja laskevat, kriisit tulevat ja menevät ja hallitukset vaihtuvat. Rakenteellinen alijäämä säilyy”.

Lisäksi väestön ikääntyminen huonontaa huoltosuhdetta vuodesta toiseen, mikä tekee velkasuhteen parantamisesta joka vuosi – tai vaalikausi – vielä aiempaa hankalampaa. Erityisesti tätä taustaa vasten nykyhallituksen miljardiluokan pysyvien menojen lisäykset vaikuttavat vastuuttomilta. Katsotaanpa, miksi menokehysmenettelymme ei pysäyttänyt lisävelkaantumista tälläkään nousukaudella. 

Suomen malli: Menokehysmenettely

Menokehysmenettely on ollut käytössä Suomen velkaantumisen hallinnan välineenä vuodesta 2003 eteenpäin. Alkuperäinen idea oli hyvä; hallitus sitoutui pysymään koko vaalikauden ajan kautensa alussa asettamansa menokaton puitteissa. 

Aukoton systeemi ei toki ollut. Ensinnäkin kukin hallitus sitoutui itse itselleen asettamaansa menokattoon. Jos se katto asetettiin esimerkiksi 10 miljardia euroa velkaa korkealle, niin se oli sitten se raja. Helppoahan tällaisten kehysten sisällä on maalata.

Mutta valitettavasti sekään ei riittänyt. Kehysmenettelyä on sittemmin “kehitetty” lisäämällä erilaisia joustoja, jolloin myös itse asetetuista tavoitteista on voitu luistaa. Tämä on pitkälti tuhonnut menettelyn alkuperäisen tarkoituksen. Sen voimassaoloajan eli viimeisen 18 vuoden saldo on se, että valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on noussut noin 42 prosentista tämänhetkiseen 69,2 prosenttiin.

Tätä taustaa vasten pääministerin 13.10 esittämä idea siitä, että “vihreään siirtymään” liittyviä investointeja voitaisiin tehdä kehysmenettelyn ulkopuolella kuulostaa kummalliselta. Hallitus itse asettaa omat kehyksensä niin vastuuttomasti kuin hallitusohjelmassa sovitaan. Koronaan liittyvät kulut on hoidettu kehysten ulkopuolelta. Jos kehysmenettelyllä on mitään arvoa, tämän kaltaiset puheet tulisi unohtaa.

Asteikolla yhdestä viiteen Suomen menokehysmenettelyä ei voi missään nimessä pitää turhana. Valitettavasti kuitenkin tilastot ja käytännön toteutus todentavat, että suuri menetystarina se ei ole ollut. 

Suomen velkaantumisen hallintakeino saa arvosanan 1,5/5.

Ruotsin malli: Velka-ankkuri

Ruotsin julkisen talouden hallintaa ohjaa neljä periaatetta. Julkisen talouden ylijäämätavoite yli suhdannesyklin, Suomen kehysmenettelyä vastaava menokatto, kuntien tasapainotavoite, sekä velka-ankkuri. Keskityn tässä näistä viimeiseen. 

Velka-ankkuri on ollut Ruotsissa käytössä vuodesta 2019. Ankkuri määrittää, että julkisen velan tulee olla maksimissaan vuoden 2019 velka-aste – 35% bruttokansantuotteesta – keskipitkällä aikavälillä. Mikä tärkeintä, jos asetetusta rajasta ollaan poikkeamassa yli 5 prosenttiyksiköllä, hallituksen tulee esittää parlamentille selvitys, miten velka-aste tiputetaan takaisin ankkuroituun 35 prosenttiin. Eli kaikenlaiset “vihreän siirtymän” investoinnit voidaan kyllä toteuttaa, kunhan on esittää selvitys miten budjetti palautetaan tasapainoon järkevässä aikaikkunassa. 

Ankkurimalli luonnollisesti joustaa täysin odottamattomissa tilanteissa ja sen ohi kyettiin ottamaan velkaa koronasta aiheutuviin kuluihin. Tämän kaltaiset poikkeustilanteet voidaan ennakoida niin harvinaisiksi, etteivät ne tee tyhjäksi ankkurimallin tarkoitusta.

On lopulta vaikeaa vertailla Suomen ja Ruotsin malleja, koska Ruotsin velka-ankkuri on ollut niin vähän aikaa käytössä. On kuitenkin selvää, että jos laskemme yhteen kaikki Ruotsin julkisen talouden hallintaa ohjaavat periaatteet ja katsomme tuloksia viimeisen 18 vuoden ajalta, Ruotsi voittaa maaottelun kirkkaasti. Ruotsin mallista meille suoraan sopivin toimi olisi velka-ankkuri, mutta myös muiden periaatteiden käyttöönottoa tulisi harkita, koska tulokset puhuvat puolestaan.

Ruotsin velkaantumisen hallintakeino saa arvosanan 4/5.

Ankkuroidaan meidänkin velkamme

Ehdotan, että asetamme Suomeen Ruotsin mallin mukaisen velka-ankkurin. Sitä ei kuitenkaan tule asettaa nykyiselle velka-tasolle, joka on ennätyskorkea. Sen sijaan seuraavien kahden hallituksen tulisi painaa velka-aste takaisin EU:n kriisirajana pitämälle 60 prosentin tasolle ja ankkuroida se sitten siihen.

Tälle tasolle ei tule pyrkiä EU:n mahdollisten sanktioiden takia, sillä lähes kaikki euromaat ovat rajan yli. Siihen tulee pyrkiä, koska se on aikanaan oikeutetusti asetettu terveen velka-asteen rajaksi. Se on sitä edelleen, vaikka kaikki euromaat olisivatkin epäterveen velkaantumisen tiellä.

Velan ankkuroiminen 60 prosenttiin laittaa vihdoin stopin vastuuttomille vaalilupauksille ja niistä johtuvalle velkaantumisen spiraalille. Suomi voi vihdoin lakata olemasta ikuisen alijäämän maa.

Jatkossakin voi toki lupailla vappusatasia ja jopa toteuttaa sellaisia, mutta ankkuria ei saa vedettyä kuin pienen matkaa eteenpäin. Sitten pitää kertoa, miten velka-aste realistisesti tiputetaan takaisin ankkuritasolle. Tämä toisi väistämättä tervettä järkeä politiikkaan ja veisi katteettomalta populismilta tilaa.