Venäjän parodiaäänestykset miehitetyllä alueilla Ukrainassa ovat päättyneet ennalta-päätettyyn lopputulokseen . Äänestyksillä ei ole mitään tekemistä kansan tahdon kanssa, mutta ne ovat tärkeitä kolmesta syystä. Ensinnäkin, ne ovat jatkoa jo vuonna 2008 aloitetulle käyttäytymismallille. Toisekseen, äänestysten todellinen tarkoitus on muuttaa kotirintaman narratiivi sotatoimista. Viimeiseksi, tärkein viime päivinä tapahtunut äänestys on venäläisten jaloillaan äänestäminen.
Maan nälkä
Venäjän miehittämät alueet Ukrainassa käsittävät lähes 20% maan pinta alasta ja niillä oli ennen sotaa yli Suomen väkiluvun verran asukkaita. Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto tyytyi 10% Suomen pinta-alasta, mutta nyt Venäjän nimellä kulkevalla maalla on ilmeisesti vielä ahneempi johto.
Kansanäänestysten laittomuus on kiistatonta. Ne ovat vastoin sekä Ukrainan lakeja että kansainvälisen oikeuden kriteerejä, ja paikalla ei ole riippumatonta kansainvälistä valvontaa. Prosessuaaliset seikat ovat tragikoomisia, useissa paikoissa ihmisiä on pakotettu äänestämään ja koko äänestys suunniteltiin ja suoritettiin viikossa. Jo alkuperäinenkin kysymys, eli Ukrainan venäläisvähemmistön kutsuminen “kansaksi” on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta perustella oikeudellisesti.
Kaikki edellä mainittu tapahtuu lisäksi vieraan vallan laittoman miehityksen alla. Kansainvälisen oikeuden ex injuria jus non oritur -säännön (“vääryys ei luo oikeutta”) mukaan Venäjän laiton toiminta tekee myös sekä äänestyksistä että niiden mahdollisesta lopputuloksesta laittomia.
Miehityskaava
Venäjä pyrkii säännönmukaisesti piiloutumaan Kosovon ennakkotapauksen taakse. Vuonna 2008, oltuaan sitä ennen kahdeksan vuoden ajan YK:n väliaikaishallinnon alaisena, aiemmin Serbialle kuulunut Kosovo julistautui itsenäiseksi valtioksi.
Venäjän narratiivissa kyse ei ollut Serbian sorto- ja sotatoimien kohteeksi joutuneen kansan oikeutettu itsenäisyys vaan Yhdysvaltojen yksipuolinen päätös piirtää maailmankarttaa uusiksi. Moskovassa katsottiin, että Yhdysvallat oli heikentänyt Venäjän slaavilaista liittolaismaata ja luonut itselleen nukkevaltion Kosovoon. Nollasumma-ajattelun mukaan tämä vahvisti Yhdysvaltoja saman verran kuin se heikensi Venäjän liittoumaa. Kremlissä tätä pidettiin ennakkotapauksena – tästä eteenpäin suurvalloilla on oikeus piirrellä rajoja uusiksi halutessaan.
Tämä tulkinta oli outo, vaikka jostain syystä pitäisikin Venäjää “suurvaltana”. Venäjä oli nimittäin itse ollut vuonna 1999 hyväksymässä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1244, joka asetti Kosovon YK:n väliaikaishallintoon siksi ajaksi kunnes “poliittinen prosessi määrittää Kosovon poliittisen statuksen”. Yksi mahdollinen laillinen lopputulema prosessille oli itsenäistyminen.
Samaan lopputulokseen päätyi myös Kansainvälinen tuomioistuin, antaessaan Serbian pyynnöstä vuonna 2010 neuvoa-antavan lausunnon Kosovon itsenäistymisen laillisuudesta. Tuomioistuin vältteli monia asiaan liittyviä kysymyksiä, mutta lausunto ei pitänyt Kosovon itsenäistymistä laittomana, sen sijaan vahvistaen edellä mainitun ex juria jus non oritur -säännön voimassaolon.
Venäjän tulkinta ”suurvaltaoikeuksistaan” on ajanut sen repimään alueita Georgialta (Abhasia ja Etelä-Ossetia, 2008) ja Ukrainalta (Krim, 2014). Nälkä on kasvanut syödessä ja nyt ruokalistalla on vielä paljon suurempi pala Ukrainaa. Talouden realiteetit eivät tunnu Moskovaa kiinnostavan: pelkkä Krim on maksanut tähtitieteellisiä summia johtuen pakotteista, paikallisten tyytyväisyyden ostamisesta suorien investointien muodossa sekä Kerchin sillan rakentamisesta. Viimeisestä toki suurin osa lienee mennyt taas kerran korruptioon.
Nyt tavoitteena on liittää Venäjään monta kertaa suuremmat alueet, joissa on enemmän ihmisiä, jotka ovat lisäksi huomattavasti krimiläisiä kriittisempiä Kremliä kohtaan. Ei kuulosta menestysreseptiltä.
Uskomattomat äänestystulokset
Eilen julkaistut tulokset olivat hyvin ennalta-arvattavia. Lopulta Donbassilla päästiin neuvostoliittomaisiin 98-99% kannatuslukuihin, Zaporižžjassa yli 93 prosenttiin, kun taas Hersonissa lopputulos oli 87%.
Totuuden kanssa ei noilla luvuilla ole mitään tekemistä. Venäjän järjestämä arvoton näytelmä on kansainvälisesti tuomittu jo hyvissä ajoin ennen “äänestystulosten” julkaisua. Mutta ei tätä näytöstä ollut tarkoitettukaan meille, vaan kotirintamalle.
Edes kotirintamalla tarkoitus ei ole huijata ihmisiä uskomaan, että äänestykset jotenkin peilaisivat paikallisten tahtoa liittyä Venäjään. Tavoitteena on sen sijaan signaloida, että tämä on nyt maan ykkösprioriteetti ja vaatia miehiltä talkootyöhön osallistumista maan väitetyn suuruuden velvoittamana. Erikoisoperaatioita tulee ja menee, mutta nyt puolustetaan äiti-Venäjää. Kaikkien tulee kantaa kortensa kekoon.
Toinen tarkoitus on sitoa Putinin seuraajankin kädet ikuiseen vastakkainasetteluun lännen kanssa. Ideana on, että kun alueet on perustuslaillisesti liitetty Venäjään, ei uusi johto ikinä tule saamaan tarpeeksi paikkoja Duumassa jotta se voisi muuttaa perustuslakia. Jos se joutuu pitämään kiinni alueista, sillä ei ikinä tule olemaan normaaleja välejä länteen. Esimerkiksi lännessä ei ikinä tunnustettu Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon, vaan niitä pidettiin 50 vuoden ajan miehitettyinä maina. Sama uhkaa käydä Ukrainan miehitysalueille, ellei miehittäjää saada karkoitettua aseellisesti.
En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut siitä, sitoisiko perustuslain muutos Putinin seuraajaa. Nyky-presidentin ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen mafiavallan kaatuessa maa tulee saamaan uuden perustuslain. Nykyinen on tilkkutäkki, jossa Jeltsinin melko liberaali vuoden 1993 versio sai vuonna 2020 yksinvaltaisia lisäyksiä, tarkoituksena tehdä Putinista elinikäinen hallitsija.
Jos maa tulevaisuudessa ottaa askelia kohti demokraattisempaa mallia, ihan aluksi siellä täytyy vaihtaa tämä valtaa keskittävä perustuslaki, samaten kuin koko nykyinen valtaklikki.
Venäläisten itsemääräämisoikeus Venäjällä?
Tärkein, vapaa äänestys on tapahtunut Georgian, Kazakstanin ja Suomen raja-asemilla. Liikekannallepano oli Kremliltä uhkapeliä, joka nyt kostautuu.
Talkoohenkeä ei ole ollut. Jatkuvasti suurempi osa venäläisistä on ollut sitä mieltä, että maa on menossa väärään suuntaan. Kansalaisten ostovoima tasaisessa laskussa Krim-pakotteiden jälkeen ja nykyisten pakotteiden täyttä voimaa ei koeta vielä pitkään aikaan. Talouteen odotetaan suurinta pudotusta sitten Neuvostoliiton romahduksen ja pidemmän aikavälin skenaarioissa maan talous hiipuu tasaisen varmasti.
Vähät ruplat kuluvat kansan kannalta hyödyttömyyksiin, kuten valtaviin puolustus- ja sisäisen turvallisuuden budjettien nostoon sekä todennäköisesti myös vallattujen ja pakkoliitettyjen alueiden jälleenrakennukseen ja suosion osteluun.
Tämä kaikki tapahtuu maassa, jossa oli käynnissä valtava aivovuoto jo ennen osittaista liikekannallepanoa. Sadattuhannet ovat poistuneet maasta sitten sodan alun. Käynnissä oleva myöhäis-putinilainen aikakausi ei tuo toivoa paremmasta.
Kynnelle kykenevät pakenevat maasta ennen rajojen mahdollista sulkua, mutta Venäjä onnistunee silti haalimaan ainakin paperilla satojen tuhansien lisäjoukot lähetettäväksi puolustamaan “Venäjää”. Tämä herättää kaksi kysymystä. Ensinnäkin, kuinka tehokkaita nämä joukot ovat taistelutilanteessa? Asiantuntijanäkemykset ovat melko yksimielisesti ennustaneet valtavia tappioita tällaiselle epämotivoituneelle ja hätäisesti kasatulle joukkiolle.
Toinen, vielä kiinnostavampi kysymys on, mitä tapahtuu kun tämä sama, sotaan ilman suostumustaan pakotettu joukkio palaa kotiin kiukkuisena ja tappioita kärsineenä. Voisiko heidän mukanaan Venäjälle tulla vapauden tuulahdus – tai ainakin nykydiktatuurin loppu?
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta.
2 kommenttia artikkeliin Kansat äänessä – Venäjän sirkus ei vakuuta ketään
Toisen maailmansodan syylliset, eli akselivallat (Saksa/Japani/Italia) jauhautuivat lopulta länsiliittouman sotakoneiston rattaissa. Dresden palopommitettiin julmasti tuhkaksi. Hirsoshimaan ja Nagasakiin pudotettiin atomipommi.
9/11 iskujen jälkeen USA johtama koaliotio iski asevoimillaan Afganistaniin ja Irakiin tarkoituksenaan tuhota islamistinen terrorismi.
Nyt olemme jälleen Euroopassa vastaavassa tilanteessa kun viime maailmasodassa, järjetön diktaattori on sytyttänyt maanosan tuleen. Ongelmana tässä nyt vain on se, ettei Putinin Venäjää voi lähestyä samalla tavalla kun aiemmin mainittuja kohteita sillä vastassa on massiivinen ydinase-arsenaali.
Venäjää vastaan lännellä ja erityisesti USA.lla on mittava valikoima erilaisia työkaluja joista vasta osa on käytössä. Talouspakotteet nakertavat Venäjää hitaasti mutta varmasti. Pakotteista ei ole vielä läheskään kaikki aktivoituneena. Todennäköisesti ei edes puoliakaan. Eräs tapa koventaa pakotevaikutusta on alkaa sanktioida rankasti merkittäviä Venäjän kumppani-valtioita kuten Brasiliaa, Intiaa ja Kiinaa. Jo pelkästään sellaisella mahdollisuudella painostaminen saisi nuo maat pohtimaan suhdettaan Venäjään uudestaan.
Sitten on tietysti Yhdysvaltojen hallituksen käsissä oleva ylivertainen ja sofistikoitunut huipputeknologia joka mahdollistaa sen ettei Venäjän tuhoaminen vaadi ohjuksia vaan yhden läppärin ja henkilön joka tietää mitä sillä tehdä. Pentagonin komentajat esittivät presidentti Bidenille jo kevättalvella cybersuunnitelmia joilla Venäjä voidaan käytännössä pimentää.
Presidentti Putin saattaa hyvinkin olla varma siitä että hän voi provosoidan ja keikuttaa turvallisuusympäristömme venettä vaikka kuinka eikä länsi vastaa siihen lopultakaan voimallisesti. Mutta niinsanottu ”punainen rajalinja” on olemassa, ja sen ylittäminen tulisi olemaan Venäjälle hirvittävät seuraukset. Länsivallat haluavat viimeiseen asti välttää Venäjän tyrkkäämistä täydelliseen katastrofin ja kaaoksen tilaan jossa yhtään mikään ei toimi eikä mitään ole mistään tulossa. Kyseessä on kuitenkin valtavan kokoinen maa jossa asuu 145 miljoonaa ihmistä. Ei kannata kuvitella että sellaisessa tilanteessa vaikutukset rajautuisivat vain sinne.
Venäjä on pahuuden valtakunta, sotaisa, tuhoisa ja murhaava tekijä joka ei kunnioita vähääkään kansainvälisiä lakeja tai sopimuksia eikä valtioiden rajoja. Venäjä ei satsaa yhteiskuntaan, vaan tuhovoimaan jolla se terrorisoi nyt muuta maailmaa. Tässä ei ole mitään uutta sillä Venäjä on viimeisen sadan vuoden ajan ollut lähinnä ongelma muille, eritoten Euroopalle.
Länsimaissa ja erityisesti läntisessä Euroopassa ollaan tehty se paha virhe että on uskottu maailman muuttuvan ystävällisemmäksi ja rauhallisemmaksi Kylmän sodan päätyttyä. Vaikka Venäjä on Putinin aikana uhonnut ja uhkaillut aseillaan ja käynyt hävityssotiaan Tshetseniassa, Georgiassa, Syyriassa ja Ukrainassa, niin käsittämättömällä tavalla on vain kuviteltu ettei mitään tarvetta sotilaallisen varautumiseen ole.
Viimeistään nyt Euroopan on ryhdistäydyttävä ja muutettava kurssiaan tyystin. Sotateollisuutta on rakennettava massiivisesti ja agressiivisesti ja sen on alettava nyt. Sotilas-ajoneuvojen, ilma- ja merialusten tuotantoa, asejärjestelmiä, ohjuksia, raketteja, tykistöä ja tykin ammuksia on alettava tuottaa raskaalla volyymillä. Euroopan on aseistauduttava hampaisiinsa asti ja luotava niin tyrmistyttävä vastavoima Venäjälle että se toimii uskottavana ja pidäkkeitä rakentavana tekijänä.
Eurooppa on sodassa venäjän kanssa. Sitä ei nyt huomata sillä varsinaisen taistelun hoitavat ukrainalaiset, mutta olemme samaa maanosaa ja sotateollisen kompleksin laajentamisen kanssa ei ole syytä vetkutella ja toivoa sitä että Venäjä kohta ehkä rauhoittuu ja demokratisoituu.