Ukrainan sota ja varkaiden valtakunta

Ukrainan sota ja varkaiden valtakunta

 

Venäjän ja lännen yhteenotto ei ole onneksi eskaloitunut sotilaalliseksi konfliktiksi, mutta talouden puolella sota on täydessä käynnissä. Tämä on aiheuttanut monenlaisia rajoituksia omaisuudensuojaan .Venäjällä on kuljettu tyylikäs kaari 1990-luvun valtion omaisuuden pilkkahintaan yksityistämisestä nykyiseen paniikkiratkaisuun, jossa kansallistetaan muun muassa irlantilaisia vuokralentokoneita. Samaan aikaan lännessä tehdään erilaisia “jäädytyksiä” oligarkkien omaisuudelle. Onko näissä toimissa eroja ja ovatko ne perusteltuja?

Kansallistamisen kurja historia

Kansallistamisessa valtio ottaa yhtiön tai toimialan haltuunsa, yleensä kompensoimatta tulojen menetyksiä kohteelle. Syitä tälle voi olla monia, muun muassa pyrkimys keskittää ja rahoittaa keskusvaltaa, tai ulkomaisen omistuksen pelko strategisilla toimialoilla. Lopputulos on sama, eli valtion sisäisen oikeusjärjestelmän laillistama varkaus. 

Vuonna 1962 YK:n yleisneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1803, jonka mukaan kansallistamisen tapauksessa omistajalle tulee maksaa “asianmukainen korvaus kansainvälisen oikeuden mukaisesti”. Tällöin varkaus muuttuu enemmänkin pakkolunastukseksi. Sosialistiset maat eivät kuitenkaan koskaan tätä hyväksyneet, ja tämä perintö jakaa edelleen maiden suhtautumista kansallistamiseen ja siitä maksettavaan korvaukseen. 

Nykyään kansallistamista tapahtuu yleisemmin kehitysmaissa, kun taas yksityistäminen on yleisempää kehittyneissä maissa. Lisäksi kansallistaminen on yleisempää maissa, joissa oikeusvaltion tila on heikko tai sitä ei ole. 

Kansallistamisen vaara onkin yksi suurimmista maariskeistä, joita yritykset laskevat miettiessään minne sijoittaa toimintojaan ulkomailla. Tämä riski on erityisen suuri maissa, joissa on epävakaat poliittiset olot, heikot instituutiot, tai kehno talouskasvu. Nyky-Venäjä ruksii kaikki nämä boksit. 

Yksi surullisenkuuluisimmista kansallistamisprojekteista tapahtui, kun Venezuelan sosialistinen hallitus kansallisti Exxon Mobilen Cerro Negro Projectin vuonna 2007. Exxon haki Maailmanpankin välityspaneelin kautta korvauksia 16,6 miljardin dollarin edestä, mutta sai lopulta vain noin 10% tästä. 

Venezuela sai siis lähes ilmaiseksi haltuunsa nämä yhtiön valtavat varat. Samana vuonna maalla vahvistettiin olevan maailman suurimmat öljyvarat. Kansallistamisessa usein toistuva ongelma on kuitenkin se, että vaikka se voi tuoda suuria pikavoittoja, toimiala saattaa taloudellisesti epäonnistua pidemmällä aikavälillä. Valtion läpeensä surkeassa ohjauksessa Venezuelan öljyteollisuus – mukaan lukien Exxonilta varastettu projekti – romahtivat täysin seuraavien 15 vuoden kuluessa. Esimerkiksi aikavälillä 2013-2021 Venezuelan öljytuotanto väheni lähes 83 prosentilla. Ennustettavasti maa on poliittisesti kriisiytynyt samalla aikavälillä.

Kansallistaminen voi siis usein olla pidemmän päälle taloudellisesti kannattamatonta, varsinkin kun siihen lisätään yrityksien kohoava maariski ja tästä johtuva investointien väheneminen.

Miksi Venäjä sitten on lähtenyt kansallistamaan vuokralentokoneita ja uhkaillut muidenkin ulkomaisten omistusten haltuunotolla?

Venäjän rikas kansallistamishistoria

Venäjä on viimeisen sadan vuoden aikana oltu aktiivisia kansallistamisessa , mikä on johtanut laajaan taloudelliseen tuhoon.

Heti vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 Neuvostoliitto kansallisti lähes kaiken mitä valtiosta löytyi. Kokeilu ei päättynyt kovin hyvin. Siitä peruutettiin osittain jo Leninin käynnistämän New Economic Policyn muodossa 1920-luvulla, ja lopullisesti 1990-luvulla reaalikommunismin romahtaessa kuin korttitalo. 

Neuvostoliiton hajottua Venäjä yksityisti pilkkahintaan valtion valtavat omistukset, jotka oli aiemmin kerätty kansallistamalla kaikki maassa oleva omaisuus. Sekään kokeilu ei mennyt kovin hyvin. Parhaiten verkostoituneet – eli useimmiten entiset kommunistisen puolueen politrukit – kykenivät lobbaamalla ja lahjonnalla kaappaamaan itselleen pilkkahinnalla valtavia omaisuuksia.

Syntyi uusi hallitseva yhteiskuntaluokka, oligarkit. He pitävät edelleen hallussaan huomattavaa poliittista valtaa yhdessä maailman korruptoituneimmista maista, varkaiden valtakunnassa.  

Jossain vaiheessa Venäjä päätti kuitenkin ottaa strategisia öljy- ja kaasualoja takaisin valtion hallintaan. Vuonna 1998 kaasuyhtiö Gazprom puoli-kansallistettiin pakko-ostamalla 50% omistussuhde valtiolle. Vuonna 2003 öljy-yhtiö Yukos kansallistettiin kokonaan. Sattumaa tai ei, Vladimir Putinin on väitetty kirjoittaneen vuonna 1997 väitöskirjan, joka käsittelee nimenomaan Venäjän raaka-aineresurssien strategista käyttöä politiikassa. 

Kansallistamisen hullu vuosi 2022

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen tuntuu, kuin historiasta ei olisi opittu mitään ja kansallistamis-korttia heitellään nyt surutta joka suuntaan. 

Kun länsimaiden pakotteiden seurauksena lentokoneiden vuokrasopimukset olisi pitänyt katkaista ja koneet ottaa pois venäläisiltä yhtiöiltä, vastavetona Putin allekirjoitti lain, jolla noin 10 miljardin euron edestä vuokrakoneita kaapattiin Venäjälle ilman mitään korvausta. Ainoastaan kaksi konetta on tähän mennessä saatu palautettua Venäjältä. Mikäli loput koneet jäävät laillisten omistajien ulottumattomiin, tämä voi johtaa koko lentokoneiden leasing-alan taloudellisiin ongelmiin. Temppu on jo siinäkin mielessä järjetön, että asiantuntijat epäilevät koneista tulevan nopeasti lentokelvottomia ilman asianmukaista huoltoa ja varaosia, joita ei ole kansallistamisen seurauksena enää saatavissa. 

Venäjä on uhannut myös muita ulkomaisia yhtiöitä kansallistamisella – sekä jopa johtajien vangitsemisella – jos ne vetäytyvät maasta.  Tämä tarkoittaisi, että yritys käytännössä menettäisi tappioina kaiken mitä on sijoittanut Venäjälle. Toisaalta voi ajatella, että Venäjällä olevat liiketoiminnot ovat juuri nyt joka tapauksessa melko arvottomia. 

Mitä tapahtuisi, jos Venäjä ottaisi yrityksiä haltuunsa? No, aivan kuten surullisen kuuluisassa Exxon tapauksessa, valtio tuskin pystyisi hoitamaan yritystoimintaa sujuvasti, varsinkaan ilman länsimaisia kontakteja, komponentteja ja varaosia. Varmaa on ainakin se, että Venäjän jäljellä oleva houkutus investointikohteena romahtaisi tällaisten toimien seurauksena kenties vuosikymmeniksi.

Viime viikolla Venäjä myös alkoi vaatia, että “epäystävällisten maiden” – eli lähes jokaikisen Euroopan maan – tulee jatkossa maksaa kaasuostoksensa ruplissa. Pyyntö tuntuu mahdottomalta, sillä Venäjä manipuloi poliittisista syistä ruplan kurssia ja oikeaa kurssia on siksi mahdotonta juuri nyt määritellä. Se on lisäksi yksipuolinen sopimuksen muuttaminen ostajamaille negatiiviseen suuntaan ja siksi todennäköisesti sopimusrikkomus. 

Vastavetona Liettua laati luettelon “vihamielistä valtioista”, joihin liittyvät yritykset voidaan sulkea julkisten hankintojen kilpailusta tai niiden kanssa jo tehdyt sopimukset voidaan irtisanoa. Lista sisältää Venäjän, Valko-Venäjän, sekä Venäjän miehittämät alueet Krimillä, Georgiassa ja Moldovassa.

Länsi ja oligarkit

Osataan sitä omaisuudensuojaan puuttua lännessäkin. 

Vain muutama päivä hyökkäyksen alettua Venäjän keskuspankin lännessä sijaitseva omaisuus – noin puolet sen kaikista varoista – jäädytettiin.

Maaliskuun 16 päivä länsi tiivisti entisestään rivejään, kun Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kanada, Japani, EU, sekä erikseen vielä Saksa, Italia ja Ranska ilmoittivat perustaneensa yhteisen työryhmän koordinoimaan maiden toimia venäläisten oligarkkien omaisuuden tunnistamiseksi ja jäädyttämiseksi.

Venäjän keskuspankki on maan hallinnon jatke, mutta millä oikeudella länsi koskee venäläisten yksityishenkilöiden omaisuuteen? Maissa on erilaiset oikeusprosessit tähän, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa riittää, että presidentti toteaa “kansallisen taloudellisen hätätilan” olevan päällä ja valtionvarainministeriö tekee listan laillisista kohteista. Tällä listalla olevien henkilöiden kaikki omaisuus – mukaan lukien kaikki yhtiöt missä heillä on yli 50% omistus – “jäädytetään”. Huomionarvoisesti tämä ei edellytä, että henkilöä syytetään rikoksesta. Riittää, että hänen katsotaan olevan “poliittisesti verkostoitunut” ja jotenkin yhteydessä hallintoon. 

Jäädytetty omaisuus joutuu limboon, jossa sitä ei voida ilman valtionvarainministeriön erityislupaa ostaa, myydä, tai ylipäätään käyttää millään tavoin. Sen sijaan omaisuuden haltuunotto – eli kansallistaminen – vaatii pitkän ja raskaan oikeusprosessin, jossa valtion pitää näyttää toteen, että jäädytettyä omaisuutta on käytetty rikollisessa toiminnassa. 

Omaisuudensuoja heikkenee

Kansallistamisia ja yksityishenkilöiden omistuksien jäädytyksiä yhdistää se, että molemmissa tapauksissa yksityis- tai oikeushenkilöt joutuvat sijaiskärsijöiksi, kun todellisuudessa ongelmat ovat valtioiden välisiä.

Tämä on epätoivottava, nurinkurinen asiantila. Perinteisesti valtion tulisi olla vain lainmukaisen vapaan vaihdannan puolueeton mahdollistaja ja tasa-arvoisen pelikentän valvoja.

Kansallistamisissa ja jäädytyksissä on kuitenkin ratkaiseva ero. 

Venäjä on käytännössä varastanut 10 miljardin arvosta vuokralentokoneita, ilman mitään aikomusta korvata syyttömille leasing-yrityksille tästä aiheutuvia vahinkoja. Se saattaa jatkaa tätä toimintamallia myös niihin yrityksiin, jotka eivät ole jo ehtineet paeta maasta tai eivät saa omistuksiaan siellä myytyä.

Lännessä tapahtuvat “jäädytykset” pitävät omaisuuden yhä sen laillisella omistajalla, joskin on epäselvää kauan omaisuuteen kohdistuva oikeuslimbo jatkuu. Lisäksi läntisissä oikeusvaltioissa jäädytykset voi haastaa riippumattomissa oikeusistuimissa, mistä voi vain unelmoida itänaapurissa.

Viimeiseksi ja kaikista tärkeimpänä pointtina, yksityisyritykset – kuten vaikka Fazer tai Nokian Renkaat – eivät varmasti toimi kotimaansa politiikan toteuttajana Venäjällä. Oligarkeilla taas on paljon vaikutusvaltaa Venäjän hallinnossa ja heidän rahoituksensa monissa tapauksissa mahdollistaa Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan.

Toisin sanoen, jos julkinen ja yksityinen sektori on pakko tässä suhteessa sekoittaa, oligarkit ovat parempi kohde kuin monikansalliset yritykset.

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Ukrainan sota ja varkaiden valtakunta

  1. binance sanoo:

    Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you. https://accounts.binance.com/ar/register?ref=WTOZ531Y

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php