Turvallisuusuhkien ja niihin liittyvän epävarmuuden kasvaessa myös Nato-option arvo kasvaa, aivan kuten sijoitusoption arvo kasvaa riskien kasvaessa. Silloin lähestytään lunastuskynnystä. Vaikka Venäjän aggressio ei ole kohdistunut Suomeen, se on selvästi tuonut Nato-option lunastuskynnystä aiempaa lähemmäs.
Optio on käsite, jolla kuvataan yhden osapuolen (option haltijan) sopimuksellista oikeutta – mutta ei velvollisuutta – lunastaa sopimuksen kohteena oleva varallisuusesine (esimerkiksi osake) sen omistajalta (optiosopimuksen asettaja). Option asettajalla on tällöin velvollisuus luovuttaa se ennalta sovittua hintaa vastaan. Siksi puhutaan johdannaissopimuksesta. Onko Suomella Nato-optiota? Mitkä tekijät määräävät sen arvon? Milloin sen lunastuskynnys ylittyy?
Finanssi- ja reaalioptiot
Option käsite tulee rahoitusjärjestelmästä. Option lunastus tulee arvokkaaksi silloin, kun sen kohteena olevan varallisuusesineen arvo on noussut riittävän korkeaksi. Eurooppalaisen option tapauksessa lunastusajankohta sovitaan etukäteen, amerikkalaisen option tapauksessa option haltija voi lunastusajan valita.
Mitä suurempi epävarmuus option kohteena olevaan varallisuusesineeseen liittyy, sitä arvokkaampi optio on sen haltijalle. Tämä johtuu siitä, että suuren hintavaihtelun tapauksessa on todennäköistä, että lunastuksen kynnysarvo jossain vaiheessa saavutetaan. Optiolla on arvoa, koska se on oikeus. Ja kaikilla oikeuksilla on aina hintansa.
Optiosopimuksilla on pitkä historia. Jo antiikin kreikkalaisten maanviljelijöiden sanotaan pyrkineen suojautumaan niiden avulla säiden aiheuttamia taloudellisia menetyksiä vastaan. Optiosopimukset edustavat siksi eräänlaista vakuutusmuotoa. Niiden avulla riskejä voidaan siis ostaa ja myydä.
Vastaava pätee myös niin sanottuihin reaalioptioihin. Yrityksellä voi olla harkinnassaan investointi uuteen tuotantoyksikköön. Jos sen tuottaman tuotteen tulevaan myyntihintaan liittyy epävarmuutta, yrityksellä voi olla kannustin viivyttää investointipäätöstä, kunnes markkinahinnan on nähty nousseen investointipäätöksen kannalta tarpeeksi korkeaksi. Investointihan merkitsee peruuttamatonta sitoutumista riskilliseen hankkeeseen. Investointikustannus on luonteeltaan uponnut (sunk). Yrityksellä on optio odottaa, kunnes on kertynyt lisätietoa hintakehityksestä.
Nato-optio on vakuutusluonteinen
Nato-optio on vakuutusväline turvallisuusriskiä vastaan. Puolustusliiton ideana on kaikkien jäsenvaltioiden sitoumus puolustaa toisiaan, jos niihin kohdistuu sotilaallisia toimia tai niiden uhkaa. Kuten olen aiemmassa kirjoituksessani listannut, useat johtavat Nato-lähettiläät ja -kenraalit ovat toivottaneet Suomen tervetulleeksi Naton jäseneksi.
Varsinaista optiosopimusta ei ole olemassa. Nato on kuitenkin antanut ymmärtää, että se on avointen ovien liitto – eli maat, jotka täyttävät tietyt kriteerit, ovat tervetulleita jäseniksi. Potentiaalinen ongelma on toki se, että toinen osapuoli koostuu 30 jäsenvaltiosta ja Nato tekee periaatteessa päätökset yksimielisesti. Myös hakemuksen käsittely kestää aikansa. Suomi on tulkinnut kutsun niin, että Suomella on optio halutessaan hakea jäsenyyttä ja että hakemus saisi suosiollisen vastaanoton.
Ilmaisia vakuutuksia ei ole
Miksi Suomi ei sitten ole lunastanut optiotaan? Nato-optiosta on Suomelle hyötyä, vaikka sitä ei lunastettaisi. Nato-jäsenyys nimittäin ei ole kahden kauppa, vaan sillä on merkitystä kolmannen osapuolen, mahdollisen uhkaajan kannalta. Kolmas osapuoli, Venäjä, tietää, että Suomen Nato-option lunastus heikentäisi Venäjän omaa peliasetelmaa valtapoliittisessa kuviossa, oli kyseessä sitten rauhan tai sodan aika.
Suomi on hyötynyt Itämeren vakaudesta myös Nato-optionsa kautta. Venäjä on ollut pidättyväinen asevoimiensa sijoittelulle Suomen rajan läheisyyteen. Se ei myöskään ole jatkanut siirtolaisvirtojen ohjaamista Suomen rajoille sen jälkeen, kun se testasi tätä painostuskeinoa vuosina 2015-2016.
Suomi tulkitsee, että kutsu Naton jäsenmaaksi on meille esitetty. Tämä viestittää siitä, että Suomesta on ajateltu olevan Natolle hyötyä. Siksi Nato toimii option asettajana ja Suomi haltijana.
Siinä onkin kiintoisa näkökohta, ilmaisia lounaita kun ei ole olemassa. Nato-jäsenenä Suomen (ja Ruotsin) oletetaan ottavan sijainnistaan johtuen vastuuta Baltian maiden puolustuksesta, kenties suuremmassa määrin kuin muiden Nato-maiden. Nato-jäsenenä Suomen (ja Ruotsin) puolustusstrategit tultaisiin kytkemään Naton kollektiiviseen turvallisuusjärjestelmään.
Onko option asettaja sitoutunut?
Yksi ongelma Natossa liittyy jäsenmaiden kannustimeen vapaamatkustaa. Vapaamatkustajuus ja vajaa sitoutuminen ovat kaikkien kollektiivien ongelma: yksityinen hyöty-kustannuskalkyyli tuottaa kannusteen hyötyä muiden kustannuksella ja samalla välttää omaa sitoutumistaan jäsensopimuksesta huolimatta. Tämä on amerikkalaisen, nyt jo edesmenneen taloustieteen professori Mancur Olsonin huomattava tutkimustulos.
Kuinka uskottavaa on, että Suomi saa apua tarvittaessa? Olson ja R. Zeckhauser ovat artikkelissaan ”An Economic Theory of Alliances” osoittaneet, että puolustusliiton jäsenmailla on kannustin vapaamatkustaa eli ali-investoida puolustukseensa. Niinpä sovitusta 2 %:n BKT-osuudesta on huolehtinut vain kolmannes Nato-maista. Esimerkiksi Saksan puolustuskyky on alimitoitettu ja laadultaan heikko. Ali-investointi rajoittaa niiden kykyä ottaa vastuuta toisten Nato-maiden puolustuksesta.
Optiolla on arvonsa, mutta sen lunastamisella on hintansa
Toinen ongelma Nato-option lunastamisesta liittyy Venäjän mahdollisiin kostotoimiin. Myös Venäjällä on optio: sijoittaa halutessaan nykyistä enemmän asevoimia Suomen alueen tuntumaan. Sillä on optiot myös taloudellisiin vastatoimiin tai lähettää muuttohalukkaita vierasmaalaisia Suomen rajan ylitse.
Jälkimmäistä keinoa Venäjä testasi jo vuosien 2015-2016 aikana, jolloin se järjesti Suomen rajan ylitse 36 eri kansallisuutta edustavat 1700 vierasmaalaista. Valko-Venäjä testasi samaa syksyllä Puolan ja Baltian rajoilla viime vuonna, mutta nämä pysäyttivät muuttohalukkaan siirtolaisvirran Lähi-idän maista. Kysymys ei ollut turvapaikanhakijoista. Toisin kuin Puola, Suomi ei pystyisi nykyisen lainsäädännön olosuhteissa pysäyttämään ihmisvirtaa.
Turvallisuusuhkien ja niihin liittyvän epävarmuuden kasvaessa myös Nato-option arvo kasvaa samassa mielessä kuin sijoitusoption arvo kasvaa riskien kasvaessa. Silloin lähestytään lunastuskynnystä.
Nato-optio eroaa muista optioista sikäli, että turvallisuusriskin kasvaessa lisääntyvät sekä option arvo että sen lunastukseen liittyvä epävarmuus kolmannen osapuolen reaktiosta. Siksi optio tulisi pyrkiä lunastamaan matalan turvallisuusriskin aikana, mutta siitä maksettava hinta voi tällöin nousta. Tässä on vaikea tasapainoilun paikka päättäjille.
Suomi ei ole toistaiseksi lunastanut Nato-optiotaan. Sosiaalisen median äänekäs vaatimus Nato-option lunastamisen kiirehtimisestä ei perustu analyysiin. Suomen kansasta Nato-jäsenyyttä kannattaa nykyoloissa vain 26 %. Toisaalta Nato-jäsenyyden vastustajien osuus on pudonnut 40 %:iin. On myös selvää, että poliittinen johto joutuu käyttämään kokonaisharkintaa ja huomioimaan kaikki Nato-option lunastamiseen liittyvät seikat niille kuuluvalla painoarvolla.
Vaikka Venäjän aggressio ei ole kohdistunut Suomeen, se on selvästi tuonut Nato-option lunastuskynnyksen aiempaa lähemmäs. Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue on ilmeisen vahvasti sitoutunut siihen, että sen johtama hallitus ei hae Nato-jäsenyyttä.
Ruotsilla jäsenyyttä koskevaan harkintaan voi kuitenkin olla vähemmän tarvetta kuin Suomella. On yleinen käsitys, että Ruotsilla tosiasiassa on turvanaan Yhdysvaltain turvatakuut. Yhdysvallat ilmeisesti tarvitsee Ruotsin merialueita Itämeren sotilaallisen tasapainon luomisessa. Yhtä kaikki, Venäjän toimet tulevat ratkaisemaan sen, kuinka lähelle Ruotsin ja Suomen Nato-option lunastuskynnystä on liikuttu.
Vaihtoehto: EU:n ja Naton välisen suhteen jatkojalostaminen
Euroopan unioni on löyhänä liittoumana epäonnistunut monessa asiassa. Syksyllä 2021 totesin liittovaltion olevan ainoa toimiva ratkaisu Euroopan unionille. Löyhänä liittoumana EU on laajentanut toimiansa epäoleellisille alueille, jotka olisivat kuuluneet subsidiariteettiperiaatteen mukaan sen jäsenmaille. Samalla se on laiminlyönyt tärkeimmän tehtävänsä, turvallisuuspoliittisten ratkaisujen kehittämisen. Esitän seuraavaksi uuden ajatuksen EU:n roolista.
Natolla on 30 jäsenvaltiota. EU:n jäsenvaltiosta Naton ulkopuolella ovat vain Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti. EU:lle luonteva kollektiivista turvallisuutta vahvistava ratkaisu olisi Naton ja EU:n välinen sopimus kaikkien EU-jäsenmaiden kutsumisesta Naton jäsenmaiksi. Tällöin minkään EU-jäsenmaan ei tarvitsi jäsenyyttä anoa.
Tämä menettely ratkaisisi sekä Baltian spekuloidun turvallisuusvajeen että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden. Se olisi myös ratkaisu Ranskan vaatimukseen Euroopan uudeksi turvallisuusyhteisöksi.
Venäjä ei tällä hetkellä pidä Euroopan unionia neuvottelukelpoisena kumppanina. Venäjältä vietäisiin tällä ratkaisulla mahdollisuus vaatia neuvotteluja EU-maiden pään ylitse.
Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori ja kauppatieteiden tohtori
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Vesa Kanniainen
Vesa Kanniainen on kansantaloustieteen emeritusprofessori Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vierailevana apulaisprofessorina Brown Universityssa ja Washington State Universityssa 1977-1979. Hän on julkaissut tutkimustyössään julkistalouteen, yritysrahoitukseen, yrittäjyyteen ja etiikka&talous teemaan liittyviä tutkimuksia. Eläköidyttyään hän väitteli sotatieteiden tohtoriksi (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kauppatieteiden tohtoriksi (Itä-Suomen yliopisto).
16 kommenttia artikkeliin Onko Nato-option lunastuskynnys ylittynyt?
Ottamatta kantaa siihen tulisiko Suomen liittyä NATOn jäseneksi, pysyttelen mielelläni tosiasioissa.
Suomen paras aika hakea puollustusliittoon oli juuri Neuvostoliiton romahdettua, samoihin aikoihin EU.n jäsenhakemuksen jättämisen kanssa. Neuvostoliiton uhka oli poissa ja tilalla raunioita, kaaosta, päämäärättömyyttä ja Boris Jeltsin laulamassa karaokea pikku hiprakassa Bill Clintonin kanssa. Maailma uskoi täysillä valheelliseen unelmahöttöön demokratian ja markkinatalouden kehityksestä Venäjällä jotakuinkin länsimaiden tasolle.
2022 Euroopan maista useimmat elävät tämän päivän arvojen pohjalta, paitsi se ylivoimaisesti suurin pinta-alaltaan jolla on järeä ydinase-arsenaali. Siinä missä muut Euroopan valtiot pohtivat talouden, ympäristön, ilmastonmuutoksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä sekä nujertaa Korona-pandemian, Venäjä haluaa tuoda uuden sodan Eurooppaan, tai ainakin se sillä uhkailee. Kremlissä vallitsee täysin harhainen asenneilmapiiri jossa luodaan seinähulluja kuvitelmia Venäjään kohdistuvista uhkatekijöistä. Putinin hallinto väittää kiven kovaa NATO.n piirittävän Venäjää ja suunnittelevän äärimillään Venäjän tuhoamista. Tämän propagandan skitsofreenisuudesta kertoo sen totaalinen valheellisuus. NATO-maita on ainoastaan Venäjän läntisellä ja lounaisella rajaosuudella. Luoteessa, eli Suomessa ei NATOa ole. Venäjän eteläisellä, kaakkoisella ja itäisellä puolella ei ole NATOsta tietoakaan. Ainoastaan koillisessa, Beringin meren takana Alaska on NATO aluetta.
Venäjän varustautuessa ja suhtautuessa länsivaltoihin ja NATOon sotaisan vihamielisesti, Suomen kannattaa harkita siirtojaan NATOn suhteen hyvin tarkkaan. Haku ja mahdollinen sisäänpääsy ovat pitkiä prosesseja, on ihan turhaa kuvitella että Suomi voisi hypätä NATOon sillä hetkellä kun rajoilta kuuluu ryskettä.
Mutta, on syytä pitää mielessä muutama muukin seikka. Vaikka länsi suhtautuu ankarasti Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen Ukrainaan, se pitkällä aikavälillä sietäisi sen. USA, Kanada, Englanti ja Ranska varmistavat tuellaan ettei Venäjän joukot etenisi Ukrainasta EU.n ja NATOn alueelle, kuten Baltiaan ja Puolaan.
On väärin väittää, että mikäli Venäjä ulottaisi sotilaallista toimintaansa Suomeen ja muihin pohjoismaihin, kukaan ei tulisi apuun. Sellainen manööveri ylittäisi rajan joka pakottaisi YK.n ja NATOn toimimaan. Skandinavian menettäminen Venäjälle olisi mahdoton ajatus. Olemme erottamaton osa läntistä maailman yhteisöä. Jo se tosiasia, että Suomi on hankkinut USA.lta toistamiseen maailman ylivertaisinta ilma-aseteknologiaa (F-35) kertoo sotilaallisen yhteistyön syvyydestä Suomen ja USA.n kesken.
Mitä sitten tulee sodan todennäköisyyteen Ukrainassa. Siinä on useita seikkoja jotka kyseenalaistavat sellaisen operaation. Oli aivan eri asia valloittaa Krimin niemimaa 2014 ja liittää se Venäjään, sillä paikallisista huomattava osa sekä Venäjän kansa suorastaan hurrasivat tämän toeuduttua. Uusi sotaoperaatio Ukrainan emomaan valtaamiseksi on paljon vaikeampi rasti joka suhteessa. Ukraina on iso maa jolta löytyy huomattavat asevoimat. Lisäksi länsimaat toimittavat sinne raskasta ja teknologisesti kehittynyttä sotilaskalustoa. Venäjän joukot kohtaisivat lujan puollistuslinjan josta seuraisi mittavia tappioita. Venäjän kenttäsairaanhoidon infrastruktuuri on verrattain heikko eikä se kykene käsittelemään suurta määrää vaikeasti haavoittuneita.
Venäjällä ei ole vastaavia resursseja juuttua pitkään ja uuvuttavaan konfliktiin kuin Yhdysvalloilla joka operoi yli 20 vuotta lähi-idässä ilman huoltokatkoksia.
Venäjän arvellaan yleisesti hyötyvän talven roudasta jolloin sen joukot ja kulkuneuvot pääsevät etenemään vaivatta, mutta kevään edetessä, maa sulaa ja tankit sekä kuormurit juuttuvat Ukrainan soille ja pelloille.
Lopuksi, Venäjän kansa kääntyisi yhä jyrkemmin maan voimapolitiikkaa ja itse sotaa vastaan. Etenkin jos sieltä ei muuta saada kuin omia kaatuneita. Jo nyt tiedetään etteivät venäläiset, tai ainakaan huomattava osa heistä ole samalla tavalla hengessä mukana Ukrainassa mahdollisesti syttyvän sodan suhteen kuten oli Krimin valtauksen kanssa. Itseasiassa sodan mahdollisuus pelottaa monia siellä, koska se voisi pahimmillaan laajeta vaikka kuinka pahaksi. Niinikään Venäjän asevoimien suhtautumisessa saattaisi tapahtua muutoksia jos sodasta koituisi uusi Afganistan.
Suomen kannalta EU:n liittyminen Natoon olisi varmaan sisä- ja ulkopoliittisesti mieluisa mahdollisuus (optio). EU:n kannalta lienee kuitenkin helpompi, että Kypros ja Malta ynnä muut Natoon kuulumattomat EU:n pikku valtiot hoitavat jäsenanomuksensa ihan itse. Kuten 21 muuta maata ovat tehneet (= EU:n Nato-jäsenet).
Euroopan Nato-maiden ongelma on se, että ne eivät pysty tai halua puolustaa itseään, saati sitten liittolaisiaan. Turha on odottaa apua Albanialta tai Montenegrolta. Eikä Pohjois-Makedoniankaan armeija ole enää samassa iskussa kuin Aleksanterin aikaan. Naton kollektiivinen puolustus ja pelote on delegoitu Setä Samulille.
EU:n kollektiivinen pelote pitäisi ulkoistaa tai sisäistää EU:lle. Yhteinen (ydin)pelote olisi oiva tavoite. Ensin pitäisi toki perustaa EU:n puolustusrahasto, joka rahoittaisi alan tutkimusta ja kehitystä sekä hankintoja. Vai onko se jo olemassa?
Sitten tarvittaisiin EU:n yhteinen asevarikko, josta jäsenmaat saisivat lainata ”kättäpitempää” harjoituksiinsa (esim. navigointi- ja tiedustelusatelliiteja, ilmavalvonta ja -tankkauskoneita, tiedustelu- ja taistelulennokkeja, yms.)
Toisin sanoen: EU:n ja Naton pitäisi sopia työnjaosta. Nato koordinoikoon kollektiivista puolustusta; EU keskittyköön sotatalouteen, aseteollisuuteen ja huoltovarmuuteen (logistiikkaan).
Yhdysvallat on materiaalisesti ja reserviltään voimakkain NATOn jäsenmaa, mutta ei kannata unohtaa että sotilaallista voimaa edustavat suuressa määrin myös Euroopassa Britannia ja Ranska. Pääministeri Boris Johnson vakuutti vastikään Britannian seisovan lujasti Euroopan puollustusrintamassa, huolimatta siitä että maa erosi EU.sta.
Jos nyt jätetään ydinaseet pois ja pohditaan konventionaalista sodankäyntiä, niin jo Euroopan oma Nato-arsenaali osoittautuu liian pahaksi vastukseksi Venäjälle. Venäjän varsinainen pelote on ydinaseet, mutta turvautuessaan niihin, se sinetöi väistämättä myös oman tuhonsa. Venäjän painopiste on maajoukoissa kun taas länsi on niskan päällä laivaston ja ilmavoimien kanssa.
Nähdäkseni Venäjä tyytyy todennäköisesti jäädyttämään tämänhetkistä konfliktia mutta jättää sodan mahdollisuuden edelleen ilmaan. Jos se taas todella hyökkää laajalla rintamalla Ukrainaan, koituu sille siitä lähinnä vahinkoa.
Venäjällä saatetaan kuvitella että uhkailevalla ja sotaisalla taktiikalla se saavuttaisi vaikutusvaltaisen ja arvostetun aseman, mutta todellisuudessa se ajaa itseään yhä enemmän hyljeksityn paaria valtion asemaan, sinne samaan seuraan Pohjois-Korean ja Iranin kanssa.
Suomenlinnan Kuninkaanportissa seisoo ruotsiksi: Eftervard stå här på egen botn och lita icke på främmande hielp. Suomeksi se tarkoittaa, että älä luota Ruotsin apuun. (En tiedä, kuka rahoitti ilmavoimien Mersut ja Salpalinjan rakennustyöt.)
Puola luotti Ison-Britannian ja Ranskan turvatakuihin 1939. Saksan hyökkättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939 Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat natsi-Saksalle sodan kaksi päivää myöhemmin Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaan. Hitler vetäytyi esikuntaansa?
Ukraina luotti USAn, Ison-Britannian ja Venäjän turvatakuihin 1994 ja luovutti ydinaseensa Venäjälle. Putin vetäytyi esikuntaansa?
https://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_weapons_and_Ukraine
Tikun ja Takun turvatakuihin voi luottaa yhtä paljon kuin Tuppuraiseen Tappuraisen takuumiehenä.
Neuvostoliittoon sentään pystyi luottamaan. Se hyökkäsi aina 12 vuoden välein: Varsovan kansannousu 1944, Unkarin kansannousu 1956, Prahan kevät 1968 ja Afganistanin sota 1980.
Kolmen olympiadin rytmi rikkoutui Neuvostoliiton hajottua. Transnistrian sota käytiin aikataulussa 1992, mutta Tsetseniaan kiiruhdettiin jo 1994. Sitten tulikin 14 vuoden tauko ennen Georgian sotaa 2008, mutta Krimille kerettiin jo 2014. Donbass ja Valko-Venäjä ovat Putinin hanskassa. Imperiumi laajenee Tyyneltä valtamereltä Atlantille ja Jäämereltä Intian valtamerelle, ellei sitä pysäytetä.
EU:n pitäisi antaa alle 25-vuotiaille venäläisille viisumivapaa matkustusoikeus Schengen-alueelle ja odottaa, että entiset Venäjän tasavallat liittyvät Euroopan unioniin kuten Viro, Latvia ja Liettua.
Nyt ei ole syytä vedota vanhoihin aikoihin ja asennoitua vastakkainasetteluun. Venäjä toimii sillä periaatteella ja mihin se on sen takia joutunut. Suomen ja Ruotsin tiivis yhteistyö on aivan välttämätöntä, siinä ei ole mitään muttia eikä mutinoita.
Olen todella kyllästynyt siihen yleiseen hokemaan ettei kenenkään voi luottaa eikä kukaan tule auttamaan. Suomi sai jo sisällissodassa 1918 kansainvälistä tukea. Vahvimmin Saksasta jossa koulutettiin jääkäreitä ja toimitettiin tukijoukkoja ja varusteita. Myös Ruotsista, Englannista ja Ranskasta tuli sotilaita. Talvisodassa taisteli tuhansia ruotsalaisia vapaaehtoisia suomalaisten rinnalla. Jatkosota eteni käytännössä saksalais-johtoisesti. Suomen yksin selvityminen on myytti.
Suomen ei edelleenkään annettaisi joutua Venäjän valtaamaksi kansainvälisen yhteisön toimesta. Suomi on EU.n aluetta, ja Venäjä pääsisi työntymään liian syvälle Pohjois-Eurooppaan.
Eihän tässä kukaan ole huolissaan Suomesta. Loikkarit voidaan palauttaa, Hanhikoski jäädyttää ja kaasuputki katkaista.
Mutta miten Suomi tukee Ukrainaa? Antaako aseellista apua kuten Viro ja muut vapaat länsimaat? Vai vain estää muita antamasta apua kuten Saksa tai suomettunut Suomi?
Avusta on apua, kun se saapuu ajoissa (kuten Mersut ja Salpa-linja aikoinaan): ennen kuin sitä edes tarvitaan.
Suomessa on joidenkin arvioiden mukaan noin 60 000 venäläisen muodostama väestönosa. Kukaan ei tiedä mikä heidän kaikkien tarkoitus Suomessa on. Niin ikään erikoiset kiinteistöjen hankinnat ja niiden selvittäminen tuottavat vaikeuksia sillä uusia omistajia ei kyetä löytämään.
On sanottava että suomalaiset viranomaiset ovat antaneet venäläisten touhuta Suomessa vapaasti mielensä mukaan. Ainakin sellaisen vaikutelman tästä kaikesta saa.
Vaikka Suomeen kohdistuva suora uhka Venäjältä on epätodennäköinen, ei täällä saisi silti tuhrata ja kuhnailla. Venäjällä suomalaisia pidetään hieman hitaina ja sitä on hyvä käyttää hyödyksi. Maamme on viranomais- ja oikeusjärjestelmiemme takia paratiisi kovan luokan järjestäytyneelle itärikollisuudelle, sillä meillä ei ilmeisestikään ole järjestäytyneen rikollisuuden varalle perustettua kovaotteista Poliisin erikoisosastoa jollaisia löytyy mm. Italiasta ja Espanjasta. Lisäksi langetettavat tuomiot ja vankilaolot Suomessa naurattavat raskaan sarjan ammattirikollisia. Suomen viranomaiskoneistolla ei ole mitään pelotevaikutusta heitä vastaan.
Suomessa vanha itänaapurin pelko sanelee vielä sen verran monia käytäntöjämme jonka vuoksi päätöksiä tehdään arkaillen ja hidastellen.
On hyvin epätodennäköistä että Suomi lähettäisi Ukrainan tueksi muuta kun joitain ensiapu-varusteita, veriplasmaa ja sidetarpeita, mikä toki sekin on tärkeää, mutta taisteluvälineistöä ei varmasti. Tosin, Suomi ei ole yksin, sillä Saksa kieltäytyy niinikään jyrkästi aseavusta Ukrainalle, vedoten raskaaseen II maailmansodan perintöön, mutta taustalta löytyy myös kaasuputki intressit. Toisaalta, USA, Kanada ja Britannia toimittavat siinä määrin rautaa Ukrainaan ettei pienen ja vähäväkisen Suomen tarvitse siihen enää vähistään antaa.
Mitä Rosatomin ydinvoimala hankkeeseen Hanhikivelle tulee, niin se oli mieletön suunnitelma alun alkaenkin, oli Ukrainan kriisiä tai ei. Uudesta ydinvoimalasta olisi pitänyt etupäässä neuvotella Siemensin, tai Westinghouse/Hitachin kanssa eikä missään nimessä antaa Venäjän strategiselle valtionyhtiölle massiivista jalansijaa Suomessa.
Näitä venäläisiä on tosiaan muuttanut Suomeen jo 300 vuoden ajan, tataareista inkerikkoihin ja Viron venäläisiin. Juuriltaan tai syntyperältään Suomen venäläisiä taitaa olla lähemmäs 90 tuhatta.
Muutamat taiteilijat tunnetaankin: Babitzin sisarukset, Georg Dolivo, George de Godzinsky, Viktor Klimenko, Johnny Liebkind, Tamara Lund, Malmstenit, Repinit, Marion Rung ja Valentin Vaala. Poliitikoista epäilyttää Tarja Filatov, Harry Bogomaloff, Petri Sarvamaa ja Maria Guzenina. Oligarkeista makeimmin muistuvat mieleen Sinebrychoffit, Rotenbergit ja Suomen rikkain kansalainen Gennadi Timtšenko. Mutta on niitä muitakin: Alafuzoff, Barkov, Eremenko, Komarov…
Suomi saattaa hyvinkin lähettää Ukrainaan ensiaputarpeita, buranaa ja sideharsoa. Ukrainan sotilaat arvostaisivat myös pieniä valkoisia lippuja. Siviiliväestö ilahduttaisi tulijoita punalipuilla: veljeskansa, tervetuloa Kiovaan! On autuaampaa antaa kuin ottaa.
Samaan aikaan Patria myy raskasta aseistusta Arabiemiraatteihin ja Saudi-Arabiaan, jotka hyökkäsivät Jemeniin, ja SAKO toimittaa tarkkuuskivääreitä Bahrainiin mielenosoittajien ojentamiseen. Suomi kouluttaa myös saudiarabialaisia ydinvoimainsinöörejä kuningaskunnan ydinvarusteluohjelman varalle, jne. Business on business, ja Mooses on Mooses.
Suomettunut Suomi ja jaettu Saksa ovat samalla linjalla. Länsi-DDR ehtikin jo luvata Ukrainalle kenttäsairaalan. Kas kun ei sinkkiarkkuja. (Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Saksa varmaan toimittaisi kenttäsairaalan tännekin. Eihän sotaa käyvään maahan voi toimittaa aseistusta kuten Leopardin varaosia tai kranaatteja. Ranskasta voisi tulla patonkia, Kreikasta Ouzoa ja Portugalista Portviiniä.)
EU-valtioiden ulkoministerit pitäisi alentaa EU-ministereiksi ja korvata yhdellä EU:n ulkoministerillä. Ensin EU:n ulkoministeri kävisi Ukrainassa kysymässä, mitä apua tarvitaan, ja sitten EU toimittaisi avun perille.
Merkityksellisempää kuin jankata NATOsta tai sen ”optiosta” olisi pohtia sitä kuinka tärkeää olisi saada läntisen maailman rivit järjestykseen idän suunnalta hohkaavan viiman vaikutuksessa.
Ihan vaan täällä koto-Suomessa huomaa hajaannusta niihin joille läntiset liberaalit arvot ihmisoikeus- ja demokratiaperiaatteineen ovat kaikki kaikessa ja sitten niihin joihin ne eivät samalla tavalla vetoa. 1970-luvulla taistolaiset edustivat poliittisen vasemmiston äärilaitaa ja noudattelivat suoraan Kremlistä käsin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen linjaa ja levittivät täällä edelleen sen propagandaa. Nyt 2020-luvulla, Perussuomalaiset ja heidän kannattajansa vaikuttavat olevan nykypäivän taistolaisia. Tai no, ainakin jotkut heistä, sillä esimerkiksi Ulko- ja Turvallisuusvaliokunnassa vaikuttava Mika Niikko (PerusS) on melko avoimesti ”ymmärtänyt” Venäjän nykyhallinnon mieletöntä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa joka täyttää tietyiltä osin terrorismin tunnusmerkit. Niikko on korostanut ymmärtävänsä Venäjän huolta omasta turvallisuudestaan ja syyttänyt Ukrainan kriisistä länttä. Tämä on juuri se mitä Kremlin propagandakoneisto posmittaa,eikä Niikon meielstä esimerkiksi Suomi saisi keikuttaa venettä omalta osaltaan pohtimalla oman ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehitystä ja mahdollista sotilaallista liittoutumista. Tämähän seisoo kirjeessä jonka Venäjä nyt lähetti kaikille ETYJIn jäsenmaille.
Persujen kannattajat huomaavat sulkeutuvansa ulos yhteisöstä jossa vallitsee bluraali, kosmopoliittinen ja nuorekas maailmankuva. Heille löytyy hengenheimolaisuutta autoritääriseltä Venäjältä jossa toisinajattelijat saavat pamppua ja lukitaan vankilaan, rasismi, homo- ja naisviha rehottavat rumasti ja ihmisoikeusjärjestöt kriminalisodaan.
Syyllinen yhteiskuntamme polarisaatioon löytyy molemmilta puolilta. Muutosvastaiset vanhan maailman vaalijat saavat katsoa kunnolla peiliinsä, mutta niin saavat yhtä lailla ääriliberaalit WOKEistit joille vastakkainasettelu ja vihollisen määritteleminen ovat suorastaan lähtökohta. Puhdasoppisuus on harhaoppisuutta, kukaan ei ole täydellinen eikä kaikkien mieleen. Sen ymmärtäminen on osa ehjäksi aikuiseksi kasvamista. Mihin ovat unohtuneet käytöstavat, huomaavaisuus, moraali ja etiikka?
Niin. NATO-optiosta on jankattu jo 30 vuotta. Paljon porua, vähän villoja.
Uunokin ymmärtää yskän. Hän suoristi rivit jo 30-luvulla.
”Synkeä, kylmä on talviyö, hyisenä henkii Itä. Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö; tähdet katsovat sitä.
Kaukaa, aroilta kohoaa Iivana Julman haamu. Turman henki, se ennustaa: verta on näkevä aamu.
:
Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä.”
Teron, Teren ja kumppanien liberaali runosuoni sykkiköön sisältöä harhaanjohdatetuille.
Voitaneen sanoa suoraan että Suomi ei ole missään nimessä turvallinen maa asua. Tätä tukee mm. Upin Mika Aaltolan näkemys siitä että Suomi saattaa joutua sotaan Venäjän kanssa muutaman vuoden sisällä. Kaikilla numeroilla vertaillen Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia puollustautua nykyisellään liittoutumattomana, vaikka ostamme amerikkalaisia aseita ja teemme jonkunlaisen tietojen vaihto ja varustelusopimuksen USAn ja NATOn kanssa. Ainoastaan NATO-jäsenyys loisi kovimmat pidäkkeet Venäjän hyökkäykselle, muussa tapauksessa olemme yhtä alttiina kuin Ukraina.
Nyt voimme vain toivoa että päättäjämme kykenevät toimimaan niin että maamme turvallisuutta parannetaan nopeasti ja tuntuvasti ja se on mahdollista vain ja ainoastaan NATOn suojissa. Mikäli asian kanssa jahkaillaan, epäröidään, odotellaan jotain kesäkuun puoluekokouksia ja kansan galluppeja, Suomen turvallisuus altistetaan vakavaan vaaraan.
Mahtoiko yli 104-vuotias Suomi-neito kompastua NATO-kynnykseen?
Sisäpoliittinen kynnyskysymys on estänyt hyökkäyskynnyksen rakentamisen. Kansan kanta on jo kääntynyt myönteiseksi liittoutumiselle, mutta kansan edustajat vatuloivat vatvoessaan asiaa. Hiljaa hyvä tulee.
Valtiojohto on edennyt nopeammin kahdenkeskisissä suhteissa USAn ja Ruotsin kanssa. Ylipäällikkö kävi salamannopeasti hakemassa ”turvatakuun” Washingtonista. It- ja pst-ohjuksia saadaan tarvittaessa viiveittä.
Hyvä on nyt Suomi-neidon rähmällään länteen katseella seurata Ukrainan tapahtumia.
Mutta mitä ne suhteiden ja yhteistyön syventämiset Yhdysvaltojen ja muiden pohjoismaden kanssa konkreettisesti tarkoittavat? Luodaanko niillä oikeasti pidäkkeitä Venäjän agressioille?
MTV:llä oli tänään juttu, jossa väitettiin, että Suomen Nato-option tiellä voi olla esteenä Ahvenanmaan kysymys. Ahvenanmaan sotilaallinen toiminta on tällä hetkellä toisen maailmansodan perintönä Venäjän konsulaatin valvonnassa. Natossa ei ole nykyisin yhtään jäsenmaata, jolla osa alueesta olisi sellaista, johon Nato-maiden sotilailla ei olisi asiaa, ja jonka sotilastoiminta olisi kansainvälisten sopimusten mukaan virallisesti Venäjän valvonnassa. Ahvenanmaan demilitarisoinnista on sovittu aikoinaan Kansainliiton johdolla nykyisten Nato-maiden + Ruotsin kanssa, jolloin samojen tahojen varmaankin mahdollista myös irtaantua vanhasta sopimuksesta, jos se nähtäisiin perustelluksi. Jos Nato-optiota haluttaisiin käyttää, Ahvenanmaan kysymys olisi todennäköisesti yksi asia, joka neuvotteluissa tulisi vastaan.
NATOn ulkopuolisen Suomen tulevaisuus on syttäkin synkempi. Ihmiset alkavat muuttaa täältä turvallisempiin maihin. Ulkolaiset investoijat alkavat vältellä Suomea koska olemme potentiaalisesti seuraava Venäjän moukaroima sotatoimialue. turismi Suomeen kuten Lapin matkailu lopahtaa samoista syistä.
Kiitos tästä niille lukuisille YYA-aikojen poliittisille vaikuttajille jotka ovat kylväneet Suomen tuhon siemeniä kaikki nämä vuosikymmenet.
Suomella ja Ruotsilla on lähtökohtaisesti erinomaiset mahdollisuudet päästä puollustusliitto NATOn jäseniksi, kaksi pohjoismaista demokratiaa jotka saavat tunnustusta kaikkialla ja kummallakin on omasta takaa vaikuttavat puollustuvoimat.
Mutta, Turkki on pönkännyt NATOn päätöksentekokoneiston ratakset vedoten omiin turvallisuus-intresseihinsä. Tosin, nyt vaikuttaa siltä että sieltäkin ollaan näytetty vihreää valoa sille että Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien ratifiointiprosessi voi alkaa, mutta edelleenkään ei ole mitään takeita siitä etteikö Turkki vielä änkyröi vastaan.
Mitä meillä Suomessa voitaisiin oppia kansainvälisestä yhteistyöstä? Ensinnäkin ymmärtää muidenkin kun vain meidän itsemme lähtökohtia ja taustoja. Suomalaisten syntinä on häikäilemätön itsekkyys kaikessa. niin EU.n kun NATOn kohdalla haluamme olla vain ottajia mutta emme missään nimessä antajia. Keskustelussa maamme NATO-jäsenyydestä, tässä maassa pohditaan sitä minkälaista suojaa parhaimmillamme saisimme kriisin iskiessä tänne, mutta samalla olemme huolissamme siitä ettei vaan suomalaisten tarvitsisi vastaavasti osallistua jonkun muun jäsenmaan puollustamiseen. Eihän näin voida ajatella, se on sama kun vaadittaisiin palkkaa ilman työntekoa tai että kauppaan saisi mennä hampsimaan ilmaiseksi tavaroita hyllyistä.
Minusta on pöyristyttävää seurata suomalaisessa mediassa ilmenevää irvailua siitä kuinka Baltian maat odottavat Suomen hoitavan heidän puollustuksen mahdollisen sodan syttyessä. Meidän tulisi ennemminkin osoittaa yhtenäisyyttä ja että meille on kunnia-asia tukea Baltian maita, niinkun mitä tahansa muita liittouman maita tarpeen tullen. Mitä Turkkiin tulee, niin kyseessä on hyvin haasteellinen neuvottelukumppani, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta sitä virhettä täällä ei parane tehdä että parjataan turkkilaisia ”basaarikansaksi” ja muutenkaan halveerata yhtä NATOn mahtavinta jäsenmaata joka tule vastaisuudessakin pitämään asemansa. Kyllä, on ihan turhaa luulla, että tämän nyt nähdyn venkoilun takia Turkki savustettaisiin NATOsta tai siirrettäisiin jonnekin taustalla vähäpätöisempään asiaan. Kun Suomi ja Ruotsi lopulta NATOn jäseniksi pääsevät täysivaltaisesti, niin olemme tuntuvasti Turkin alapuolella NATOn hierarkiassa.